Päivän sana

Raamatun tutkiminen

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 01. Kesä 2026 10:56

*
Usko vaatii erittäin paljon.

Se vaatii, että Jumalan sanan kuullessamme tottelemme sitä, vaikkei meillä olisi sen tueksi mitään muita todisteita. Sillä ei ole väliä, miten suuria ovat esteet edessämme tai miten mahdottomat ovat olosuhteemme. Meidän tulee uskoa Hänen Sanansa ja toimia yksin sen varassa. Jumala sanoo: ”Minun lupaukseni on kaikki, mitä tarvitset.”

Jokaisen meitä edeltäneen sukupolven tavoin mekin ihmettelemme: ”Herra, miksi jouduin tähän koetukseen? Se ylittää käsityskykyni. Olet sallinut elämääni niin monia asioita, joita en voi ymmärtää. Miksi en saa selitystä kaikelle, mitä joudun kokemaan? Miksi olen näin ahdistettu, miksi elämäni on niin täynnä koetuksia?”

Kuuntele, kun sanon: uskon vaatimukset ovat ihmiselle täysin järjenvastaiset. Miten Jumala sitten vastaa, kun me huudamme? Hän lähettää Sanansa, muistuttaa meitä lupauksistaan ja sanoo: ”Tottele vain minua. Luota Sanaani, jonka olen sinulle antanut.” Hän ei hyväksy ainuttakaan tekosyytä, näyttipä tilanteesi miten mahdottomalta tahansa.

Älä käsitä minua väärin. Jumalamme on rakastava Isä, eikä Hän anna lastensa kärsiä syyttä. Tiedämme, että Hänellä on kaikki valta ja halukkuus karkottaa luotamme ongelmat ja murheet. Hän voi lausua vain sanan ja vapauttaa meidät kaikista koetuksista ja taisteluista.

Tosiasia kuitenkin on, ettei Jumala kerro meille, miten tai milloin Hän täyttää meille antamansa lupaukset. Miksi? Hän ei ole meille ainuttakaan selitystä velkaa, sillä Hän on jo antanut meille vastauksen. Hän on antanut Pojassaan meille kaiken, mitä tarvitsemme elämään ja jumalisuuteen.

Hän on kaikki, mitä tarvitsemme jokaisessa tilanteessa, jonka elämä tuo eteemme. Jumala pysyy jo ilmoittamassaan Sanassa: ”Sinulla on Sanani ulottuvillasi. Lepää siksi Sanassani. Usko ja tottele sitä.”

David Wilkerson
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8640
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 03. Kesä 2026 19:40

*
SALAISESSA PAIKASSA

Miten Herra tuo meille lohdutusta ja rauhaa kärsimysten aikoina? Hän johtaa meidät salaiseen kammioon läheisyyteensä. Jeesus muistuttaa meitä, että Isä koskettaa meitä henkilökohtaisesti: ”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka näkee sinut salassa; ja Hän maksaa sinulle julkisesti”(Matt.6:6, kirjoittajan omaa tekstiä).

Taannoin rakas ystäväni, Unkarin helluntailiikkeen piispa, kuoli epätavallisessa onnettomuudessa. Hänen grillinsä syttyi palamaan, ja se vahingoitti häntä pahoin. Häntä hoidettiin, ja hänen piti parantua, mutta muutaman päivän perästä hän kuoli yhtäkkiä veritulppaan, joka oli päässyt syntymään.

Ystävät ympäri maailman olivat lesken rinnalla rukouksessa ja tukivat häntä. Todellinen lohdutus tulee kuitenkin ylhäältä. Ei kukaan psykologi voi auttaa häntä syvimmän kivun läpi. Lohduttaja on uskollinen ja kohtaa häntä salaisessa paikassa.

Tajuan, etten pysty henkilökohtaisesti auttamaan tuhansia tuskaisia uskovia, jotka kirjoittavat meille. Saimme kirjeen raskaana olevalta pastorin vaimolta. Hän oli juuri saanut selville, että hänen miehensä on pedofiili. Hän kirjoittaa: ”En tiedä, mitä tehdä, mutta uskon, että minun täytyy erota miehestäni. En halua hänen vahingoittavan lastamme.”

Yhden asian jokainen tuskissaan oleva veli tai sisar voi tehdä: viedä kaiken Jeesukselle, sulkeutua yksin Hänen kanssaan Hänen läheisyyteensä. Herra sanoo: ”Sillä minä virvoitan väsyneen sielun, ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen"( Jer.31:25). Miten Jumala tekee sen? Hän kohtaa jokaisen siellä salaisessa paikassa: ”Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy”(Ps.91:1).

Näetkö, kuinka tärkeätä on etsiä sydämellesi salainen rukouspaikka? Se ei ole lakihenkisyyttä, se ei sido sinua, vaan se on rakkautta. Se on Jumalan hyvyyttä meitä kohtaan. Hän näkee, mitä on edessä ja tietää, että tarvitsemme valtavaa varustusta, päivittäistä virvoitusta. Kaikki tämä löytyy salaisessa kammiossa Hänen läheisyydessään.

Ehkä luulet, ettet tiedä miten rukoilla, mutta voit alkaa sen yksinkertaisesti ylistämällä Häntä. Tärkeätä on, että olet uskossa, kuuliaisena rakkaudessa ja Isäsi näkee sinut siinä. Hän ilmaisee rakkautensa sinulle salassa ja Hän maksaa sinulle avokätisesti valtakuntansa hedelmillä. Pyhä Henki rukoilee sinun kauttasi ja antaa sinulle oikeat sanat.

David Wilkerson
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8640
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 04. Kesä 2026 14:38

*
Saven kapina pakkoa vastaan

Raamatun aikana saven valamisessa käytetyissä menetelmissä ei ollut nykytekniikkaa apuna, jossa saveen lisäämällä tiettyjä lisäaineita sen muokkaamisesta tulee helpompaa. Raamatun aikana käytettiin sen aikaisia menetelmiä ja juuri tätä prosessia Jumala kuvasi prosessiksi miten Hän lapsiaan kasvattaa. Savea ei voi pakottaa muotoonsa, vaan se tulee suostuttaa asettumaan muotoonsa.

Kun haluat asettaa saven tiettyyn muotoon, niin se vaatii oman aikansa, että savi asettuu siihen muotoon, siksi sitä pitää suostutella.

Raamatussa pakko ja pakottaminen kuvaa synnin orjuutta. Raamattu opettaa saatanan vanginneen ihmisen pahaa tahtoansa tekemään. Pakko ja pakottaminen on syntiä ja kuvaa väärää toimintaa. Jumala ei kasvata lapsiansa pakolla, vaan rakkaudella suostuttelee ja ohjaa sekä neuvoo.

Kun Jumalan lapsena opimme ja ymmärrämme jonkin asian, niin usein tuskailemme kun emme onnistu vaeltamaan tämän arvokkaan ja tärkeän opetuksen mukaisesti, joka on sydämellemme avautunut. Se johtuu siitä koska olemme kuten savi, joka ei heti ojentaudu muotoonsa ja jota ei voi pakottaa muodon mukaisesti johon Savenvalaja (Jumala) tahtoo sitä muovata.

Tämä on tärkeätä ymmärtää ja sisäistää, että uskovan kasvuprosessiin kuuluu sanan tutkiminen sen ymmärtäminen ja sitten asian muuttuminen käytännön elämän tasolle, joka vie oman aikansa, eli sen ajan jolloin lihamme suostuu kuoleman prosessiin, jossa haluamme kuolla pois syntitavoille sekä kasvaa elämään uskovaisena kokonaisvaltaisempaa elämää Pyhässä Hengessä. Pyhän Hengen työ meissä ei ole automaattista napin painallusta, vaan prosessi, jossa kasvamme usein myös kipujen kautta hylkäämään syntiä ja ojentautumaan Jumalan tahdon mukaisella tavalla.

Usein toiset uskovat koittavat pakottaa väkisin toisen kasvamaan opettaen hyviä ja oikeita asioita, mutta homma ei kuitenkaan toimi, sillä uskonkasvulla on aikansa, jota ei voi pakottaa. Tämän pakottamisen kautta rikotaan Jumalan työtä sekä uskovan sydäntä. Samoin pakottaja toimii väärin ja itse asiassa rikkoo enemmän kuin luulee auttavansa muita.

Pakottaja voi tuoda ihan oikeita asioita ja Raamatun kohtia toisten elämään, mutta pakottaja on sellainen, joka ei osaa elää käytännöntasolla oikein eikä useinkaan itse tuota kypsää hedelmää, vaan pelkän kirjaviisauden kautta käyttää Raamattua kuin lyömäaseena toisia vastaan.

San 25: 6 Älä tavoittele kunniaa kuninkaan edessä äläkä asetu isoisten sijalle.
7 Sillä parempi on, jos sinulle sanotaan: "Käy tänne ylös," kuin että sinut alennetaan ylhäisen edessä, jonka silmäsi olivat nähneet.
8 ¶ Älä ole kärkäs käräjöimään; muutoin sinulla ei lopulta ole, mitä tehdä, kun vastapuolesi on saattanut sinut häpeään.
9 Riitele oma riitasi (Alkuteksti: asioi tai toimita asiasi) vastapuolesi kanssa, mutta toisen salaisuutta älä ilmaise.
10 Muutoin sinua häpäisee, kuka sen kuuleekin, eikä huono huuto sinusta lakkaa.
11 ¶ Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa.

Kol 3:13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.

Matt 24:45 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?

San 16:24 Lempeät sanat ovat mesileipää; ne ovat makeat sielulle ja lääkitys luille.

Joh 16:12 Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.

Tuossa on Jumalan sanasta puhuttelevia kohtia, jotka sopivat myös siihen, että pakottaa ei voi, mutta ajallansa saamme kantaa hyvää hedelmää. Näissä kaikissa asioissa olemme varmasti kaikki kompastuneet. Riidassa ryvettyy lopulta kaikki. Sanat sanotut oikeaan aikaan ovat kuin kultaomenia hopeamaljassa. Sillä kun ne lempeydellä annetaan oikeaan aikaan ojennuksen, kehotuksen ja lohdutuksen sanoina, niin ne ovat kuin makeaa mesileipää sielulle ja sydämelle.

Jumalan vaikuttama totuuden lempeys valmistaa meitä sydämemme itsetutkisteluun ja löytämään omasta sydämestä haavoja, synnin pistokkaita jotka tulee panna pois. Jeesus Kristus sanoi, että olisi paljon sanottavaa ihmissielulle, mutta ei ole vielä kantokykyä ottaa vastaan, niinpä rakkaudessa myös saamme toinen toisiamme kärsiä ja antaa anteeksi ja odottaa kunnes toinen kasvaa vastaanottamaan ja kantamaan sydämessä yhä enenevässä määrin armoa, rakkautta ja totuutta.

Uskovan ihmisen kasvu on hyvin herkkää ja sen tulee koostua oikeista aineksista oikeaan aikaan ja tällaisen kasvun saa aikaan vaan Jumala.

1Kor 11:17 Mutta tätä käskiessäni en kiitä sitä, että kokoontumisenne ei tee teitä paremmiksi, vaan pahemmiksi.

1Tess 1:7 niin että te olette tulleet esikuviksi kaikille uskoville Makedoniassa ja Akaiassa.

Korinton seurakunnasta on mainittu, että Paavali, Apollos ja Pietari auttoivat, neuvoivat, opettivat ja tukivat Korinton seurakuntaa. Tessalonikan seurakuntaa olivat auttamassa, opettamassa, neuvomassa ja tukemassa Paavali, Silvanus ja Timoteus. Kaiken sen lisäksi itse Herra oli vielä auttamassa seurakuntaa kasvamaan.

Edellä olevista Raamatun kohdista käy hyvin ilmi se, että minkälaiseen suuntaan uskova voi kasvaa tullessaan uskoon. Molemmissa tapauksissa auttajat ja tukijat olivat parhaasta päästä, mutta silti lopputulos ei ollut kaikkien kohdalla hyvä, koska jokainen on kuitenkin itse vastuussa siitä suostuuko kasvamaan terveeseen uskoon vai ei.

Joskus käy niin, että tukijat ja auttajat ovat hengellisiä puoskareita (pakottajia) tai muuten taitamattomia, mutta Jumala kuitenkin kykenee siitäkin huolimatta auttamaan meitä jos avaamme sydämemme Hänelle.

Korintossa oli paljon uskovia, jotka olivat ylpistyneet, lihan vallassa, arvostivat vain itseään ja nokkivat muita, olivat omien lahjojensa sokaisemia siten, että niillä löivät muita ja pitivät itseään muita parempina, eli sielullisuus ja lihallisuus vaikuttivat sydämessä, mutta he eivät halunneet muuttua omassa sydämessään, että olisivat kantaneet hyvää hedelmää Jumalalle.

Siksi heidän kokoontuessa heistä tuli koko ajan pahempia ja he olivat koko ajan toistensa kimpussa. Eli he tulivat pahemmiksi, koska olivat sokeita omille toimilleen ja vahtivat vain muita koko ajan ja sen kautta korottivat itseään. Tessalonikan seurakunnassa oli taas paljon aitoa uskoa, jonka seurauksena he suostuivat kuolemaan itsellensä ja näin he kykenivät rakastamaan toisiaan rakkaudessa ja kasvamaan uskossa terveellä tavalla eteenpäin.

Gal 5:12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
13 ¶ Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

Seurakunnassa on usein sellaisia ihmisiä, jotka kiihottavat toista jotakin toista vastaan, milloin milläkin syyllä ja verukkeella. Usein tämän takana on lihallinen toisen pakottaminen ja halveksunta. Kristuksen vapaus on vapautta kuolla pois synneistä ja elää ja kasvaa Jumalan vanhurskaudessa, pyhyydessä, totuudessa ja rakkaudessa.

Siksi meidän tulisi oppia ymmärtämään, että seurakunnassa ja uskovien ollessa koolla, meidän tehtävänä on palvella toinen toisiamme rakkaudessa, ei purra ja syödä toinen toisiamme. Jos me vaellamme Hengessä, emme täytä lihan himoa, joka on kaikenlaisen synnin tekemistä. Katkeruus on myös himoa, eli voimakas halu lyödä toista ja tästä himosta, eli voimakkaasta halusta satuttaa toista, ei pääse irti omassa voimassaan, vaan Jumalan avulla. Anteeksiantamus sammuttaa katkeruuden ikävät ja kavalat toimet.

Tuntomerkki lihallisesta uskovasta on anteeksiantamattomuus sekä toisten syyttäminen ja sokeus omia toimia kohtaan. Sinulla voi olla sydämessäsi tieto ja halu hyvään, mutta jos lihasi ei ole kuoleman prosessissa syntiä vastaan, et voi itsellesi mitään, vaan lankeat aina ja elät synnissä. Siksi meidän tulee kuolla synneille Pyhän Hengen voiman avulla.

Kerron asiaa havainnollistavan esimerkin:

Vanhan liiton monet asiat ja opetukset olivat esikuvia, jotka toteutuvat Uudessa Liitossa. Ilmestysmajassa oli kultainen lampunjalka, josta esim. Ilmestyskirja opettaa, että kultainen lampunjalka on seurakunta. Kultainen lampunjalka on siis seurakunta. Kultainen lampunjalka paloi pimeässä pyhäkössä öljyn voimasta ja lampunjalassa tuli aina palaa tuli.

Öljy kuvaa Pyhän Hengen voimaa meissä uskovissa, jonka voimasta myös meidän kautta saa Jumalan valo loistaa pimeässä maailmassa. Se että miten tuli paloi koko ajan lampunjalassa on oleellista meidän kasvumme kannalta ja sen kannalta, että seurakuntana kokoontuessamme emme tulisi pahemmiksi, vaan saisimme koko ajan kasvaa vanhurskaudessa ja jumalisuudessa.

Öljy saatiin oliiveista, mutta ne olivat niin kovia, että ne täytyi murskata ensin, että ne menivät rikki ja vasta sitten niistä saatiin öljy talteen. Koska öljyä piti olla yötä päivää saatavilla, että lampunjalassa olisi koko ajan tuli, niin siksi koko ajan oli käynnissä tämä oliivien murskausoperaatio, että öljyä saatiin koko ajan lampunjalkaan.

Samoin myös nyt meissä Uuden Liiton palvelijoissa on koko ajan prosessi käynnissä lihan synnillisiä toimia vastaan, jossa Pyhä Henki auttaa meissä kuolettamaan lihan tekoja ja näin sitten saamme elää ja kasvaa terveessä uskossa. Eli uskon elämä on jatkuva kasvamisen prosessi, eli meistä ei tule täydellisiä täällä ajassa, mutta Jumalan armosta saamme kuitenkin kasvaa ja kypsyä uskossa. Tämä kasvunprosessi ei sisällä pakottamista, vaan rakkauden ja totuuden suostuttelua.

-PP-

Pieni lainaus tästä linkistä: https://www.kotipetripaavola.com/Savenvalaja.html
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8640
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 05. Kesä 2026 12:15

*
Savenvalajan pöytä

Savenvalajan pöytä muodostuu kahdesta pyöreästä levystä, jotka pyörivät pystyakselin varassa. Savenvalajan jalat toimivat moottorina, joilla hän liikuttaa ja jarruttaa alempaa pyörää. Savenvalaja on sotkenut ja alustanut valmiiksi vaivaamansa savimassan ja ennen valua hän sekoittaa pikkuisen määrän hienoksi siilattua hiekkaa ja kostuttaa savimassan hyvin pienesti.

Sitten savenvalaja luo pöydällensä pikkuruisen savialustan, jonka päälle hän laittaa savimassansa. Niin savenvalaja alkaa muovaamaan muodottomasta savesta erilaisia ruukkuja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Pyörivän pöydän avulla savenvalaja pystyy lähestymään ja muovaamaan astiaansa samanaikaisesti eri puolilta.

Jumala toimii ihmisen elämässä kahden tärkeän asian kautta, eli Jumalan sanan ja Pyhän Hengen kautta. Savenvalajan pöydän kaksi pyörää voisivat kuvata Jumalan sanaa ja Pyhän Henkeä. Alempi pyörä kuvaa Pyhää Henkeä, jota savenvalaja liikuttaa ja sen kautta liikkeen avulla hän saa muovailtua astiaa, joka on ylemmässä pyörässä.

Pyhä Henki tekee työtänsä meissä siten, että saa meissä liikettä ja elämää aikaiseksi sekä myös pysäyttelee meitä oikeassa kohdassa, että saa Pyhän Hengen synnyttämää muotoa meissä aikaiseksi. Hiekka ja kostutus kuvaavat Jumalan rakkautta, jonka kautta työ saa meissä alkunsa ja etenee sydämissämme.

Savenvalaja kykeni alemman pyörän avulla koko ajan muovaamaan astiaa samanaikaisesti eri puolilta. Samoin Jumala tekee Pyhän Hengen kautta, sillä Jumala muokkaa sydäntämme juuri siltä kohdalta kuin se sillä hetkellä on tarpeellista.

Saven kuivuminen

Savella on eräs perusominaisuus, joka on se että savi ei kestä omaa painoansa. Ennen kuin ruukku laitetaan polttouuniin, niin astia asetetaan kuivumaan. Ruukut asetetaan tasaiselle paikalle, sillä muuten ne kuivuessaan vääntyvät vinoon asentoon. Ruukkuja ei saanut kuivattaa auringonvalossa, sillä ne olisivat kuivuneet liian nopeasti ja toispuolisesti. Savi sitkistyy kuivuessaan.

Niin kuin savi ei kestä omaa painoansa, niin ei uskovakaan pysty olemaan ylpistymättä ja paisumatta Jumalan lapsena. Uskova paisuu ja ylpistyy helposti siihen jos hän ymmärtää jotakin Jumalan sanasta tai jos Jumala on väkevästi toiminut hänen kauttansa. Uskova paisuu ja ylpistyy kovin helposti armolahjoista, joita Jumala hänelle armostansa antaa; samoin uskova paisuu ja ylpistyy kovin helposti siitä kun Jumala avaa hänelle ymmärrystä ymmärtämään hengellisesti; samoin uskova paisuu ja ylpistyy kovin helposti siitä kun ja jos Jumala toimii hänen kauttansa.

Uskovakaan ei kestä painoansa, jonka Jumalalta saa, siksi Jumala joutuu kuivattamaan meitä ja pitämään meitä vähän aikaa kuivuudessa, että ymmärrämme kenelle kunnia kuuluu. Ilman tätä kuivumisvaihetta kasvaisimme ylpeydessämme vinoon ja vääristyneeseen suuntaan. Kuivumisprosessi tuo meille oikeanlaista sitkeyttä, jossa alamme ymmärtää, että pystymme kantamaan Jumalan antamat lahjat ja uskon Hänen armossaan ei meille kunniaksi, vaan Hänelle kunniaksi.

Samoin uskova ei kykene itsessään kantamaan vanhurskauden tuomaa lastia, vaan tarvitsee siihen Pyhän Hengen voiman apua ja tukea. Jos hän koittaa omassa voimassaan elää Jumalan sanan mukaisesti, niin hän lopulta lyyhistyy ja kasvaa vinoon sekä monissa tapauksissa näyttelee uskovaa koko lopun elämänsä ajan tai sitten luopuu uskostaan.

Jeesuksen opetuslapsina tarvitsemme Pyhän Hengen vaikutuksen apua ja tukea, muutoin väsymme, katkeroidumme ja pahimmassa tapauksessa luovumme uskosta elävään Jumalaan.

-PP-

Pieni lainaus tästä linkistä: https://www.kotipetripaavola.com/Savenvalaja.html
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8640
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 07. Kesä 2026 10:25

*
Savenvalajan polttouuni

Saviastiasta tulee käyttökelpoinen vasta sen jälkeen kun se poltetaan polttouunissa. polttouunien lämpötilat vaihtelevat 600 asteesta yli tuhannen asteen lämpötilaan. Saviastiat käyvät siis varsin korkeissa kuumuuksissa ennen kuin niistä voi käyttöesineitä. Samoin se on myös Jumalan lapsella, sillä joudumme usein moneen ahjoon, ennen kuin olemme valmiit jaloa käyttöä varten kantamaan hyvää hedelmää, josta Jumala saa kunnian. Saviastiat ensin esilämmitetään, jossa astiat ladotaan varovaisesti polttouuniin ja pieni tuli sytytetään uuniin suulle.

Tämän seurauksena savi menettää kaiken kosteutensa. Jos lämpötilaa kohotetaan yhtäkkiä tai saviastia joutuu heti liian kuumaan lämpötilaan ne räjähtävät ja menevät rikki. Siksi saviastiaa pitää esilämmittää ensin, koska jos sitä ei esilämmitetä, niin ilmakuplat saven sisällä repeytyvät, josta aiheutuu räjähdys. Uunissa on usein yhtä aikaa monta saviastiaa ja näin pahimmassa tapauksessa kaikki saviastiat menevät räjähtäen rikki ja räjähtäneet rikkovat räjähtäessään muita astioita.

Esilämmitysvaiheen aikana saviastia alkaa menettämään painoansa ja pienenemään samalla myös sisäinen rakenne astiassa muuttuu. Esilämmitysvaiheen aikana astiassa oleva kosteus haihtuu vähitellen. Näin astia on kuivimmillaan. Savenvalaja tarkistaa uunin sisällä oleva lämpötilaa kylmän teräksen (metallin) kanssa. Jos teräs höyrystyy, niin esilämmitys jatkuu.

Saviastian sanotaan pienenevän polttamisen aikana jopa n. 16 %. Kuumuudessa astian sisäinen rakenne alkaa muuttumaan siten että sen osat alkavat sulautua yhteen, jolloin astia itse pienenee.

Saviastian sisäisen rakenteen muuttuminen, joka johtaa saviastian pienentymiseen polttouunin kuumuudessa on vertauskuvallinen prosessi, joka tarkoittaa sitä kun uskovan ihmisen liha kuolee itselleen Pyhän Hengen ja Jumalan sanan työn kautta, jossa meidän lihamme pienenee kun se kuolee itselleen. Tämän lihan kuoleman kautta Jeesus Kristus saa meissä muotoa ja me saamme Pyhän Hengen voimasta ja Jumalan armosta muuttua ja kasvaa uskossa.

Sellainen uskova, joka ei suostu kuolemaan itselleen jää kasvamattomuuden tilaan, jossa hän näivettyy ja katkeroituu ja usein ajautuu uskosta luopumiseen. Moni uskova, joka ei halua kuolla lihallensa katkeroituu ja alkaa vainoamaan katkeruudessaan muita uskovia. Jos emme suostu Jumalan tahdon mukaiseen käsittelyyn "esilämmitykseen", niin me haavojemme tähden rikomme itseämme ja muita ihmisiä; aivan kuten astia uunissa, jota ei valmisteta oikealla tavalla.

Jos emme suostu Jumalan hoidettavaksi Jumalan hoitopöydälle, niin kaikki meidän sisäiset haavamme jäävät hoitamatta ja rikkoudumme kuten saviastia polttouunissa, jota ei oltu kunnolla esilämmitetty. Ilmakuplat saven sisällä, joista aiheutuu räjähdys ja astian rikkoutuminen on kuva synnin haavoista uskovan sydämessä.

Jos synnit haavat jäävät hoitamatta, niin me menemme rikki ja rikomme myös meidän lähimmäisiämme. Kun suostumme Jumalan hoitopöydälle, niin Herra näyttää meille synnin aiheuttamat sisäiset haavat ja poistaa niitä ja antaa tilalle Pyhän Hengen voimavaikutuksen kautta Jumalan rakkauden ja totuuden mukaisia asioita. Näin saamme kasvaa Jumalan rakkaudessa totuutta noudattaen ja siten juurtua Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Samoin jos me uskovina sysäämme väkipakolla muita uskovia eteenpäin ohi sen mihin saakka he ovat kasvaneet, niin me rikomme heidät samalla tavalla kuin astia uunissa rikkoontuu ilman esilämmitystä joutuessaan heti kovaan kuumuuteen. Jumala valmistaa omiansa kestämään uskon kasvun vaiheet ja meidän tulisikin ymmärtää, että missä vaiheessa itse kukin olemme kasvamassa uskonelämässä, ettemme riko toinen toisiamme.

Liian äkkiä tapahtuva kuumennus, joka johtaa astian rikkoutumiseen on kuva siitä kuinka uskova koittaa elää yli sen uskon kasvu määrän missä hän on todellisuudessa. Tämä tarkoittaa sitä että uskova koittaa olla enemmän kuin mitä hän ja koittaa elää uskon elämässä enemmän kuin mihin rahkeet riittävät.

Tämä johtaa siihen että enemmin tai myöhemmin uskova menee rikki, koska hän ei jaksa elää yli sen uskon määrän missä hän on todellisuudessa. Tällaista rikkimenemistä tapahtuu hyvin usein uskovan elämässä. Monet uskovat koittavat elää yli sen uskon määrän kuin missä he todellisuudessa ovat. Monet koittavat elää yli sen mihin heidät on kutsuttu tai yli sen mihin saakka ovat kasvaneet.

Meidän tulisi pysyä siinä uskon kasvun määrässä ja uskon kasvuvaiheissa, jossa Herra Jeesus Kristus meitä kasvattaa, siten vältämme ylikuumenemisen emmekä mene rikki, vaan saamme kypsyä ja kasvaa Jumalan armossa.

-PP-

Pieni lainaus tästä linkistä: https://www.kotipetripaavola.com/Savenvalaja.html
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8640
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 10. Kesä 2026 18:53

*
"Jalot astiat"

Jotkut savenvalajat pitävät astioita uunin ylä- ja alaosassa, eli pohjassa. Uunin yläosassa olevat astiat olivat kauniita, mutta niissä ei voinut pitää kiehuvan kuumaa vettä. Sen sijaan uunin alaosassa, eli pohjalla olevat astiat olivat paikassa, jossa oli kuumempaa kuin yläosassa.

Tämän tähden uunin pohjalla olevat astiat olivat kestävämpiä, jotka kestivät kiehuvaa vettä ja ne olivat muutenkin kestävämpiä kuin yläosassa valmistuneet astiat.

Kun ihminen tulee uskoon, niin hän joutuu kokemaan myös Jumalan "uunin" alaosan polttovaiheen, joka ei tunnu mukavalta, sillä siellä meidän lihamme riisutaan omasta voimasta, omasta viisaudesta, omasta vanhurskaudesta ja kaikesta omasta, että Kristus olisi meille kaikki kaikessa, niin kuin Paavali myös kirjoitti:

Fil 3:7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen
9 ¶ ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.

Paavali luki roskaksi entisen elämänsä saavutukset ja hän menetti kaiken oman voimansa, viisautensa ja omavanhurskautensa, että hän voisi olla Kristuksessa ja omistaa vanhurskauden, joka on Jumalan lahjoittamaa ja että hän kasvaisi uskossa tuntemaan Jumalaa. Uskonelämä on kasvuprosessi, jonka kautta saamme koko ajan uskossa kasvaa Jumalan armosta ja oppia tuntemaan yhä enemmän Jumalaa Jumalan armosta.

Uunin pohjalla oli kuuminta, mutta siellä saavutettiin paras tulos. Samoin se on uskon elämässä, eli mitä enemmän luovut omasta voimastasi, viisaudestasi ja omavanhurskaudestasi niin sitä enemmän pääset eheytymään ja kasvamaan uskossa Jumalan voimavaikutuksen kautta.

Jalo astia uunin pohjalla kypsyy ja kehittyy astiaksi jaloa käyttöä varten, joka on pyhitetty ja hyödyllinen Isännällensä, kaikkiin hyviin tekoihin valmis Jumalan armosta.

-PP-

Pieni lainaus tästä linkistä: https://www.kotipetripaavola.com/Savenvalaja.html
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8640
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 12. Kesä 2026 13:54

*
Valmis astia

Esilämmitysvaiheen jälkeen uunia kuumennetaan pikku hiljaa kuumemmaksi ja kuumemmaksi. Astia tulee ensin tulipunaiseksi, jonka jälkeen se alkaa hehkua. Tämän jälkeen savenvalaja voi alkaa nostamaan reilusti uunin lämpötilaa. Kun astia hehkuu kauttaaltaan se on kuin kirkkaan valon hehku ja savenvalaja tietää siitä, että astia on valmis.

Tässä ajassa ei kenestäkään uskovasta tule täydellistä täällä maan päällä, mutta astiaksi jaloa käyttöä varten voimme valmistua, kun olemme suostuneet kasvamaan Jumalan tahdon ja Hänen sanansa opetuksen mukaisesti. Astian hehku on vertauskuvaa Pyhän Hengen kirkkaudesta. Uunissa tuo hehku astiaan tuli kuumuuden kautta, eli astia ei saanut sitä itse aikaan, vaan uunissa ollut kuumuus ja savenvalajan ammattitaito.

Samalla tavalla emme mekään saa aikaan itsessämme Jumalan kirkkautta, vaan Jumala sen meissä tekee Pyhän Hengen voiman ja sanan opetuksen kautta. Kun vain suostumme Jumalan tahdon mukaiseen kasvuun, niin hän kasvattaa meistä astian jaloa käyttöä varten.

Rikkoontunut astia

Saviastia voi mennä rikki uunissa tai särkyä käytössä. Vanhat savenvalajat sanovat, että rikki menneistä saviastioista tehdään uusia astioita ja että rikki menneistä astioista tehdään kaikkein parhaimmat astiat.

Tämä on armollinen sanoma meille, sillä me kaikki olemme kuin särkyneitä saviruukkuja, mutta Savenvalaja tekee meistä uuden ruukun. Särkymisessä on suuri siunaus, sillä vain särkynyt sydän kaipaa Jumalan eheyttävää ja parantavaa työtä. Jeesus Kristus sanoi, että Hän tuli syntisiä varten, ei vanhurskaita.

Jes 57:15 Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.

Jumala sanoo sanassaan asuvansa niiden luona, joilla on särjetty sydän (mieli) ja nöyrä henki ja että Hän tekee särjettyjen sydämet eläviksi. Jumala on kuin savenvalaja, joka tekee savesta saviastian ja särjetystä astiasta Hän rakentaa kestävimmät ja jaloimmat astiat jaloa käyttöä varten. Minun sydämeni iloitsee ja riemuitsee Jumalasta, Hänen armostaan, rakkaudestaan ja pitkämielisyydestään.

-PP-

Pieni lainaus tästä linkistä: https://www.kotipetripaavola.com/Savenvalaja.html
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8640
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Kesä 2026 16:18

*
Jumalan työ uskovan sydämessä

Savenvalajan (Jumalan) työn päämäärä on johdattaa meidät perille Jumalan valtakuntaan Uuteen Jerusalemiin täydellisen rakkauden, totuuden ja pyhyyden valtakuntaan. Pyhän Hengen tehtävä on myös kirkastaa Herraa Jeesusta uskovan sydämelle.

Terve uskon kasvu johtaa siihen, että uskova kasvaa ymmärtämään kaikkein olennaisimman uskon elämässä, eli Herran Jeesuksen veren, kuoleman ja ylösnousemuksen merkityksen.

Ristillä Herra Jeesus vuodatti verensä kaikkien vajavaisten ja syntisten ihmisten tähden. Hän vuodatti verensä siksi, että vajavainen ja syntinen saisi syntinsä anteeksi uskon kautta Jeesukseen. Herran Jeesuksen veri puhdistaa myös uskovan vajavaisuuden tähden tekemät synnit ja vääryydet kun tunnustamme syntimme.

Jeesuksen risti ja veri julistaa syntien anteeksiantamusta ja uutta elämää Herrassa Jeesuksessa. Keskity uuteen elämään Herrassa Jeesuksessa se on ristin merkitys sinulle ja minulle.

Herra Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden. Jeesuksen kuolema ja ristin kärsimys on myös esikuvaa ylösnousemusvoiman vaikutuksen aikaansaamisesta. Pyhä Henki kuolettaa meidän lihamme tekoja, niin että haluamme kuolla pois synnin haluista ja elää uutta elämää Pyhän Hengen voimassa Jumalan tahdon mukaan, josta Raamattu opettaa.

Terve ja Herraan Jeesukseen keskittynyt usko ei pety ihmisiin, sillä silloin tiedämme mitä ihminen on, parhaimmillaankin vain vajavainen ihminen, joka voi tahtomattaan satuttaa toista ihmistä. Terve ja Raamatullinen Herraan Jeesukseen keskittynyt usko näkee Jumalan täydellisyyden ja haluaa kasvaa uskossa sekä auttaa muitakin kasvamaan uskon elämässä, jonka keskipiste on Herra Jeesus.

Suurin ongelma on siinä, että me uskovina olemme unohtaneet ja hylänneet ristin sanoman ja sen käytännön toteutuksen, sen tähden monen uskovan sydämessä vaikuttaa lihallisuus, ihmisviisaus, ylpeys, rakkaudettomuus jne. Koska liha ei ole kuollut, niin ei ole Hengen hedelmiä, vaan pahan makuisia kitkeriä sekä pilaantuneita hedelmiä.

Ristin sanoma julistaa kuoleman voittoa ja elämää Herrassa Jeesuksessa. Ristin sanoma on sanomaa kuolemasta, jonka kautta on elämä Jumalan kanssa. Risti ei siis ole pelkkä kuoleman sanoma, vaan sanoma että Herra Jeesus kuoli, mutta nousi ylös ja Hän elää ja mekin saamme Jumalan armosta elää; me jotka olimme kuolleet synteihimme, Herra Jeesus teki eläviksi kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta.

Raamattu opettaa, että oikea ja Raamatun mukainen usko on rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa, joka elää Jumalan sanan totuuden mukaisesti. Tässä me saamme jokainen kasvaa ja kehittyä. Annetaan toisillemme anteeksi ja keskitytään Herraan Jeesukseen!

Meidän tulee jokaisen juurtua Herraan Jeesukseen, sillä Herra Jeesus on seurakunta ruumiin pää. Herran Jeesuksen antama kuvaus seurakunnasta ruumiina tarkoittaa sitä tosiaankin, että jokainen jäsen (uskova) on ennen kaikkea riippuvainen päästä, eli Herrasta Jeesuksesta, mutta jokainen ruumiin jäsen tarvitsee myös toisia ruumiin jäseniä suoriutumaan elämän haasteista.

Herran Jeesuksen opetuksen mukaan oikea ja terve riippuvuus yksin Herrasta Jeesuksesta tuo myös sen ulottuvuuden, jossa uskova tarvitsee myös toisia uskovia, että voi kasvaa ja rakentua Jumalan tahdon mukaisesti.

En yritä korottaa itseäni kirjoituksellani, enkä polkea muita alas, sillä huomaan kyllä omat puutteeni ja virheeni Pyhän Hengen läpivalaisussa. Olemme uskovina hylänneet alkuperäisen uskon, lihallisen ja sielullisen hajaannuksen sekoituksen tähden, mutta ennen Jeesuksen tulemusta, Hän tulee ennallistamaan seurakuntansa sen alkuperäiseen tilaansa.

Jumalan armosta saamme siis itse kukin kasvaa uskossa, eikä kenelläkään ole aihetta ylpeilyyn oman itsensä tähden, sillä meidän kerskauksenamme on Herra Jeesus.

-PP-

Pieni ja viimeinen lainaus tästä linkistä: https://www.kotipetripaavola.com/Savenvalaja.html
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8640
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Edellinen

Paluu Raamattupalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa