Saulus Tarsolainen ja Paavali

Raamatun tutkiminen

Saulus Tarsolainen ja Paavali

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 09. Syys 2017 19:59

*
Tärkein ydinasia on tämä että meidän usko ei perustu ihmisviisauteen vaan Jumalan voimaan [1Kor. 2:5].

Sillä Jumala on säätänyt että pelastuminen tapahtuu vain uskon kautta Jeesukseen - ei ihmisten viisauden kautta että yksikään ei kerskaisi. Usko on Jumalan lahja ja usko on Jumalan aikaansaama työ ihmisessä. Kun uskoontulon jälkeen ihminen on Jumalan armon sisäpuolella niin hän saa armon Jumalan tuntemiseen sillä armo on kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi [Ef. 1:8].

Järjen päätelmät

Mitä ihmisviisauteen tulee; Ihmisen järki, älyelämä ja ajattelu ovat osa sielumme toimintaa kuten tunne-elämämmekin moninaiset ilmiöt. Ihmissuvun lankeemuksesta lähtien nämä sielun toiminnat ovat jäljitelleet ja synnyttäneet aidolta näyttävää/tuntuvaa uskoa, jumalkokemuksia ja muka hengellistä ymmärtämistä.

Järkemme ja ymmärryksemme ovat tärkeä osa täysipainoista elämää, mutta vain silloin, kun ne palvelevat meitä henkemme alamaisuudessa. Kysymykseen siitä, kuinka voimme erottaa toisistaan sielun ja hengen toiminnat, vastaa Raamattu, että Jumalan Sana erottaa sielun ja hengen, niiden liitokset ja syvimpienkin motiiviemme salat [Hebr. 4:12].

Hengellinen ihminen kykenee tutkistelemaan nämä asiat Pyhän Hengen kautta, joka hänessä asuu. Sielullinen ihminen ei näitä asioita ymmärrä eikä lihallinen uskovainenkaan ihminen [1Kor. 2:14].

Saulus Tarsolainen

Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen Saulus Tarsolainen oli lakiin katsottuna teologinen fariseus. Fariseuksena hän väitti tuntevansa ne Pyhät Kirjoitukset ja piti paheksuen kristinuskoa häpäistynä. Juutalaiset kääntyivät kristityiksi ja se suututti Saulusta. Saulus piti itseään oikeaoppisena ja piti fariseuksellista uskonnollisuutta oikeana oppina joka tapahtuu ihmisviisauden varassa.

Siten Damaskoa lähestyessään kirkas valo yhtäkkiä leimahti taivaasta ja Saulus kaatui. Jeesus ilmestyi hänelle ja sanoi; 'Saulus, Saulus, miksi sinä vainoat minua?' Saulus kysyi 'Kuka olet, herra?' Jeesus vastasi 'Minä olen Jeesus jota sinä vainoat'. Saulus kysyi 'Mitä minun pitää tekemän?' Jeesus vastasi: Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu.'

Niin hänet Jeesus asetti pakanain keskuudelle valkeudeksi. Saulus sai näön ja meni kasteelle ja siten meni erämaahan ja oli siellä kolme vuotta ja Jeesus ilmestyessään opetti häntä tuntemaan Pyhät Kirjoitukset. Saulus tuli "terveeseen uskoon" ja katsoi Kristuksen sisäisen tuntemisen rinnalla farisealaista eli teologista uskonnollisuutta ja Vanhan Liiton lakia tappioksi ja roskaksi [Filip. 3:8].

Niin tällä tavalla Saulus eli Paavali hylkäsi ihmisviisauden, jolla ei voi oppia tuntemaan Herraa. Fariseuksena Saulus eli ihmisviisauden varassa, siksi hän hylkäsi sen ihmisviisauden. Hänen sydämellä oli peite siltä kirkkauden evankeliumilta. Voi sanoa että lihallinen ymmärrys on se peite - siltä kirkkauden evankeliumilta. Siksi ne Pyhät Kirjoitukset eivät avautuneet hänelle ihmisviisauden perusteella.

Fariseuksena hän väitti tuntevansa ne Kirjoitukset. Nyt Paavali totuuteen perehdyttyään kirjoitti sanoen että Jumala saarnauttaa ihmisviisautta hullutuksi, koska ihmisviisaudella ei ole mitään tekemistä Jumalan tuntemisen kanssa.

Niin Paavali sanoi itse olevansa Kristuksen seuraaja sillä Hän löysi Kristuksen sisäisen tuntemisen niin hän kehotti sanoen: 'Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja' [1Kor. 11:1].

Paavali kirjoitti omin käsin - näin:

Teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista. Enhän minä ole sitä keneltäkään ihmiseltä saanut eikä sitä ole minulle opetettu, vaan sain sen ilmestyksessä Jeesukselta Kristukselta. Olettehan kuulleet entisestä elämästäni juutalaisuudessa, kuinka kiihkeästi minä vainosin Jumalan seurakuntaa ja hävitin sitä.

Edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet ikäiseni heimostani ja kiivailin muita enemmän isieni perinnäissääntöjen puolesta. Mutta Jumala joka jo äitini kohdusta saakka oli erottanut minut ja kutsunut armossaan, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, jotta julistaisin evankeliumia Hänestä pakanakansojen keskuudessa.

Niinpä en alun pitäenkään kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo jotka ennen minua olivat apostoleja vaan menin Arabiaan ja Palasin taas Damaskoon.

Sitten kolmen vuoden kuluttua menin Jerusalemiin tutustuakseni Keefakseen [Pietariin] ja viivyin hänen luonaan viisitoista päivää. Muita apostoleja en nähnyt, näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen. Jumalan edessä vakuutan että se mitä teille kirjoitan, ei ole valhetta. Siinä kaikki mitä Paavali omin käsin kirjoitti [Gal. 1:11-20].

Paavalin julistamansa evankeliumi ei ollut ihmismielen mukaista

Niin siksi Paavali pidättäytyi inhimillisestä ja lihallisesta ihmisviisaudesta, joka voi mitätöidä Jumalan voiman siinä evankeliumin julistamisessa. Julistaminen ei tapahdu inhimillisellä ihmisviisaudella, koska Jumala on säätänyt, että pelastuminen tapahtuu uskon kautta, - ei inhimillisen ihmisviisauden kautta ja silloin usko on totisesti Jumalan teko ihmisissä - niin ihmiset eivät kerskaisi.

Paavalin joka oli Pyhässä Hengessä, julistamansa evankeliumi ei ollut ihmismielen mukaista joka tapahtuu ihmisviisauden varassa. Siksi meidän usko perustuu vain ainoastaan Jumalan voimaan - Sanassa. Paavali löydettyään Kristuksen sisäisen tuntemisen sanoi: ‘Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja’ [1Kor. 11:1].

Takaisin vanhan liiton järjestyksen alle

Mutta siten Paavali sortui takaisin vanhan liiton järjestyksen alle ja siten hänet otettiin kiinni syystä niin sen Jumala salli opettaakseen että vanhan liiton järjestyksen alle ei voi palata sillä me elämme uuden liiton järjestyksen mukaan.

Vaeltakaamme Jumalan armossa jonka sisäpuolella me olemme jo

Kun tulimme uskoon ja olemme jo Jumalan armon sisäpuolella niin me saamme armon Jumalan tuntemiseen sillä armo on kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi [Ef. 1:8]. Tulkoomme vaeltamaan vain Jumalan armossa.

2Kor. 1:12 Sillä meidän kerskauksemme on tämä: meidän omantuntomme todistus siitä, että me maailmassa ja varsinkin teidän luonanne olemme vaeltaneet Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, emme lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa.

Varoituksen sana

Raamattu puhuu että ihmisviisauden varassa toimiessaan ihmiset ylpistyvät omasta viisaudesta luullen, että voi oppia tuntemaan Jumalaa ihmisviisauden kautta. He viittaavat Raamatun opetuksen mukaan ylpeisiin ihmisiin, joita Jumala on vastaan [Jaak. 4:6]. Koska Jumala ei saa aikaan ihmisissä hengen hedelmää jotka nojautuvat helppoon ja lihalliseen ymmärrykseen eivätkä anna Jumalan vaikuttaa heissä Sanan kautta ja he viittaavat Raamatun mukaan ylpeisiin ihmisiin joita Jumala on vastaan.

Jaak. 4:6 Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."

Minä nostan uudelleen tämän aiheen esille ettei pääse taas unohtamaan tärkeintä ydinasiaa. Saulus Tarsolainen on hyvä opetus jonka avulla pystyy ymmärtämään ja hahmottamaan asiaa paremmin. :wise3:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Saulus Tarsolainen ja Paavali

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 21. Touko 2020 10:11

*
Minusta tuntuu että Paavali ei yhtään ylpeillyt ja silti sai piikin lihaan. Mietin mitä lause tarkoittaa kun siinä hän ei maininnut ylpeilleensä vaan sen "ettei ylpeilisi". Paavali kyllä kerskasi. Mutta Jaakobin kirjeen mukaan sellainen kerskaaminen ylpeydessä on pahasta mutta ilman ylpeyttä kerskaaminen käsittääkseni ei ole pahasta [Jaak. 4:16].

Jaak. 4:16 Mutta nyt te ylpeydessänne kerskailette. Kaikki tuollainen kerskailu on pahasta. RK

Paavali sanoi kerskaavansa kokemuksen mukaisesta miehestä jonka temmattiin 14 vuotta sitten kolmanteen taivaaseen ja paratiisiin ja sai kuulla siellä sanoja joista ei ole lupa puhua. Paavali kerskasi myös heikkoudesta syystä että kesti Kristuksen voiman avulla piikkiä. Paavali sanoi myös pidättäytyvänsä siitä ettei itsestä ole enempää ajateltavan aihetta. Se saa kuulostamaan ettei olisi sortunut ylpeilemään mitään ja siitä huolimatta sai silti piikin lihaan. Minusta Paavali oli nöyrä mies ja siitä huolimatta sai piikin lihaan.

2Kor. 12:5 Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani.

6 Sillä jos tahtoisinkin kerskata, en olisi mieletön, sillä minä puhuisin totta; mutta minä pidättäydyn siitä, ettei kukaan ajattelisi minusta enempää, kuin mitä näkee minun olevan tai mitä hän minusta kuulee.

7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
Niin, siitä nöyryydestä vielä jos sopii. Nöyryys Raamatun kielessä tarkoittaa sitä, ettei etsitä omaa tahtoa, vaan alistutaan ja suostutaan tekemään Jumalan tahtoa.


Paavali Jumalan Pojan tuntemisen rinnalla löysi Hänen sisäisen tuntemisen ja pyysi meitä olemaan hänen seuraajia [Fil. 3:8, 1Kor. 4:15-16, 11:1]. Koska siinä hän ymmärsi Jumalan Sanan luonnetta, sisältöä ja merkitystä että se on ainoastaan ja yli kaikkea ja tässä maailmassa auktoriteettisena ja painon arvoisena kuin korkeat ilmestykset, näyt ja profetiat. Mutta hänen täytyi kerskata ilmestyksistä ja näyistä jotka ovat Sanalla koettelemisen alaisia.

2.Kor. 12:1 Minun täytyy kerskata; se tosin ei ole hyödyllistä, mutta minä siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin.

Koska Paavali kirjoitti että profeettojen henget ovat profeetalle alamaiset [1Kor. 14:32]. Hän myös kirjoitti että kaikki tulee aina koetella Sanalla [1Tess. 5:21]. Hänen mukaan kaikki on Sanalla koettelemisen alaisia ja hänen mukaan Jumalan Sana on ainoastaan tässä maailmassa ja yli kaikkea auktoriteettista ja painon arvoista.

Ja taas hänen täytyi kerskata ilmestyksista ja näyistä joihin hän siirtyi. Hän tällä puolustuspuheella todisti jotain itsestä ja mielettömyydestänsä mutta paljastui ristiriitaiseksi mieheksi joille ilmestykset ja näyt tuntuu olevansa enemmän ikäänkuin ne olisi hänelle auktoriteettista ja painon arvoista. Tuskin hän tarkoitti että ne olisi enemmän auktoriteettista ja painon arvoista.

Mutta jos hän olisi ylpeillyt niin siitä syystä sai piikin lihaan, mutta Raamatusta ei löytynyt sellainen kohta jonka mukaan hän olisi sortunut ylpeilemään siksi sai silti piikin lihaan, mutta se kohta ei löytynyt kuin se että hän mainitsi sen "ettei ylpeilisi". Mutta aika ristiriitaista tässä kohdassa on. On vielä toinen ristiriitainen kohta.

Mitä saarnaamiseen tulee [1Kor. 9:27], siihen Paavali kirjoitti pystyvän hillitsemään itseään paremmin, siinä hän kuritti itseään ja hillitsi itseään. Mutta paitsi korkeiden ilmestysten ja näkyjen alueella sai piikin jonka avulla pystyi pysymään erossa ylpeydestä. Aika ristiriitaista. Siten Paavali "joutui" kehumaan omaa heikkoutta jotta Kristuksen voima asettuisi häneen asumaan niin voiman avulla kesti paremmin piikkiä ja siinä Herran armossa on hänelle kyllin. Ymmärrän armon käsitteen mutta piikin kanssa armo menee yli hilseen. :crazy:

2.Korinttolaiskirje:
12:1 Minun täytyy kerskata; se tosin ei ole hyödyllistä, mutta minä siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin.
12:2 Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen - oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää.

12:3 Ja minä tiedän, että tämä mies - oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää -
12:4 temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.
12:5 Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani.

12:6 Sillä jos tahtoisinkin kerskata, en olisi mieletön, sillä minä puhuisin totta; mutta minä pidättäydyn siitä, ettei kukaan ajattelisi minusta enempää, kuin mitä näkee minun olevan tai mitä hän minusta kuulee.
12:7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

12:8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
12:9 Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.

Kysymykset:
Miten sinä käsität että piikin kanssa armo-käsitteen? Vaikuttiko Paavali sinusta nöyrältä mieheltä niin sai piikin lihaan vai sortui ylpeilemään korkeista ilmestyksistä ja näyistä siksi sai piikin lihaan ettei ylpeilisi?

:think2:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Saulus Tarsolainen ja Paavali

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 18. Kesä 2020 09:23

*
Saulus oli tarsolainen. Niin mietityttää hänen tarsolaisuus. Ehkä hän syntyi Turkissa, Tarsoksessa eli Mersinissa joka on se maakunta Turkissa vai mistä se tarsolaisuus oli peräisin? Kiinnostaisi tietää se juttu. :) Nuorena fariseuksena hän oli uskonnolta aika ankarasti lahkolainen.

Kun Paavali oli vankina Roomassa, niin hän oli rakas eräälle uskonveljelle, nimeltä Onesiforus. Hän tuli sinne Roomaan ja etsi Paavalia ihan innokkaasti ja löysi Paavalin eikä yhtään hävennyt Paavalin kahleita ja virkoitti Paavalia aika usein. Se on vaikuttavaa niin minä liikutuin lukiessani sitä kohtaa. Täysin tuntematon uskonveli Onesiforus teki suuria palveluksia Efesossa.

Paavali oli Jumalan asettama julistaja, apostoli ja pakanoiden opettaja [1Tim. 2:7, 2Tim. 1:11]. 'Saarnaaja' on 33/38 käännöksen mukaan mutta 'julistaja' on RK-käännöksen mukaan, eli periaatteissa sama asia.

Kun Paavali oli vankina Roomassa, nuori mies nimeltä Timoteus jatkoi hoitamaan Paavalin tehtävänsä Paavalin puolesta. Timoteuksella oli vilpitön usko kuten mummolla Looiksella ja äidillä Eunikella oli se usko [1Tim. 4:12, 2Tim. 1:5].



Ap.t. 9:11 Niin Herra sanoi hänelle: "Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee;

Ap.t. 26:4 Kaikki juutalaiset tuntevat minun elämäni nuoruudestani asti, koska alusta alkaen olen elänyt kansani keskuudessa ja Jerusalemissa.

5 He tuntevat minut jo entuudestaan, jos tahtovat sen todistaa, että minä meidän uskontomme ankarimman lahkon mukaan olen elänyt fariseuksena.

2Tim. 1:16 Antakoon Herra laupeutta Onesiforuksen huonekunnalle, sillä usein hän on minua virvoittanut, eikä ole kahleitani hävennyt;
17 vaan kun hän tuli Roomaan, etsi hän minua innokkaasti ja löysi minut.
18 Suokoon Herra, että hän löytää laupeuden Herran tykönä sinä päivänä. Ja kuinka suuria ne palvelukset olivat, joita hän teki Efesossa, sen sinä parhaiten tiedät.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Saulus Tarsolainen ja Paavali

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Joulu 2023 08:58

*
Olkaa minun seuraajiani

Ajatteles, Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen fariseus Saulus Tarsolainen piti paheksuen kristinuskoa häpäistynä. Juutalaiset kääntyivät kristityiksi ja se suututti Saulusta.

Myöhemmin kun hän oli Jeesukselle valittu ase, kantamaan Jeesuksen nimeään pakanain, kuningasten ja Israelin lasten eteen. Saulus sai näön ja meni kasteelle ja siten meni erämaahan ja oli siellä kolme vuotta ja Jeesus ilmestyessään opetti häntä.

Gal. 1:12 Enhän minä ole sitä keneltäkään ihmiseltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan sain sen ilmestyksessä Jeesukselta Kristukselta.


Sitten Saulus eli Paavali katsoi Kristuksen sisäisen tuntemisen rinnalla lain vanhurskauden kautta voittoa tappioksi. Niin tällä tavalla Kristuksen tuntemisen löydettyään Paavali piti menettäneensä kaikkea roskana. Hänen havaittaisiin olevan Hänessä ja omistavan uskon vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella.

Fil. 3:5 Minut on ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä, olen Israelin kansaa, Benjaminin heimoa, heprealainen heprealaisista syntynyt, lakiin nähden fariseus,
6 intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
8 Niinpä minä luen kaiken tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken ja pidän sen roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen
9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, joka tulee laista, vaan sen, joka tulee uskosta Kristukseen , sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella.
10 Haluan tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja hänen kärsimystensä osallisuuden ja tulla hänen kaltaisekseen samastumalla hänen kuolemaansa,
11 kunhan vain pääsen ylösnousemukseen kuolleista.

1Kor. 11:1 Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.



Paavali löysi Jumalan salaisuuden, Kristuksen, ja Hänessä ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä. Koska arabiassa Jeesus ilmestyessään opetti Paavalille (ks. Gal. 1:12). Myöhemmin hän sanoi; "olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja".

Arvaa, mitä?

Hän oli heikkouden vallassa, hyvin pelokkaana ja vapisevana. Hän ei tullut julistamaan korinttolaisille Jumalan salaisuutta suurenmoisin puhein tai viisauden keinoin, vaan Hengen ja voiman osoittamista ettei meidän usko perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan. Hän oli päättänyt olla korinttolaisten luona tuntematta mitään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen ja Hänet ristiinnaulittuna.

1.Kor. 2:1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.



Ja vielä Paavali sanoi; "eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi" (1Kor. 1:17).

Koska arabiassa Jeesus ilmestyessään opetti Paavalille Jumalan salaisuuden, Kristuksen, ja Hänessä on kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä.

Mutta mitä se on? Se on Jumalan pelastussuunnitelma Kristuksessa. Siksi Paavali sanoi; olkaa te minun seuraajia niin kuin olen Kristuksen seuraaja.


Jumala on tämän pelastussuunnitelman suunnitellut Pojassaan, jotta sana eli sanoma Kristuksen rististä tuntuu järjettömältä niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta me taas, jotka pelastumme, näemme tässä samassa sanomassa Jumalan voiman.

Jumala tekee järjettömiksi kaikki ihmisten keksimät pelastussuunnitelmat, vaikka ne näyttäisivät kuinka viisailta, ja Jumalan silmissään heidän loistavimmatkin ajatuksensa ovat järjettömiä (hullutuksia). Miten on suhtauduttava oppineisiin ihmisiin ja loistaviin ajattelijoihin, joiden viisaus perustuu heidän omiin näkemyksiinsä ja ajatusrakennelmiinsa?

Jumalan viisaudesta maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat.

Juutalaiset odottavat taivaasta merkkiä ennen kuin voivat uskoa sanoman todeksi. Kreikkalaiset taas uskovat vain sellaiseen, mikä sopii yhteen heidän filosofiansa kanssa. Mutta me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta.

Hän on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hullutus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.

Jumala on tieten tahtoen valinnut järjettömältä ja arvottomalta näyttävän mahdollisuuden, että maailman arvostamat ihmiset joutuisivat häpeään. Hän on ryhtynyt toteuttamaan suunnitelmaa, jota maailma halveksii ja pitää hölynpölynä. Hän haluaa osoittaa, miten olematonta inhimillinen suuruus on, ettei kukaan koskaan voisi kerskata Hänen edessään.

Jeesuksen uhrikuoleman tähden Jumala on antanut meille elämän. Jeesus paljasti Paavalille Hänen ilmestyessään Jumalan pelastussuunnitelman, ja Jeesuksen ansiostaan Jumala hyväksyy meidät.

Juuri Paavali ei halunnut käyttää viisautta julistaakseen ettei Kristuksen risti voimattomaksi jotta kerskailu ei päättyisi Paavaliin ja hänen käyttämäänsä viisauteen vaan Kristukseen, sillä Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi, jotta tapahtuisi, niin kuin on kirjoitettu: ”Joka kerskaa, kerskatkoon Herrasta.”

Siksi Jeesus opetti Paavalille Hänen ilmestyessään. Paavali löysi Kristuksen tuntemisen ja sanoi; "olkaa te minun seuraajia, niin kuin olen Kristuksen seuraaja". Tämä pätee myös Jumalan evankeliumiin joka on Jumalan voima "pelastukseksi" jokaiselle, joka uskoo, sillä "vanhurskaus on elävä uskosta" (Room. 1:16-17).

Huomaatko? Paavali sanoi; "ei kuitenkaan viisain puhein, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi" (1Kor. 1:17). Ja hän sanoi; "olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna" (1Kor. 2:2). Koska Jeesus Kristus ja Hänet ristiinnaulittu on Jumalan pelastussuunnitelma, jossa on Jumalan voima, johon meidän usko perustuu ja se julistaa Häntä.

1Kor. 2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.





1Kor. 1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?

21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,

23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.

26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,

29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54


Paluu Raamattupalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron