vaisuliini kirjoitti:lonelyrider kirjoitti:Minulla itsellänihän on jonkintyyppinen ahdistushäiriö ja sen vuoksi voin jollaintasolla ymmärtää mitä pelkoja liittyy ja miltä sinusta tuntuu sisimmässäsi. Paniikkihäiriötä minulla ei ole.
Ainakin tässä ahdistushäiriössä mikä minulla on, ahdistus tulee ja sitten se laantuu, kestää aika vähän aikaa suhteessa, kun antaa tunteen tulla ja mennäkin. Siinä suhteessa tiedän että kyse on ahdistuhäiriöstä koska silloin ei järjen ääni auta vaan tunne vie mukana ikäänkuin eli sydämen tasolla ahdistaa ja alkaa kuuntelemaan sitä pelkoa mikä on.
Kyse on ainakin omalla kohdallani huonosta itsetunnosta ja jopa osittain siitä että halveksii itse itseään ja jostain armottomuudesta itseä kohtaan. Tietenkin monet asiat elämässä tähän vaikuttaa, mitä on tapahtunut, elämä on monen tekijän summa. Olen oppinut elämään tämän kanssa ja uskon että koko ajan tämä helpottaa, tietenkään ei sormia napsauttamalla tämäkään katoa. Uskon että tämä on yksi episodi elämässä, kunhan Jumala saa minua eheyttää ja "opin tulemaan toimeen" itseni kanssa.
Jokaisella meillä on tunteita, suuria ja pieniä, mutta joillakin tunteet tuntuvat suuremmilta. Tunteiden kanssa on opittava elämään ja ne on otettava vastaan.
Voisitko kertoa aina silloin kun tulee paniikkikohtaus tai ahdistuhäiriö, miehellesi, miltä tuntuu ja mahdollisesti miksi niin tuntuu. Se helpottaa kun voi ääneen lausua asioita. Voi olla ettet tiedosta mikä laukaisee oireesi ja näin tietenkin on vaikea tuoda esiin asioita.
Siunausta sinulle ja perheellesi.
Niin... Mutta mies tietää jo. Ei kai tarvis kertoa joka kerta...
No kerran elokuvateatterissa me oltiin ja aluksi rentouduin mukavasti mutta sit selittämättömällä tavalla paniikkikohtaus tuli ja yritin hengittää ja rauhoittua. Olin lähellä pyörtyä ja otin mieheni kädestä kiinni. Mies ymmärsi ja otti minut syvälle kainaloon ja piti käsivartta ympärilleni. Se kesti jonkin verran kunnes rauhoituin. Hän näki mitä minulle tapahtui ja ymmärsi kans.
Eli hän tietää. Ai siis lausumalla se helpottaa? No en tiedä... Katsotaan jos se auttaa.
Jumalan siunausta sinulle, lonelyrider!
Mietin tuota sinun tilannettasi ja vaikuttaa näin maallikon näkökulmasta siltä että sinulla on paniikkihäiriö, ei niinkään ahdistushäiriötä. Ainakin itse pystyn erittelemään mistä johtuu, eli mikä laukaisee ahdistuskohtauksen, tosin se on osittain kokemuksenkin tuomaa tulosta jo, että olen oppinut hakemaan ja löytämään syyt. Tarkoitin sillä kertomisella juuri sitä, että jos voisi joka kerta kun kohtaus tulee, niin eritellä kokemuksiaan, tunteitaan ja ajatuksia yleensäkin. Mutta ilmeisesti sinun tapauksessa se ei onnistu.
Paniikkihäiriö, ainakin mitä yhdellä ystävälläni on, niin se tosiaan tulee yhtäkkiä vaikka kaupan kassalla tai vaikka yöaikaan yhtäkkiä... uskoisin että esim. stressi voi vaikuttaa siihen ja elämänmuutokset yleensäkin, miten oireilee, näin olen ystäväni kertomusten mukaan ymmärtänyt.
Entä lääkitys, en ole niiden puolestapuhuja, kuten varmaan palstalla olet sinäkin saanut lukea, mutta auttaisiko se hallitsemaan elämää ja saamaan se tasapainoon? Vai onko sinulla lääkitystä oireisiin?
Ajattelen että se voisi olla paniikkihäiriössä ihan suotavaa, jos ei voi lähteä mitenkään purkamaan tilannetta, mistä johtuu. Uskon tosin, että myös paniikkihäiriössä on laukaisevat tekijänsä ja jos itsellä olisi kyseisiä oireita, koettaisin löytää syyt ja seuraukset, ainakin ensin... mutta jos oireet ovat mahdottoman hirveitä kantaa, ei syytä ole itseäänkään piinata, jos oireet eivät ala helpottamaan. Ja tietenkin rukous on ykkönen, se asia on aina ensin pidettävä mielessä, että hakee rukoustukea, niinkuin olet tehnytkin.
Jokatapauksessa rukoilen puolestasi ja uskon että Jumala haluaa helpottaa taakkojasi, olethan Hänelle rakas lapsi ja mitä muuta kuin hyvää Hän voisi sinulle tahtoa. Siunausta.
