Päivän sana

[vaisuliini]

*
Missä Jumala rakkautesi näkyy?

"Minä rakastan teitä, sanoo Herra. Mutta te kysytte: `Missä sinun rakkautesi näkyy?´" (Mal. 1:2)

Malakia on Vanhan Testamentin viimeinen kirjaprofeetta ja hän vaikutti Nehemian aikana luultavasti 440-luvulla eKr. Mennyttä oli Israelin valtakunnan sekä aikaisemman temppelin loisto ja vain pieni, pakkosiirtolaisuudesta palannut jäännös yritti jatkaa elämäänsä vaikeissa merkeissä.

Yritä päästä sisälle kansan kysymykseen "missä sinun rakkautesi näkyy?". Kansa kamppaili rakentaakseen temppelin ja Jerusalemin uudestaan mutta muistissa oli niiden entinen loisto. Ja vastustajia raskaille hankkeille riitti. Kun he katsoivat omia olosuhteitaan, he ihan aiheellisesti totesivat: "Turha on palvella Jumalaa. Mitä hyötyä siitä on, että noudatamme hänen käskyjään, palvelemme Herraa Sebaotia ja kuljemme murhe kasvoillamme?" (Mal. 3: 14).

Tuntuuko sinusta koskaan samalta? Olet kuullut Jumalan rakastavan sinua, mutta kun katsot omaa elämääsi ihan arkirehellisesti, joudut kysymään missä Hänen rakkautensa näkyy? Jos Jumala rakastaisi, niin en olisi joutunut kärsimään sitä tai tuota asiaa enkä ainakaan enää olisi tässä kurjuudessa?

Missä Jumalan rakkaus sinuun näkyy? Jumala vastaa Malakian aikalaisille: "Te tulette näkemään sen omin silmin ja silloin te sanotte: `Suuri on Herra!" (Mal. 1:5). Kaiken kärsimyksen keskellä ja sen pimeimmässä epätoivossa saattaa hyvinkin käydä niin, että Herran kirkkaus loistaa yllesi ja saat huutaa tuon "Suuri on Herra!"

Mutta voi myös olla, että toiset joutuvat kärsimään elämänsä loppuun asti. Heille - ja meille kaikille - Jumala osoittaa yhtä tiettyä paikkaa historiassa ja sanoo: "Tässä ja tällä tavalla." Hän osoittaa meille Jeesusta Kristusta, Jumalan Poikaa ristillä ja sanoo: "Näin paljon minä sinua rakastan." Kärsivä ihminen näkee kärsivän Jumalan ja saa lohdutuksen. Jumala ei olekaan etäinen eikä Hänen rakkauttansa tarvitse hakea taivaasta; se on laskeutunut alas kärsivän ihmisen ympärille.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Luvattomasti särkyneet

Olen vältellyt tätä aihetta kuin kissa kuumaa puuroa ja vain kierrellyt sitä: miten käy luvattomasti särkyneiden ihmisten? Miten heidän käy seurakunnissa, Kristuksen ruumiissa? Miten he jaksavat uskoa armolliseen Vapahtajaan, jos heidän yhteisönsä hylkää heidät?

Ketkä olisi nykyään enemmän luvattomasti rikkoneet ja särkyneet kuin homoseksuaalit ja eronneet? Ketkä ovat enemmän tapetilla ja keskustelujen aiheena? Keitä syrjitään tai lyödään enemmän? Ennen kuin jatkan, totean, että tässä minulla on oma lehmä ojassa. Olen kokenut avioeron ja olen vieläpä menossa uudelleen naimisiin. Olen siis luvattomasti särkynyt, rikkonut Jumalan lakia vastaan ja syyllinen.

Vuosia sitten minuun otti yhteyttä eräs homoseksuaali, Hän oli vanha, rakas ystäväni ja olin ottanut häneen yhteyttä pyytääkseni häntä mukaan pitämääni raamatturyhmään. Hän sanoi, ettei ehkä voi tulla mukaan ja kertoi syyn: hän oli homoseksuaali. En siinä hetkessä tiennyt mitä vastata. Minulla oli siihen saakka ollut hyvin vahvat mielipiteet ja tuomitsin homoseksuaalit mielestäni selkein raamatullisin argumentein. Samoin eronneet. Muutuin puhelin toisessa päässä smurffin kokoiseksi, kun yritin etsiä sanoja toisessa päässä olevalla. Mitä hänelle sanoisin? Olisiko hän edelleen tervetullut piiriimme? Entä jos toiset ryhmäläiset saisivat tietää? Häpesin itseäni. Muutamassa sekunnissa ymmärsin, että jos hän ei kelpaa Jeesukselle ja samalla kristillisiin piireihin, en minäkään. Toivotin hänelle tervetuloa ja samalla sydämeni itki omaa julmuuttani ja kovuuttani.

Tätä tekstiä ei ehkä olisi pitänyt kirjoittaa. Te monet lukijani voitte nyt kysyä aiheellisesti, että puranko tässä Jumalan lain ja julistan halpaa armoa? Enkö tiedä, mitä Raamattu sanoo homoseksuaaleista ja eronneista sekä uudelleen naimisiinmenneistä? Tiedän varsin hyvin. Tiedän jokaisen niitä käsittelevän kohdan. Mutta tiedäthän esimerkiksi sen, että evankeliumeissa Jeesus varoittaa rahanahneudesta kymmenen kertaa enemmän kuin seksuaaliasioista? Saavatko siis ahneet olla seurakuntien sisällä, mutta eronneet tai homoseksuaalisuuden kanssa taistelevat eivät?

Yksi ajatus vielä. Entä jos minä olisin homoseksuaali? Tai sinä joutunut kokemaan valtavan kipeän avioeron? Haluammeko me tietoisesti olla syrjittyjä, lyötyjä, juorujen kohteena ja yhteisön ulkopuolella olevia? Helppo neuvo on, että tällaisten ihmisten tulee luopua synneistään ja tehdä parannusta. Pystytkö sinä siihen omien syntiesi kohdalla?

En ole purkamassa Jumalan lakia enkä tekemästä Hänestä vähemmän pyhää. Mutta mitä jos me olemme kaikki yhtä syntisiä? Entä jos Jumala näkee ahneuden ja juoruilun sekä anteeksiantamattomuuden yhtä syvinä synteinä kuin homoseksuaalisuuden ja avioeron? Miksi on olemassa sellaisia särkyneitä, jotka eivät pääse seurakuntien sisäpuolelle? Yhdestä asiasta olen varma: heitä Jeesus rakastaa, heitä etsii ja Hän on heidän puolellaan. Jos he jaksavat säilyttää meidän lyönneistä huolimatta uskonsa armolliseen Vapahtajaan, he ovat uskonsa tähden vanhurskaita. Taivaassa tulee olemaan suuri joukko eronneita ja uudelleen naimisiin menneitä. Ja ahneita. Myös juoruilijoita ja toisten tuomitsijoita. Sekä homoseksuaaleja.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Erota pelastus ja pyhitys toisistaan!

Luulen, ettei mistään asiasta tule niin paljon kristittyjen kesken sekaannusta kuin vanhurskautuksen ja pyhityksen sekoittamisesta toisiinsa. Nämä kaksi raamatullista käsitettä on ymmärrettävä oikein ja ne pitää lisäksi pitää erillään. Muuten armo ja Kristuksen risti hämärtyy ja jäljelle jää vain epämääräinen uskonnollisuus.

Jumala pelastaa meidät yksin armosta, uskon kautta. Se tarkoittaa sitä, että uskon syntyessä ihmisen sydämessä hän omistaa Jumala lahjan, Kristuksen. Jumala katsoo tällaista ihmistä hyväksyvästi ja lukee tämän vanhurskaaksi. Paavali ilmaisee asian jopa niin vahvasti, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Jumala ottaa yhteyteensä siis syntisen, kelvottoman ihmisen, joka ei ole päässyt synneistään eroon. Ihminen on edelleen syntinen, mutta sitä syntiä ei Kristuksen tähden lueta hänelle enää syyksi. Tätä on pelastus. Pelastuksen perustan täytyy aina pysyä puhtaana ja raamatullisena. Usko - jonka Jumala lahjoittaa - pelastaa suurimmankin syntisen ja peittää suurimmatkin synnit.

Pelastukseen liitetään usein pyhitys väärällä tavalla mukaan. Pyhitys on sitä työtä, mitä Jumalan Henki alkaa uskoon tulleessa ihmisessä tehdä. Pyhä Henki alkaa "siivota" ihmisen syntejä ja tuoda Herran Jeesuksen olemusta esille. Pyhä Henki taistelee meidän vanhaa luontoamme vastaa ja tuo esiin Hengen hedelmiä, siis itse Kristusta. Paavali puhuu jopa Elämän Hengen laista (Room. 8:2) tarkoittaen, että me voimme luottaa siihen työhön mitä Jumalan Henki tekee. Se on yhtä varmaa kuin painovoimalaki. Pyhityskin tapahtuu siis levon kautta. Siinä Jumala on aktiivinen. Pyhitys on tärkeä asia kristityn elämässä ja siksi Raamattu korostaa sitä.

Mutta huomaa tämä: me emme pelastu pyhityksemme määrän tai sen puutteen johdosta. Jos sekoitamme pyhityksen pelastukseen, tarkoittaa se seuraavaa: me pelastumme Jeesuksen sovitustyön ja oman kehittyvän pyhityksemme kautta? Siis pelastus tapahtuu minun ja Jeesuksen yhteistyössä. Tällöin herää kysymys, miten voin olla varma pelastuksestani, kuinka paljon pelastuksessa on siis kiinni "minun osuudestani"? Onko Jeesuksen sovitustyö 80% ja minun osuuteni 20%? Tämä sekaannus on vihollisemme työtä ja se ei tee mitään muuta kuin hämärtää evankeliumin valtavaa kirkkautta ja vie kunniaa Jeesuksen sovitustyöltä.

Paavali toteaa monessa yhteydessä, ettemme me pelastu lain tekojen kautta, tarkoittaen myös kymmentä käskyä. Ymmärrämmehän, että vaikka pystyisimme pitämään koko kymmenen käskyä ja olemaan moitteettomia, emme olisi yhtään lähempänä pelastusta kuin julkisyntinen? Tai jos joku rikkoo räikeästi kaikkia 10 käskyä vastaan mutta uskoo evankeliumin, hänet luetaan vanhurskaaksi?

Kristitty on siis yhtä aikaa syntinen ja pyhä. Hänellä itsellään on edelleen lukuisia syntejä ja hänessä on vanha luonto, joka sotii Jumalaa vastaan. Mutta uskon kautta hänet jatkuvasti luetaan pyhäksi. Vanhurskaaksi lukemisen tähden hän pelastuu, oli pyhitys sitten edennyt miten tahansa. Ihminen pelastuu siis yksin ja ainoastaan Kristuksen tähden.

Mikään ei estä Jumalan Hengen pyhittävää työtä elämässämme niin paljon kuin armon evankeliumin peittäminen erilaisella ehdoilla ja vaatimuksilla. Kun Jumalan vapaa armo ja anteeksiantamus rajoitetaan, evankeliumi (Pyhä Henki) tehdään aseettomaksi. Mutta jos armo saa olla Jumalan todellinen armo, se vaikuttaa kristityn sisällä Jumalan mielen mukaisia asioita. Se on kuin aurinko, joka loistaa kasville ja kasvi suuntautuu kohti valoa.

Pelastuuko siis avionrikkoja, varas, homoseksuaali, ahne tai katkera ihminen uskonsa kautta Jeesukseen? Aivan varmasti, muuten Raamattu ei ole totta ja Jeesuksen työ on vain osittain riittävä. Toinen kysymys kuuluu: tekeekö Pyhä Henki työtään heissä (meissä) muuttaakseen heitä Kristuksen kaltaisuuteen - siis elämään Jumalan hyvän lain mukaan. Aivan varmasti tekee. Mutta jos pyhittävä työ jää kesken, niin kuin ristin ryövärin kohdalla - samoin se jää jokaisen meidän kohdallamme - riittääkö Jeesuksen sovitustyö silti? Riittää. Aivan varmasti riittää.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Jumala parantaa uskottomuutesi

"Minä parannan heidät heidän uskottomuudestaan. Minä rakastan heitä omasta tahdostani, vihani on väistynyt heistä pois" (Hoos. 14: 5).

Hoosealla oli ollut Israelin kansalle kova sanoma: nämä ovat hylänneet Jumalansa ja palvelleet uskottomuudessaan muita jumalia, siksi kansa joutuisi kokemaan kovia ja jättämään maansa valloittajavaltion toimesta.

Uskottomuus Jumalaa kohtaan tarkoittaa sitä, että haemme elämämme turvaa ja mielekkyyttä ensisijaisesti muualta kuin Hänestä: rahasta, ihmissuhteista, työurista, nautinnonhaluistamme ja omasta itsestämme ja niin edelleen. Nämähän ovat itsessään monesti hyviä juttuja. Ne saavat vain Jumalan paikan elämässämme, ne ovat niitä asioita joihin loppukädessä luotamme elämässämme. Niinpä ne saattavatkin olla uskottomuutta Jumalalle, joka tahtoo olla elämässämme ensimmäinen ja ainoa todellinen turva.

Jumala ei hylkää ihmistä uskottomuudestaan. Se on yhtä mahdotonta kuin, että Hän olisi antanut Israelin kansan mennä menojaan. Jumala sen sijaan lupaa parantaa meidät. Miten tämä tapahtuu? Jumala osoittaa muut turvat kannattamattomiksi. Oletko joutunut rahapulaan, onko ihmissuhteesi kokeneet yllättäviä ja traagisia käänteitä, eikö työurasi olekaan mennyt niin kuin ajattelit? Huudamme tällaisissa asioissa missä Jumala on, mutta entä jos Jumala on kaiken takana? Entä jos Hän haluaa jälleen kiinnittää meidän sydäntämme ja toivoamme yksin Häneen? Entä jos ongelmiemme takana onkin Jumala, joka haluaa vaihtaa korvikkeemme johonkin paljon antavampaan ja kestävään - Häneen itseensä?

Jumala tekee tätä työtään meissä, koska Hän rakastaa meitä. Jotkut ajattelevat, etteivät enää voi sellaisten ja tällaisten ongelmien ja historian jälkeen olla Jumalan rakastettuja. Mutta kuule! Jumala rakastaa sinua loppumattomalla ja iankaikkisella rakkaudella eikä se ole mitenkään sidoksissa siihen millainen sinä olet. Hän on ilmoittanut rakastavansa meitä omasta tahdostaan - siis sen sijaan että Hänen rakkautensa pomppisi meidän elämämme laadun mukaan, se pysyy muuttumattomana, koska Jumala on muuttumaton.

Ethän enää suostu elämään Jumalan valheellisen vihan alaisuudessa? Kristus kärsi Jumalan vihan meidän uskottomuuden tähden ja nyt Jumalalla on perheväelleen rakkautta enemmän kuin voit kuvitella. Se rakkaus ulottuu elämäsi pimeyteen saakka ja pystyy siellä työskentelemään sinun parhaaksesi.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Kaikki hyvä elämässämme on lahjaa

"Johannes vastasi: `Ei kukaan voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta´." (Joh. 3:27)

Kirjoitan nyt hyvin henkilökohtaisesti asiasta, jonka olen vasta hiljattain ymmärtänyt: kaikki elämämme hyvät asiat ovat Jumalan lahjaa. Me helposti ylpeilemme viisaudellamme, tahdonvoimallamme, onnistumisillamme, hengellisillä ansioillamme - listaa voisi jatkaa loputtomiin - mutta emme aina ymmärrä, että ihan kaikki elämämme Hyvä tulee suoraan taivaasta.

Kerron esimerkin. Luen nykyään Raamattua itselleni harvinaisen paljon. Joku on kysynyt, mistä tekstini syntyvät ja miten niitä voi tulla niin usein? Vastaus on se, että luen Raamattua päivittäin. Mutta ymmärrä tämä oikein: en lue sitä, että olisin parempi kristitty tai että ansaitsisin sillä jotain Jumalalta, vaan sen yksinkertaisen syyn takia, että tarvitsen sitä niin kipeästi. Olen niin ahdistunut, rikkinäinen, koen kovia fyysisiä kipuja, taistelen mieleni kanssa ja tunnen olevani hyvin syntinen. Luen Raamattua, koska minun on pakko. En muuten pysyisi "hengissä".

Vielä hetki sitten tiesin kyllä, että Raamatun lukeminen on todella tärkeää. Vielä tärkeämpää sen tunteminen on, jos pyrkii opettamaan toisia. Poliisinakin minun oli tunnettava Suomen lainsäädäntö, jotta pystyin ratkaisemaan oikein ongelmatilanteita. Vielä tärkeämpää on tuntea Raamattu, jottei ohjaisi ihmisiä harhaan. Mutta vaikka tiesin tämän, minulla oli pitkiä - toistan - pitkiä aikoja, etten edes avannut Raamattuani. Pari vuotta sitten minun piti valmistautua erääseen loppukesästä pidettävään kokoukseen. Muistan kun etsin Raamattuani vastuun painamana ympäri taloa ja sen löydettyäni huomasin sen olevan paksun pölyn peitossa. Häpesin itseäni ja ajattelin, että olen maailman laiskin kristitty.

Johannes Kastaja sanoi, ettei ihminen voi repiä mitään taivaasta, ellei sitä hänelle anneta. Jeesus sanoi saman totuuden Pilatukselle, kun tämä luuli, että hänen käsissään oli Jeesuksen elämästä päättäminen. Tämä totuus tarkoittaa sitä, että kaikki se hyvä, jota elämässämme on, on Jumalan antamaa lahjaa. Joskus Jumala ottaa siunauksiaan meiltä hetkeksi pois, jotta ymmärtäisimme asian. Meidän ei kannattaisi ylpeillä hengellisillä harjoituksillamme, pyhityksellämme, parannuksenteon aitoudellamme tai teologisella ymmärtämisellämme. Ei myöskään työpaikoillamme, ansioillamme, onnistuneilla avioliitoillamme tai hyvin kasvatetuilla lapsillamme. Kaikki sekin on lahjaa.

Tiedätkö mitä? Kun meiltä puuttuu tarvitsemiamme asioita, meitä on kehotettu pyytämään niitä Isältämme. Me olemme jatkuvasti ja kaikin tavoin täysin riippuvaisia Isämme hyvistä anneista. Me saamme pyytää puutteeseemme ja jättää vastauksen Jumalan päätettäväksi. Jeesushan kehotti meitä Isä meidän -rukouksessaan pyytämään syntejämme päivittäin anteeksi mutta myös päivittäistä elatuksen saamista. Ja varjelusta pahalta.

Kerroin, että luen nyt paljon Raamattua. Jos alan nousemaan sillä jonkun toisen kristityn yläpuolelle, asia voi olla huomenna toisin. Halu tutkia Raamattua on Jumalan antamaa lahjaa. Tunnen itseni jo niin hyvin, etten luota omaan itsekuriini. En voi kuin rukoilla, että Jumala vaikuttaisi hyvän tahtonsa tapahtumisen. Kaikki hyvä tulee Häneltä.

-Yksin armosta-

[pekka]

Taivaassa tulee olemaan suuri joukko eronneita ja uudelleen naimisiin menneitä. Ja ahneita. Myös juoruilijoita ja toisten tuomitsijoita. Sekä homoseksuaaleja.

-Yksin armosta-

Kiitos kirjoituksestasi Vaisuliini. ♥

Mitä mieltä sinä olet tästä Raamatun kohdasta:

1. Korinttolaiskirje 6:

9. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,

10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

[vaisuliini]

*
Tiedän, Pekka. Se tarkoittaa ennen uskoontuloa sitä vanhaa luomuksen tilaa. Jeesus syntisten ystävänä on ainut toivo niille syntisille ihmisille, niin että Jeesuksen nimen kautta he saavat synnit anteeksi, tulevaisuuden ja toivon. He eivät enää kulje samassa syntisessä luomuksessa, vaan uudessa luomuksessa - Kristuksessa. He eivät enää jatka sitä samaa riettauden lätäkköä.

[vaisuliini]

*
Moitteeton Jumalan edessä

"Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen" (Kol. 1:22).

Tutkimme nyt Jeesuksen Kristuksen ihmeellistä työtä meidän puolestamme. Me olimme Raamatun mukaan ennen Jumalan vihollisia meidän syntiemme johdosta. Mutta usko Jeesukseen on muuttanut meidän asemamme täydellisesti niin, että kuulumme nyt Jumalan perheväkeen. Kristuksen lahjoittaman syntien anteeksisaamisen kautta voimme seistä Jumalan edessä pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina. Jumala todella näkee meidät, jotka uskomme, yhtä moitteettomina kuin Poikansa.

Miten säilytämme tämän asemamme? Jotkut vastaavat tähän, että vastustamalla syntiä ja tekemällä Jumalan lain mukaisia asioita. Toiset opettavat, että harjoittamalla hengellisyyttämme; rukoilemalla ja lukemalla Raamattua. Miten Paavali jatkaa äskeistä jaettaan: "Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa." (j.23).

Paavali siis vastaa: "Pysykää uskossanne lujina, jatkakaa luottamustanne." Hyvä esimerkki on tästä evankeliumeissa kuvattu Pietarin veden varaan astuminen. Hän katsoi Jeesukseen ja uskalsi uhmata fysiikan lakeja. Myrskystä huolimatta hän lähti kävelemään veden päällä seissyttä Jeesusta vastaan. Mutta sitten hän katsoi ympäröiviin olosuhteisiin ja totesi tilanteen olevan mahdoton. Hän alkoi vajota järveen koska ei enää katsonutkaan Jeesukseen. Jeesus nosti kyllä hänet ylös, mutta sanoi että Pietarin olisi täytynyt pysyä samassa luottamuksessaan Häntä kohtaan.

Me tulemme siis kristityiksi luottamalla Jumalan lupaukseen siitä, että Jeesus on kantanut meidän syntimme ristille ja kuollut niiden puolesta. Sama usko Jeesukseen säilyttää meidän uskomme. Usko lisäksi vahvistuu tämän ilosanoman - evankeliumin - kuulemisella. Jumalan näkökulmasta Jeesus on kaikki kaikessa. Ja kun Pyhä Henki alkaa paljastaa tätä totuutta meillä yhä syvemmin, alamme kasvaa kristittyinä. Kasvu ei ole meidän kasvuamme, vaan se on Kristuksen vaikuttamaa ja aina Häneen suuntautuvaa. Älä katso itseesi, älä olosuhteisiisi, katso suureen Vapahtajaan!

-Yksin armosta-

[pekka]

Jumala todella näkee meidät, jotka uskomme, yhtä moitteettomina kuin Poikansa.

Kiitos Vaisuliini kirjoituksestasi ♥

Tuo yllä oleva lainaus on kyllä paljon sanottu mielestäni koska olemmehan me uskovaiset hyvinkin alttiita lankeamaan syntiin. Syntiä on monenlaista mihin voi uskovakin langeta eli näkeekö Jumala meidät uskovat synnittöminä, niin kuin tuosta lainatusta tekstistä voi saada käsityksen? No, ei ainakaan minun mielestäni koska emmehän me uskovat todellakaan ole synnittömiä vaan parannuksen tekemistä riittää aina sinne viimeiseen henkäykseen saakka.

Mitä mieltä sinä olet Vaisuliini tästä asiasta ?


1. Johanneksen kirje 1:

8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

[vaisuliini]

*
Pekka, tässä ei puhuta synnittömyydestä, vaan erikseen moitteettomuudesta, josta Raamattu puhuu. Että meidät asetetaan moitteettomina Kristuksessa ja se vapauttava lupaus antaa voimaa elää siinä moitteettomana Jumalan edessä, kuten se aviorikoksesta tavattu nainen, jota Jeesus armahti ja sanoi; 'En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä tästedes tee sitä syntiä!'. Se sana, mitä Jeesus sanoi, oli vapauttava voima, joka oli tavallaan sisäiseksi hyväksynnäksi tähän aviorikosessa tehneen naisen haavaan. Sillä hän yritti "ostaa" sisäistä hyväksyntää seksin välityksellä, muttei onnistunut siinä Mooseksen armottomaa lakia noudattaneiden ihmisten edessä.

Mutta Jeesus lihaksi tulleena täynnä armoa ja totuutta, teki hänet vapaaksi, sillä nainen omin voimin ei voinut kasvaa ulos sisäisestä haavasta, joka huutaa hyväksyntää. Jeesus täytti hänen haavaa antamalla vapauttavaa sanaa, joka oli tavallaan sisäiseksi hyväksynnäksi hänen haavaan, niin hänen haava parantui kertakaikkiaan. Seuratkaamme Jeesuksen jälkiä, sillä Hän on täynnä armoa ja totuutta. Ennen maailman perustamista Jumala on katsonut hyväksi asettaa meidät, jotka ovat Kristuksessa, olemaan moitteettomina. Se on vapauttavaa kuulla sitä, joka on täynnä armoa ja totuutta.