Kiusattuna vakavasti

Rukousaiheet

Kiusattuna vakavasti

ViestiKirjoittaja päivänsäde » 04. Syys 2011 21:00

Olen joutunut kiusatuksi viimeaikoina. On ollut paljon ihmisiä, sukulaisia, tuttuja, uskosta osattomia ja jopa sisaria ja veljiä Herrassa ja muitakin joko tuttuja tai puolituttuja, jotka on alkaneet suhtautua minuun kylmästi ja vihamielisesti ja mitätöidä, piikitellä ja vähätellä. Voitteko muistaa rukouksin heitä kaikkia? He ovat itsekin kovia kokeneet elämässään. Suurin osa heistä ei ole uskossa ja pieni osa heistä on uskossa. Mutta heillä on erilaisia vaikeuksia omassa elämässään ja syynä kiusantekoon on mm kateutta, pelkoa uskonasioita kohtaan, sairauksia, ikäviä kokemuksiaan jotka lähtevät jo varhaisesta lapsuudestaan saakka ja kaikkea mahdollista mitä voi ihmisen elämään kuulua. Pyydänkin, että rukoilette Herraa näiden henkilöiden puolesta, että he saisivat Herralta anteeksi sen kun kiusaavat ja että Herra antaisi heille kaiken sen mitä he kaipaavat ja tarvitsevat ja toivovat ja varjelisi heidät kaikilta niiltä asioilta joita he pelkäävät. On mm orpouden ja leskeyden tuskaa ja taloudellisia huolia ja huolta lapsista näillä ihmisillä joita on lähemmäs 30 eri ikäistä miestä ja naista. Kiitos kun siunaatte heitä ja kiitetään jo etukäteen sitä kun Jeesuksen nimen ja veren voimassa saadaan voitto vihollisen valloista ja paha väistyy heidänkin elämästä. Kiitos. Herra oli sallinut nämä koettelemukset elämääni, että pääsisin eroon synnistä ja oppisin Jeesukseen turvaamaan.
päivänsäde
 
Viestit: 77
Liittynyt: 22. Joulu 2010 16:09

Re: Kiusattuna vakavasti

ViestiKirjoittaja eerika » 04. Syys 2011 22:48

:prayer4:

Esirukouksen kautta vien asioita, jotka mainitsit tuossa, Kaikkivaltiaan, Pyhän Jumalamme eteen.
Jeesuksen voitokkaassa nimessä, joka on yli kaikkien muiden nimien.
Amen. :thumb:
Jeesus on Voittaja !
Avatar
eerika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 19. Maalis 2011 16:49


Paluu Rukouspalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron