Tärkeitä rukousaiheita!

Rukousaiheet

Tärkeitä rukousaiheita!

ViestiKirjoittaja päivänsäde » 28. Joulu 2011 12:33

Muistakaa kiireellisesti rukouksin pientä lasta jota kohdellaan kaltoin. Ilmeisesti kyseessä on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai jonkinlainen väkivalta. Lapsi valittaa että aikuiset kiusaavat häntä hänen isänsä uuden perheen luona ja aina kun sinne pitäisi mennä, niin lapsi ahdistuu syvästi, karkailee ja menee piiloon ja on myös päiväkodistakin karannut kun tietää, että isän luokse lähtö. Voitteko muistaa rukouksin häntä ja rukoilla sen puolesta, että asia tulee ilmi ja asia ja se, miten tämä tilanne ja asia todella on, tulee tiettäväksi niin, että lapsen ei tarvitse enää joutua kärsimään siitä, kun häntä esim lähennellään seksuaalisesti tai nolataan, nimitellään ja pilkataan jatkuvasti. Rukoilkaa ja antakaa muillekin rukoiltavaksi. Olen ilmoittanut asiasta poliisille ja rukoilkaa myös poliisin puolesta, että osaa tutkia asiaa oikein.


Muistakaa rukouksin myös minua. Olen sairas ja minulla on mahatauti toistunut useaan kertaan, samoin myös flunssat ja sieni-infektiot ja paiseita ilmenee toistuvasti. myös kuumeilua, vilunväreitä, särkyjä, yöhikoilua, lisääntynyttä mustelmataipumusta jne ja ruokahaluni on heikentynyt ja mahassa tuntuu oudolta. Olen myös väsynyt. Kaikki viittaa siihen että luuytimessä voi olla vikaa, esim luuydin saattaa tehdä vereen epäterveitä valkosoluja. ja ne aiheuttaa sitten kuumeiluja ja infektioita ym. Minua aletaan tammikuussa tutkia ja rukoilkaa, että minulle saadaan oikeat tutkimukset oikeaan vaivaan ja oikea diagnoosi. Ja että Jumala antaa viisautta lääkäreille ja hoitajille tähän asiaan liittyen. Nytkin joka paikkaa särkee. Olen ollut pienestä saakka altistunut paljon erilaisille kemikaaleille ja säteilyllekin varmaan ja minulla on ollut elämässä riskitekijöitä vakaviinkin sairauksiin. Rukoilkaa, että Jumala varjelee minua ja armahtaa niin minua kuin hoitavaa tahoakin.



Rukoilkaa lapsiperheen puolesta, jossa on opetettu pientä lasta kuuntelemaan hevirokkia ja muutakin iljettävää ja rumia sanoja sisältävää, rajua rokkia ja heviä heti kun lapsi syntyi. Muutenkin siinä perheessä on ongelmia. Rukoilkaa, että Jeesus ilmestyisi nyt väkevästi ja ihmeellisellä tavalla sen perheen elämään.


Muistakaa rukouksin myös ihmistä jolla on vaikea tilanne töissä sekä henkilöä, joka kärsii siitä, kun on jäänyt monessa asiassa väliinputoojaksi.


Voitteko rukoilla erään ihmissuhdevaikeuden puolesta. Herra tietää, mistä on kyse ja se tuntuu ylitsepääsemättömältä. Mutta rukoilkaa, että se ihmissuhdevaikeus väistyy ja siitä päästään voitolle Jeesuksen nimen ja veren tähden. Se on tosi ikävä ja tuskallinen asia joka on vaivannut minua jo monta vuotta ja tunnen nääntyväni taakan alle. Ja olen sairastellut jo fyysisestikin tämän takia kun minulta menee voimat ja uuvun tähän kun eräs ihminen on niin hankala ja vaikea minulle ja jaksaa vuodesta toiseen olla minulle hankala ja häiritä minua omituisella käytöksellään ja kiusata minua sillä. JEESUS AUTA JO! Uuvun tämän taakan alle! Rukoilkaa, että Herra keventäisi tämän kuormani. Amen.



Rukoilkaa pelastuasta, uskoontuloa, synnintuntoa ja parannuksen armoa ja etsikkoaikaa eräälle lääkärille ja eräälle sairaanhoitajalle. Että ottaisivat Jeesuksen vastaan ja antaisivat elämänsä hänelle ja lähtisivät molemmin jaloin taivastielle ja että ojentautuisivat Jumalan sanan mukaan elämässään.
päivänsäde
 
Viestit: 77
Liittynyt: 22. Joulu 2010 16:09

Re: Tärkeitä rukousaiheita!

ViestiKirjoittaja eerika » 28. Joulu 2011 17:05

Esirukoukseni ovat mukana näissä asioissa ja Taivaan Luoja, Herramme Jeesus tietää ja voi.
Jumalan Siunausta ! :prayer4:
Jeesus on Voittaja !
Avatar
eerika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 19. Maalis 2011 16:49


Paluu Rukouspalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron