Jostain syystä ihan viimeviikkoina on virinnyt innostus jatkaa opiskeluja. Miettinyt olen, onko tämä minusta vai Herrasta. Lapset on kuitenkin vielä pieniä. Tämä yhteiskunta päiväkotijärjestelyineen, en ole varma onko se hyväksi lapsille ja olisiko se hyvä, että lapset olisivat hoidossa ehkä pitkiäkin päiviä. Tarkoitan tällä sitä kun äidit ovat tässä yhteiskunnassa töissä ja lapset hoidossa "varaäideillä", se ei välttämättä ole tehnyt mitään hyvää pitkällä tähtäimellä. Onko pienen lapsen hyväksi se, että lapset ikäänkuin laitetaan kokemaan varhaista hylkäämistä sillä, että äidit jättävät lapsensa hoitoon. Vai voisinko sittenkin olla väärässä, eikä lapsi koe suurempaa hylkäämistä edes ja että on tervettäkin olla lapsen välillä erillään vanhemmista, näkisi muita lapsiakin enemmän kuin mitä kotona ollessa.
En tiedä. Olisiko sittenkin minun hyvä hoitaa lapsia vielä kotona vai jatkaa opiskeluja ja pyrkiä "osaksi tätä yhteiskuntaa". Kotona oleva kokee olevansa ulkopuolella ja voi olla myös pelko siitä että putoaa jonnekin pois tästä yhteiskunnasta.
Olen ajatellut olevani tyytyväinen siihen että olen kotiäiti ja niin toisaalta olenkin, mutta loppujen lopuksi vaikka motiivini on ollut lasten hyvinvointi, se että saavat kasvaa rauhassa ilman turhia stressitekijöitä(suuria päiväkotiryhmiä, hylkäämisen kokemuksia siitä kun vanhemmat jättävät hoitoon jne.), en silti tiedä onko se sittenkään vain hyvä. Voisiko onnellinen elämä olla myös siinä että äiti käy töissä, kunhan koti ja työ on tasapainossa.
Tällaisia ajatuksia, en tiedä mistä tämä tunne siitä, että olen alkanut jälleen innostua opiskeluun ja ehkä myöhemmin töihinkin. Mietin nyt sitä tosiaan, että mikä on Jumalan mielestä se tie, jossa Hän kokee että mikä on minulle parasta.
Laitan rukouspalstaan, jos joku voisi rukoilla että Jumala näyttää tien tässä asiassa.
Miten palstalaiset kokevat, antaako raamattu ohjeita tällaiseen tilanteeseen, naisen rooliin kotona ja töissä?