Johannes (1 Joh 2:14-15) kirjoitti:Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään,
sillä me rakastamme veljiä.
Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja;
ja te tiedätte,
ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää,
joka hänessä pysyisi.
Aamu-Usva kirjoitti:Varmaan uskossa olevilla on pohjimmiltaan aina sisimmässään hyvä tahto lähimmäisiä kohtaan, mutta kyllä se rakkauden ja välittämisen osoittaminen on meilläkin inhimillisyytemme rosojen takana välillä hyvinkin piilossa. En siis menisi rakkaudettomalta vaikuttavasta ihmisestä ykskantaan sanomaan, että ei voi olla uskossa. Yleensä ne itsensä kovettaneet kaipaavat kaikkein eniten hyväksyntää ja sitä, että joku sanoisi välittävänsä; että joku kertoisi näkevänsä kaiken rakkaudettomuuden alla sen loukatun ja yksinäisen ihmisen. Itsensä kovettaneet tarvitsevat kaikkein eniten turvaa ja luottamusta ennen kuin uskaltavat ilmaista rakkautensa ja heikkoutensa. Kylmässä maailmassa on helpompi kestää, kun kylmettää itsensäkin.
Aamu-Usva kirjoitti:Jukka: Voisitko vähän avata tätä ajatusta, että uskovilla ei ole hengellisessä mielessä hyvää tahtoa muita kuin itseään kohtaan..? Ajattelen itse aivan päin vastoin tästä.
Katha kirjoitti:Yksinkertainen kysymys monimutkaiseen asiaan... Voiko ihminen olla uskossa, jos hänellä ei ole rakkautta (lähimmäisiään kohtaan)?
Jukka kirjoitti:Ehkä tämän aloituksen alla on sopivaa pohtia myös uskon olemusta. Eräällä toisella foorumilla joku kirjoitti: "Ihmiset (varsinkin uskosta osattomat) ovat sitä mieltä, että usko ja järki ovat toisensa poissulkevia. Jonkinmoisen kokemuksen(kin) kautta tästä oppia saaneena rohkenen väittää, että ne täydentävät toisiaan ja ovat mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään."
Tuohon kirjoitukseen otin seuraavasti kantaa:
Olen eri mieltä - tosin en ole mikään järjen jättiläinen. Usko ja järki eivät sovi saman neuvottelupöydän ääreen eivätkä voi olla "mitä suurimmassa sopusoinnussa keskenään". Järkemme käsittelee ajallisia ja näkyväisiä ja on siis hyödyllinen ja tarpeellinen lahja, mutta usko ulottuu kauas järjen rantojen taakse ja tarttuu näkymättömiin ja iankaikkisiin.
Me ihmiset tiedämme hyvin vähän siitä mitä usko on. Emme edes tiedä miten se kussakin saa alkunsa ja syntyy. Usko on Jumalan ihme ja salaisuus ja tulee loppujen lopuksi vain harvojen osaksi. Suurin osa Jumalan luomaa ihmiskuntaa joutuu kadotukseen ja vain harvat menevät ahtaasta portista sisälle iankaikkiseen elämään. Näitä asioita on yritetty eri uskonsuuntien sisällä selittää edes jotenkin järjellisesti ja ymmärryksen tasolla, mutta kysymyksessä on Jumalan vanhurskas tuomiopäätös, jota emme voi järjellämme käsittää. Meidän eettiset ja moraaliset mittamme eivät ulotu lähellekään pyhän Jumalan mittoja ja päätöksiä.
Hän asuu korkeudessa ja pyhyydessä, johon kukaan ei taida mennä eikä järkensä avulla ulottua. Tähän olen vuosien mittaan alkanut tyytyä ja iloinnut siitä, että Isä kerran veti minut Jeesuksen tykö vaikka en ymmärrä miksi, tällaisen kirpun ja koiranraadon. Enkä ymmärrä miksi monet minulle rakkaat omaiset ja ystävät kuolivat Jeesuksen kieltäen. He eivät viis veisanneet evankeliumista. Muutamat toki rakentelivat tietä taivaaseen järkeillen ja Jumalan hyvyyteen vetoamalla, mutta hylkäsivät Jeesuksen selkeän ilmoituksen, ettei "kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Minun kauttani". Muuta tietä ei ole, mutta langennut ihminen luulee, että on "ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi." Jeesus ja Hänen ristinsä on aina ollut suurimmalle osalle juutalaisista pahennus (skandaali) ja pakanoille hullutus (järjen vastaisena torjuttu).
Usko on siis Jumalan salaisuus, mysteeri, josta emme pääse selvyyteen järkemme ja ymmärryksemme avulla. Raamatussa on muitakin salaisuuksia ja taidamme tehdä viisaasti jos tyydymme niissä Jumalan ilmoitukseen. Asiat ovat niin kuin Hän on meille puhunut Pojassaan vaikka järkemme ei käsittäisikään.
Sitten vielä sananen ymmärryksestämme. Opetuslapset kulkivat Jeesuksen kuoleman jälkeen aivan pimeässä. He eivät olleet käsittäneet miksi Jeesuksen täytyi kuolla, ei vaikka Jeesus sen sanoi heille kiertelemättä. "Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin" (Luuk. 18:34). Sitten tapahtui Jeesuksen ylösnoustua niin, että Hän lähestyi omiaan ja "silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet" (Luuk. 24:31). Mutta pyhät Kirjoitukset opetuslapsille avautuivat ymmärryksen tasolla vasta silloin, kun "Hän -Jeesus- avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset" (Luuk. 24:45). Tämä hengellinen ymmärtäminen tapahtuu Jumalan Hengen vaikutuksesta eikä järkemme avulla. Voimme osata paljon Raamattua, mutta vasta kun "Jeesus lähestyy ja avaa sanansa, me voimme ymmärtää".
"Minä tulin näkemään kaikista Jumalan teoista, että ihminen ei voi käsittää sitä, mitä tapahtuu auringon alla; sillä ihminen saa kyllä nähdä vaivaa etsiessään, mutta ei hän käsitä. Ja jos viisas luuleekin tietävänsä, ei hän kuitenkaan voi käsittää" Saarn. 8:17.
Mitä mieltä sinä olet tästä "järjen ja uskon" asiasta?
(Pyydän anteeksi että lainaukseni on aika pitkä, itsehän suosin lyhyitä kommentteja ja selityksiä, mutta näin nyt tällä kertaa).
vaisuliini kirjoitti:No olet varmaan huomannut, että Raamatussa puhutaan kahdenlaisesta rakkaudesta, eli sielullinen ja jumalallinen rakkaus, ne ei ole yksi sama asia.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa