emalista.fi

Usko ilman rakkautta?

Sinulle joka etsit elämän tarkoitusta

Usko ilman rakkautta?

ViestiKirjoittaja Katha » 14. Kesä 2019 21:54

Yksinkertainen kysymys monimutkaiseen asiaan... Voiko ihminen olla uskossa, jos hänellä ei ole rakkautta (lähimmäisiään kohtaan)?
Katha
 
Viestit: 5
Liittynyt: 12. Heinä 2017 17:05

Re: Usko ilman rakkautta?

ViestiKirjoittaja kalamos » 15. Kesä 2019 08:38

Ensimmäinen Johanneksen kirje valaisee asiaa.
Kannattaa lukea tuo lyhyt kirje ihan kokonaan.

Aika lailla keskellä kirjettä
eli tavallaan huippukohdassa sanotaan:

:bible:
Johannes (1 Joh 2:14-15) kirjoitti:Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään,
sillä me rakastamme veljiä.
Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja;
ja te tiedätte,
ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää,
joka hänessä pysyisi.


Kun minä tulin uskoon,
niin yksi asia,
minkä huomasin itsessäni,
oli se, että minun sisimmässäni syntyi hätä
lähimmäisten sieluista.

Sinun kohdallasi,
kun tuollaisesta asiasta keskustelun herätät,
niin osoitat jo jotakin sellaista,
minkä perusteella oletan,
että Sinä et Johannesta lainaten "vihaa" ihmisiä.
Sinä et tahdo heille pahaa.
καλαμος yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa
Avatar
kalamos
 
Viestit: 211
Liittynyt: 20. Elo 2014 18:03

Re: Usko ilman rakkautta?

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 16. Kesä 2019 08:41

Varmaan uskossa olevilla on pohjimmiltaan aina sisimmässään hyvä tahto lähimmäisiä kohtaan, mutta kyllä se rakkauden ja välittämisen osoittaminen on meilläkin inhimillisyytemme rosojen takana välillä hyvinkin piilossa. En siis menisi rakkaudettomalta vaikuttavasta ihmisestä ykskantaan sanomaan, että ei voi olla uskossa. Yleensä ne itsensä kovettaneet kaipaavat kaikkein eniten hyväksyntää ja sitä, että joku sanoisi välittävänsä; että joku kertoisi näkevänsä kaiken rakkaudettomuuden alla sen loukatun ja yksinäisen ihmisen. Itsensä kovettaneet tarvitsevat kaikkein eniten turvaa ja luottamusta ennen kuin uskaltavat ilmaista rakkautensa ja heikkoutensa. Kylmässä maailmassa on helpompi kestää, kun kylmettää itsensäkin.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Usko ilman rakkautta?

ViestiKirjoittaja Jukka » 19. Kesä 2019 18:16

Aamu-Usva kirjoitti:Varmaan uskossa olevilla on pohjimmiltaan aina sisimmässään hyvä tahto lähimmäisiä kohtaan, mutta kyllä se rakkauden ja välittämisen osoittaminen on meilläkin inhimillisyytemme rosojen takana välillä hyvinkin piilossa. En siis menisi rakkaudettomalta vaikuttavasta ihmisestä ykskantaan sanomaan, että ei voi olla uskossa. Yleensä ne itsensä kovettaneet kaipaavat kaikkein eniten hyväksyntää ja sitä, että joku sanoisi välittävänsä; että joku kertoisi näkevänsä kaiken rakkaudettomuuden alla sen loukatun ja yksinäisen ihmisen. Itsensä kovettaneet tarvitsevat kaikkein eniten turvaa ja luottamusta ennen kuin uskaltavat ilmaista rakkautensa ja heikkoutensa. Kylmässä maailmassa on helpompi kestää, kun kylmettää itsensäkin.


Ihmisellä ei ole hengellisessä mielessä hyvä tahto, paitsi itseensä. Tämä pätee myös uskovaisiin. Älä eksytä itseäsi ja puhu Jumalan ilmoitusta vastaan.
Jukka
 

Re: Usko ilman rakkautta?

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 19. Kesä 2019 22:18

Jukka: Voisitko vähän avata tätä ajatusta, että uskovilla ei ole hengellisessä mielessä hyvää tahtoa muita kuin itseään kohtaan..? :think2: Ajattelen itse aivan päin vastoin tästä.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Usko ilman rakkautta?

ViestiKirjoittaja Jukka » 20. Kesä 2019 04:06

Aamu-Usva kirjoitti:Jukka: Voisitko vähän avata tätä ajatusta, että uskovilla ei ole hengellisessä mielessä hyvää tahtoa muita kuin itseään kohtaan..? :think2: Ajattelen itse aivan päin vastoin tästä.


Tarkoitan, että ihmisessä itsessään ("minussa, se on minun lihassani, ei asu mitään hyvää". Paavali kirjoittaa tämän uskossa ollessaan.) on rakkautta vain itseensä. Raamattu opettaa hyvin selvästi näin. Kaikki hyvät tekomme ovat Kristuksessa tehtyjä -siltä osin kun niitä sitten on. Ne ovat Kristuksen tekoja (Ef. 2:10).Tämä maailma opettaa, että ihmisessä on paljonkin hyvää, mutta Jumala sanoo, että näin ei ole. Tämä koskee mielestäni myös uskovien motiiveja.

"Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
niin kuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään."
Room. 3:9-12.
Jukka
 

Re: Usko ilman rakkautta?

ViestiKirjoittaja Jukka » 21. Kesä 2019 21:32

Ehkä tämän aloituksen alla on sopivaa pohtia myös uskon olemusta. Eräällä toisella foorumilla joku kirjoitti: "Ihmiset (varsinkin uskosta osattomat) ovat sitä mieltä, että usko ja järki ovat toisensa poissulkevia. Jonkinmoisen kokemuksen(kin) kautta tästä oppia saaneena rohkenen väittää, että ne täydentävät toisiaan ja ovat mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään."

Tuohon kirjoitukseen otin seuraavasti kantaa:
Olen eri mieltä - tosin en ole mikään järjen jättiläinen. Usko ja järki eivät sovi saman neuvottelupöydän ääreen eivätkä voi olla "mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään". Järkemme käsittelee ajallisia ja näkyväisiä ja on siis hyödyllinen ja tarpeellinen lahja, mutta usko ulottuu kauas järjen rantojen taakse ja tarttuu näkymättömiin ja iankaikkisiin.

Me ihmiset tiedämme hyvin vähän siitä mitä usko on. Emme edes tiedä miten se kussakin saa alkunsa ja syntyy. Usko on Jumalan ihme ja salaisuus ja tulee loppujen lopuksi vain harvojen osaksi. Suurin osa Jumalan luomaa ihmiskuntaa joutuu kadotukseen ja vain harvat menevät ahtaasta portista sisälle iankaikkiseen elämään. Näitä asioita on yritetty eri uskonsuuntien sisällä selittää edes jotenkin järjellisesti ja ymmärryksen tasolla, mutta kysymyksessä on Jumalan vanhurskas tuomiopäätös, jota emme voi järjellämme käsittää. Meidän eettiset ja moraaliset mittamme eivät ulotu lähellekään pyhän Jumalan mittoja ja päätöksiä.

Hän asuu korkeudessa ja pyhyydessä, johon kukaan ei taida mennä eikä järkensä avulla ulottua. Tähän olen vuosien mittaan alkanut tyytyä ja iloinnut siitä, että Isä kerran veti minut Jeesuksen tykö vaikka en ymmärrä miksi, tällaisen kirpun ja koiranraadon. Enkä ymmärrä miksi monet minulle rakkaat omaiset ja ystävät kuolivat Jeesuksen kieltäen. He eivät viis veisanneet evankeliumista. Muutamat toki rakentelivat tietä taivaaseen järkeillen ja Jumalan hyvyyteen vetoamalla, mutta hylkäsivät Jeesuksen selkeän ilmoituksen, ettei "kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Minun kauttani". Muuta tietä ei ole, mutta langennut ihminen luulee, että on "ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi." Jeesus ja Hänen ristinsä on aina ollut suurimmalle osalle juutalaisista pahennus (skandaali) ja pakanoille hullutus (järjen vastaisena torjuttu).

Usko on siis Jumalan salaisuus, mysteeri, josta emme pääse selvyyteen järkemme ja ymmärryksemme avulla. Raamatussa on muitakin salaisuuksia ja taidamme tehdä viisaasti jos tyydymme niissä Jumalan ilmoitukseen. Asiat ovat niin kuin Hän on meille puhunut Pojassaan vaikka järkemme ei käsittäisikään.

Sitten vielä sananen ymmärryksestämme. Opetuslapset kulkivat Jeesuksen kuoleman jälkeen aivan pimeässä. He eivät olleet käsittäneet miksi Jeesuksen täytyi kuolla, ei vaikka Jeesus sen sanoi heille kiertelemättä. "Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin" (Luuk. 18:34). Sitten tapahtui Jeesuksen ylösnoustua niin, että Hän lähestyi omiaan ja "silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet" (Luuk. 24:31). Mutta pyhät Kirjoitukset opetuslapsille avautuivat ymmärryksen tasolla vasta silloin, kun "Hän -Jeesus- avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset" (Luuk. 24:45). Tämä hengellinen ymmärtäminen tapahtuu Jumalan Hengen vaikutuksesta eikä järkemme avulla. Voimme osata paljon Raamattua, mutta vasta kun "Jeesus lähestyy ja avaa sanansa, me voimme ymmärtää".

"Minä tulin näkemään kaikista Jumalan teoista, että ihminen ei voi käsittää sitä, mitä tapahtuu auringon alla; sillä ihminen saa kyllä nähdä vaivaa etsiessään, mutta ei hän käsitä. Ja jos viisas luuleekin tietävänsä, ei hän kuitenkaan voi käsittää" Saarn. 8:17.


Mitä mieltä sinä olet tästä "järjen ja uskon" asiasta?
(Pyydän anteeksi että lainaukseni on aika pitkä, itsehän suosin lyhyitä kommentteja ja selityksiä, mutta näin nyt tällä kertaa).
Jukka
 

Re: Usko ilman rakkautta?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 22. Kesä 2019 09:38

*
Katha kirjoitti:Yksinkertainen kysymys monimutkaiseen asiaan... Voiko ihminen olla uskossa, jos hänellä ei ole rakkautta (lähimmäisiään kohtaan)?


Katha, haluaisin kertoa pari juttua, jos sopii.

Vain kun jos pidetään Jumalan Sanasta kiinni ja pysytään Jumalan Sanassa ja kuljetaan Jumalan Sanan mukaan, niin Jumalan rakkaus tulee käytännössä todelliseksi ja se on se jumalallinen rakkaus.

On toinen vastakohtainen juttu, että kun jos ei pidetä Jumalan Sanasta kiinni, eikä pysy Jumalan Sanassa, eikä kulje suoranaisesti Jumalan Sanan mukaan, se rakkaus ei ole se Jumalan rakkaus eli jumalallinen rakkaus, vaan se on sielullinen rakkaus - lihan puolelta.

No vielä toinen juttu rakkaudesta...

Kun ymmärretään, että Jumala on ensin rakastanut meitä, niin niin rakkaus itsessään kasvaa lähimmäisiään kohtaan todelliseksi. Miten tunnistetaan, onko itsessään Jumalan rakkaus eli jumalallinen rakkaus? Niin silloin Jumalan käskyistä pitäminen ei tunnu raskaalta, niin se tarkoittaa, että rakastaa oikeasti Jumalaa ja lähimmäisiä.

No olet varmaan huomannut, että Raamatussa puhutaan kahdenlaisesta rakkaudesta, eli sielullinen ja jumalallinen rakkaus, ne ei ole yksi sama asia. :)
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7738
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Usko ilman rakkautta?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 22. Kesä 2019 09:52

Jukka kirjoitti:Ehkä tämän aloituksen alla on sopivaa pohtia myös uskon olemusta. Eräällä toisella foorumilla joku kirjoitti: "Ihmiset (varsinkin uskosta osattomat) ovat sitä mieltä, että usko ja järki ovat toisensa poissulkevia. Jonkinmoisen kokemuksen(kin) kautta tästä oppia saaneena rohkenen väittää, että ne täydentävät toisiaan ja ovat mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään."

Tuohon kirjoitukseen otin seuraavasti kantaa:
Olen eri mieltä - tosin en ole mikään järjen jättiläinen. Usko ja järki eivät sovi saman neuvottelupöydän ääreen eivätkä voi olla "mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään". Järkemme käsittelee ajallisia ja näkyväisiä ja on siis hyödyllinen ja tarpeellinen lahja, mutta usko ulottuu kauas järjen rantojen taakse ja tarttuu näkymättömiin ja iankaikkisiin.

Me ihmiset tiedämme hyvin vähän siitä mitä usko on. Emme edes tiedä miten se kussakin saa alkunsa ja syntyy. Usko on Jumalan ihme ja salaisuus ja tulee loppujen lopuksi vain harvojen osaksi. Suurin osa Jumalan luomaa ihmiskuntaa joutuu kadotukseen ja vain harvat menevät ahtaasta portista sisälle iankaikkiseen elämään. Näitä asioita on yritetty eri uskonsuuntien sisällä selittää edes jotenkin järjellisesti ja ymmärryksen tasolla, mutta kysymyksessä on Jumalan vanhurskas tuomiopäätös, jota emme voi järjellämme käsittää. Meidän eettiset ja moraaliset mittamme eivät ulotu lähellekään pyhän Jumalan mittoja ja päätöksiä.

Hän asuu korkeudessa ja pyhyydessä, johon kukaan ei taida mennä eikä järkensä avulla ulottua. Tähän olen vuosien mittaan alkanut tyytyä ja iloinnut siitä, että Isä kerran veti minut Jeesuksen tykö vaikka en ymmärrä miksi, tällaisen kirpun ja koiranraadon. Enkä ymmärrä miksi monet minulle rakkaat omaiset ja ystävät kuolivat Jeesuksen kieltäen. He eivät viis veisanneet evankeliumista. Muutamat toki rakentelivat tietä taivaaseen järkeillen ja Jumalan hyvyyteen vetoamalla, mutta hylkäsivät Jeesuksen selkeän ilmoituksen, ettei "kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Minun kauttani". Muuta tietä ei ole, mutta langennut ihminen luulee, että on "ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi." Jeesus ja Hänen ristinsä on aina ollut suurimmalle osalle juutalaisista pahennus (skandaali) ja pakanoille hullutus (järjen vastaisena torjuttu).

Usko on siis Jumalan salaisuus, mysteeri, josta emme pääse selvyyteen järkemme ja ymmärryksemme avulla. Raamatussa on muitakin salaisuuksia ja taidamme tehdä viisaasti jos tyydymme niissä Jumalan ilmoitukseen. Asiat ovat niin kuin Hän on meille puhunut Pojassaan vaikka järkemme ei käsittäisikään.

Sitten vielä sananen ymmärryksestämme. Opetuslapset kulkivat Jeesuksen kuoleman jälkeen aivan pimeässä. He eivät olleet käsittäneet miksi Jeesuksen täytyi kuolla, ei vaikka Jeesus sen sanoi heille kiertelemättä. "Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin" (Luuk. 18:34). Sitten tapahtui Jeesuksen ylösnoustua niin, että Hän lähestyi omiaan ja "silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet" (Luuk. 24:31). Mutta pyhät Kirjoitukset opetuslapsille avautuivat ymmärryksen tasolla vasta silloin, kun "Hän -Jeesus- avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset" (Luuk. 24:45). Tämä hengellinen ymmärtäminen tapahtuu Jumalan Hengen vaikutuksesta eikä järkemme avulla. Voimme osata paljon Raamattua, mutta vasta kun "Jeesus lähestyy ja avaa sanansa, me voimme ymmärtää".

"Minä tulin näkemään kaikista Jumalan teoista, että ihminen ei voi käsittää sitä, mitä tapahtuu auringon alla; sillä ihminen saa kyllä nähdä vaivaa etsiessään, mutta ei hän käsitä. Ja jos viisas luuleekin tietävänsä, ei hän kuitenkaan voi käsittää" Saarn. 8:17.


Mitä mieltä sinä olet tästä "järjen ja uskon" asiasta?
(Pyydän anteeksi että lainaukseni on aika pitkä, itsehän suosin lyhyitä kommentteja ja selityksiä, mutta näin nyt tällä kertaa).


Kai saanen kommentoida kans, Jukka? Olet oikeassa ja puhut totta uskosta. Koska meidän usko perustuu Jumalan voimaan, jotta yhdessäkään ihmisessä usko olisi Jumalan työ ja lahja. Mutta jos usko perustuu ihmisten viisauteen, niin Kristuksen ristin sanoma mitätöidään, eikä yhdessä ihmisessä ole mitään Jumalan aikaansaama usko, eikä itse ole Jumalan oma lapsi.

Olen nähnyt, että on noita uskovia, jotka oman ymmärryksen nojalla tulkkaavat itse Raamatun opetuksen tekemällä sen tyhjäksi, jotta usko olisi yksin Jumalan aikaansaama työ ja lahja ja Jumalan usko uudistuisi ja lujittuisi Jumalaan päin.

Ne uskovat pitävät oman ymmärryksen nojalla tulevaa ymmärrystä Jumalan avaamana ymmärryksenä, vaikkei se tule Jumalalta, vaan se tulee oman ymmärryksen nojalta.

Ne uskovat eivät osaa erottaa toisistaan, mikä olisi Jumalan avaama ymmärrys ja mikä olisi oma ymmärrys, joka tulee oman ymmärryksen nojalta. Ne eivät ymmärrä Raamatun opetusta, jonka mukaan meidän usko ei perustu ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. Kun oman ymmärryksen nojalla opetetaan, se nostaa Herran tuntemista vastaan ja se saattaa itseään ja kuulijoita luopumaan Jumalan aikaansaamasta uskosta Jeesukseen, joka on se lihaan tullut Sana. Niin ensin lopunajan luopumus tapahtuu ennen Jeesuksen tulemusta.

Siksi tulisi kokosydämisesti turvautua Herraan, joka avaa ymmärrystä ja sen ohessa opetetaan valvoen opetusta sen perusteella, että Jumala avaa ymmärrystä, niin Jumalan aikaansaama usko tapahtuu ja uskovien kuulijoiden usko uudistuisi ja vahvistuisi ja pelastuisivat, samoin itse opettaja, joka valvoo itseään ja opetusta sen perusteella, ettei nojaudu omaan ymmärrykseen, vaan turvautuu kokosydämisesti Herraan, joka avaa ymmärrystä.

Haluaisin sanoa vielä yhden jutun. Olen huomannut, että oman ymmärryksen nojalla heissä ylpeys näkyy. He kerskailevat saamasta ymmärryksestä, joka tulee oman ymmärryksen nojalta, luullen sitä Jumalan avaamaksi ymmärrykseksi. He myös loukkaavat, kun heidän opetusta arvostellaan Sanalla koettelemisen kautta ja se paljastuu, että opetus ei tule Jumalasta, vaan oman ymmärryksen nojasta, siksi he loukkaavat. Oikeassa oleminen johtaa aina loukkaamiseen asti.

Raamatussa on täynnä opetuksia, jotka puhuvat nöyristä ja ylpeistä, joita Jumala on vastaan ja nöyrille Jumala antaa armoa. Nöyrät ymmärtävät, että meidän usko perustuu Jumalan voimaan. Ylpeät eivät ymmärrä siitä opetusta, eikä sitä, että ihmisten viisauden varassa toimiessaan pään taso on ylpeydestä, jota Jumala on vastaan. Niin Pyhä Henki on ilmoittanut lopunajan luopumuksen.

Nöyrät saavat öljyä lamppuun ja he ovat verrattavissa nöyriin lampaisiin ja viisaisiin neitsyihin, mutta ylpeät eivät saa öljyä lamppuun ja he ovat verrattavissa vuohiin ja tyhmiin neitsyihin, koska ne eivät turvaudu kokosydämisesti Jumalaan, joka avaa ymmärrystä Raamatun opetuksiin, vaan nojautuvat omaan ymmärrykseen tulkaten itse kaiken Raamatun opetuksen kanssa.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7738
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Usko ilman rakkautta?

ViestiKirjoittaja Jukka » 23. Kesä 2019 01:28

vaisuliini kirjoitti:No olet varmaan huomannut, että Raamatussa puhutaan kahdenlaisesta rakkaudesta, eli sielullinen ja jumalallinen rakkaus, ne ei ole yksi sama asia. :)


Itse asiassa Raamatussa kerrotaan kolmenlaisestakin rakkaudesta. Karkeasti jaan ne seuraavasti:

1. Philia-rakkaus on ystävien ja perheen välillä vallitsevaa rakkautta.
2. Eros-rakkaus on romanttista ja seksuaalisävytteistä rakkautta.
3. Agape-rakkaus on pyyteetöntä, uhrautuvaa ja itsensä antavaa rakkautta. Se on rakkauden korkein ilmenemismuoto.

Lisäksi Raamatussa puhutaan philautos-rakkaudesta (2.Tim. 3:2) joka on itserakkautta kielteisessä muodossa.
Ehkä muitakin termejä rakkaudesta käytetään, mutta en sellaisia nyt muista.
Jukka
 

Seuraava

Paluu Hengellinen etsintä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa