Ystäviä

[lonelyrider]

Kyllä on mahdollista että se ei ole Jumalan vastaus. Mietitkö sitä, onko se Jumalan tahto?

Väärinkäsityksemme johtuu ehkä siitä, etten ajattele, että saatana suoranaisesti voisi päästä sekaantumaan "rukousyhteyteen" Jumalan kanssa, tai voihan se sitä yrittää, mutta silloin olen jollain lailla antanut siihen tilaisuuden omassa elämässäni, niin että olen esim. tehnyt asioita että ikäänkuin on tullut sellainen "sisäänpääsy" paholaiselle tai murtuma muuriin. Tottakai silti voin tehdä ratkaisuja, jotka eivät ole Jumalan mielenmukaisia. Mutta jos uskon ylipäätänsä että Jumala ohjaa minun elämäääni, kun sen Hänelle olen luovuttanut, ja että jos Hänen tahdossaan haluan kulkea, ei ainakaan mitään suurta dramatiikkaa pääse tapahtumaan, vaikka paholainen yrittäisikin juoniansa punoa.

Voiko saatana kuulla... en usko, että saatana on sillä tavoin "henkilöity"... vaikea selittää tätä asiaa.

Tämän ruumiimme ja sielullisuutemme vuoksi, se reitti paholaisella on aina avoin tietyllä lailla, mutta mikä meitä hallitsee, se riippuu siitä... lihallinen mielemme, vai Kristuksen Henki meissä.

Olikohan tästä apua? ja menikö nytkään yhtään sinnepäin, mitä haluat sanoa? joka tapauksessa peace for you.

[lonelyrider]

Tässä maailmassa jo itsessään on houkutuksia jotka on paholaisesta, maailma jo itsessään.

[lonelyrider]

On hyvä, että et mene suinpäin asioihin, vaisuliini... olen huomannut että kun Jumala vastaa, ei jää epäilyn sijaa, kaikki palat alkavat ikäänkuin loksahdella paikoilleen. Voi että kun osaisin sanoa oikeita sanoja sinulle

[lara.tomb.raider]

Kaikkien kanssa voi olla ystävä, jos siltä tuntuu. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä. Kuten jo kerroin itsellä on ystäviä sekä uskovia että uskosta osattomia. En usko, että kannattaa vääntää siitä kättä, voiko jehovan todistajan tai vaikkapa islaminuskoisen kanssa olla samaa mieltä. Se on aivan sama, elääkö ei-uskova ihminen jehovayhteisössä vai "tavallisena luterilaiseen kirkkoon kuuluvana pakanana". Kaikki, jotka eivät Jeesusta tunne elämänsä Herrana, ovat kadotukseen matkalla. Onneksi Jeesus on voimalllinen muuttamaan elämien suunnan! Siksi on tärkeää, että ystävystymme myös ei-uskovien ihmisten kanssa. Tällöin voi olla valona ja suolana... Jokainen tarvitsee uskovia ystäviä ja seurakuntayhteyttä. Tällä palstalla, niin hyvä kuin se onkin, paistaa useissa keskusteluissa pelon ja masennuksen henki. En usko, että Jumala on todellakaan luonut meitä pelkästään netissä kirjoittelemaan ja teoreettisesti pohtimaan asioita. Elämässä on tarkoits elää elämää ihmisten keskellä. Lähes kaikki "vanhat" ystäväni, joita heitäkin on välimatkan vuoksi karsiutunut, asuvat todella kaukana. Tarvitse ystäviä. Tämä keskustelu taas rönsyilee jonnekin muualle...

Yksi uskova ihminen laittoi minulle tämän kautta privaattiviestiä varmasti hyvässä tarkoituksessa. "Voimme olla yhteydessä kirjoittamalla" - mutta siihen sisältyi ehtoja siitä, miten ehtii lapsen/ lasten hoidolta ja muulta. En rukoile itselleni mitään kirjekavereita, koska niitä minulla jo (Luojalle siitä kiitos) on. Rukoilen sellaista ystävää/ ystäviä, jotka asuvat melko lähellä. Rukouspiiri, lenkkeily, iltateet, marjaretket, uimahallireissut jne. tavallisia asioita.

Ja todellakaan: en vaan istu ja rukoile vaan toimin rukoukseni mukaan tutustuen ihmisiin. Luotan siihen, että tutustun saman henkisiin ihmisiin. Sellaisiin, joiden kanssa voin olla tasa-arvoinen. Näitä autettavia ja "psykologisoitavia" ihmisiä ympärilläni on jo tarpeeksi. Koen kantavani osan "heikomman auttamisesta".

Viekäämme evankeliumia kaikille!

[Herman]

Minulla ei oikeastaan ole yhtään ei-uskovia ystäviä. Muutama kaveri on ollut, mutta yhteydenpito on pikkuhiljaa jäänyt kun ei ole juurikaan yhteisiä asioita tai kiinnostuksen kohteita. Uskoviakaan ystäviä ei oikeastaan ole, paitsi vaimo. Mutta yhdellä ystävällä pärjää jo aika pitkälle. En tiedä kaipaanko edes ystäviä, mutta jos ei olisi vaimoa niin varmaan sitten kaipaisin. Rukoillaan, että jokainen saisi ainakin yhden ystävän...

[vaisuliini]

Tiedätkö että on yksi ero, kun tutkitaan vanhaa testamenttia ja uutta testamenttia... Kristus kuoli, nousi taivaaseen, ja tämän vuoksi meissä on Pyhä Henki sisimmässämme todistamassa Hänestä, meillä on suora yhteys Jumalaan Hänen kauttansa.

Olen sitä mieltä, että ei kukaan ihminen voi sinua eksyttää(raamattu todistaa edellä olevassa jakeessa, jonka laitoin), ellet itse salli itseäsi eksytettävän. Jehovalainen on yhtälailla ihminen, kuin kuka tahansa, ei meidän tule pelätä ihmisiä ja sitä, voiko paholainen vaikuttaa heidän kauttansa jotenkin meihin... ei voi, ellemme itse anna vaikuttaa, siis sydämen tasolla kaikki tapahtuu, mihin suuntaan menemme.

En niin sanonut näin... En vain ymmärrä miksi minusta saa helposti vääränlaisen kuvan ja tällä kertaa nyt riittää. Jumalan siunausta Sinulle!

Anteeksi Siunausta vaisuliini

Minulla on väärinymmärretyksi tulemisen pelko ja minä ahdistun jos joku panee sanat suuhun mitä en todella tarkoita.
Mutta älä sinä murehdi. Kaikki on hyvin. Ole turvallisella mielellä, Lonely kulta.

[lara.tomb.raider]

Toisille riittää yksi ystävä, toiset ovat sosiaalisempia. Tästä ei kannata tehdä mitään sääntöä. Viihdyn myös yksin. Mutta kun yksinolo ei ole enää vaihtoehto vaan lähes pysyvä olotila, niin se ei ole nautintoa. Työni on sosiaalista mutta hyvin vastuullista, mutta se on joskus jopa yksinäistä. Työn vastuullisuuden ja "pakkososiaalisuuden" (tarkoitan tällä ihmisten kohtaamista ja yllättäviä tilanteita) rinnalle kaipaan oikeita ihmissuhteita. Olen aina pitänyt pallopeleistä. Olen pärjännyt niissä hyvin ja jopa erinomaisesti. Toisen ovat taas yksilölajien kannattajia, jotkut pitävät parilajeista/ pienistä porukoista. Tämä pätee normaaliin elämäänkin...

Itse olen aina ollut sosiaalinen ja kavereita on ollut ympärillä. Mies ei täytä sellaisia tarpeita, joita vain naispuolinen ystävä voi täyttää. (Samoin nainenkaan ei täytä miehen "äijäily"tarvetta.) En ole ikinä viihtynyt "kanalaumoissa". Juoruilua ja selkään puukottamista en jaksa katsoa. Naisten turhat vatvomiset ja voivottelut olen jättänyt muille - sellaisista ei ole tullut ystäviä. Olen ollut sellaisten naisten kanssa hyvin erilaisia luonteita. Meillä ei vain ole synkannut sellaisten naisten kanssa, puolin eikä toisin. Ei siitä tarvitse numeroa tehdä... Mutta kun kohtaan fiksuja, "samanhenkisiä" naisia (ei tarvitse olla välttämättä uskova, mutta samankaltainen ajattelussaan), koen lepoa ja rauhaa. Ei tarvitse selittää kaikkea perusteellisesti. Välillä on ihanaa olla vain naisten kanssa porukalla.

Minulla on ollut myös miehiä ystävinä. Fiksuja ja hauskoja, osa uskovia. Ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa siitä, vaikka olen ollut sinkku tai seurustellut. Ystävät pysyvät elämäntilanteista ja heilahteluista huolimatta. Soittelen ja olen tekemisissä. Mielestäni miehen kanssa voi olla ystävä. Tästä jotkut ovat eri mieltä. En ole ikinä valinnut ystäviäni sukupuolen perusteella. Seurakunnissa sitä vaan katsotaan kieroon, jos on eri sukupuolta oleva ystävä.

[Herman]

Onkohan meillä erilainen ymmärrys käsitteestä 'ystävä'. Onhan niitä kavereita, joiden kanssa voi pelata palloa yms, mutta jotenkin toi ystäyys-suhde on mun mielikuvassa jotenkin eri "tasolla" tai syvyydellä. En sitten tiedä onko mulla rima liian korkealla, että voi kutsua toista ystäväksi...? Kun aloin miettimään, että mulla ei oikeastaan koskaan (ennen vaimoani) ole ollut ystävää, vaikka pallopelikavereita yms on ollut joskus paljonkin.

Ystävyydestä toisen sukupuolen kanssa, se on ihan ok jos on naimaton, mutta naimisissa olevalle siinä on mielestäni tietynlaisia riskitekijöitä. En tahdo maalata piruja seinille eikä tämä ole pelonhenkisyyttä, vaan ihan tervettä maalaisjärkeilyä. Ainakin silloin, jos oman puolison kanssa on vähänkään vaikeuksia tai ei olla kaikessa yhtä, niin silloin ystävyyden etsiminen toisesta vastakkaisen sukupuolen edustajasta voi jopa olla "henkistä haureutta". Silloin on viisautta välttää sellaisia suhteita, vaikka mitään vaaraa fyysiseen haureuteen ei olisi. Avioliitto ei ole pelkkää fyysistä yhteyttä, vaan ennenkaikkea henkistä, ja "henkinen haureus" on mielestäni lähes yhtä vakavaa kuin fyysinen. Jumala on tarkoittanut aviopuolisot toistensa parhaiksi ystäviksi, täyttämään ne tarpeet joita ystävyydeltä haetaan. Oman sukupuolen ystävät on asia erikseen, niitä voi mielestäni olla vaikka yhteys puolisoon ei olisikaan täysin ehyt (vaikka toki silloinkin täytyy pitää huoli, ettei ystävä tule millään tavalla itsensä ja oman puolison väliin).

[lonelyrider]

Hyvä ettet loukkaantunut minuun vaisuliini...

[Herman]

Wikipedian mukaan:

Ystävyydessä ajatellaan usein esiintyvän seuraavia käyttäytymistapoja:

- altruismi: epäitsekäs toiminta toisen auttamiseksi
- sympatia ja empatia
- rehellisyys
- keskinäinen ymmärrys ja myötätunto
- toisen seurasta nauttiminen
- luottamus
- myönteinen vastavuoroisuus
- mahdollisuus olla oma itsensä, ilmaista tunteitaan ja tehdä virheitä ilman tuomitsemisen pelkoa

Ehkä johtuu omasta rikkinäisyydestä, mutta minulle ajatus ihmissuhteesta joka täyttäisi nämä kaikki, tuntuu lähes mahdottomalta. Ehkä sitä on joutunut niin monta kertaa pettymään ihmisiin (mikä on sinänsä luonnollista tässä syntisessä maailmassa), ettei enää uskalla edes yrittää.