Päivän sana

Raamatun tutkiminen

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Joulu 2015 10:01

*
"Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä, jona minä teidät puhdistan kaikista pahoista teoistanne, minä asutan kaupungit, ja rauniot rakennetaan jälleen ja autiomaa viljellään, sen sijaan että se on ollut autiona jokaisen ohitsekulkijan silmäin edessä.

Silloin sanotaan: 'Tästä maasta, joka oli autiona, on tullut kuin Eedenin puutarha; ja raunioina olleet, autiot ja maahan revityt kaupungit ovat varustettuja ja asuttuja'. Niin tulevat pakanakansat, joita on jäljellä teidän ympärillänne, tietämään, että minä, Herra, rakennan jälleen alasrevityn ja istutan aution: minä, Herra, olen puhunut, ja minä teen sen."

Hesekiel 36:33-36
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Joulu 2015 10:03

*
"Kun uskova alkaa tajuta, millainen hirmuvaltias hänen oma minänsä on tai kun hän on paljon taistellut sen hirmuvaltaa vastaan, hän haluaa kaikin voimin kieltää itsensä, saada itsensä kieltämisestä tulevan levon Kristuksessa ja kasvaa Hänen tuntemisessaan. Uskovalla on monia tapoja yrittää paeta vanhan ihmisen orjuutta; Jumalalla on vain yksi tapa, Golgatan täytetty työ.

Golgatan ristillä Jumala on täydellisesti ja lopullisesti kukistanut ihmisen oman minän vallan, sen vanhan luonnon, josta kaikki syntimme ovat peräisin. Ei ole muuta keinoa itsensä kieltämiseen, koska Jumala on tehnyt kaiken tällä tavoin: me olemme kuolleet Kristuksen Jeesuksen kanssa ja myös nousseet kuolleista Hänen kanssaan! Kaikki on tehty - nyt meidän asiamme on uskoa se."

-Miles J. Stanford/Vihreä kirja-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 15. Joulu 2015 07:20

*
"Jokaisen uskovan on tehtävä itselleen kaksi kysymystä: hyväksyykö Jumala minut ja jos hyväksyy, niin minkä perusteella? Tämä on ratkaisevan tärkeää.

Isä hyväksyy jokaisen uskovan Kristuksen tähden. "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." (Room 5:1). Se rauha tulee Jumalalta Hänen rakkaan poikansa työn tähden. Meidän rauhamme perustuu tähän. Jumalan ja meidän välillämme voi vallita rauha vain Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden. Kun uskomme lepää tämän ihmeellisen tosiasian varassa, se tervehtyy ja vakiintuu."

-Miles J. Stanford/Vihreä kirja-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 15. Joulu 2015 07:22

*
"Kun näemme syntimme, alamme heti pelätä Jumalan muuttuneen. Hän ei ole muuttunut, mutta me olemme. Emme ole enää vaeltaneet Hengessä, vaan lihassa. Meidän on tuomittava itsemme, jotta yhteys Jumalaan tulisi jälleen kuntoon. "Sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi" (Matt. 26:28). Ellei sinun syntejäsi veri puhdista, niin mikä sitten? "Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita" (Hebr. 10:18). Jumala on suorittanut sovituksen ja pitää aina siitä kiinni. Me sen sijaan poikkeamme siitä pois omille teillemme ja olemme valmiit uskomaan, ettei hyvä Jumala suhtaudukaan meihin enää samalla tavalla kuin alussa. Varmasti Hän tuomitsee meidän lihallisuutemme, ellemme itse sitä tuomitse, mutta koskaan ei lopu Hänen rakkautena tuhlaajapoikaa kohtaan. Kun eksyimme vaeltamaan lihan mukaan, Jumalan ja meidän välillemme nousi pilvi. Kun se haihtuu, tajuamme, ettei Hänen rakkautensa ole koskaan muuttunut."

-J.B.Stoney-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 15. Joulu 2015 07:23

*
"Kiitetty olkoon Jumala, joka ei koskaan muuta eikä peruuta sitä tosiasiaa, että Hän on ottanut meidät omikseen ja hyväksyy meidät Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tähden."

-J.B.Stoney-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 15. Joulu 2015 07:25

*
"Kaikki, mikä ei ole Kristusta - olkoon se päältä päin katsoen tai tunnustukseltaan miten hienoa tahansa - paljastuu siksi mitä se on: se on vain omaa minäämme. Riisuminen jatkuu, se jatkuu aina elämämme ytimeen asti ja vieläkin syvemmälle, kunnes meille ei jää mitään muuta kuin Kristus, joka on meidän Elämämme."

-Miles J. Stanford/Vihreä kirja-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 15. Joulu 2015 07:26

*
"Samalla tavoin kuin sisäinen varmuus, Hengen todistus, sai meidät näkemään, että olemme Jumalan lapsia, samoin me nyt tajuamme, että vanha minämme on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, että uusi minämme omistaa pysyvästi Kristuksen Elämänään, että meidän henkemme on sulautunut yhteen Jumalan Hengen kanssa, että oksa on liitetty viinipuuhun ja jäsen Kristuksen ruumiiseen. Silloin Kristuksen varassa elämisen ongelma lakkaa olemasta ongelma ja muuttuu yhtä helpoksi kuin hengittäminen."

-Norman Grupp-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 15. Joulu 2015 07:31

*
"On erehdys pitää pelkkiä armolahjoja hengellisen täysikasvuisuuden merkkinä. Ne eivät riitä takaamaan sitä, että kristitty voisi tehdä pysyviä tuloksia tuottavaa työtä. Ihmisellä voi olla armolahjoja ja ne voivat olla arvokkaita, mutta Henki pyrkii paljon syvällisempään tavoitteeseen: muovaamaan Kristusta meihin ristin avulla. Hänen päämääränsä on, että Kristus saisi muodon uskovissa. Ei siis ole pelkästään kysymys siitä, että uskova suorittaa tiettyä työtä tai puhuu tiettyjä sanoja, vaan siitä, että hän on tietynlainen ihminen. On tärkeää, että hän itse on yhtä sen kanssa mitä saarnaa. Asian ydin on siinä, missä määrin Kristus on saanut muotoa meissä."

-Miles J. Stanford/Vihreä kirja-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 15. Joulu 2015 07:32

*
"Emme ole pelastetut palvelemaan - meidät muovataan siihen sopiviksi. Vain siinä määrin kuin Jumalan kasvatus on paljastanut meille omaa minäämme sellaisena kuin se on, me puolestamme pystymme auttamaan muita samassa asiassa. Ymmärrämme toista ihmistä vain, jos ensin olemme oppineet tuntemaan itseämme. "Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä" (Sananlaskut 27:19). Itsemme tuntemisen vastapainoksi Jumala antaa meille kyvyn kasvaa "meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa" (2 Piet. 3:18)."

-Miles J. Stanford/Vihreä kirja-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 15. Joulu 2015 07:33

*
"Luottamuksemme on perustuttava asemaamme Kristuksessa."

-Miles J. Stanford-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

EdellinenSeuraava

Paluu Raamattupalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa