Minäkuva

Rukousaiheet

Minäkuva

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 12. Syys 2011 21:53

Voisiko saada rukousapua huonoon itsetuntoon. Hankala olla ihmisten kanssa tekemisissä, kun jälkeenpäin koen aina jotenkin ahdistusta siitä, mitä kukin minusta ajattelee. Siis todella vaivaavaa ahdistusta siitä, millaisena ihmisenä minua pidetään tai millaisena vanhempana eli äitinä minun koetaan olevan, vaikka ei olisi mitään aihetta siihen, että joku ajattelisi minusta yhtään mitään.

Ehkä johtuu koulukiusaamisesta, jota olen aikoinaan joutunut kärsimään. Minäkuva on todella negatiivinen, se miten mielestäni muut näkevät minut. Vaikka koetan olla luonnollinen muiden ihmisten seurassa, todellisuudessa huomioin liikaa toisten ilmeitä ja sanoja jne. Jälkeenpäin saatan vatvoa omia sanomisiani ja tekemisiäni mielessäni. Ulospäin tämä ei varmaankaan näy, mutta on silti sitovaa ja ahdistavaa, kun jälkeenpäin asiat joiden pitäisi olla pieniä asioita ja joista ei pitäisi välittää edes, vievät tunteeni aallonpohjaan.

Ahdistus ei kestä päivätolkulla vaan se on yleensä yhden päivän asia, mutta mielestäni tällaista sidoksissa olemista ei tulisi tuntea ollenkaan, vaan haluaisin olla vapaa ja kokea itsellenikin että kelpaan tällaisena kuin olen, ehkä silloin myös kelpaisin omassa mielessä myös muille ihmisille. Haluan elää täysipainoista ja onnellista elämää, mutta olen tavallaan itseni vanki tässä asiassa.

Kiitos jos muistatte minua.
lonelyrider
 

Re: Minäkuva

ViestiKirjoittaja todael » 12. Syys 2011 22:36

Haluan muistaa sinua rukouksessa. Herramme Jeesuksen nimessä.

Tämä alue on monille uskoville todellisuutta, vaikka siitä puhutaan vähän. Itse olen saanut apua hengellisestä identiteetistä, joka perustuu iankaikkisen Jumalan rakkauden varaan Jeesuksessa Kristuksessa, ja tässä juuri siihen että olen Jumalan armosta Jumalan lapsi. Olen tärkeä Jumalalle. Asemani Jumalan edessä vahvistaa itsetuntoani ja saa horjumattoman perustan, jota ei mikään - koska pelastus on iankaikkinen Jeesuksessa- ajallinen asia, ei ihminen, ei omat tunteeni edes voi horjuttaa. En enää etsi hyväksyntää muilta ihmisiltä, vaan elän Jumalan rakkaudesta käsin. Jumala hyväksyy minut Jeesuksessa, ja se on koko elämäni voimavara.

> http://uloskutsuttu.blogspot.com/2011/09/jumala-on-antanut-meille-rakkautensa.html

Monille uskonelämä on joko kirjaimellisen opin rakentelemista (systemaattista teologiaa) tai se on VAIN hengellistä työtä. Asema Jumalan lapsena tällöin jää sivuun ja helposti unohtuu.

Ole siunattu. Jeesuksen nimessä.

- todael
todael
 

Re: Minäkuva

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 13. Syys 2011 10:16

Kiitos todael. Ainakin eilen ahdistus meni kuin salamaniskusta pois, kiitos siitä Jumalalle. Oli oikein levollinen mieli sydämessä ja on kyllä vieläkin.

Jälkeenpäin asiat joiden kanssa "painii" saattavat tuntua jopa hassuilta, että miten voikin ajatella niin kuin ajattelee, että miten siis ajatukset lähtevätkin itse kasvattamaan ahdistusta. Sillä hetkellä kuitenkin kun ahdistaa, se ei laukea se tilanne vain sen "voimasta" että ajatteleppa nyt järkevästi, koska ajatukset ikäänkuin vain kiertää kehää, muuten en osaa asiaa ilmaista ... voi olla että taustalla on jonkintyyppistä ahdistusoireyhtymää tms. näin olen nyt jo vuosien saatossa todennut että kyse on jostain sen tyyppisestä luultavasti. Mutta kaikkihan tieten loppujenlopuksi juontaa juurensa siihen, että ei ole sinut itsensä kanssa, varmaankin..

Olen myös kiitollinen siitä, todael, että näit minut... en tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan... mutta jotenkin koen kirjoituksestasi, että näit ja ymmärsit.
lonelyrider
 

Re: Minäkuva

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 13. Syys 2011 10:30

Laitan tähän kysymyksen joka herää mieleeni... en tiedä voiko siihen tulla ihmiseltä vastausta vai pitäisikö antaa Jumalan vastata tähän vai miten... mutta:" miten otan Jumalan antaman rakkauden vastaan ja opin ymmärtämään sitä" jos olen siis tähänkin asti jotenkin tehnyt kaiken väärinpäin? Tämä kun ei ole mikään järkeisjuttu, vaan usko on jotain suurempaa, niin "mikä voisi muuttua toisin ja mikä muuttaisi asiat toisiksi"? En tahdo kulkea erinnäisiä teitä ja aina todeta että ikäänkuin etsisin vastauksia tai aina toteaisin että "ei se Isä ole sielläkään"... ikäänkuin olisin kulkenut vain erinäisiä teitä, se on kuin horjuva perustus jossa ei tyyntä ole. Miksi perustus sitten horjuu?

Tiedätkö, minulla ei ole mitään vastausta mihinkään eikä minun aivoni keksi yhtään mitään, mitä edes voisin asian eteen tehdä? Mitä siis voin?
lonelyrider
 

Re: Minäkuva

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 13. Syys 2011 11:07

Kuulostaako pahalta jos sanon näin. Jos en löydä vastausta tähän kaikkeen, miksi tämä on niin #¤¤¤XXX vaikeaa tämä koko usko ja siinä eläminen, niin enää en aio jatkaa soutamista edes takaisin. Olen lähtenyt ja palannut ja se ei ole edes Jumalan mielenmukaista toimintaa, ettenkö sitä tietäisi. Soudan ja huopaan tunteineni vaikka uskon ei pitäisi olla edes tunteitteni varassa.

Nimittäin jos muutosta ei tapahdu uskossa, en voi jatkaa tätä tälleen, se ei ole mitään muuta kuin kuluttavaa ja olen todella väsynyt siihen.

Näin muutama viikko sitten unta.

Siinä kuljin erästä naista auttaen alas pitkiä portaita, nainen oli menossa sairaalaan, hän oli jotenkin sairas tai hänessä oli jokin vialla. Nainen käveli todella vaikeasti ja hän kertoi minulle kuinka hänellä oli selässä jokin vikana ja se vaikutti kävelyyn. Ajattelin, että minä rukoilen naisen puolesta, laskin käteni naisen kaularangalle tai jotan ja tunsin kun jokin liikahti siellä, ikäänkuin nivelet olisivat liikkuneet, luulin että rukous toimi... yhtäkkiä nainen meni sekavaksi ja alkoi höpöttää jostain poikaystävästään tai vastaavasta, joka ei häntä rakastanut vaikka hän niin kovin tätä rakasti... nainen juoksi ja heittäytyi jyrkänteeltä alas. Olin aivan ihmeissäni, miten niin oli voinut käydä, minunhan piti auttaa naista... lähdin kulkemaan takaisin. Eteeni tuli hauras kohta jossa lankku petti alta ja uin mudassa, kukaan ei tullut nostamaan pois vaan jouduin itse nousemaan, ihmettelin sitäkin jostain syystä... näin vuoren laella miehen, se oli Isä... jossain vaiheessa tarina muuttuu niin että katson ulkopuolisena tapausta jossa Isä ottaa pojan vastaan, he ovat olleet erillätein, ei suoranaisesti riidoissa mutta jotenkin erillätein. Isä suutelee poikaa poskelle... minusta se on outo ele, ajattelen unessani, se pojan Isä katsoo minuunpäin ja hymyilee.

Seuraavana päivänä avaan sattumalta tv7:n jossa on sellainen vanha mies jonka nimeä en muista, muistaakseni jotenkin helluntailaistaustainen puhuja, sellainen jolla on se puku päällä ja jonka vaimo pitää huivia päässään... jos tiedät mitä tarkoitan... mies tv:ssä kertoo parannuksesta ja tuhlaajapojan tarinan, siinä Isä suutelee poikaa poskelle ja en olisi muistanut edes lukeneeni sitä kohtaa raamatusta, mutta unessani se oli.

Silti minulla ei ole vastausta asioihin... enkä löydäkään, jos minulle ei anneta. Sen tiedän, tämä on viimeinen kerta kun voin palata, koska itse en enää jaksa jos mikään ei muutu, niin loppuunkuluttanut tämä uskonelämä minut on. Piste.
lonelyrider
 

Re: Minäkuva

ViestiKirjoittaja JHK » 13. Syys 2011 11:30

Itse painiskelin aikoinaan paljon identiteetti kysymysten kanssa. Ihminen rakentaa helposti identiteettinsä sen perusteella mitä tekee. Kun olin lukenut paljon raamattua ja rukoillut paljon, niin oli hyvin hurskas olo. Sitten taas olin sairas tai heikko ja tunsins itseni kurjaksi ihmisvarjoksi/raunioksi. Sitten epäonnistuin, mokasin tai nolasin itseni ja tunsin itseni häviäjäksi. Sitten tulin kateelliseksi ystävälleni ja tunsin itseni viheliäiseksi. Milloin tätä, milloin tuota. Sitten tuli Saatana ja syytti ja ahdisti minua ja ruokki epäilyksiäni, ja saatoin romahtaa kuukaudeksi kerrallaan masennuksen valtaan. Olin mitä selkeimmin epätasapainossa.

Tunsin jakautuneeni kahtia, yksi osa minua halusi syntiä, syytti Jumalaa, epäili kaikkea ja tahtoi kuolla. Toinen puoli halusi palvella Jumalaa. Yritin uskoa Jumalan rakkauteen mutta en voinut - jotenkin en pystynyt uskomaan sitä kohdalleni. Suoritin, suoritin, lankesin, suoritin parannusta, suoritin, tunnustin joka ikisen syntini, kaduin, muotoilin mielessäni ajatuksen, mitä olisin tehnyt tuossa tilanteessa jotta en olisi tehnyt syntiä. Toisin sanoen, olin palamassa loppuun hyvää vauhtia. Sitten Saatana sai minut sellaiseen loukkuun etten tahtonut enää siitä päästä. Kymmenen päivää luulin olevani kadotettu ja tunsin jo kuinka liekit odottivat minua todellisuuden tuolla puolen. Petri voipi todistaa, olin aivan sekaisin.

Mutta kaiken tuon keskellä en sisimmässäni tahtonut luopua Jumalasta. Sain apua veljiltä, pääsin jaloilleni, mutta horjuin yhä. Lopulta minulle alkoi valkenemaan Herrani ja minun välinen yhteys - Hänen henkensä on minussa, Hän on tehnyt minun henkeni ja sydämeni Hänelle eläväksi. Meidän liittomme on: Hän antaa minulle tahdon tehdä hyvää, ja voiman täyttää sen. Aloin elämään sen mukaan mitä sisimmässäni tahdoin - palvella Jumalaa. Sain mielenrauhan, tasapainon ja uuden voiman syntiä ja Saatanaa vastaan.

En enää pyöritä identiteetti kysymyksiä päässäni, en vaivaa itseäni yleettömillä pohdinnoilla ja huolilla, (se on, elä lihan mukaan) vaan jätän sen kaiken Herralle. Elän yksinkertaista elämää, tehden sitä hyvää mitä sisimmässäni tahdon. Jumalalle kiitos. Päästäkseni tähän jouduin kärsimään kuukausia, vuosiakin. Mutta en sure sitä. Kaikki kääntyy hyväksi Herran tiellä, niin on kirjoitettu, ja se sana on tosi.
JHK
 

Re: Minäkuva

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 13. Syys 2011 14:34

Minä uskon sen JHK että näin on kohdallasi käynyt ja olen iloinen siitä että olet saanut rauhan sisimpääsi.

En minäkään, sisimmässäni tahdo luopua Jumalasta, en vain jaksa itse enää, eikä minulla ole vastauksia itselleni, millä tavoin voisi olla toisin, tiedän vain: että samoinkaan ei voi enää jatkua tai sitten on parempi luovuttaa kokonaan. Ei nimittäin ole edes sellaista mahdollisuutta että voisi johonkin palata takaisin, se on kait joko tai. En aio, enkä enää voi elää puolittaista elämää Jeesuksessa, en näe vaihtoehtoa jossa voisi tajuta tällaisen asian ja sitten vain jatkaa niinkuin ennenkin, kun siis näkee että tässä ollaan niin siinä ei jää vaihtoehtoja kuin kaksi... paatumus tai Jumalan lapseus.
lonelyrider
 

Re: Minäkuva

ViestiKirjoittaja JHK » 13. Syys 2011 15:35

Minulla on luja luottamus siihen että Herralla on hyvä osa myös sinulle.

Se että väsyt kristityn elämästä kertoo että jokin ylimääräinen painaa sinua tällä saralla - Hengen/ Uuden ihmisen mukainen elämä ei ole raskasta, sillä tavoin että se kuluttaisi psyykettä. Jossain kohtaa jokin tai jotkut asiat ovat kapuloina rattaissa, kun ne poistetaan, tilanne paranee olennaisesti. Kohdallasi voi olla kyse siitä että se ylimääräinen joka painaa täytyy pudottaa pois. Vääryyksistä luovutaan, ei Herrasta.

Kuten sanoin, itselläni vapautumista edelsi useita jaksoja jolloin psyykkeeni oli äärirajoillaan, ja voimani tyystin loppu. Lopulta sillat olivat palaneet, eikä paluuta entiseen ollut - entisessä elämänmenossa oli vain tuomio, epätoivo ja tuho. Sain kyllin uskoa ja rohkeutta astua uuteen vasta kun takaisin ei enää voinut mennä - lihassani olen pelkuri - en uskaltanut kulkea suoraa tietä, koska epäilin ja epäilysten tähden pelkäsin. Jumala vei eteenpäin, ei oma äly, ei oma suoritus, ei oma voima.

Sinutkin vie Herra itse perille, ei oma voimasi, oma tahtosi, ei oma tietosi tai taitosi. Mutta joskus tielle pääseminen edelyttää itselleen kuolemista joissain asioissa - sitä ikään kuin kuolee siihen umpikujaan johon vanha ihminen jää, mutta uusi kykenee kulkemaan siitä eteenpäin. Sanon ohjeen sinulle: Luota Herraan, ja huuda Häntä avuksesi. Niin pääset perille. Matkalla voit murtua kyyneliin, voit vajota epätoivoon, itkeä, huutaa, valitta - tie vie kuitenkin eteenpäin, Herra kantaa, Herra muuttaa, Herra parantaa.
JHK
 

Re: Minäkuva

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 13. Syys 2011 15:45

Koen, että olet JHK, täysin oikeassa ja sanasi varmasti ovat täyttä asiaa. Sinänsä en tiedä miten käy, mutta varmasti se niinkin paljolti on miten kirjoitat.
lonelyrider
 

Re: Minäkuva

ViestiKirjoittaja JHK » 13. Syys 2011 21:44

Siunausta Lonelyraider :)
2.Kor 1:
5 Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta.
JHK
 

Seuraava

Paluu Rukouspalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron