Uskosta luopuneen miehen puolesta

Rukousaiheet

Uskosta luopuneen miehen puolesta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 29. Huhti 2011 19:21

Omaatuntoani soimaa vielä eikä vielä jättänyt rauhaan. Se koskee erästä miestä. Se alkoi kun hän kysyi minulta miksen ole ollut mukana luterilaisen seurakunnan jumalanpalveluksissa aktiivisesti kuin ennen.
Vastasin että minä eristäydyin pois ekumenian takia. Luulin että hän tietää jotain ekumeniasta mutta ei...

Hän suuttui minulle ja sanoi, miten diakonin ja papin käy kun joutuisivat työttömiksi ja syytti minua sanoen että tämä on minun syytäni. Vastasin että mieluummin tottelen Jumalaa ja Raamattua. Huomasin että hän alkoi vihata minua. Mutta olin niin suorasanainen niin se minua harmitti koska luulin että hän olisi vielä uskossa niin ymmärtäisi sen.

Niin omaatuntoani vaivasi jo melkein viikon. Tiesin että rukous ei kannata sillä se estyy koska Raamatussa sanoo:

Matt.5:23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
5:24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.

Mutta mietin tuskaillen miten voisin selvittää hänen kanssa. Suorasanaisuuteni minua vielä harmittaa. Joku vuosi sitten minä näin miten hän tuli uskoon eräässä raamattupiirissä niin siksi olin kokoajan luulossa että on uskova mutta ei. Pyytäisin että hänen puolesta rukoillaan että hän tulisi uskoon ja uudestisyntyisi ja uskoisi Raamatun totuuteen eikä miellyttäisi ihmisiä siis diakonia ja pappia vaan eniten Jumalaa. Kiitos!

:prayer4: :prayer4: :prayer4:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskosta luopuneen miehen puolesta

ViestiKirjoittaja Maria » 29. Huhti 2011 20:41

Haluan lohduttaa ja vahvistaa sinua rakas siskoni, sillä: minusta sinä olet toiminut aivan oikein ja se miksi omaatuntoasi vaivaa suorasanaisuutesi, niin se ei minusta ainakaan johdu, siitä, että olisit toiminut/puhunut sopimattomasti.

Vaan koska toimit oikein ja sanoit juuri niin kuin pitääkin sanoa;totuuden mukaan ja siksi siitä ei tykännyt visuveikko ja syyttää sinua väärin perustein, että olisit loukannut tuota miestä. Mutta minusta sinä et ole häntä loukannut, vaan hyvässä uskossa ajatellut, että hän on uskova ja Pyhä Henki avaa hänellekin asian oikean puolen, eli totuuden.

Mutta onko hän oikeesti tullut: sydämestäänkin uskoon, vai onko sitten heti, kun on tullut eka vaikeus; luuopunut uskostaan; Herra yksin tietää. Mutta ehkäpä se onkin valtion kirkossa, ettei ekunemiaa pidetä vääränä, vaan suvaittavana ja toivottavanakin elämän muotona.Näin uskon ja siksi hän ei käsittänyt miksi siitä pitäisi pysyä visusti erossa ja loukkaantui kirkon puolesta, ei itsensä, tai Jumalan puolesta.

Jos vielä sat tilaisuuden jutella kanssaan, niin kerro, että: sen papin ja diakoninkin pitää alkaa tuoda julki Raamatun Totuutta ja itsekin siihen elämässään alkaa ojentautua. Koska vain Raamattua lukemalla rukouksen hengessä Jumala voi avata heille kaikille tahtonsa ja se on juuri eroaminen pois ekunemian harhaopista.

Tuo laittamasi Raamatunpaikka on tosin oikeaa Sanaa, mutta se ei sovi nyt tähän tilanteeseen, vaan tarkoittaa mielestäni ihan muuta sopimista. Veljet varmaankin osaavat paremminkin sen selvittää sinulle sisko kulta.

Minusta sinä olet varoittanut häntä eksymisestä ekunemian harhaan ja se on aivan oikein toimittu. Ja meitä suorasanaisia on (itsekin olen sellainen suorasuu) Enempikin koen tuon laittamasi Raamatunpaikan tarkoittavan sinun omaa sydäntäsi, jos oisit loukannut veljeä väärin sanoin tms niin sitten, mutta nyt et ole vaan olet ollut; Rohkea todistaja ja osoittanut mitä pitää seurata ja uskoa.

Hes. 2:
3 Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, minä lähetän sinut israelilaisten tykö, kapinallisten pakanain tykö, jotka ovat kapinoineet minua vastaan; he ja heidän isänsä ovat luopuneet minusta, hamaan tähän päivään asti.

4 Nuo lapset, joilla on kovat kasvot ja paatuneet sydämet-niitten luokse minä sinut lähetän, ja sinun on sanottava heille: Näin sanoo Herra, Herra.

5 Kuulkoot tai olkoot kuulematta-sillä uppiniskainen suku he ovat-he tulevat kuitenkin tietämään, että profeetta on ollut heidän keskellänsä.

6 Mutta sinä, ihmislapsi, älä pelkää heitä, äläkä pelkää heidän sanojansa, vaikka edessäsi on ohdakkeita ja orjantappuroita ja sinä asut skorpionien seassa; älä pelkää heidän sanojansa äläkä arkaile heidän kasvojansa, sillä he ovat uppiniskainen suku.

7 Vaan puhu heille minun sanani, kuulkoot tai olkoot kuulematta; sillä uppiniskaisia he ovat.


:prayer4: Muistetaan sitä miestä ja muistan rukouksissani myöskin Herraa rauhoittamaan sinun mielesi, ettei se enää syytä, moiti, vaan saat rauhan tämänkin asian ylle taivaasta! Siunausta sinulle sisko kulta ja teille kaikille!! :hearts: :thumb: :unity:
Maria
 

Re: Uskosta luopuneen miehen puolesta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 30. Huhti 2011 10:19

Kiitos paljon rakas Maria-sisar! ;gladly:

Tuo jae Hes.2:6 puhutteli minua niin minä sain rohkeutta tuosta jakeesta. :thumb:

Sananl.10:21(A) Vanhurskaan huulet kaitsevat monia,…

Haluaisin ohjata monia Jeesuksen tuntemiseen ja Raamatun totuuteen mutta suorasanaisuuteni takia en osaa löytää lempeät ja sopivat sanat ohjaakseni… Minua saa muistaa rukouksin että osaisin puhua lempeästi ja osaisin valita oikeat sanat.

Kiitos! :unity: :hearts: :prayer4:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskosta luopuneen miehen puolesta

ViestiKirjoittaja pekka » 30. Huhti 2011 14:06

Kiitos rakas taivaallinen Isämme, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, että saan tuoda tämän esirukouspyynnön eteesi. Sinä näet näiden ihmisten sydämiin ja tiedät kaiken. Auta ja armahda heitä tahtosi mukaan. Vain sinä voit auttaa ja parantaa. Sinun on kaikki valta, voima ja kunnia, iankaikkisesti. Amen.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Uskosta luopuneen miehen puolesta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Loka 2011 21:07

Kiitos esirukouksesta! Nyt vastaus tuli ja se mies yllättäen pyysi minulta anteeksi. :shock: Kiitos Herralle! Halleluja! :hurraa:

Mutta hänen sisko on uudestisyntynyt uskova ja on nyt oikealla uskontiellä. Minusta oli ihanaa nähdä häntä kokouksessa mutta minua joskus suretti nähdä kun se mies elää synnissä ja puhuu yhä pahaa muista ilkeillen. En enää jaksanut kuulla.

Pyytäisin mieskamun puolesta muistaa rukouksin että hän tulisi takas elävään uskoon ja olisi oikealla tiellä kutes oma sisko.
Kiitos paljon etukäteen esirukouksestanne! Herran väkevää siunausta teille rukoilijoille!

Kuva
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskosta luopuneen miehen puolesta

ViestiKirjoittaja eerika » 14. Loka 2011 23:45

:prayer4: Esirukoilen myös.


Kuva



Kuva
Jeesus on Voittaja !
Avatar
eerika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 19. Maalis 2011 16:49


Paluu Rukouspalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa