Päivän sana

Raamatun tutkiminen

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 03. Huhti 2026 13:37

*
JEESUKSEN SANOINKUVAAMATTOMAT TUSKANHETKET GETSEMANESSA JA GOLGATALLA.

MITÄ HÄN NÄKI SIINÄ MALJASSA JOKA HÄNEN PITI JUODA?

Täynnä tuskaa Jeesus heittäytyy kasvoilleen Getsemanen puutarhassa. Hän oli elänyt puhtaan ihmisen elämän.

Isä tarjosi hänelle jotain sellaista, mikä sai hänet suuren tuskan valtaan. Hän näki maljan, jossa oli jokaisen ihmisen jokaikinen iljettävä synti, saasta ja kirous, kaikki ihmisen pahuus. Jeesus tiesi, että pelastaakseen ihmisen, hänen pitäisi juoda tämä malja; tulla yhdeksi tämän maljan sisällön kanssa.

Silloin hän kauhistui. Hän oli kokenut kiusauksia niinkuin jokainen ihminen, mutta milloinkaan synti ei ollut liannut edes hänen ajatusmaailmaansa. Hänellä oli sen tähden ollut aina rikkoutumaton ja läheinen yhteys Taivaallisen Isänsä kanssa.

Hänen otsaltaan valui veriset hikipisarat kun hän huusi Jumalaa. Hän "voimakkain huudoin ja kyynelin uhrasi rukouksia ja anomuksia Jumalalle, joka voi pelastaa hänet kuolemalta".Hepr. 4:7

" Tuskan valtaamana hän rukoili yhä hartaammin, ja hänen hikensä oli kuin kuin veripisarat, jotka valuivat maahan" Luuk. 22:44.

"Sitten hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen ja rukoili sanoen: Isäni jos mahdollista, menköön tämä malja pois minun ohitseni. Ei kuitenkaan, niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä." Matt.26:39

Sen jälkeen Golgatan ristillä tapahtui se, mitä Paavali sanoo: "Hänet, joka ei synnistä tiennyt, Jumala teki meidän tähtemme synniksi" 1.Kor. 5:21.

Tämä oli se tuska, minkä Jeesus koki.
Kun hän oli synniksi tehtynä ristillä.

Hän näki kuinka Pyhä Jumala oli kääntänyt selkänsä hänelle ja hän huusi: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit". Miksi hän käänsi katseensa pois pojastaan? Koska Jumala näki meidän syntimme Pojassaan

Paavali jatkaa samaa jaetta: "jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhuskaudeksi." Jeesus on tullut osalliseksi synnistä ja me, jotka uskomme, olemme päässeet omistamaan Jumalan vanhurskauden. Tämä on armoa.

Nyt minä saan heittäytyä maahan, en epätoivoisena vaan sydän täynnä ihmetystä ja sinun palvontaasi. Olet minun Jeesukseni. Rakastan, sinua, Jeesus.

Hannu Enbuska
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8583
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 11. Huhti 2026 10:21

*
KUN YMMÄRRÄT SANOMAN JEESUKSEN MURRETUSTA RUUMIISTA JA HÄNEN VERENSÄ VOIMASTA
niin sinun ei koskaan tarvitse sanoa, että syntinen lihasi on este päästä Jumalan läsnäoloon.

Vanhan Testamentin aikaan Jerusalemin temppelissä oli huone, jota kutsuttiin kaikkein pyhimmäksi. Se oli paikka, missä ilmestyi Jumalan läsnäolo ja kirkkaus. Kaikkeinpyhin oli erotettu noin kymmenen senttiä paksulla verholla. Tämä verho samalla esti syntistä ihmistä pääsemästä Jumalaa lähelle.

Verhossa, eli esiripussa oli neljä väriä:
1. Sininen, joka kuvasi jumaluutta .
2. Punainen, joka kuvasi ihmistä (Aadam tarkoittaa punainen mies).
3. Valkoinen kuvasi puhtautta.
4. Sinipunainen kertoo: Jumala ja ihminen samassa persoonassa.

TÄMÄ VERHO (ESIRIPPU) KUVAA JEESUSTA.
1. Sininen = Jeesus oli Jumala.
2.Punainen= Hän tuli ihmiseksi.
3. Valkoinen= Hän oli puhdas.
4. Sinipunainen= Hän oli Jumala ja ihminen samassa persoonassa.

Tämä verho oli yhtenäinen ja se piti rikkoa että syntisellä ihmisellä olisi mahdollisuus päästä Jumalan yhteyteen. Kun Jeesuksen ruumis murrettiin, samalla rikottiin väliverho, joka erotti Jumalan ja ihmisen. Ihmisen, sinun ja minun syntinen liha oli siis este päästä pyhän Jumalan yhteyteen ja läsnäoloon.

Nyt kerron kuinka Jeesuksen kautta ristillä avautui tämä yhteys Jumalan kanssa. Siihen tarvittiin kaksi asiaa: Jeesuksen veren vuodatus sekä Hänen ruumiinsa väkivaltainen rikkominen ja repiminen.

Hepr.10:19,20 sanoo:"... JEESUKSEN VEREN KAUTTA meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään uutta ja elävää tietä myöten, jonka hän on vihkinyt meille ESIRIPUN;OMAN LIHANSA KAUTTA."

Room 8:3 sanoo "...Hän lähetti Poikansa syntisen lihan hahmossa (kaltaisuudessa) ja synnin tähden ja tuomitsi synnin lihassa".

Ihmisellä oli syntinen liha. Jeesuksen keho oli syntisen lihan kaltainen, mutta ei syntinen. Jeesuksen piti tulla lihaa ja verta olevaksi ihmiseksi (huomaa punainen väri; se kuvasi ihmistä.) Golgatalla sinun ja minun syntinen liha tuomittiin Hänen kuolemassaan. Kun Jeesusta ruoskittiin, revittiin ja ristiin naulittiin ja hän kuoli, silloin tapahtui se, että esirippu, väliverho Jumalan ja ihmisen välillä rikkoutui ja tie Jumalan ja ihmisen välille avautui.

Kun Jeesuksen ruumis oli revitty ja lävistetty ja hän kuoli, samalla hetkellä Jumalan oma sormi halkaisi Jerusalemin temppelissä sijaitsevan kaikkeipyhimmän väliverhon kahtia.

Tämä osoitti, että Jumala hyväksyi Poikansa sovitustyöhön. Tie kaikkein pyhimpään avattiin Jeesuksen veren ja hänen murretun ruumiinsa kautta. Näin myös Jumala oli esirippuun kätkenyt sanoman Poikansa sovitustyöstä syntisen ihmisen pelastamiseksi. Halleluja, sinun syntinen lihasi ei ole este Jumalan yhteyteen, kun turvaudut Jeesuksen täytettyyn työhön.

Hannu Enbuska
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8583
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 18. Huhti 2026 11:02

*
PIISKURIT, LOPETTAKAA LYÖMÄSTÄ JEESUKSEN LAMPAITA, NE TARVITSEVAT TUORETTA, RAVITSEVAA RUOHOA

Olin koko päivän kantanut hengessäni taakkaa. Olin kävellyt ja huokaillut. Kysyin Jumalalta mitä tämä on. Kunnes ymmärsin; kannan taakkaa Suomen uskovista.

Monien kasvoista näkyy ahdistus. Monet haluavat todella seurata Jeesusta. He haluavat tehdä oikein Jumalalleen. He haluavat olla oikeassa suhteessa Jumalaansa. He haluavat olla lähellä Jumalaa ja tuntea Hänen rakkauttaan. Toiset tarjoavat lääkkeeksi parannuksen tekoa. Ainahan sitä on jotakin, missä pitää parannusta tehdä, he sanovat. Monet uskovat vilpittömästi penkovat itseään, he tekevät parannusta parannuksen jälkeen. Ja mitä enemmän penkovat, sitä enemmän löytyy parannettavaa. Siitä muodostuu uskonnollinen kierre.

Sitten kesken taakan kantamisen Jumalan Henki näytti minulle yhtäkkiä syyn uskovien ahdinkoon ja tilaan:

Jumalan kansa elää aliravitsemuksessa. HEILLÄ EI OLE RUOKAA . Lampailla ei ole ruokaa. Purskahdin itkuun. Nälissään he säntäilevät sinne ja tänne. Toiset hakevat profetioita .Toiset lopettavat käymästä kokouksissa. Toiset menevät maailmaan takaisin. Toiset etsivät turvaa uskonnollisista, ahdasmielisistä ryhmistä ja diktaattorimaisista johtajista.

Syyttäminen, vaatiminen olla parempi uskova ei poista nälkää. Yritäpä aliravittua, nälkiintynyttä pientä lasta olemaan kiltti ja käyttäytymään normaalisti. Saarnaapa hänelle jatkuvasti parannuksen tekoa. Tätä tehdään jatkuvasti Jumalan omille lampaille. NÄLÄSSÄ OLEVA IHMINEN EI KÄYTTÄYDY NORMAALISTI. HÄN KÄRSII ALIRAVITSEMUKSESTA.

Te keppiä heiluttavat "paimenet", jotka luulette, saavanne sauvanne Jumalalta , joiden ainoa raamatunpaikka, jonka osaatte on "tehkää parannus". Tämä ei riitä poistamaan Suomen kristittyjen nälkää. Teille kuuluu sana Herralta: Tehkää parannus. Lopettakaa lampaiden ahdistaminen, painostus ja syyllistäminen.

Jumalan kipu tästä tulee esille OIKEAN PROFEETAN suulla: "Minun lampaani ovat hajaantuneet kaikkialle maahan, eikä kukaan niitä kysele". Hes.34:6

Jumala itse sanoo ja ilmoittaa mitä ne todellisuudessa tarvitsevat: "Minä pidän huolen lampaistani ja pelastan ne kaikkialta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä" jae 12 " Hyvillä laitumilla minä niitä kaitsen...Siellä ne saavat LEVÄTÄ hyvällä laitumella ,ja niillä on oleva REHEVÄ laidunmaa..." jae 14: "ja vien ne lepäämään" jae15: "Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa, mutta lihavat ja väkevät minä hävitän Jae16"

Tästä tunnet oikean profetian ja oikean profeetan. Se ajattelee lampaita. Se ei milloinkaan jätä epätietoisuuteen. Tämä on profeetta Hesekielin sanomaa.

Tiedän ,tässä maassa on paljon Jumalan sydämellä varustettuja paimenia ja opettajia. Noustaan voimakkaammin esille antamaan lampaille heille kuuluvaa ravitsevaa Kristuskeskeistä opetusta; siitä, mitä Hän on tehnyt puolestamme ja mitä me olemme jo nyt Hänessä.

Sen jälkeen vasta voi opettaa uskovan vaelluksesta. Paavali teki näin. Tarvitsemme uudestaan opetusta täydestä lahjavanhurskaudesta. Sitä, että olemme pyhiä Jumalan edessä Jeesuksen uhrin tähden, eikä omat ponnistukset lisää siihen pyhyyteen mitään.

Vain se,joka tietää, että on Jeesuksessa pyhä, voi pyhittyä. Tämä on laitumella olemisen lepoa. Annetaan Sanan ruokaa, niin että he pääsevät maistamaan niitä aarteita ja rikkauksia, mitä he saavat Hänessä omistaa jo nyt.

"RUOKI MINUN KARITSOITANI"

18.4.2017

Hannu Enbuska
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8583
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 21. Huhti 2026 09:52

*
ARMO, RAUHA JA ILO

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö”(Joh.14:27).

Ristillä armo ja rauha olivat Jeesuksen Kristuksen päämääränä. Historian kuluessa aina, kun Jumalan lapsi on täysin luottanut Kristuksen veren parantavaan ja puhdistavaan voimaan, on luvattu rauhaa. Se on Kristuksen oma rauha, juuri se, joka hallitsee paratiisissa.

Apostoli Paavalin tästä teemasta lausumat sanat ovat tarkoitetut auttamaan jokaista uskovaa ottamaan tämän totuuden omaan vaellukseensa:

”Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset”(Kol.3:15, kirjoittajan kursivoima).

Rakas pyhä, tämä on toivomme taisteluissamme: Antakaa rauhan vallita sydämiämme, niin että lepäätte Jumalan lupauksissa.
”Mutta itse rauhan Herra antakoon teille rauhan, aina ja kaikella tavalla. Herra olkoon kaikkien teidän kanssanne”(2 Tess.3:16).

Olkoon Paavalin seuraava rukous meidän rukouksemme, myös epävarmuuden aikoina:

“Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta”(Room.15:13).

Kiitä Jumalaa Hänen ilostaan ja rauhastaan!

David Wilkerson
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8583
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Huhti 2026 09:53

*
HERRA (יהוה) SANOI: "MINÄ TIEDÄN HEIDÄN TUSKANSA"

Tämän kuukauden aikana on hyvä etsiä ja pohtia parantumista, niin hengellisenä kuin fyysisenä merkityksenä.
Eräs tärkeä lähtökohta parantumiselle on omistaa Jumalan myötätunnon, armon ja rakkauden osa itseämme kohtaan.

2Moos. 3:7
Ja HERRA (יהוה) sanoi:
"Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa."

Tästä tekstistä näemme kolme tekijää, jotka ilmoittavat Jumalan omakohtaisen lähestymisen Israelia kohtaan.

1. "Minä olen näkemällä nähnyt" (ts. todella nähnyt) (רָאֹ֥ה רָאִ֛יתִי)
2. "Minä olen kuullut" (שָׁמַ֙עְתִּי֙)
3. "Minä tiedän heidän tuskansa" (יָדַ֖עְתִּי)

Parantumisen esteenä on väärä kuva Jumalasta, joka väittää että Jumala ei ole minusta kiinnostunut, eikä tiedä ongelmistani ja kärsimyksestäni mitään. Tästä kasvaa katkeruus joka pahimmillaan sanoo, että Jumala ei välitä minusta.

Tätä vastaan tulee nostaa oikea Jumalan tunteminen. Hän näkee sinun vaikeutesi, esim. Egyptin tila eli "maailma", joka estää uskovaa vapaasti palvelemasta HERRAA (יהוה). Hän on kuullut sinun huutosi sortajasi tähden. Hän tietää sinun tuskasi.

Tällöin me näemme Jumalan rakkauden osana omia vaikeuksiamme, ja tästä alkaa parantuminen. Katkeruus muuttuu kiitokseksi; Jumala tietää vaikeuteni. Epäusko muuttuu toivoksi ja uskoksi; Jumala tulee auttamaan ja auttaa minua jo nyt vaikeuksieni keskellä.

Parantuminen Jumalan rakkauden alla ei aina ole hetkellinen tapahtuma, vaan myös kasvuprosessi.

Raamatussa on paljon esimerkkejä miten Jumala on kohdannut ihmisiä syvissä ongelmissa. Jaakobin ensimmäinen vaimo Leea koki tulleensa aviomiehensä hylkäämäksi, sillä Jaakob rakasti enemmän Raakelia. Leea näki että koska Jaakob hyljeksi häntä, antoi Jumala hänelle lapsia, jolla hän halusi saada aviomiehensä rakkauden. Raakel oli hedelmätön.

1Moos. 29:32
Niin Leea tuli raskaaksi ja synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Ruuben, sanoen: "HERRA (יהוה) on nähnyt minun kurjuuteni; nyt on mieheni rakastava minua".

וַיֹּ֣אמֶר יְהוָ֔ה רָאֹ֥ה רָאִ֛יתִי אֶת־ עֳנִ֥י עַמִּ֖י אֲשֶׁ֣ר בְּמִצְרָ֑יִם וְאֶת־ צַעֲקָתָ֤ם שָׁמַ֙עְתִּי֙ מִפְּנֵ֣י נֹֽגְשָׂ֔יו כִּ֥י יָדַ֖עְתִּי אֶת־ מַכְאֹבָֽיו׃

Näemme että molempien Leean ja Raakelin tilanne oli hyvinkin raskas: Leea ei saanut rakkautta aviomieheltään, ja Raakel ei saanut lapsia aviomiehelleen Jaakobille. Molempien ongelmaan Jumala vastasi, mutta eritavalla. Juuda oli viimeinen Leean Jaakobille synnyttämistä lapsista. Juudasta nousi Messias.

1Moos. 29:35
Ja hän tuli vieläkin raskaaksi ja synnytti pojan ja sanoi: "Nyt minä kiitän HERRAA (יהוה)". Sentähden hän antoi hänelle nimen Juuda (יְהוּדָ֑ה). Sitten hän lakkasi synnyttämästä.

Hepreassa (הַפַּ֙עַם֙ אוֹדֶ֣ה אֶת־ יְהוָ֔ה) "Nyt minä kiitän HERRAA" lukuarvossaan liittyy lauseeseen (ברית יהוה) "HERRAN liitto", sekä (אברהם יצחק יעקב) "Aabraham, IIsak, Jaakob" eli Israelin kantaisät. Koska kyseessä oli nimenomaisesti Juuda, oli liiton asetajana oleva Messias myös tässä läsnä.
Tässä vaiheessa Leea oli jo vapaa aviomiehensä rakkauden etsinnästä lapsien synnyttämisen kautta. Nyt hän kiitti vain HERRAA (יהוה). Tässäkin näemme eräänlaisen parantumisprosessin, joka löysi lopullisen avun HERRASSA (יהוה).

Me tunnemme Raakelin kyyneleet, joka itkee lapsiansa. Efrtaim/Israel on vieläkin kadoksissa, jonka Messias on kokoava yhdeksi Juudan kanssa. Lopullinen parantuminen on vasta siinä kun Israel on yksi. Tällöin Raakel ei enää itke, vaan iloitsee.

Jer. 31:15-16
Näin sanoo HERRA (יהוה): Kuule, Raamasta kuuluu valitus, katkera itku: Raakel itkee lapsiansa, hän ei lohdutuksesta huoli surussaan lastensa tähden, sillä niitä ei enää ole.

Näin sanoo HERRA (יהוה): Pidätä äänesi itkusta, silmäsi kyyneleistä, sillä sinun työstäsi on tuleva palkka, sanoo Herra, ja he palajavat vihollisen maasta.

כֹּ֣ה׀ אָמַ֣ר יְהוָ֗ה ק֣וֹל בְּרָמָ֤ה נִשְׁמָע֙ נְהִי֙ בְּכִ֣י תַמְרוּרִ֔ים רָחֵ֖ל מְבַכָּ֣ה עַל־ בָּנֶ֑יהָ מֵאֲנָ֛ה לְהִנָּחֵ֥ם עַל־ בָּנֶ֖יהָ כִּ֥י אֵינֶֽנּוּ׃
כֹּ֣ה׀ אָמַ֣ר יְהוָ֗ה מִנְעִ֤י קוֹלֵךְ֙ מִבֶּ֔כִי וְעֵינַ֖יִךְ מִדִּמְעָ֑ה כִּי֩ יֵ֨שׁ שָׂכָ֤ר לִפְעֻלָּתֵךְ֙ נְאֻם־ יְהוָ֔ה וְשָׁ֖בוּ מֵאֶ֥רֶץ אוֹיֵֽב׃

Millainen tilanteemme onkin, ainoa tie Jumalan antamaan parantumiseen on Hänen armonsa ja rakkautensa näkeminen, oikealla tavalla. Tämä usein on kivulias prosessi, mutta sen hedelmä on suloinen. Ilo, kiitos ja rauha HERRASSA (יהוה) ja sisäinen, ja usein ulkoinen parantuminen.

2Moos. 3:7
Ja HERRA (יהוה) sanoi:
"Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa."

וַיֹּ֣אמֶר יְהוָ֔ה רָאֹ֥ה רָאִ֛יתִי אֶת־ עֳנִ֥י עַמִּ֖י אֲשֶׁ֣ר בְּמִצְרָ֑יִם וְאֶת־ צַעֲקָתָ֤ם שָׁמַ֙עְתִּי֙ מִפְּנֵ֣י נֹֽגְשָׂ֔יו כִּ֥י יָדַ֖עְתִּי אֶת־ מַכְאֹבָֽיו׃

Mal. 4:2 (3:20)
Mutta teille, jotka minun (יהוה) nimeäni pelkäätte (syvä kunnioitus, ei rangaistuksen pelko), on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat.

וְזָרְחָ֨ה לָכֶ֜ם יִרְאֵ֤י שְׁמִי֙ שֶׁ֣מֶשׁ צְדָקָ֔ה וּמַרְפֵּ֖א בִּכְנָפֶ֑יהָ וִֽיצָאתֶ֥ם וּפִשְׁתֶּ֖ם כְּעֶגְלֵ֥י מַרְבֵּֽק׃

P.K
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8583
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 26. Huhti 2026 11:13

*
OLETKO AIVAN NÄÄNTYNYT. ETHÄN OLE VAIN ALKANUT KANTAMAAN JEESUKSEN RISTIÄ. SE RISTI KUULUI JEESUKSELLE. RISTIN TYÖ ON JO TÄYTETTY. MEILLE ON OMA RISTI.

Jotkut sekoittavat Jeesuksen ristin ja sen ristin minkä me otamme vapaaehtoisesti kannettavaksi.

JEESUKSEN RISTI

Jeesuksen ristillä oli meidän syntimme, sairautemme ja kaikki kirous. "Kirottu olkoon jokainen, joka on puuhun ripustettu". Hänet tehtiin synniksi ristillä.

Jeesus kirottiin meidän tähtemme ristillä. Tämän ristin on Jeesus jo kantanut .Sitä ei sinun tarvitse enää kantaa. "Se on täytetty"

MEIDÄN RISTI

Meidän ristimme on kuolema luonnolliselle elämälle. Luonnollinen elämä ei tarkoita syntistä elämää vaan jokapäiväistä ihmisen normaalia elämää.

"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua." Matt.16:24 "Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä kadottaa, pelastaa sen." Luuk. 17:33. (Raamattu kansalle käännös).

Jos uskova "juoksee" elämän perässä ja yrittää saada paljon hyvää siitä irti, hän menettää sen, mutta joka on antanut elämänsä Jumalalle Hänen käytettäväkseen, löytää todellisen elämän.

Kun tuomittu tarttui ristiin hän ei haaveillut enää "hienosta viikonlopusta". Hänellä ei ollut enää omaa elämää. Tuomittu itse joutui kantamaan ristinsä.

Tästä tulee esimerkki ristin kantamisesta

Se tarkoittaa: kun Jumala kysyy meiltä palvelusta niin me olemme valmiit unohtamaan sen normaalin elämän, mikä kuuluu meille, oman ajan, oman mukavuuden, ja tarvittaessa kuolemaan mukavalle, normaalille elämälle, että voisimme olla siunauksena toisille.

Joskus se tarkoittaa kärsimystä.

Tämä kaikki on vapaaehtoista.

Se tuottaa aina jollekin toiselle siunauksen vaikka meille se merkitsee kieltäytymistä jostakin mikä on meille tärkeää. Tämä risti ei ole kenellekkään liian raskas, vaikka se johtaa itsekieltäymykseen.

Hannu Enbuska
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8583
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 27. Huhti 2026 19:37

*
TE OLKAA HILJAA

Onko sinulla juuri nyt vakava kriisi? Saatat kysyä: “Mitä minun pitäisi tehdä, kun olen joutunut näin epätoivoiseen tilanteeseen? Mitä minun pitäisi tehdä, kun kaikki näyttää toivottomalta, kun ei ole, mihin kääntyä tai muutakaan ulospääsyä näkyvissä? Mitä tapahtuu, jos pelko valtaa minut, koska kaikki näyttää luhistuvan ympärilläni eikä minulla ole ratkaisua ongelmiini, ei ketään, joka voisi neuvoa minut ulos tästä umpikujasta?”

Herramme ei ole kova komentaja ja kun Hän näkee meidät pelottavassa, vaikeassa tilanteessa, Hän haluaa kuulla meidän rukoilevan Häntä. Hän on mielissään esimerkiksi tällaisesta rukouksesta: ”Herra, minä pelkään! Sinä olet aina ollut uskollinen ja pelastanut minut. Tiedän, että Sinulla on valta vapahtaa minut nyt. Isä, minä annan elämäni Sinun käsiisi”.

Näin Jumala vastasi Israelille, kun heillä oli edessään suurin kriisi: ”Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille; sillä sellaista, minkä näette egyptiläisille tapahtuvan tänä päivänä. … Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa" (2 Moos.14:13 - 14).

Herra sanoi heille: ”Ensimmäinen asia, josta teidän tulee käsitellä, on pelko. Minä taistelen teidän puolestanne ja pelastan teidät. Nyt haluan teidän ottavan tämän lupauksen voimaksenne. Antakaa sen ajaa pois kaikki pelkonne!”

Saman Hän sanoo sinulle tänään.

David Wilkerson
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8583
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 28. Huhti 2026 13:28

*
Markuksen evankeliumin kahdeksas luku kertoo Jeesuksen tekemästä ruokkimisihmeestä, kun Hän ruokki opetuslastensa antamien seitsemän leivän kautta noin neljätuhatta ihmistä. Splankhnidzomai on kreikankielen voimakkain sääliä tarkoittava sana. Kun Herra Jeesus koki sääliä nälässä olevaa kansaa kohtaan, niin kyse oli todella voimakkaasta myötätunnosta ja armahtavaisuudesta, jota Herra Jeesus tunsi sydämessään nälkää näkeviä kohtaan. Herra Jeesus ei halunnut kansan nääntyvän nälkään.

Mark 8:
1 ¶ Niinä päivinä, kun paljon kansaa taas oli koolla eikä heillä ollut mitään syötävää, kutsui hän opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille:
2 "Minun käy sääliksi (σπλαγχνίζομαι - splankhnidzomai) kansaa, sillä he ovat jo kolme päivää olleet minun tykönäni, eikä heillä ole mitään syötävää.
3 Ja jos minä lasken heidät menemään syömättä kotiinsa, niin he nääntyvät matkalla; sillä muutamat heistä ovat tulleet kaukaa."

Kun luin tätä kohtaa Raamatusta, niin koin kuinka tässä on myös vertauskuvallista opetusta siitä kuinka Herra Jeesus ei ainoastaan ravitse meitä luonnollisesti ruuan kautta, sillä Hän haluaa täyttää myös hengellisen nälän tarpeemme, jos sydämessämme haluamme tulla ravituksi Jumalan sanan totuuden kautta.

Mark 8:
4 Niin hänen opetuslapsensa vastasivat hänelle: "Mistä täällä erämaassa kukaan voi saada leipää näiden ravitsemiseksi?"
5 Hän kysyi heiltä: "Montako leipää teillä on?" He sanoivat: "Seitsemän".

Raamatun vertauskuvallisen opetuksen mukaan erämaa kuvaa myös synnin hallitsemaa tilaa tässä maailmassa, jossa ei ole ihmiselle "hengellistä ravintoa", vaan pelkkää kuumuutta, joka kuihduttaa ja tuo kuoleman ihmiselle. Synnin erämaassa ihmisvoiman kautta ei voi saada aikaan hengellistä ravintoa, Jumalan sanan totuutta ja Pyhän Hengen hedelmää.

Erämaassa ei ollut ravintoa kansalle, joka oli ollut Jeesuksen luona jo kolmen päivän ajan. Kun opetuslapset ihmettelivät, että mistä kansa saisi leipää, sillä eihän erämaassa ole leipää ja ravintoa, niin Herra Jeesus kysyi opetuslapsiltaan kuinka monta leipää heillä oli. Opetuslapset vastasivat sanoen seitsemän.

Raamatussa seitsemän on täydellisyyden luku, joka kertoo Jumalan täydellisistä teoista. 1 Moos 1:1, eli Raamatun ensimmäisessä jakeessa on hepreaksi seitsemällä sanalla sanottu se kun Jumalan loi alussa taivaat ja maan. Psalmi 12:6 (12:7) sanoo kuinka Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. Jumalan sanan totuus on täydellistä, joka kertoo myös Jumalan täydellisistä teoista, joissa aina yhdistyvät Jumalan rakkaus ja totuus.

VT:n aikana ylimmäisen papin piti teurastaa kansan syntiuhriksi vuohipukki, jonka verta piti pirskottaa seitsemän kertaa armoistuimelle ja armoistuimen eteen (3 Moos 16 luku), joka oli vertauskuvaa Herran Jeesuksen täydellisestä syntiuhrista, Hänen verensä ja kuolemansa kautta syntien anteeksisaamiseksi.

Herran Jeesuksen opetuslapsilla oli seitsemän leipää, joka kertoo Jumalan täydellisistä teoista. Jumala antaa Herran Jeesuksen opetuslapsille valmiudet tehdä Jumalan täydellisiä tekoja, joita he eivät tee itsessään, sillä Jumala tekee ne Herran Jeesuksen opetuslasten kautta. Se mitä Herran Jeesuksen opetuslapsilla on, niin Jumalan johdatuksessa Jumala johdattaa heidät tekemään Jumalan täydellisiä tekoja. Uskova ihminen ei itsessään ole täydellinen, eikä tule täydelliseksi tässä maailmanajassa, mutta hän voi tehdä täydellisiä tekoja uskossa totuuteen ja rakkauteen Herrassa Jeesuksessa.

Mark 8:
6 Silloin hän käski kansan asettua maahan. Ja hän otti ne seitsemän leipää, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsillensa, että he panisivat ne kansan eteen. Ja he panivat.
7 Heillä oli myös joitakuita kalasia; ja siunattuaan ne hän käski panna nekin kansan eteen.
8 Niin he söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät jääneet palaset, seitsemän vasullista.
9 Ja heitä oli noin neljätuhatta. Ja hän laski heidät luotansa.

Opetuslasten tuli antaa ne seitsemän leipää Herralle Jeesuksella, joka kiitti, mursi ja antoi ne opetuslapsilleen. Heillä oli myös joitakuita kalasia, jotka Herra Jeesus siunasi ja käski antaa kansalle. Kansa, kaiken kaikkiaan noin neljätuhatta ihmistä tuli ravituksi seitsemän leivän ja muutaman kalasen kautta, jotka Herran Jeesuksen kädessä ja kosketuksessa enentyivät, niin että ne todellakin riittivät kaikelle neljälle tuhannelle ihmiselle. Jäljelle jäänyttä ruokaa kertyi seitsemän vasullista (koria). Jäljelle jäänyt määrä seitsemän koria vahvisti sen, että kyseessä oli Jumalan täydellinen teko, Jumalan ihme.

On todella tärkeätä ymmärtää, että se kaikki mitä meillä on fyysisesti tai hengellisesti voivat muuttua Jumalan täydellisiksi teoiksi, kun ja jos luovutamme ja annamme sen Herralle Jeesukselle ja annamme Hänen tehdä täydelliset tekonsa meidän kauttamme. Miten annat kaiken sen Jumalalle mitä sinulla on? Etsi ensin Jumalan valtakuntaa ja Jumalan vanhurskautta ja rakasta Jumalaa toimien uskon kuuliaisuudessa sen mukaan mihin saakka olet saanut kasvaa Jumalan armosta. Näin suostut siihen mihin Jumala johdattaa sinua ja mitä Hän haluaa tehdä sinun kauttasi, ja sen jälkeen tulet näkemään Jumalan täydellisiä tekoja elämässäsi.

Mark 8:
10 ¶ Ja kohta hän astui opetuslapsineen venheeseen ja meni Dalmanutan seuduille.
11 Ja fariseukset lähtivät sinne ja rupesivat väittelemään hänen kanssaan ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta, kiusaten häntä.
12 Niin hän huokasi hengessään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä."
13 Ja hän jätti heidät ja astui taas venheeseen ja lähti pois toiselle rannalle.

Farisealaisuus on uskonnollisuutta, joka pyrkii väittelemään totuuden kanssa (Jeesusta vastaan), eikä etsi totuutta, vaan vaatii aina merkkiä taivaasta (ihmeitä ja tunnustekoja) voidakseen uskoa. Farisealaisuus pyrkii kumoamaan Jumalan sanan totuuden ihmisten uskonnollisten perinteiden kautta. Farisealaisuudessa yhdistyvät uskonnollisten ihmisoppien ja perinteiden noudattaminen sekä ihmeiden tavoitteleminen.
Matteuksen evankeliumissa (luku 12:38-41) muutamat kirjanoppineet ja fariseukset tahtoivat nähdä Jeesukselta merkin (ihmeen). Herra Jeesus sanoi, ettei tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi saa muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkin. Profeetta Joonan merkillä Herra Jeesus tarkoitti sitä, kun Joona oli meripedon (luultavasti valas) vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin myös Herra Jeesus oli maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.

Joonan merkki on evankeliumi Herrasta Jeesuksesta. Herran Jeesuksen veri ja kuolema tuo syntien anteeksiantamuksen jokaiselle, joka uskoo Herraan Jeesukseen. Farisealaisuus ei etsi syntien anteeksiantamusta ja sitä kautta tulevaa todellista elämää Herrassa Jeesuksessa, vaan pyrkii etsimään ihmeitä ja merkkejä sekä haluaa noudattaa uskonnollisia perinteitä ja ihmisoppeja, halveksuen Jumalan sanan totuutta. Farisealaisuuden "totuus" on perinteitä ja ihmisoppeja, eli valheita ja vääriä oppeja, joiden puolesta fariseukset kiivailevat "henkeen ja vereen" asti.

Mark 8:
14 Ja he olivat unhottaneet ottaa mukaansa leipää, eikä heillä ollut muassaan venheessä enempää kuin yksi leipä.
15 Ja hän käski heitä sanoen: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta".
16 Niin he puhuivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää.
17 Kun Jeesus huomasi sen, sanoi hän heille: "Mitä puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä? Onko teidän sydämenne paatunut?
18 Silmät teillä on, ettekö näe? Ja korvat teillä on, ettekö kuule? Ja ettekö muista:
19 kun minä mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta vakan täyttä palasia te keräsitte?" He sanoivat hänelle: "Kaksitoista".
20 "Ja kun minä mursin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle, kuinka monta vasun täyttä palasia te keräsitte?" He sanoivat: "Seitsemän".
21 Niin hän sanoi heille: "Ettekö vieläkään ymmärrä?"

Herra Jeesus käski opetuslapsiaan varomaan fariseusten ja kuningas Herodeksen hapatusta. Kun Herra Jeesus mainitsi Herodeksen hapatuksen, niin Hän tarkoitti sillä saddukeusten hapatusta. Saddukeukset suosivat kuningas Herodeksen hallintoa ja Herodes oli mielistynyt saddukeuksiin. Kuningas Herodes hallitsi Juudeassa roomalaisten avustuksella. Herodes oli roomalaisten ystävä. Saddukeukset olivat Herodeksen suosiossa ja siitä syystä myös saddukeukset toimivat halukkaasti yhteistyössä Rooman miehittäjän hallinnon alaisena. Saddukeukset pitivät ihmisten luonnollisten halujen ja tarpeiden tyydyttämistä kaikkein tärkeimpänä asiana, sillä he etsivät vain sitä mikä miellyttää ihmisen lihan mieltä. Tästä syystä Herra Jeesus sanoi varokaa Herodeksen hapatusta, joka kuitenkin tarkoitti saddukeusten hapatusta, joka tulee esille Matteuksen evankeliumin luvusta kuusi, jossa kerrotaan samasta asiasta kuin Markuksen evankeliumin luvussa kahdeksan:

Matt 16:
4 Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki." Ja hän jätti heidät ja meni pois.
5 ¶ Kun opetuslapset saapuivat toiselle rannalle, olivat he unhottaneet ottaa leipää mukaansa.
6 Ja Jeesus sanoi heille: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta".
7 Niin he puhuivat keskenään sanoen: "Emme ottaneet leipää mukaamme".
8 Mutta kun Jeesus sen huomasi, sanoi hän: "Te vähäuskoiset, mitä puhutte keskenänne siitä, ettei teillä ole leipää mukananne?
9 Ettekö vielä käsitä? Ja ettekö muista niitä viittä leipää viidelletuhannelle ja kuinka monta vakallista otitte talteen,
10 ettekä niitä seitsemää leipää neljälletuhannelle ja kuinka monta vasullista otitte talteen?
11 Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."
12 Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.

Fariseukset olivat juutalaisten uskonnolliskansallinen puolue. Fariseusten päätehtävänä oli vanhinten perinnäissääntöjen noudattaminen koskien jokapäiväistä elämää, jossa fariseusten tuli noudattaa perinnäissääntöjä pienempiä yksityiskohtia myöten. Fariseukset eivät kunnioittaneet Jumalan sanan totuutta, vaan vanhinten laatimia perinnäissääntöjä, jonka he sanoivat perustuvan Jumalan sanaan, mutta joka ei kuitenkaan perustunut Jumalan sanan totuuteen, vaan ihmisten perinteisiin, jonka kautta he kumosivat Jumalan sanan totuuden opetuksen.

Saddukeukset olivat sitä mieltä, että Jumalan lakia ei saanut korostaa ja sen tähden he itse opettivat ja korostivat ihmisten luonnollisten ja maallisten arvojen tärkeyttä. Saddukeukset taistelivat farisealaisuutta vastaan, sillä saddukeukset eivät halunneet uskoa farisealaisuuden "lain vaatimuksia". Saddukeukset pitivät vastenmielisenä ajatusta, että ihmisen tulisi palvella Jumalaa lain kautta koko hänen elämänsä ajan. Saddukeusten käsitys elämästä ja Jumalan palvelemisesta perustui heidän opetukseensa ja käsitykseensä, jonka mukaan ihmisten tuli elää lihansa halujen, nautintojen ja toiveiden mukaisesti. Saddukeukset korostivat ihmisen vapaata tahtoa, jolla he ymmärsivät sitä, että ihmisen tulisi elää, niin kuin hän itse haluaa.

Kun Raamattu puhuu Jumalan täydellisistä teoista uskon kautta Herraan Jeesukseen (Mark 8, Matt 16), niin samassa yhteydessä Raamattu kehottaa varomaan fariseusten ja saddukeusten opetuksia ja käsityksiä. Miksi Raamattu varoitti tässäkin yhteydessä fariseusten ja saddukeusten opeista? Jos Herran Jeesuksen opetuslapsi ei valvo omaa tilaansa ja rakasta Herraa Jeesusta totuudessa, niin hän eksyy joko farisealaisen uskonnollisen tradition ja ihmisperinteiden uskomusten uhriksi tai sitten hän on vaarassa eksyä saddukealaiseen oppiin, jonka mukaan ihmisen tulee elää omia haluja ja toiveita seuraten.

Valheeseen perustuva rakkaus eksyttää ihmisen uskomaan uskonnollisia ihmisoppeja ja perinteitä, jotka ovat turhaa Jumalan palvelemista. Silloin kun ihminen rakastaa itseään, ei Jumalaa, niin se eksyttää hänet lihalliseen elämään, jossa ihmisen palvonnan keskipisteenä on ihmisen luonnolliset himot ja halut.

On todella tärkeää, että Herran Jeesuksen opetuslapsi rakastaa Herraa Jeesusta totuudessa sekä muistaa ja luottaa siihen, että Jumala tekee yhä jatkuvasti täydellisiä tekojaan myös opetuslastensa kanssa.

Raamattu sanoo Herran Jeesuksen murtaneen viisi leipää viidelletuhannelle ihmiselle, josta jäi jäljelle kaksitoista koria. Kaksitoista on Israelin lasten sukukuntien määrä ja tämä tarkoittaa sitä, että kun Herra Jeesus tekee täydellisiä tekojaan, niin Hän pitää samalla huolta opetuslastensa hengellisistä ja maallisista tarpeista. Jumalan hyvä huolenpito niitä kohtaan, jotka ovat Hänelle uskollisia perustuu Herran Jeesuksen sovitustyöhön, Hänen vereensä ja kuolemaansa syntien anteeksisaamiseksi, jonka kautta saadaan lahjaksi myös Jumalan lapseus.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8583
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 30. Huhti 2026 18:52

*
EI INHIMILLISTÄ MAHDOLLISUUTTA PÄÄSTÄ ULOS

Puhutaanpa synnin kahleista, eli taistelustasi lihaa vastaan. Uudessa Liitossa Jumala antaa elämääsi tilanteita näyttääkseen avuttomuutesi ja täydellisen riippuvuutesi Hänestä koko uskonelämäsi ajan. Jumala ei koskaan johdata meitä kiusaukseen, vaan Hän antaa meidän joskus joutua omien mahdollisuuksiemme loppuun.

Jos sinulla on jokin helmasynti, valheelliset henget ahdistavat sinua jatkuvasti demonisilla valheilla: ”Et sinä pysty tähän. Sinä kaadut maahan! Lopulta tuhoudut”. Sanot: ”Herra, miten voi koskaan päästä ylös tästä? Olen joutunut niin alas!”

Tiedät, ettet voi juosta vihollista pakoon etkä selviä taistelusta hänen kanssaan. Niinpä seisot hänen edessään, peläten, vapisten, kauhuissasi. Ehkä juokset ystäviesi, sielunhoitajasi luokse, kenenkä hyvänsä luo, joka kuuntelee sinua, kun itket ja rukoilet. Sinä teet kaiken muun, paitsi olet hiljaa ja luotat Herran tuovan sinulle pelastuksen.

Vanha Testamentti antaa meille esimerkin toisensa perään siitä, miten meillä ei ole lihassamme voimaa sotia hengellisesti. Meidän vanha ihmisemme on täysin heikko ja voimaton, mutta sisällämme asu uusi ihminen, ja hänen tulee antaa elämänsä kokonaan Herran käsiin. Tämä uusi ihminen ymmärtää, ettei ole inhimillistä keinoa päästä ulos. Jumalan pitää käydä kaikki sodat hänen puolestaan. Me vastustamme pahaa Pyhän Hengen voimalla, joka on ilmaistu meille vain uskon kautta.

”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua”(Jes.41:10).

David Wilkerson
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 8583
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Edellinen

Paluu Raamattupalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron