Minä ja Isä olemme yhtä

Raamatun tutkiminen

Minä ja Isä olemme yhtä

ViestiKirjoittaja Daniel12.3 » 30. Touko 2021 19:15

26.05.2021 Joh 17:21-23Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.

"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

Että he yhtä olisivat, Sinä Isä minussa ja minä Sinussa, tämä on tietoisuuden ydin asioita, kun tämä kirkastuu, niin Jumala suhteemme syvenee ja vapauttaa meidät elämään pyhitettyä elämää Kristuksessa. Meidät on pyhitetty ja erotettu maailmasta totuuden ja kuuliaisuuden kautta palvelemaan elävää Jumalaa. Vanhurskautettuna pois synnin hallintavallasta, elämään yhteydessä Isään, elämme samoin kuin Jeesus eli maan päällä ollessaan. Sellainen kuin hän on, sellaisia tekin olette tässä maailmassa. Tarkoittaa että meillä on samanlainen yhteys Isään kuin Jeesuksella oli maan päällä ollessaan, Pyhän Hengen kasteen kautta.

Sillä kirkkaudella millä Jeesus kirkastettiin sen kirkkauden Hän antaa meihin, sillä Hän kirkastaa itsensä meissä. Jumala näki hyväksi ilmaista Poikansa minussa. Samoin Hän haluaa kirkastaa itsensä monissa, jotka ehyellä sydämellä ovat antautuneet palvelemaan muita, joka tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvelija. Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon, sillä Herra on läsnä ja lähellä. Läheinen suhde Isään ja elämä rakkausyhteydessä Jeesukseen mullistaa meidän elämämme ja suhtautumisen ihmisiin päälaelleen, asettaa meidät siihen tilaan ja asemaan mikä oli, kun ihminen luotiin paratiisiin.

Meissä on Pyhä Henki, Jumala itse asumassa, pitäen meidät puhtaana ja pyhänä antaen meille voiman olla Jeesuksen todistajia. Uudestisyntymisen kautta Hän vapautti meidät vanhasta elämästä, eläen nyt meissä vanhurskaana ja pyhänä. Hengellään kuolettaen lihan teot, sillä meissä itsessään ei ole mitään hyvää, ainoastaan Hän on hyvä, joka hallitsee meissä. Olkaa pyhät niin kuin Minä olen pyhä. Jeesus ja minä olemme yhtä, samoin ollaan mekin yhtä Isän kanssa. Kaiken armon Jumala on meidät kirkastava ja vahvistava. Olkaa aivan lujat ja rohkeat Kristuksessa Jeesuksessa. Hänessä me elämme ja liikumme ja olemme. Sillä me olemme Hänen sukuansa.

Eivät mitkään maailman murheet voi meitä lannistaa, koska itse Jumala on inkarnoitunut siihen sukuun, johon kuulumme.
Daniel12.3
 
Viestit: 2
Liittynyt: 26. Touko 2021 21:47

Re: Minä ja Isä olemme yhtä

ViestiKirjoittaja Juhani » 02. Kesä 2022 22:33

Minua on puhutellut paljon viime aikoina tuo sana "yksi". Siinä lienee viisaus kaikille uskoville, joilla on rakkaus totuuteen selviytyäkseen lopun ajan ahdistuksen ajasta. Minulle tulee jotenkin siitä myös muutamat muutkin sanat siitä mieleeni, kuten rakkaus, totuus ja morsiusseurakunta. Herääkö tästä myös muillekin joitakin ajauksia?

Siunausta kaikille Herran Jeesuksen nimessä! :hearts:
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Minä ja Isä olemme yhtä

ViestiKirjoittaja nmn » 05. Kesä 2022 00:21

Juhani kirjoitti:Minua on puhutellut paljon viime aikoina tuo sana "yksi". Siinä lienee viisaus kaikille uskoville, joilla on rakkaus totuuteen selviytyäkseen lopun ajan ahdistuksen ajasta. Minulle tulee jotenkin siitä myös muutamat muutkin sanat siitä mieleeni, kuten rakkaus, totuus ja morsiusseurakunta. Herääkö tästä myös muillekin joitakin ajauksia?

Siunausta kaikille Herran Jeesuksen nimessä! :hearts:


Minulle tulee sanasta "yksi" mieleen aina Shema Yisrael, juutalaisten kenties tärkein lause, jota Jeesuskin näytti pitävän arvossaan Markuksen evankeliumissa:


12: 28
Silloin tuli hänen luoksensa eräs kirjanoppinut, joka oli kuullut heidän keskustelunsa ja huomannut hänen hyvin vastanneen heille, ja kysyi häneltä: "Mikä on ensimmäinen kaikista käskyistä?"

12: 29
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;

Tässä heprean kielellä tuo Shema, itselle tulee kylmät väreet tuosta aina:

https://www.youtube.com/watch?v=fUSdHB1R-W4
nmn
 
Viestit: 125
Liittynyt: 20. Syys 2020 21:37

Re: Minä ja Isä olemme yhtä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 08. Kesä 2022 15:32

*
Amen. :thumbup:


Kirjanoppinut oli pannut merkille Jeesuksen terävän vastauksen ja tuli kysymään; ”Mikä on kaikista käskyistä tärkein?”. Jeesus joka on Jumala, vastasi kirjanoppineelle; ”Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, on yksi ja ainoa Jumala.”

Ja vielä Jeesus joka on Jumala, sanoi kirjanoppineelle; ”Rakasta Herraa sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.’” Jeesus sanoi vielä; "Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.”

Kirjanoppinut joka omistaa tämän monoteismin eli yksijumalaisuuden joka tulee Jumalan laista, sanoi Jeesukselle, "Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi Hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi Hän. Ja rakastaa Häntä kaikesta sydämestään ja kaikesta ymmärryksestään ja kaikesta voimastaan, ja rakastaa lähimmäistään niinkuin itseänsä, se on enemmän kuin kaikki polttouhrit ja muut uhrit."

Jeesus joka oli Jumala silloin maanpäällisen vaelluksen aikana, huomasi kirjanoppineen miehen ymmärtäneen oikein ja sanoi hänelle; "Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta." Eikä kukaan enää rohjennut häneltä kysyä” (Mark. 12:28-34).

Mark. 12:28 Silloin tuli hänen luoksensa eräs kirjanoppinut, joka oli kuullut heidän keskustelunsa ja huomannut hänen hyvin vastanneen heille, ja kysyi häneltä: "Mikä on ensimmäinen kaikista käskyistä?"

29 Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;

30 ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.'

31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."

32 Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: "Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän.

33 Ja rakastaa häntä kaikesta sydämestään ja kaikesta ymmärryksestään ja kaikesta voimastaan, ja rakastaa lähimmäistään niinkuin itseänsä, se on enemmän kuin kaikki polttouhrit ja muut uhrit."

34 Kun Jeesus näki, että hän vastasi ymmärtäväisesti, sanoi hän hänelle: "Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta." Eikä kukaan enää rohjennut häneltä kysyä.



Koska Jumala antoi tämän Jumalan lain joka on rajoittunut Jumalan tahtoon jotta Jumala voi kuljettaa omia jotka vaeltavat ja elävät Jumalan tahdon mukaan. Jumalan laki on annettu meille elämän ohjeeksi että me elämme Jumalan tahdon mukaan vaeltaen, emmekä seuraa omaa tahtoa Jumalan lain kanssa.

Jumalan laki johtaa vain ainoastaan yksimielisyyteen sen mukaan mitä Jumalan laki sanoo. Silloin siinä ei synny erimielisyyttä eikä riidanalaista hajaannusta.

1Kor. 1:10 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus. 33/38


1Kor. 1:10 Kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, että te kaikki olisitte yksimielisiä puheissanne ja ettei teidän keskuudessanne olisi hajaannusta vaan että olisitte täysin yhtä ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus. RK


Mitä Jumalan lakiin tulee; kun nöyrrytään Jumalan lakiin ja siten uskotaan mitä Jumalan laissa sanotaan ja uskomalla saa Jumalan avauksen ja ymmärryksen Jumalan lain kautta ja sitten Jumalan laki näyttää tien jota tulee kulkea. Se ei johda erimielisyyteen ja riidanalaiseen hajaannukseen vaan yksimielisyyteen kuten 1Kor. 1:10 jakeessa sanotaan. Silloin meillä on yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste - kaikissa Sanan opetuksissa (Ef. 4:5).

Se edeltää myös lähimmäisten rakastamista ollakseen yksimielistä Kristuksessa, silloin lähimmäisenrakkaus kasvaa ja syventyy. Jumalan lakiin kiteytyy tämä käsky ”Jumala on yksi”, Herraa ja lähimmäisiä rakastaminen. Niin siinä vältytään pois erimielisyydelta ja riidanalaiselta hajaannukselta.

Ps. 25:9 Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.


Sanassa sanotaan; "tieto paisuttaa mutta rakkaus rakentaa". Saatamme tietysti tuntea itsemme tärkeiksi, kun meitä pidetään "kaikkitietävinä", mutta uskovien koossa Jumalan seurakuntana pitämiseen tarvitaan ennen kaikkea armahtavaista rakkautta.

Eräs uskonveli toiselta keskustelupalstalta vastasi oikein; “Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niin kuin tietää tulee". Ja jos joku luulee tietävänsä vastaukset kaikkiin kysymyksiin, hän vain paljastaa oman tyhmyytensä.

Ja Sanassa sanotaan; "joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee". Eli Jumalan viisaudelle on avoin vain se, joka todella rakastaa Jumalaa.

Pelkkä Raamatun teoreettinen pään tieto tekee ihmisestä omahyväisen, jolloin kaikesta puuttuu armahtavainen rakkaus. Lähimmäisemme rakentuu sisäisesti vain rakkauden ilmapiirissä. Ilman tätä kaikesta hänen tietämyksestään ei ole mitään hyötyä, eikä hän itse ole mitään. Lainattu kommentti eräältä uskonveljeltä eli toiselta keskustelupaltsalta.


1Kor. 8:1 Mitä sitten epäjumalille uhrattuun lihaan tulee, niin tiedämme, että meillä kaikilla on tieto. Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.

2 Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee;

3 mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.


Fil. 2:2 niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset




Jos luulee tietävän kolminaisuuden eli kolminaisuusopin mutta hän ei pysy Jumalan rakkaudessa. Koska Sanassa sanotaan; "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niin kuin tietää tulee". Ja Sanassa sanotaan; "joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee". Eli Jumalan viisaudelle on avoin vain se, joka todella rakastaa Jumalaa (1Kor. 8:1-3).

Siinä puhuu rakkaudesta että Jumalan viisaudelle on avoin vain se, joka todella rakastaa Jumalaa (1Kor. 8:3).

1Kor. 8:1 Mitä sitten epäjumalille uhrattuun lihaan tulee, niin tiedämme, että meillä kaikilla on tieto. Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.

2 Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee;

3 mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.


Toisella keskustelupalstalla eräs uskonveli sanoi; "Pelkkä Raamatun teoreettinen pään tieto tekee ihmisestä omahyväisen, jolloin kaikesta puuttuu armahtavainen rakkaus.

Lähimmäisemme rakentuu sisäisesti vain rakkauden ilmapiirissä. Ilman tätä kaikesta hänen tietämyksestään ei ole mitään hyötyä, eikä hän itse ole mitään".

Niin se liittyy armahtavaiseen rakkauteen - Jumalan lain pohjalla eli Raamatun pohjalla mitä siinä sanotaan, joka rajoittuu Jumalan tahtoon.

Ja Jumalan lakiin kiteytyy tämä käsky ”Jumala on yksi” -Jumalan Sanan opetusta, Herraa ja lähimmäisiä rakastaminen niin silloin me pysymme Jumalan rakkaudessa ja myös rakastamme toisiamme armahtavaisella rakkaudella. Se ei ole paisuttava tieto vaan rakkaus rakentaa - Raamatun pohjalla.

Jos tavataan jonkun opettavan kolminaisuusoppia, hän ei pysy Jumalan rakkaudessa. Niin hänen tulee rakastaa Jumalaa pitäytymällä Sanassa sen mukaan mitä Hänen Sanassa opetetaan.

:bible: :hearts: ;gladly:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54


Paluu Raamattupalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron