Pelastuksen vaatimuksista?Pyhä Henki käytännössä?

Sinulle joka etsit elämän tarkoitusta

Re: Mitä Raamattu kertoo pelastuksen vaatimuksista?

ViestiKirjoittaja Herman » 24. Marras 2012 18:46

Mikko Murpatti kirjoitti:
Herman kirjoitti: Meidät on uskon kautta Jeesukseen viety pelastuksen tielle, ja sillä kulkiessamme kasvaa tuo hedelmä, eli käytännössä elämme aina vain enemmän Jumalan tahdon mukaan. Pelastuksen tien kulkemiseen liittyy myös kuuliaisuus yleisesti ottaen, eli kaikissa elämämme asioissa meidän tulee kysyä Herran tahtoa ja mielipidettä ja taipua sen mukaan, jos todella rakastamme Jeesusta.


Kun kysyn Herran tahtoa ja mielipidettä mihin vastaus tulee? Vai onko tämäkin arpajaisten varassa, eli kysellään Pyhältä Hengeltä mikä se tahto nyt olikaan ja sitten valitaan joku mielessä pyörivä asia ja sillä mennään! Jos mennään väärin todetaan hupsansaa meninkin lihassa, nyt tuli asunnot myytyä ja lahjoitettua omaisuus orvoille, mutta koitetaan uusiksi. On vaikeaa tehdä elämässään tai kehoittaa toista tekemään elämässään suuria muutoksia, jos on olemassa mahdollisuus että kehotus tuleekin lihasta.


Ei ole kyse mistään arpajaisesta, päinvastoin Raamatussa sanotaan meidän olevan vapaita "ihmisten arpapeleiltä", minkä ymmärrän tarkoittavan sattumanvaraisuutta ja arvaamattomuutta elämän kulussa. Jumala on kaiken luoja ja Hän hallitsee kaikkea. Hänen ominaan me voidaan luottaa siihen, ettei meidän elämämme ole sattuman varassa.

Kun kirjoitin, että meidän tulee kysyä Herran tahtoa kaikessa, tarkoitin omaa asennettamme. Syntisen ihmisen ongelmahan on se, että sydän tahtoo tehdä oman mielen mukaan. Vain Pyhän Hengen saamisen kautta voi sydän muuttua niin, ettemme enää tahdo elää oman mielemme mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan. Kyse ei siis ole mistään pystymisestä, vaan tahtomisesta. Kukaan meistä ei pysty tietämään mikä Jumalan tahto on, vaan se on Jumalan asia ilmoittaa/valaista/kertoa meille. Raamatussa on luvattu, että Hän sen tekee, kun me vain sitä tahdomme kysyä. Voimme luottaa siihen, sillä se on Jumalan lupaus! Mutta tietysti asioihin tulee suhtautua myös tietyllä vakavuudella, eikä vaan tehdä mitä ensimmäisenä tulee mieleen ja aina olettaa sen olevan Herran tahto. Varmin tapa selvittää Jumalan tahto, on rukouksissa kysellä Häneltä asioita niin pitkään, usein ja hartaasti, kunnes saamme Häneltä uskonvarmuuden. Olen itse joskus saanut rukoilla aika pitkään ja paastotakin, kunnes se on selvinnyt, mutta lopulta on aina tullut vastaus, vaikka aluksi on ollut todella epävarma ja epäuskoinen olo. Jumala on uskollinen!


Mikko Murpatti kirjoitti:
Jumala on luvannut antaa meille voiman siihen, ja voimme itse vaikuttaa siihen tekemällä oikeita valintoja.


Mistä tietää, että valinta on oikea? Mistä tietää että on saanut voiman tehdä jotain? Sanooko Jumala sydämeeni , että nyt voit jättää tämän ja tämän asian elämässäsi sillä olen antanut sinulle voiman? Vai pitääkö taas arpoa?


Tarkoitin oikeiden valintojen tekemisellä sitä, että teemme niissä asioissa oikein, jotka tiedämme olevan oikein. Se on tärkeintä. Joka on uskollisen vähässä, sille uskotaan myös enemmän. Tietoisten kompromissien tekeminen ns.pienissä asioissa johtaa siihen, että jäämme pimeyteen emmekä pääse etenemään, ja olemme jopa vaarassa luisua takaisin täydelliseen pimeyteen. Mutta on tietysti asioita josta emme ole varmoja, ja en tarkoita niitä
Herman
 

Re: Mitä Raamattu kertoo pelastuksen vaatimuksista?

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 24. Marras 2012 19:03

vaisuliini kirjoitti:
Mikko Murpatti kirjoitti:......mutta en jaksa yrittää kovemmin. Olen niin turhautunut.


Sinun ei tarvitse yrittää omin avuin. Jumalan armo kantaa ja vie sinut perille eikä jätä sinua puolitiehen.
Suosittelisin lukemaan PP:n aihetta "Jumalan todellinen armo".

http://www.kotipetripaavola.com/henki ... sytys.html :thumb:

Jer. 31:3
Kaukaa ilmestyy minulle Herra: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.

Room. 11:6
Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.

Jeesus on täynnä armoa, armoa armon päälle kans.

Joh. 1:16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
1:17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

Kasvakaamme Jeesuksen tuntemisessa Kristuksen armossa.

2Tim. 2:1
Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

2Piet. 3:18
ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään. ;gladly:


Kiitos vinkistä!

Hyvä kirjoitus ja liippaa lähelle, mutta en tunnista itseäni eksytyksen metsästäjäksi vaan pikemminkin maailmanlopun metsästäjäksi.

Eli imen kaikki mahdolliset profetiat venäjän hyökkäyksestä ym. kuin sieni ja tarkkailen verestävin silmin taivaalle koska "koiruoho"-niminen asteroidi osuu maahan ja muita lopunajan merkkejä.Olen marinoinut aivoni antikristuksen nousulla ja tunnenkin sen olevan lähellä, sillä on jalassaan ruudukkaat RKK-sukat! Kaikki on tiedossa! :lol:


Kaikki haaveet tulevaisuudesta on kuolleet.

Omaa taloa en rupea säästämään sillä kaikki loppuu pian.

Työuraa en enää aloita sillä turha kasata maallista mammonaa ja panostaa enää uraan kun kaikki kohta loppuu.

On kiire muuttua Jumalan mieleiseksi juuri nyt heti , koska kohta kaikki loppuu.

Jeesus tulee. Oletko valmis? Paras olla sillä maailma loppuu ja aika käy vähiin!

Muutoksella on ääretön kiire ja se pitää pakottaa läpi vaikka lihassa, sillä on kiire ja maailma loppuu ja tuhoutuu!! Pitää evankeloida koko lähisuku ja naapurit ja kaimat sillä tuho on lähellä ja en halua heidän palavan helvetin tulissa ikuisesti. kaikki riippuu minusta kiire, kiire, heti heti tai ei ole enää aikaa ja maailma loppuu!

Yllä olevaan mielenlaatuun on saanut vihollinen minut eksytettyä. Vaan nytpä kun huomasin tämän voinkin taistella rukouksessa vastaan ja omilla teoillani. Eipä tarvitse enää lukea mitään maailmanlopuista ja lopunajan profetioista vaan pelkkää Raamattua naamariin. Kiitoksia kun autoitte minua avaamaan silmäni, ja olkaa varovaisia itsekkin kun noita maailmanlopun uutisia ahmitte. Ne saattaa laittaa mieleesi saman epätoivon ja kiireen kuin minulle.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Mitä Raamattu kertoo pelastuksen vaatimuksista?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Marras 2012 19:30

*
Mikko, sori mää taisin antaa väärän linkin. :oops: Oisi pitänyt antaa sinulle tuon linkin. http://www.kotipetripaavola.com/kasvauskossa.html

Anteeksi vaan! :oops:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mitä Raamattu kertoo pelastuksen vaatimuksista?

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 24. Marras 2012 19:40

Herman kirjoitti:
Mikko Murpatti kirjoitti:
Herman kirjoitti: Meidät on uskon kautta Jeesukseen viety pelastuksen tielle, ja sillä kulkiessamme kasvaa tuo hedelmä, eli käytännössä elämme aina vain enemmän Jumalan tahdon mukaan. Pelastuksen tien kulkemiseen liittyy myös kuuliaisuus yleisesti ottaen, eli kaikissa elämämme asioissa meidän tulee kysyä Herran tahtoa ja mielipidettä ja taipua sen mukaan, jos todella rakastamme Jeesusta.


Kun kysyn Herran tahtoa ja mielipidettä mihin vastaus tulee? Vai onko tämäkin arpajaisten varassa, eli kysellään Pyhältä Hengeltä mikä se tahto nyt olikaan ja sitten valitaan joku mielessä pyörivä asia ja sillä mennään! Jos mennään väärin todetaan hupsansaa meninkin lihassa, nyt tuli asunnot myytyä ja lahjoitettua omaisuus orvoille, mutta koitetaan uusiksi. On vaikeaa tehdä elämässään tai kehoittaa toista tekemään elämässään suuria muutoksia, jos on olemassa mahdollisuus että kehotus tuleekin lihasta.


Ei ole kyse mistään arpajaisesta, päinvastoin Raamatussa sanotaan meidän olevan vapaita "ihmisten arpapeleiltä", minkä ymmärrän tarkoittavan sattumanvaraisuutta ja arvaamattomuutta elämän kulussa. Jumala on kaiken luoja ja Hän hallitsee kaikkea. Hänen ominaan me voidaan luottaa siihen, ettei meidän elämämme ole sattuman varassa.

Kun kirjoitin, että meidän tulee kysyä Herran tahtoa kaikessa, tarkoitin omaa asennettamme. Syntisen ihmisen ongelmahan on se, että sydän tahtoo tehdä oman mielen mukaan. Vain Pyhän Hengen saamisen kautta voi sydän muuttua niin, ettemme enää tahdo elää oman mielemme mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan. Kyse ei siis ole mistään pystymisestä, vaan tahtomisesta. Kukaan meistä ei pysty tietämään mikä Jumalan tahto on, vaan se on Jumalan asia ilmoittaa/valaista/kertoa meille. Raamatussa on luvattu, että Hän sen tekee, kun me vain sitä tahdomme kysyä. Voimme luottaa siihen, sillä se on Jumalan lupaus! Mutta tietysti asioihin tulee suhtautua myös tietyllä vakavuudella, eikä vaan tehdä mitä ensimmäisenä tulee mieleen ja aina olettaa sen olevan Herran tahto. Varmin tapa selvittää Jumalan tahto, on rukouksissa kysellä Häneltä asioita niin pitkään, usein ja hartaasti, kunnes saamme Häneltä uskonvarmuuden. Olen itse joskus saanut rukoilla aika pitkään ja paastotakin, kunnes se on selvinnyt, mutta lopulta on aina tullut vastaus, vaikka aluksi on ollut todella epävarma ja epäuskoinen olo. Jumala on uskollinen!


Mikko Murpatti kirjoitti:
Jumala on luvannut antaa meille voiman siihen, ja voimme itse vaikuttaa siihen tekemällä oikeita valintoja.


Mistä tietää, että valinta on oikea? Mistä tietää että on saanut voiman tehdä jotain? Sanooko Jumala sydämeeni , että nyt voit jättää tämän ja tämän asian elämässäsi sillä olen antanut sinulle voiman? Vai pitääkö taas arpoa?


Tarkoitin oikeiden valintojen tekemisellä sitä, että teemme niissä asioissa oikein, jotka tiedämme olevan oikein. Se on tärkeintä. Joka on uskollisen vähässä, sille uskotaan myös enemmän. Tietoisten kompromissien tekeminen ns.pienissä asioissa johtaa siihen, että jäämme pimeyteen emmekä pääse etenemään, ja olemme jopa vaarassa luisua takaisin täydelliseen pimeyteen. Mutta on tietysti asioita josta emme ole varmoja, ja en tarkoita niitä


Kiitoksia tarkennuksista!

Nyt päästiin asian ytimeen ja asiat alkaa valkenemaan:

Tarkoitin oikeiden valintojen tekemisellä sitä, että teemme niissä asioissa oikein, jotka tiedämme olevan oikein.(Ei tietoisesti riko Jumalaa vastaan tekemällä vääryyttä)
Joka on uskollisen vähässä, sille uskotaan myös enemmän. (Voit aloittaa pienestä muutoksesta ja asioista)
Tietoisten kompromissien tekeminen ns.pienissä asioissa johtaa siihen, että jäämme pimeyteen emmekä pääse etenemään. (Ole totaalisen rehellinen) Tämä on sitten vaikeaa, kun ennen uskoon tuloa luin "valkoiset valheet" - hyviksi asioiksi vaikka, jos ihan rehellisiä ollaan niin totuus on totta ja valhe on valhetta. Ei ole olemassa mitään "vähän valhetta" tai "vähän totta". On vain totuus ja valhe. Ja valhe synnyttää uusia valheita ja sitoo nopeasti seittiinsä! Kiitos hyvästä neuvosta.



Pyhän Hengen ja Jumalan aikaansaama muutos:

--->Alat nähdä asioita uudessa valossa, asenteesi muuttuu.

Alat erottamaan synnin ja pahat asiat elämässäsi siis SINÄ alat, mutta muutoksen mahdollistaa Pyhä Henki! Eli et sinä vaan Henki muuttaa asenteitasi ja ajatuksiasi asioista ennen tunsit toisin. Näin ollen tahdonvoimaa ei tarvita sillä haluat muuttaa epäkohdat omasta halustasi koska sydämmesi ja mielipiteesi on muuttunut ja muutoksen teki Jumala Pyhän Hengen avustuksella.


Hirmuisen hyvin etenee homma, mahtavaa jiiihaa!


Nyt kun minulla siis on tämä "uusi sydän" Jumalan armosta Pyhän Hengen voimasta, niin tämä muuttunut sydän eli ikäänkuin minä yhteistyössä Pyhän Hengen kanssa tunnen asioista Jumalan mieleisellä tavalla, sillä Pyhä Henki on muuttanut arvomaailmaani.

Esim:
Tilanne--> Matti on karapulassa ja pyytelee buranaa krapulaansa.

--->Annan kaljan ja lainaan kympin että rassukka pääsee parantamaan krapulansa sillä millä tulikin. (Wanha sydän)

--->Pyydän Matin kotiini ja annan buranan ja kerron kuinka hän pääsee krapulasta eroon lopullisesti jos lähtee kanssani kalaan eikä lähikauppaan kaljanhakuun.Kalareissulla voin kertoa Matille Jumalasta! (Uusi sydän)

Nyt vielä on vastaamatta että miten tietää että Pyhä Henki puhuu eli miten koitellaan asiat Hengessä?

Osaisiko joku "koitella" tuon yllä olevan esimerkin Pyhällä Hengellä tai keksiä vastaavan rautalanka väännön?

Tilanne--> Matti on karapulassa ja pyytelee buranaa krapulaansa.

--> Menen hetkeksi toiseen huoneeseen ja suljen silmäni ja hiljennyn rukoukseen ja pyydän Taivaanisältä neuvoa.

Mieleesi piirtyy kuva Matista sammuneena ja menehtyneenä olutpullojen keskellä ja mielikuvasta jää sinulle surullinen mielikuva--> Pyhä Henki näytti miten Matille käy jos tuet hänen juomistansa ja lopputulos oli huono, joten parasta antaa Masalle burana eikä kaljaa?? Osuko sinnepäinkään?
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Mitä Raamattu kertoo pelastuksen vaatimuksista?

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 24. Marras 2012 19:44

vaisuliini kirjoitti:*
Mikko, sori mää taisin antaa väärän linkin. :oops: Oisi pitänyt antaa sinulle tuon linkin. http://www.kotipetripaavola.com/kasvauskossa.html

Anteeksi vaan! :oops:


Sain hätääni suurta apua tuolta "väärästä" linkistä , mikä saakin minut ajattelemaan että vahingossa taisi olla Jumalalla sormet pelissä. Iski meinaa se "väärä" teksti paremmin perille kuin tuo oikea linkki :good2:

Haha Jumala kääntää jopa meidän töppäilyt voitokseen Jiihaa!
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Mitä Raamattu kertoo pelastuksen vaatimuksista?

ViestiKirjoittaja Herman » 24. Marras 2012 20:07

Mikko Murpatti kirjoitti:Nyt vielä on vastaamatta että miten tietää että Pyhä Henki puhuu eli miten koitellaan asiat Hengessä?


Tämä onkin erittäin hyvä kysymys. Vastaukseen liittyy paljon asioita, koska käytännössä kaikki hengellinen kasvu on juuri tuossa kasvamista. Mutta "peruskaava" on mielestäni tämä:

Raamatun tuntemus + vilpitön sydän + maalaisjärki = aika hyvä perusta.

Hengellisestä kasvusta ja siihen vaikuttavista tekijöistä voisi kirjoittaa vähän pidemmän jutun.... :pc:
Herman
 

Re: Mitä Raamattu kertoo pelastuksen vaatimuksista?

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 24. Marras 2012 20:26

Niin sitä vielä piti kysyä , että toimiiko tai opastaako Pyhä Henki aina Raamatun "hengen"/opetusten mukaisesti?

Onko Pyhä Henki sinnikäs? Eli jos yrität tehdä jonkun asian lihassa ja väärin niin "jankuttaako" Pyhä Henki siitä että teko on väärin älä tee sitä, vai ilmoittaako Henki asiansa vain kerran nopeasti ja ajatuksiin häipyen....taitaapa vaihdella tilanteesta mutta kysytäämpäs.

Tuo voisi auttaa päättelemään puhuuko liha vai Henki.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Mitä Raamattu kertoo pelastuksen vaatimuksista?

ViestiKirjoittaja Herman » 24. Marras 2012 20:30

Yleishyvä neuvo on, että Jumalan Pyhä Henki toimii aina rauhan kautta, ja ikäänkuin "suostutellen" tai kehoittaen meitä. Ei koskaan pakottaen, tai levottomuuden kautta. Pyhän Hengen ääni on myös hiljainen ja Henki on olemukseltaan herkkä. Pyhä Henki kyllä muistuttaa meitä usein asioista, jos emme heti älyä tehdä, mutta en sanoisi sitä jankuttamiseksi, vaan ennemmin rakkaudelliseksi muistuttamiseksi.
Herman
 

Re: Mitä Raamattu kertoo pelastuksen vaatimuksista?

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 25. Marras 2012 11:09

Herman kirjoitti: en sanoisi sitä jankuttamiseksi, vaan ennemmin rakkaudelliseksi muistuttamiseksi.


Kiitos vastauksista!

Juu näin minäkin asiaa luonnehtisin. Ei ole oikein kuvaava adjektiivi tuo jankuttaa rakkaudellinen muistutus on parempi.

Ompas paljon kompastuskiviä ja vastustusta vastustajalta ja minä pidän itseäni etuoikeutettuna siinä että minulla on uskovien veljien ja ystävien tukea ja silti olen näin avoin kävelemään harhaan ja turhautumaan ja menemään kaikenmoisiin eksytyksiin. Kuinka vaikeaa mahtaakaan olla uudelle uskovaiselle joka tulee uskoon "puskista" vailla mitään tukea.

Toivottavasti moni löytäisi tiensä edes tänne foorumeille huutelemaan apuja. Voisinkin tehdä "oppaan" uudelle uskovalle jossa varoitetaan perusvirheistä ja eksytyksistä.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Pelastuksen vaatimuksista?Pyhä Henki käytännössä?

ViestiKirjoittaja tanu » 25. Marras 2012 12:55

-
Viimeksi muokannut tanu päivämäärä 17. Loka 2017 20:48, muokattu yhteensä 1 kerran
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

EdellinenSeuraava

Paluu Hengellinen etsintä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron