Sivu 3/3

Re: Sielu ja veri

ViestiLähetetty: 07. Loka 2018 14:02
Kirjoittaja vaisuliini
*
3. Moos. 17:11 Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.

Oli mielenkiintoista lukea anatomian juttua. Siinä puhutaan punasoluista, jotka ovat veressä. Punasolujen tehtävänä on kuljettaa veren mukana kudoksiin happea. Se on ihmisen punasolut.

Mutta eläimen esimerkiksi nisäkkäiden punasoluissa on retikulosyytti. Retikulosyytti on punasolujen epäkypsä muoto, eri kuin ihmisen punasolut. Retikulosyytin nimi tulee sanasta "reticular", joka tarkoittaa verkkomaista. Niitä on noin yksi prosentti veren punasolumäärästä ihmisillä, koirilla ja kissoilla, mutta hevosilla ja märehtijöillä retikulosyyttejä ei esiinny normaalisti veressä.

Punasolu on nisäkkäillä tumaton, muodoltaan litteä, kaksoiskovera kiekkomainen solu. Linnuilla ja sammakkoeläimillä se on tumallinen ja muodoltaan ellipsoidi. Ellipsoidilla tarkoitetaan kappaletta, jonka poikkileikkaus missä tahansa tasossa on ellipsi.

Kolmasosa punasolusta on hemoglobiinia, joka antaa sille punaisen värin. Hemoglobiini eli verenpuna (lyh. Hb). Tässä on ihmisen ja eläimien punasolujen verityypit. Saatko tämän kuvan auettua?

Image

Lukiessani muistui Jumalan verensyöntikielto ja Raamatun kohta, jonka mukaan lihan sielu on veressä. Punasolujen tehtävä on kuljettaa veren mukana kudoksiin happea, niin muistui mieleeni Raamatun mainittu sielu, joka on veressä. Alkoi epäilyttää, että Jumala varmaan tarkoittaa punasolujen eri verityyppejä, siksi kieltää syömästä eläinlihasta tullutta verta.

:think2:

Luulen, että vain lääkärit ymmärtävät, mitä Jumalan verensyöntikiellolla tarkoittaa. Siksi syy on eri verityypit eläimissä ja ihmisissä, siksi eläinlihasta tullutta verta tulee välttää. Lääkärit varmaan ymmärtävät, mitä Jumalan mainitulla sielulla tarkoittaa, koska punasolujen tehtävänä on kuljettaa veren mukana kudoksiin happea, joka on ilmahappoa. Mielipiteitä?

:think2:

Re: Sielu ja veri

ViestiLähetetty: 07. Loka 2018 16:31
Kirjoittaja Juhani
En ole mikään tämän verialan asiantuntija, mutta se oli mielestäni hieno juttu Jumalan puolelta kertoa ihmisille, että eläimistä on laskettava veri pois ennen sen syöntiä...
Ja siten olen ymmärtänyt osittain sen niin, että veren juominen ja sen syöminen ei ole ihmisille hyväksi ja se on myös syntiä.

Re: Sielu ja veri

ViestiLähetetty: 07. Loka 2018 18:39
Kirjoittaja vaisuliini
*
Ok, Juhani. Haluaisin kysyä, miten sinä käsität sen, että veressä on sielu?

Nooan vedenpaisumuksen jälkeen lihaa ei saanut syödä mitään, koska siinä oli sielu. Jumala puhui kostamisesta, jos syö eläimen lihaa, josta veri ei ole laskettu pois. :shock: :wtf: Toisen Raamatun kohdan mukaan "veri on sielu" [5Moos. 12:23]. No toin aiemmin jehovantodistajan opettajan näkökulma siitä 'veri ja sielu' -jutusta tänne. Tässä on lainaamani kohta siitä jehovantodistajan näkökulma 'veri ja sielu' -jutusta.

1Moos. 9:4 Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.
5 Mutta teidän oman verenne minä kostan; jokaiselle eläimelle minä sen kostan, ja myöskin ihmisille minä kostan ihmisen sielun, toiselle toisen sielun.
6 Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa.

5Moos. 12:23 Ole vain luja siinä, ettet syö verta; sillä veri on sielu, ja sielua sinun ei pidä syömän lihan kanssa.

vaisuliini kirjoitti:Mietin onko se opetus raamatullinen, mitä yksi jehovantodistaja sanoi minulle siitä sielusta. Ennen häntä minua jäi vaivaamaan minkä takia Jumala kielsi syömästä lihaa, josta veri on laskematta. Mietin johtuuko hygienian syystä siksi Jumala kielsi syömästä lihaa josta veri on laskematta.
Vai syy on sielussa koska Raamatun mukaan veressä on sielu. Tutkin Raamattua omin päin löytämättä selkeää vastausta.

Ja skypessä törmäsin jehovantodistajaan niin ajattelin kysyä häneltä ja hän selitti ja sanoi että sielu tarkoittaa ihmistä itseään, ihmisen elävää ruumista, kehoa. Veressä itsessään ei ole mitään kemiallista tai biologista ihmeellistä, ei myöskään mitään varjomaista henkeä - mutta kyse on kunnioituksesta. Veri vertauskuvaa elämää. Hän vielä jatkoi selittämistä...

'Raamatun mukaan ihminen ei ole saanut käyttää verta, koska se oli varattu tähän pyhään asiaan: ihmiskunnan lunastukseen.
Ja Jeesuksen sovintoveri on niin pyhä asia, että emme kunnioituksesta sitä kohtaan käytä mitään verta (joka edustaa elämää).

Niin minä oivalsin että syy ei ole hygieniasta eikä elämästä vaan että se viittaa Jeesuksen sovintovereen. Mitä mieltä te olette?


Tiedän itse, että jehovantodistajan oppi on harhaoppia. Tunnen häntä hyvin, eikä hän ole koskaan suuttunut asioista, joista olin eri mieltä ja hänen kanssa oli ihmeellisen rauhallista keskustella. En kuitenkin kallistunut hänen oppiin, mutta toin aina valoon Raamatun opetukset, joihin hän oli yhtynyt ja oli samaa mieltä kanssani. Häntä kiinnosti se, mitä perehdyin kaikkeen Sanan opetukseen kaikella ymmärryksellä, niin toin joka kerta valoon ne opetukset.

Hän kuitenkin kunnioitti erimielisyyttäni. Mutta muutaman kerran sain hänet kiinni jehovantodistajan opissa ja lopultakin hän tunnusti minulle, että tiesi sen, mutta sanoi minulle, ettei voi elää ilman jehovantodistajien tukiverkostoa, joka on hänelle paljon tärkeämpi. :shock: :wtf: :? Siten tiemme erkaantui toisistamme.

Hän oli mese- ja skypekamu, jonka kanssa kävin kaikki keskustelut läpi viettämällä mukavaa keskustelua. Minun pääni ei yrittänyt käännyttää jehovantodistajien puoleen, kielsin häntä käännyttämästä ja hän sanoi, ettei se kuulu hänen tapoihin.

;gladly:

Re: Sielu ja veri

ViestiLähetetty: 10. Loka 2018 09:22
Kirjoittaja anjou
Vaisuliinin lainaamisesta jakeita lukiessa tuntuu että Raamattu olisi varmaan kieltänyt verensiirron jos tekniikka olisi silloin tunnettu kun verta ei saa syödäkään. Verta voidaan antaa jopa 3 litraa. Toisen sielu siirtyy silloin? Tämä on vaikea kun suoraa vastausta ei löydy.

Re: Sielu ja veri

ViestiLähetetty: 10. Loka 2018 13:29
Kirjoittaja vaisuliini
*
Anjou, voisitko lukea myös Mariinin laittamia Raamatun kohtia ja kirjoitusta? Ne kohdat tuntuu täydentävän sieluun ja vereen liittyvän Raamatun kohdan kanssa.

Verensyöntikiellosta tulee, että vain eläimen lihasta tullutta verta tulee välttää.

Sori olen nyt kahvilassa. Olin äsken ferritiinimittauksessa. Siksi on vaikea hallita kännykän kanssa.

Re: Sielu ja veri

ViestiLähetetty: 10. Loka 2018 15:59
Kirjoittaja vaisuliini
*
Anjou, nyt olen läppärin äärellä. Lainaan tänne Mariinin kirjoituksen Raamatun kohtineen. :)

Mariini kirjoitti:Minä en usko, että nuo kohdat veren välttämisestä tarkoittaisivat verenluovutus kieltoa tai sitä, ettei
saisi sairas ottaa vastaan toisen verta. Enkä usko, etteikö saisi luovuttaa elintä sairaalle tai ottaa vastaan elintä.
Sitä verta vaan ei pidä syödä.

Mikä voisi olla suurempi lahja toiselle, kuin antaa vertaan sairaalle tai luvan lahjoittaa jonkin elimensä, jos kuolee. Eipä niillä
enää mitään tee kuoleman jälkeen. Tai no, suurempi lahja on tietysti ehkä pelastuksesta kertominen,
mutta seuraavana varmaan tuommoiset teot, jotka voivat
pelastaa toisen hengen tai jopa oman henkensä antaminen toisen puolesta. Joissain tilanteissa.

Joh. 15:
12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.


Siinä Jumala ei kiellä verensiirtoa. Jumala tarkoittaa vain eläimen tullutta verta lihansyönnin kanssa, josta veri ei ole vielä laskettu.

Re: Sielu ja veri

ViestiLähetetty: 10. Loka 2018 18:50
Kirjoittaja anjou
Kiitos

Re: Sielu ja veri

ViestiLähetetty: 20. Huhti 2019 11:12
Kirjoittaja vaisuliini
*
Oli hirveää katsoa sivusta, miten muutamat uskovat puolustivat veren syöntiä ja sanoivat, että tottakai uskovat saa syödä veriohukaista ja vereen liittyvää ruokaa, lainaten Raamatun kohtaa, jonka mukaan se liha, josta veri ei ole laskettu pois, ei saastuta ihmisen [Matt. 15:11]. :wtf: :shock: :?

Matt. 15:11 Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."

Ap.t. 15:20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.

Re: Sielu ja veri

ViestiLähetetty: 23. Huhti 2019 21:57
Kirjoittaja Jukka
Vaisuliini, lainasit ap.teoista kohtaa 15:20 "vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta."

Vaisuliini, miksi pakanoiden piti karttaa "epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta"? Eikö juutalaisten takia? Paikkahan jatkuu näin: "Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagogissa jokaisena sapattina."

Mitä luulet kohdan meille pakanakristityille opettavan? Haluaisitko vastata omin sanoin? Liikaa täällä vastataan muiden kirjoituksia lainaten, mutta omaa mielipidettä lainkaan sanomatta. Onko sellainen ollenkaan omien mielipiteiden esille tuomilta ja niiden herättämää keskustelua?

Re: Sielu ja veri

ViestiLähetetty: 24. Huhti 2019 15:22
Kirjoittaja vaisuliini
Jukka kirjoitti:Vaisuliini, lainasit ap.teoista kohtaa 15:20 "vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta."

Vaisuliini, miksi pakanoiden piti karttaa "epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta"? Eikö juutalaisten takia? Paikkahan jatkuu näin: "Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagogissa jokaisena sapattina."

Mitä luulet kohdan meille pakanakristityille opettavan? Haluaisitko vastata omin sanoin? Liikaa täällä vastataan muiden kirjoituksia lainaten, mutta omaa mielipidettä lainkaan sanomatta. Onko sellainen ollenkaan omien mielipiteiden esille tuomilta ja niiden herättämää keskustelua?



Anteeksi, että johdin sinua väärinymmärrykseen [taas]. Minun täytyy muistaa mainita asia hieman tarkemmin, jota voisi ymmärtää oikein. Anteeksi, Jukka.

No tarkoitan, että siellä eräässä FB-ryhmässä ja jopa ylläpitäjä itse myös puolustavat sitä veren syöntiä vedoten Raamatun kohtaan Matt. 15:11, jonka mukaan ei saastuta ihmistä, joka syö sitä veren syöntiä. Heidän keskustelua seuraten olin huolestunut. :wtf: :shock: :?

Siis sinä kysyt minulta, Jukka? No tässä osion alussa kirjoitin veren syöntiin liittyvän jutun ja siinä se olisi minun vastaukseni. No nostan esille se "minun vastaukseni" ja saat korjata, jos vastaan väärin. ;)

No en voi vielä lyödä asia heti lukkoon väittäen, että asia on näin, mutta minua mietitytti tämä asia jo pitkään. Että Raamatun mukaan veressä on sielu. Veri vertauskuvaa elämää.

3. Moos. 17:11 Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.

Niin oivalsin, että tämä kaikki kiteytyy tähän, että Jeesuksen veri pelastaa. Koska Mooseksen aikana eläinuhrien veri tuotti sovituksen ja se vertauskuvaa Jeesuksen verta, joka lunastaa ja pelastaa. Niin siksi israelilaiset oppi veren pyhyyden ja sen että ihminen tarvitsi sovituksen synneistään. Laki ohjasi Kristukseen ja Hänen sovintovereen.

Aluksi ihmettelin, kuinka mielenkiintoista on, että Vanha Testamentti viittaa vahvasti Kristukseen. Apostoli Paavali käytti paljon opettaen Mooseksen lain ja profeettojen sanojen mukaan, koska ne puhuu juuri Kristuksesta, joka on täynnä armoa ja Totuutta. Näen selvästi, miten kaikki viittaa lopulta Kristukseen. Tosi ihmeellistä!!!

-------------

Yksi jae vielä...

5 Moos. 12:23 Mutta pysykää lujina siinä, ettette syö verta, sillä veri on sielu218, ettekä te saa syödä sielua lihan mukana.
Selityksenä: 218 12:23 Tai: "elämä". RK


Siinä lukee: 'ettekä te saa syödä sielua - lihan mukana. Eli ei saa syödä sielua - lihan kanssa. Raamattua lukiessani huomasin, että apostolit ja Paavali eivät myös syöneet verta lihan kanssa. Näköjään he ovat perehtyneet veren asiaan kaikella ymmärryksellä.


Apo 15:28 Pyhä Henki ja me [=apostolit ja Paavali] olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät asiat:
29 karttakaa sellaista, mikä on uhrattu epäjumalille, ja verta ja lihaa, josta veri on laskematta, ja haureutta. Jos näitä välitätte, teette oikein. Voikaa hyvin!"



Apo 16: 4 Sitä mukaa kuin he kulkivat kaupungista kaupunkiin, he antoivat uskoville noudatettaviksi ne säädökset, jotka Jerusalemissa olevat apostolit ja vanhimmat olivat hyväksyneet.

5 Niin seurakunnat vahvistuivat uskossa, ja uskovien määrä lisääntyi päivä päivältä.

Apo 21:25 Uskoon tulleista pakanoista olemme päättäneet ja kirjoittaneet heille, että heidän pitää karttaa sellaista, mikä on uhrattu epäjumalille, ja verta ja lihaa, josta veri on laskematta, ja haureutta." RK


Niiden Raamatun kohtien mukaan ne säädökset oli sinä aikana noudatettaviksi, niin seuraavan jakeen mukaan he alkoivat vahvistua uskossa säädöksien kautta. Viimeisen Raamatun kohdan Apo 21:25 mukaan pakanoiden tulee välttää veren syöntiä.

Jukka, läpäisenkö vai en? :)