ilm 14

Raamatun tutkiminen

Re: ilm 14

ViestiKirjoittaja Isoäiti » 13. Elo 2014 19:09

Ajatteletko Pekka, että ylöstempaus on vasta tuon vihanajan jälkeen? Minä en ole vielä varma ketä uskoisin, ja itse en osaa sitä raamatusta tulkita, tai en ole saanut Hengen viisautta siihen. Siitä ollaan niin montaa mieltä.
Isoäiti
 

Re: ilm 14

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Elo 2014 20:54

Isoäiti kirjoitti:Ajatteletko Pekka, että ylöstempaus on vasta tuon vihanajan jälkeen? Minä en ole vielä varma ketä uskoisin, ja itse en osaa sitä raamatusta tulkita, tai en ole saanut Hengen viisautta siihen. Siitä ollaan niin montaa mieltä.


Kiitos kysymyksestäsi.


Matteus 24:

28. Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.

29. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.

30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.


Olen siinä ymmärryksessä tässä asiassa, että Herran Jeesuksen toinen tulemus ja ylöstempaus tapahtuu kun Israelin kansan jäännös kääntyy huutamaan sydämissään Herraa Jeesusta avukseen eli kolmas osa juutalaisista tulee Raamatun mukaan pelastumaan. Ja tämä tulee tapahtumaan aivan suuren ahdistuksen ajan loppumetreillä kun hätä ja ahdistus on suurimmillaan Israelin kansan keskuudessa ja kaikki toivo on mennyttä eli jäljelle tulee jäämään enää kääntyminen Herran Jeesuksen puoleen pelastuksen toivossa ja tämä tulee ymmärrykseni mukaan tapahtumaan, jos puhutaan ilmestyskirjasta, niin se mikä ymmärrys minulla juuri nyt on niin vihan maljojen vuodattamisen jälkeen eli kun kuudes vihan malja on vuodatettu niin hätä ja ahdistus tulee olemaan suurimmillaan Israelin kansan keskuudessa koska silloin alkaa Harmagedonin suursota ja silloin Israelin hävitys näyttää mielestäni melko varmalta.

Mutta Jumala tulee puuttumaan asioiden kulkuun ja pelastamaan Israelin kansan jäännöksen ja seitsemäs enkeli tulee puhaltamaan seitsemänteen eli viimeiseen pasunaan: Ilm. 11:15. Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti".


Ilm. 16:

14. Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.

15. - Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! -

16. Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.

17. Ja seitsemäs enkeli vuodatti maljansa ilmaan, ja temppelistä, valtaistuimelta, lähti suuri ääni, joka sanoi: "Se on tapahtunut".


Ilm. 19:

15. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.

16. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".

17. Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle

18. syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten".

19. Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.

20. Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.

21. Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.



Tässä vielä Raamatun kohtia:


Sakarja 12:

9. Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.

10. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.


Sakarja 13:

8. Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.

9. Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".


Luukas 13:

34 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.

35 Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."


Matteus 23:

37 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.

38 Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.

39 Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: ilm 14

ViestiKirjoittaja Isoäiti » 15. Elo 2014 12:02

Kiitos taas Pekka. :)

Tuota on vaan selostettu ihan ymmärrykseen menevästi myös niin, että ylösotto olisi puolessa välissä, eli ahdistuksen ajan ja vihanajan vaihteessa. Mutta ymmärrettävää oli sinunkin näkemyksesi. Pääasia on tietysti, että Jeesus kerran tulee ja aina pitää olla valmiina.
Isoäiti
 

Re: ilm 14

ViestiKirjoittaja pekka » 15. Elo 2014 13:31

Isoäiti kirjoitti:Kiitos taas Pekka. :)

Tuota on vaan selostettu ihan ymmärrykseen menevästi myös niin, että ylösotto olisi puolessa välissä, eli ahdistuksen ajan ja vihanajan vaihteessa. Mutta ymmärrettävää oli sinunkin näkemyksesi. Pääasia on tietysti, että Jeesus kerran tulee ja aina pitää olla valmiina.


Näin on Isoäiti, valmiina pitää olla joka päivä koska ei voi tietää koska lähtö tulee.


Joh. ilm. 11:

14. Toinen "voi!" on mennyt; katso, kolmas "voi!" tulee pian.

15. Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti".

16. Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta, jotka istuivat valtaistuimillaan Jumalan edessä, lankesivat kasvoillensa ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,

17. sanoen: "Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, siitä, että olet ottanut suuren voimasi ja ottanut hallituksen.

18. Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat."

19. Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.


Tässä tarkemmin tuosta yllä olevasta Raamatun kohdasta:

Kun seitsemäs enkeli on puhaltanut seitsemänteen (johtaa myös kolmanteen "voi!"-huutoon) ja viimeiseen pasunaan niin silloin tai vähän sen jälkeen tullaan vuodattamaan seitsemäs vihan malja maan päälle joka on siis myös samalla ymmärtääkseni kolmas ja viimeinen "voi!"-huuto. Ja täten myös seitsemäs sinetti on käynyt toteen.

Sitä ennen on puhallettu kuudenteen pasunaan joka on siis myös toinen "voi!"-huuto ja sen jälkeen jossain vaiheessa tullaan vuodattamaan kuusi vihan maljaa maan päälle (ilm. 16) ennen kuin puhalletaan seitsemänteen ja viimeiseen pasunaan.


Toinen vaihtoehto on se, että kun seitsemänteen pasunaan on puhallettu (joka siis johtaa myös kolmanteen "voi!"-huutoon) ja taphtuu Herran Jeesuksen toinen tulemus niin sen jälkeen vuodatetaan kaikki seitsemän vihan maljaa maan päälle ja siten myös seitsemäs sinetti on käynyt toteen.


Matteus 24:

12. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

13. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

14. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.


Joh. ilm. 6:

9. Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.

10. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"

11. Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.

12. Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi,

13. ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa,

14. ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa.

15. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin

16. ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!

17. Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"


Joh. ilm. 16:

10. Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa

11. ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.

12. Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille.

13. Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista.

14. Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.

15. - Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! -

16. Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.

17. Ja seitsemäs enkeli vuodatti maljansa ilmaan, ja temppelistä, valtaistuimelta, lähti suuri ääni, joka sanoi: "Se on tapahtunut".

18. Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä.

19. Ja se suuri kaupunki meni kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat. Ja se suuri Babylon tuli muistetuksi Jumalan edessä, niin että hän antoi sille vihansa kiivauden viinimaljan.

20. Ja kaikki saaret pakenivat, eikä vuoria enää ollut.

21. Ja suuria rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle; ja ihmiset pilkkasivat Jumalaa raesateen vitsauksen tähden, sillä se vitsaus oli ylen suuri.


Tässä vielä pari Raamatun kohtaa:

Joh. ilm. 14:

17. Ja taivaan temppelistä lähti eräs toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi.

18. Ja alttarista lähti vielä toinen enkeli, jolla oli tuli vallassaan, ja hän huusi suurella äänellä sille, jolla oli se terävä sirppi, sanoen: "Lähetä terävä sirppisi ja korjaa tertut maan viinipuusta, sillä sen rypäleet ovat kypsyneet".

19. Ja enkeli heitti sirppinsä alas maahan ja korjasi maan viinipuun hedelmät ja heitti ne Jumalan vihan suureen kuurnaan.

20. Ja kuurna poljettiin kaupungin ulkopuolella, ja kuurnasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan vakomitan päähän.


Joh. ilm. 19:

15. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.

16. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".

17. Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle

18. syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten".
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: ilm 14

ViestiKirjoittaja Isoäiti » 15. Elo 2014 16:21

Tuota matt 24 mietin, että eikös nyt ole jo monien rakkaus kylmentynyt? Ja sitten sitäkin mietin, että nyt jo lähtee sisaria ja veljiä marttyyrikuoleman kautta maailmalla todella paljon? Eli alttarin alla on jo monta sielua. Ja monet seurakunnat ovat kärsineet jo pitkään vainoista.

Uskon kylläkin, että myös täällä meilläkin alkaa vielä vaikeat ajat, mutta samalla uskon jotenkin hengessäni vielä tulevaan herätykseen. Jotenkin sellainen odotuksen tunne sisimmässä. Ja Herra on puhunut minulle jotain siitä ajasta. Sen näkee sitten, että toteutuuko se mitä olen hengessäni kokenut. :)

Ja sitten tuota verenliittoa olen miettinyt. Siis huom. nämä ovat vaan mietteitäni tai oikeammin kysymyksiäni. En sano, että ymmärtäisin mitään, tai nämä merkitsisi mitään. Mutta Jumala varjeli omalta vihaltaan mooseksen aikana 2moos12 kaikki ne jotka merkitsivät ovipielensä karitsan verellä. Miksi Jumala ei nyt varjelisi omiaan omalta vihaltaan ja joutuisimme olla vihan maljojen alla?
Isoäiti
 

Re: ilm 14

ViestiKirjoittaja pekka » 15. Elo 2014 18:37

Isoäiti kirjoitti:Tuota matt 24 mietin, että eikös nyt ole jo monien rakkaus kylmentynyt? Ja sitten sitäkin mietin, että nyt jo lähtee sisaria ja veljiä marttyyrikuoleman kautta maailmalla todella paljon? Eli alttarin alla on jo monta sielua. Ja monet seurakunnat ovat kärsineet jo pitkään vainoista.

Uskon kylläkin, että myös täällä meilläkin alkaa vielä vaikeat ajat, mutta samalla uskon jotenkin hengessäni vielä tulevaan herätykseen. Jotenkin sellainen odotuksen tunne sisimmässä. Ja Herra on puhunut minulle jotain siitä ajasta. Sen näkee sitten, että toteutuuko se mitä olen hengessäni kokenut. :)

Ja sitten tuota verenliittoa olen miettinyt. Siis huom. nämä ovat vaan mietteitäni tai oikeammin kysymyksiäni. En sano, että ymmärtäisin mitään, tai nämä merkitsisi mitään. Mutta Jumala varjeli omalta vihaltaan mooseksen aikana 2moos12 kaikki ne jotka merkitsivät ovipielensä karitsan verellä. Miksi Jumala ei nyt varjelisi omiaan omalta vihaltaan ja joutuisimme olla vihan maljojen alla?


Kiitos sulle Isoäiti kirjoituksestasi.


Näin on kuten kirjoitat. Ja myös ilmestyskirjan kertoma suuren ahdistuksen aika on myös vielä tuleva maailmaan ja silloin on täyttyvä ” heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku” (ilm. 6:11), myös ilm. 7:13-17 kertoo samasta asiasta.


Ilm. 6:

11. Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.


Ilm. 7:

13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"

14. Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

15. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.

16. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle,

17. sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."


Kovat ajat ovat tulossa, vielä ne ovat jonkin matkan päässä edessäpäin ja ei murehdita niistä vielä etukäteen liikaa, mutta hyvä on tietää mitä on meillä vielä edessäpäin, siis niillä jotka joutuvat tuona aikana elämään mutta kyllä Herra on omiensa turvana myös tuona erittäin vaikeana aikana.


Luukas 21:

28 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

29 Ja hän puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita.

30 Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä.

31 Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.

32 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu.

33 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

34 Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta

35 niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.

36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."


DANIEL 12:

1. Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo
sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.

2. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

3. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.

4. Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.

5. Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla.

6. Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: "Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?"

7. Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät."

8. Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?"

9. Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti.

10. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.

11. Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.

12. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.

13. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."


Lopuksi:

1. Piet. 1:7

että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.


Jumalan siunausta ja varjelusta tähän armon päivään.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: ilm 14 / tästedes

ViestiKirjoittaja kalamos » 21. Elo 2014 09:02

Isoäiti! Ymmärsin avauksesi niin, että halusit erityisesti selvennystä siihen,
mistä hetkestä on kysymys, kun Ilmestyskirjassa sanotaan:
Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Ilm 14:13 KR38

Ilmestyskirjassa on seitsemän autuaaksi julistavaa kohtaa.
Nyt autuaaksi sanotaan niitä, jotka kuolevat tästedes.
Ne ihmiset, jotka tuosta hetkestä lukien kuolevat Herrassa, kuolevat nimenomaan siitä syystä,
että he eivät suostu kumartamaan pedon kuvaa eivätkä ottamaan pedonmerkkiä.
Juuri ennen lukuun 14 siirtymistä kerrotaan Maasta nousevasta pedosta:
Se yllyttää maan päällä asuvia tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi eloon.
Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että pedon kuva jopa puhuisi ja saisi aikaan sen,
että kaikki ne tapettaisiin, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.
Ilm 13:14-15 RK
Luvussa 14 enkeli sitten oikein varoittaa seurauksista, jos ottaa pedonmerkin:
Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä ... Ilm 14:9- RK

Näistä ihmisistä, jotka Herrassa kuolevat tästedes eli tuosta Ilmestyskirjan kohdasta lukien,
kerrotaan myöhemmin näin:
Minä näin myös niiden sielut,
jotka oli teloitettu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden,
niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa
eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä.
He heräsivät eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
Ilm 20:4 RK
Tämän tähden tämä Herrassa kuolevien joukko on autuas.
Viimeksi muokannut kalamos päivämäärä 24. Elo 2014 19:45, muokattu yhteensä 2 kertaa
καλαμος yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa
Avatar
kalamos
 
Viestit: 211
Liittynyt: 20. Elo 2014 18:03

Re: ilm 14

ViestiKirjoittaja Isoäiti » 24. Elo 2014 10:56

Kiitos Kalamos. Kyllä tuota erityisesti ajattelin. Mietin näitä ja yritän myös vähän tutkia itsekseni ilmestyskirjaa, kun saan näitä kiireitäni vähemmälle. :)
Isoäiti
 

Re: ilm 14 / Maan sato

ViestiKirjoittaja kalamos » 24. Elo 2014 19:43

Ketjun aiheena olevassa luvussa puhutaan Maan sadosta.
Nyt on tärkeää ymmärtää se, että Jeesuksen omien sanojen mukaan Matt 13:30 luste kootaan ensin.
Eli kun luste on kypsynyt, niin silloin on aika nyhtää se pois pellolta.

Nyt tuon Ilmestyskirjan luvun 14 jälkeen
seitsemän enkeliä alkavat vuodattamaan vihan maljoja maan päälle.
Silloin tuo kypsynyt luste kärsii tuhon.
Esimerkiksi ensimmäisen maljan seurauksena tapahtuu näin:

Silloin tuli pahoja ja tuskallisia paiseita
niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.
Ilm 16:2

Siis jokainen ihminen, joka on ottanut pedon merkin, on kypsynyt luste.
Hän on signeerattu paholaiselle ikuisiksi ajoiksi.

Kun tuo sadonkorjuu on koittanut, tuo kypsynyt luste paahdetaan.
Neljäs enkeli vuodatti maljansa aurinkoon, ja sen annettiin paahtaa ihmisiä tulella.
Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ...


Mutta tämä luste ei enää koskaan ole tekevä parannusta.
Se kun on kypsynyt. Eli miten tuo jatkuukaan:
Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä,
Hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset.
He eivät tehneet parannusta eivätkä antaneet kunniaa Jumalalle.


Kuudennen maljan myötä lähestytään tuon sadonkorjuun päätepistettä, Harmagedonia.
Henget kokosivat kuninkaat siihen paikkaan,
jonka nimi on hepreaksi Harmagedon.


Harmagedonin jälkeen vasta on nisun vuoro.
ja minä näin niiden sielut,
jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden,
niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa
eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä
καλαμος yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa
Avatar
kalamos
 
Viestit: 211
Liittynyt: 20. Elo 2014 18:03

Edellinen

Paluu Raamattupalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa