Kirje Roomalaisille

Raamatun tutkiminen

Kirje Roomalaisille

ViestiKirjoittaja toni t » 01. Tammi 2012 22:50

Aloitan tutkimaan Roomalaiskirjettä. Minulla on ollut jo pidemmän aikaa tunne että minun pitäisi tutkia ja paneutua Roomalaiskirjeeseen. Etenen luku kerrallaan ja tuon omia ajatuksiani luvuista jos niitä tulee. Toivottavasti Herra aukaisee sanaansa. Toki muutkin saavat kommentoida Roomalaiskirjeen lukuja. Se olisi mukavaa ja varmasti rakentavaa.

Alustukseksi laitan pätkän Lutherin esipuheesta Roomalaiskirjeeseen.

"Tämä kirje on oikea Uuden Testamentin pääkappale ja kaikkein puhtainta evankeliumia, hyvin sen arvoinen, että kristitty ei osaa sitä vain sanasta sanaan ulkoa, vaan käyttää sitä sielunsa jokapäiväisenä leipänä. Sillä sitä ei koskaan lueta eikä tutkita liian paljon eikä liian hyvin; ja mitä enemmän sitä käytetään, sitä kalliimmaksi se tulee ja sitä paremmalta se maistuu. Siksi tahdon myös minä auttaa tällä esipuheella syventymään siihen, sen mukaan kuin Jumala on minulle kykyä antanut, että jokainen ymmärtäisi paremmin sitä. Sillä tähän asti on sitä surkeasti pimitetty selityksillä ja monenlaisilla lörpötyksillä. Se on kuitenkin itsessään kirkas valo, joka riittää valaisemaan koko Raamattua."


Käytän Biblia käännöstä.


1 LUKU

Paavali, Jesuksen Kristuksen palvelia, kutsuttu apostoliksi, eroitettu Jumalan evankeliumiin,
2. (Jonka hän on ennen prophetainsa kautta pyhissä Raamatuissa luvannut,)
3. Hänen Pojassansa, (joka on Davidin siemenestä lihan puolesta syntynyt,
4. Ja on väkevästi ilmoitettu Jumalan Pojaksi pyhityksen hengen jälkeen, että hän on noussut ylös kuolleista,) se on, Jesuksesta Kristuksesta meidän Herrastamme,
5. Jonka kautta me olemme armon ja apostolin viran saaneet, uskon kuuliaisuudeksi, kaikkein pakanain seassa, hänen nimensä päälle,
6. Joista tekin olette Jesuksen Kristuksen kutsutut:
7. Kaikille, jotka Roomissa ovat, Jumalan rakkaille ja kutsutuille pyhille: armo olkoon teidän kanssanne, ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jesukselta Kristukselta!
8. Ensin kiitän minä Jumalaani, Jesuksen Kristuksen kautta, teidän kaikkein tähtenne, että teidän uskoanne kaikessa maailmassa mainitaan.
9. Sillä Jumala on minun todistajani, jota minä hengessäni hänen Poikansa evankeliumissa palvelen, että minä lakkaamatta teitä muistan,
10. Rukoillen aina minun rukouksissani, että minä saisin jollakin tavalla vihdoin joskus, jos Jumala tahtoo, onnellisen tien tulla teidän tykönne.
11. Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, että minä jotain hengellistä lahjaa teille jakaisin, että te vahvistetuksi tulisitte,
12. Se on, että minä saisin ynnä teidän kanssanne lohdutuksen, uskon kautta, joka meillä keskenämme on, sekä teidän että minun.
13. Mutta en minä tahdo salata teiltä, rakkaat veljet, että minä olen usein aikonut tulla teidän tykönne, (ja olen tähän asti estetty) että minä teidänkin seassanne jonkun hedelmän saisin, niinkuin muidenkin pakanain seassa.
14. Minä olen velkapää Grekiläisille ja muukalaisille, viisaille ja tyhmille.
15. Sentähden niin paljo kuin minussa on, olen minä teillekin, jotka Roomissa olette, valmis evankeliumia saarnaamaan.
16. Sillä en minä häpee Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi. Ensin Juudalaiselle, niin myös Grekiläiselle.
17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.
18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaiken ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden, jotka totuuden vääryydessä pitävät.
19. Sentähden se, mikä taidetaan Jumalasta tuta, on heille tiettävä; sillä Jumala ilmoitti sen heille.
20. Sillä hänen näkymättömät menonsa, nimittäin, ijankaikkinen voimansa ja jumaluutensa nähdään hamasta maailman luomisesta, jotka ymmärretään niistä, jotka tehdyt ovat: ettei he taitaisi itseänsä syyttömiksi sanoa.
21. Että he tunsivat Jumalan, ja ei ylistäneet häntä niinkuin Jumalaa eikä kiittäneet, vaan vilpistelivät omissa ajatuksissansa, ja heidän järjetöin sydämensä on pimennyt.
22. Kuin he itsensä viisaiksi luulivat, niin he ovat tyhmiksi tulleet,
23. Ja ovat katoomattoman Jumalan kunnian muuttaneet katoovaisen ihmisen ja lintuin ja neljäjalkaisten ja matelevaisten kuvan muotoiseksi.
24. Sentähden on myös Jumala heidät laskenut sydämensä himoihin, saastauteen, häpäisemään keskenänsä omaa ruumistansa,
25. Jotka Jumalan totuuden ovat valheeksi muuttaneet ja ovat kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luontokappaletta kuin Luojaa, joka on siunattu ijankaikkisesti, amen!
26. Sentähden on Jumala heidät antanut ylön häpiällisiin himoihin, että myös heidän vaimonsa ovat muuttaneet luonnollisen tavan luontoa vastaan,
27. Niin myös miehet ovat antaneet ylön vaimon luonnollisen pitämisen, toinen toisensa puoleen himoissansa palaneet, miehet miesten kanssa riettauden tehneet ja saaneet, niinkuin pitikin, eksymisensä palkan itsessänsä.
28. Ja niinkuin ei he tahtoneet Jumalaa tuta, niin Jumala laski heidät häijyyn mieleen tekemään niitä, mitä ei sovi tehdä,
29. Täynnänsä kaikkea vääryyttä, salavuoteutta, koiruutta, ahneutta, pahuutta: täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahan suomuutta:
30. Korvankuiskutteliat, panetteliat, Jumalaa vihaajat, häpäisiät, ylpiät öykkärit, pahain neuvoin pesät, vanhemmillensa tottelemattomat,
31. Tomppelit, liiton rikkojat, haluttomat, sovittamattomat, armottomat.
32. Jotka Jumalan oikeuden tietävät, (että ne, jotka näitä tekevät, ovat kuoleman ansainneet) ei ainoastaan niitä tee, mutta myös suostuvat niihin, jotka niitä tekevät.


Paavali sanoo olevansa eroitettu Jumalan evankeliumiin. Julistamaan siis Jumalan evankeliumia. Jakeessa 9 Paavali sanoo palvelevansa Jumalaa Hänen Poikansa evankeliumissa. Jakeessa 16 Paavali sanoo ettei häpeä Kristuksen evankeliumia sillä se on Jumalan voima. Roomalaiskirje tuo siis jo ensimmäisessä luvussa esille sen että Kristus on Poika joka on Jumala. Luku tuo myös sen esille ettei Paavali julista omaa sanaansa vaan Jumalan evankeliumia eli Kristuksen evankeliumia.

1.Pie.1:10 Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
1:11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.


2. (Jonka hän on ennen prophetainsa kautta pyhissä Raamatuissa luvannut,)
3. Hänen Pojassansa, (joka on Davidin siemenestä lihan puolesta syntynyt,

Biblian käännös tuo mielestäni myös saman ulottuvuuden kuin 1.Pietarin kirje eli sen että profeetat ovat kirjoittaneet kirjoituksensa Kristuksen Hengessä eli Pojassa. Koko Raamattu on Jumalan sanaa. Isä lähetti Poikansa ilmoittamaan sanansa ihmisille. Kristuksen evankeliumi on Jumalan voima sillä usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan (Kristuksen) sanan kautta. Jumalan evankeliumi on ilosanoma Jumalan Pojasta jonka kautta ihmiset saavat armon. Jumalan ilosanoma on Pojan kautta annettu ja kertoo Pojasta joka tuo Jumalan armon ihmisille uskon kuuliaisuudeksi Hänen nimeään kohtaan. Sillä se vanhurskaus joka Jumalan edessä kelpaa ilmoitetaan uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on vanhurskaan pitää elämän uskosta. Uskosta Jeesukseen Kristukseen meidän Herraamme.

Luku kertoo myös siitä kuinka Jumalan teot todistavat Jumalan voimasta jumaluudesta. Jotkut eivät halua antaa Jumalalle kunniaa vaan antavat Jumalalle kuuluvan kunnian luoduille asioille. Koska ihmiset eivät tahdo Jumalaa tuntea laskee Jumala heidät häijyyn mieleen (lihansa himoihin) tekemään niitä mitä ei sovi tehdä (homous). He tietävät että Jumalan vanhurskas säädös (sana) sanoo sellaisten harjoittajien ansainneen kuoleman mutta he eivät välitä siitä vaan antavat hyväksyntänsä niille jotka sellaisia tekevät.

Nyky-yhteiskunta todistaa tämän sanan käyneen täysin toteen. Kun Jumalan kunnia on annettu luoduille asioille (luonto luojana kehitysopin kautta jne..) ja Jumalan tuntemisesta ei haluta pitää kiinni niin homosekuaalisuus lisääntyy huimasti kun ihmiset sydäntensä himoissa saastaisuudessa häpäisevät omat ruumiinsa. Maailman suvaitsevaisuus antaa myös tukensa ja hyväksyntänsä niille jotka sellaisia tekevät...
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Kirje Roomalaisille

ViestiKirjoittaja kalamos » 07. Kesä 2018 07:47

No aloitetaan Roomalaiskirjeen ensimmäisestä jakeesta.

:bible:
Paavali (Room 1:1) kirjoitti:Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli,
erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia


Roomalaiskirje on Jumalan evankeliumi.
Sen evankeliumin, jonka Paavali meille julistaa,
Paavali on saanut tiedoksi suoraan Jeesukselta ilmestyksen kautta:

:bible:
Paavali (Gal 1:11-12) kirjoitti:Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet,
että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut,
eikä sitä ole minulle opetettu,
vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.


Matteus, Markus ja Luukas samoinkuin Johannes ovat tallentaneet
meille Jeesuksen elämäkerran.
Ja toki niistä löytyy evankeliumi - Valtakunnan evankeliumi,
ilmoitus tulevasta Jumalan Valtakunnasta.

Mutta Jeesus paljasti useita salaisuuksia vasta Paavalille.
Yksi näistä salaisuuksista on armon evankeliumi.
Jeesus antoi suoraan Paavalille - pakanain apostolille -
ilmestyksen kautta tiedoksi tämän nyt meneillään olevan armotalouskauden salaisuuden.

:bible:
Paavali (Ef 3:1-3) kirjoitti:Sen takia minä, Paavali, teidän, pakanain, tähden
Kristuksen Jeesuksen vanki, notkistan polveni -
olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta,
mikä on minulle teitä varten annettu,
että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi,
niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut
καλαμος yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa
Avatar
kalamos
 
Viestit: 211
Liittynyt: 20. Elo 2014 18:03

Re: Kirje Roomalaisille

ViestiKirjoittaja Jukka » 07. Kesä 2018 14:58

Minua on puhutellut Roomalaiskirjeen ensimmäiset sanat παυλος δουλος... -paulos dulos... Paavali orja.... Tuo paulos merkitsee pientä eli oikeastaan siis kirje alkaa sanoin "pienii orja". Harva lienee voi käsi sydämellä tuon tunnustuksen itsestään antaa. En ainakaan minä voi. Orjalla ei ole mitään oikeuksia isäntänsä edessä. Kun Jeesus kuljettaa omiaan voittosaatossa ymmärrän sen niin, että Hän kuljettaa voittamiaan perässään "kaiken kansan katsellessa" (2.Kor. 2:14). Sellaiseen triumfiin Herra meitä kutsuu ja vaikeaksi tämän meille tekee se, että tämä orjuus ja Hänen voittosaatossaan kulkeminen on vapaehtoista. Tässä käydään se "toinen taistelu", omista oikeuksista luopuminen. Ensimmäinen käytiin silloin, kun pelastuimme uskomalla Jeesukseen.
Jukka
 

Re: Kirje Roomalaisille

ViestiKirjoittaja kurja » 03. Heinä 2018 09:30

Jukka kirjoitti:Minua on puhutellut Roomalaiskirjeen ensimmäiset sanat παυλος δουλος... -paulos dulos... Paavali orja.... Tuo paulos merkitsee pientä eli oikeastaan siis kirje alkaa sanoin "pienii orja". Harva lienee voi käsi sydämellä tuon tunnustuksen itsestään antaa. En ainakaan minä voi. Orjalla ei ole mitään oikeuksia isäntänsä edessä. Kun Jeesus kuljettaa omiaan voittosaatossa ymmärrän sen niin, että Hän kuljettaa voittamiaan perässään "kaiken kansan katsellessa" (2.Kor. 2:14). Sellaiseen triumfiin Herra meitä kutsuu ja vaikeaksi tämän meille tekee se, että tämä orjuus ja Hänen voittosaatossaan kulkeminen on vapaehtoista. Tässä käydään se "toinen taistelu", omista oikeuksista luopuminen. Ensimmäinen käytiin silloin, kun pelastuimme uskomalla Jeesukseen.


Mielenkiintoista !

Minä taas pystyn, jopa ilolla ja käsi sydämella, sanomaan olevani Kristuksen orja.

Se orjan asema, on paras asema joka voi olla, kun sen orjan aseman oikein ymmärtää. :)
kurja
 


Paluu Raamattupalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron