Olen painiskellut koko ikäni heikon itsetunnon kanssa. Lapsesta asti olen tuntenut että minussa on jotakin vikaa, etten ole tarpeeksi hyvä muille, enkä itselleni. Saatana kiusaa minua tällä asialla ja täyttää sisimpäni tuskalla. Minulla on ollut paljon vastoinkäymisiä, kouluaikana kiusaamista, vähättelyä ja syrjintää, vakava sairastuminen, pelkotiloja, ahdistusta, kokemus mielenterveyden järkkymisestä. Yritän edetä opinnoissani ja päästä vihdoin haluamaani työhön, olen pian 26 enkä vieläkään "omillani". Terveydentilani haraa vastaan, olen toipumassa loppuun palamisesta joka oli viedä järjen päästäni. Lyhyesti sanoen, koen epäonnistuneeni kaikessa.
Terveyteni horjuu, mieleni on rikki, ja hengellisesti myös olen jälleen ajautunut pois kurssista kuluneen vuoden aikana. Minua syö se että olen pienempi ja heiveröisempi kuin muut, en ole vieläkään ammatissa, en vieläkään naimisissa, en elä omillani enkä ole tehnyt juuri mitään Kristuksen hyväksi. Lyhyesti koen välillä olevani täysin arvoton. Seurustelen tällä hetkellä, ja paholainen kuiskii korviini minkä kerkiää että tyttöni toteaa lopulta etten ole tarpeeksi "mies" ja lähtee.
Tunnen pahan tahdon tässä kaikessa, mutta en pysty vastaamaan sille mitään. En pysty perustelemaan omaa arvoani muutoin kuin sanomalla "se on Jumalan salattu tarkoitus", tai "koska Jumala tahtoo niin". Enkö kuitenkin juuri minä ole ihan itse epäonnistunut kaikessa missä olen epäonnistunut?
Miksi olen huono? Mitä teen väärin? (paitsi turvaan itseeni enkä Kristukseen, kun en osaa turvautua häneen...)