Sivu 1/1

Reiki:iin hurahtanut kaveri sekä toinen skientologiaan...

ViestiLähetetty: 15. Helmi 2015 14:22
Kirjoittaja onefortruth
Mä olen aika varoavainen näiden henkimaailman juttujen suhteen ja tuossa on pidemmän aikaa jo yksi kaverini lähtenyt Reiki-juttuihin mukaan.
Hänellä on ollut pullistumia selkärangassa ja sittemmin niskassa, niiden kanssa ongelmia koska painavat hermoja ja tekevät kipua.
Ikää on vasta 47 vuotta mutta paljon ongelmia noiden kanssa.
Aiemmin hän on jonkin verran käynyt tiettävästi hatha-joogassa mutta nyt ei kykenisi mihinkään joogamuotoihin.
Mutta nyt eräs hänen ystävänsä on perehdyttänyt häntä ilmeisesti myös Reiki:n maailmaan.
Huolestuttaa koska sen myötä olen huomannut että hän ei ole sen onnellisemmaksi tullut. Kun tulee jotain isoja stressaavia juttuja, hän on kuin maahan lyöty ja valittikin somessa että nyt on energiavarastot tyhjänä ja mikä työ onkaan ne saada täyteen! Pari rankempaa koettelemusta tuli juuri vuodenvaihteen jälkeen.
Hän on sen verran muuttunut viimeisen 10-11 vuoden aikana että välillä ihmetyttää.
Jos en käyttäydy somessa niinkuin hän toivoisi, saan kyllä jossain vaiheessa kuulla sitä. Eli en klikkaillut "tykkää"-nappia hänen matkakuvilleen.
Koetin ottaa etäisyyttäkin välillä kuten ihmissuhteissa teemme toisinaan, niin ei hän sitä ymmärrä mitenkään mitä se on.
Aika koetuksella on ystävyys ollutkin mutta en luopuisi silti ystävyydestämme itse vapaaehtoisesti vieläkään joskin se on muuttanut aika tavalla muotoaan.
Eniten huolettaa hänen kielteisyys Raamatun totuutta kohtaan. Matkustelee ainakin kerran vuodessa Thaimaahan ja ihailee Buddha-patsaita ja kaikkea tuollaista siellä.
Silti hän on kyllä kelpuuttanut ajatukset hänen puolestaan rukoilemiselle.
Tämä Reiki-innostus ja tuollaiset kyllä huolestuttaa koska näen, ettei hän henkisesti ole mihinkään päin kehittynyt, päinvastoin masentuneempi ja herkempi. :(
Pappi-ystäväkin (en tiiä onko se sitten uskossa vai ei) on aina sanonut rukoilevan puolestansa.
Mutta en tiedä mitä voisin enempää ystävän puolesta vois tehdä kuin rukoilla sielun pelastumisen puolesta ja terveyden saamiseksi. :hugehug:

Unohdin myös kertoa toisesta kaverista joka on hurahtanut dianetiikkaan ja uskoi siihen täysillä jo vuosi sitten. Yhteydenpitomme jäi. Hän on tullut aiemmin uskoon mutta ilmeisesti luopunut nyttemmin.
Pelkään hänenkin puolestaan kyllä koska tiedän että skientologia on kallista huijausta. :( Saa muistaa!

Re: Reiki:iin hurahtanut kaveri sekä toinen skientologiaan..

ViestiLähetetty: 17. Helmi 2015 20:36
Kirjoittaja vaisuliini
*
Muistan kans.... :hugehug: