Sivu 1/2

Tulin uskoon vaimo haluaa eron

ViestiLähetetty: 01. Huhti 2015 05:28
Kirjoittaja Olli
Pyytäisin rukousta perheeni puolesta!

Sain ottaa Jeesuksen sydämmeeni 15.2-15 Kiitos siitä Herralle.

Siitä lähtien suhteemme on ollut "karilla" ja nyt ajautunut siihen pisteeseen että vaimo on ottamassa eroa.
Sanoo että ei kunnioita minua eikä uskoani yhtään ja näkee asian niin ettei tämä voi toimia.
Lähipäivinä tilanne on kärjistynyt niin että ero vaikuttaa todennäköiseltä ja itse olen välillä aika rikki mutta kuitenkin tiedän että Herra ei hylkää.

Saan apua omilta vanhemmilta jotka ovat uskossa ja olen puhunut paikkakunnan papinkin kanssa joka myös kertoi rukoilevansa minun perheeni puolesta.

Perheeseen kuuluu 2v poika ja 8v tyttö pelkään heidän puolesta että en voi antaa heille sitä opetusta jonka minä sain aikoinaan omilta vanhemmiltani.

Re: Tulin uskoon vaimo haluaa eron

ViestiLähetetty: 01. Huhti 2015 08:51
Kirjoittaja Mikko Murpatti
Olli kirjoitti:Pyytäisin rukousta perheeni puolesta!

Sain ottaa Jeesuksen sydämmeeni 15.2-15 Kiitos siitä Herralle.

Siitä lähtien suhteemme on ollut "karilla" ja nyt ajautunut siihen pisteeseen että vaimo on ottamassa eroa.
Sanoo että ei kunnioita minua eikä uskoani yhtään ja näkee asian niin ettei tämä voi toimia.
Lähipäivinä tilanne on kärjistynyt niin että ero vaikuttaa todennäköiseltä ja itse olen välillä aika rikki mutta kuitenkin tiedän että Herra ei hylkää.

Saan apua omilta vanhemmilta jotka ovat uskossa ja olen puhunut paikkakunnan papinkin kanssa joka myös kertoi rukoilevansa minun perheeni puolesta.

Perheeseen kuuluu 2v poika ja 8v tyttö pelkään heidän puolesta että en voi antaa heille sitä opetusta jonka minä sain aikoinaan omilta vanhemmiltani.


Rukoilen puolestasi.

Muista , että myös Pyhä Henki rukoilee puolestasi, ja että olet Jumalan huolenpidossa tässäkin asiassa.

Room. 8:26

Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.

Re: Tulin uskoon vaimo haluaa eron

ViestiLähetetty: 01. Huhti 2015 19:52
Kirjoittaja tanu
Pyhä Kaikkivaltias Jumala, auta ja armahda Jeesuksen nimessä Ollia ja perhettään tässä
vaikeassa tilanteessa. Herra Jeesus auta, että perhe pysyisi koossa ja
vaikeat asiat selviäisivät lopulta parhain päin.
Tapahtukoon Herra sinun tahtosi, amen.

Re: Tulin uskoon vaimo haluaa eron

ViestiLähetetty: 04. Huhti 2015 18:03
Kirjoittaja vaisuliini
*
Haluaisin kertoa sinulle... Muistan miten olin umpikujassa uudistuneen uskoni takia niin ahdisti kovasti kun mieheni koitti saada kaiken tavoin minua luopumaan uskostani. Mutta Jumala teki entistä ahdistavammaksi kutsumalla konkreettisesti minut kasteelle mutta sinä kastepäivänä siellä rannalla mieheni yritti puhdistaa veneen airolla ja myös suihkutilan kuivauslastalla järven pinnalta jotain roskat pois mikä oli outoa eikä se ollut hänen tapaista tehdä. :shock: :wtf:

Ja kastettuani nousin rannalle ja mieheni tuli halaamaan minua. :shock: Jumala taisi tehdä muutoksen hänessä huomaamattani. Nyt hyväksyy uskoani. Ennen kastepäiväni aika oli kovin ahdistava ja olin ypöyksin vaille apua. Mutta tajusin jälkeenpäin etten ollut yksin vaan että Jumala oli kanssani sinä aikana. Niin myös sinun kanssasi, etkä ole yksin.

Psa 34:20 Monet ahdistukset kohtaavat vanhurskasta, mutta Herra pelastaa hänet niistä kaikista. RK

*muistaa kans rukoillen*

Re: Tulin uskoon vaimo haluaa eron

ViestiLähetetty: 05. Huhti 2015 22:29
Kirjoittaja Olli
Kiitos Herra tästäkin päivästä, että olet antanut minulle voimia perheeni kanssa ja annat jatkossakin voimaa kiitos.

Kiitos näistä kaikista sisaruksista jotka rukoilevat meidän perheen puolesta, siunausta heillekkin.

Herra Jeesuksen nimessä minä rukoilen Sinua että ajat sen paholaisen vaimostani pois jotta vaimolleni kirkastuisi Sinun totuus.

Mutta tapahtukoon kaikessa Sinun tahtosi aamen.

Re: Tulin uskoon vaimo haluaa eron

ViestiLähetetty: 03. Touko 2015 19:56
Kirjoittaja Olli
Masennus tahtoo iskeä, voimat on välistä aika lopussa.
Tuntuu että rukouksetkin on ainoastaan sitä, Herra johdata vaimoni uskoon!
Kyyneleitä tullut niin paljon että kohta varmaan hukun niihin.
Rakas Jeesus auta meitä.

Re: Tulin uskoon vaimo haluaa eron

ViestiLähetetty: 04. Touko 2015 11:01
Kirjoittaja Joel.A
Olli kirjoitti:Masennus tahtoo iskeä, voimat on välistä aika lopussa.
Tuntuu että rukouksetkin on ainoastaan sitä, Herra johdata vaimoni uskoon!
Kyyneleitä tullut niin paljon että kohta varmaan hukun niihin.
Rakas Jeesus auta meitä.


Rakas taivaan Isä, auta ja armahda Ollia ja hänen perhettään.

Re: Tulin uskoon vaimo haluaa eron

ViestiLähetetty: 04. Touko 2015 21:45
Kirjoittaja systeri
Olli kirjoitti:Masennus tahtoo iskeä, voimat on välistä aika lopussa.
Tuntuu että rukouksetkin on ainoastaan sitä, Herra johdata vaimoni uskoon!
Kyyneleitä tullut niin paljon että kohta varmaan hukun niihin.
Rakas Jeesus auta meitä.


Voimia veljelle,muistin juuri tässä ja nyt sua ja perhettäsi rukouksin!

Re: Tulin uskoon vaimo haluaa eron

ViestiLähetetty: 16. Kesä 2015 15:36
Kirjoittaja Olli
Tänään muutin pois kotoa (sovittiin vaimon kanssa että olen kuukauden pois sitten katotaan uudestaan tilannetta).

Kiitän Herra, että annat minulle voimia ja johdatat minua.

Siunaa ja varjele lapsiani.

Sinä näet vaimoni tilan, kiitos siitä että olet pehmittänyt hänen mieltä.

Avaa vaimoni sydän näkemään oma tilansa ja tiensä jotta saisi pyytää pelastusta.

Jeesuksen nimessä aamen.

Re: Tulin uskoon vaimo haluaa eron

ViestiLähetetty: 17. Kesä 2015 13:04
Kirjoittaja tanu
Olli kirjoitti:Tänään muutin pois kotoa (sovittiin vaimon kanssa että olen kuukauden pois sitten katotaan uudestaan tilannetta).

Kiitän Herra, että annat minulle voimia ja johdatat minua.

Siunaa ja varjele lapsiani.

Sinä näet vaimoni tilan, kiitos siitä että olet pehmittänyt hänen mieltä.

Avaa vaimoni sydän näkemään oma tilansa ja tiensä jotta saisi pyytää pelastusta.

Jeesuksen nimessä aamen.


Herran varjelusta ja siunausta sinulle Olli ja perheellesi vaikeassa tilanteessa.
Toivotaan ja rukoillaan että kaikki menee parhain päin eli Jumalan tahdon mukaan.