Alakulo ja hämmennys

Rukousaiheet

Alakulo ja hämmennys

ViestiKirjoittaja Blum » 21. Marras 2014 01:57

Rukousaihe puolestani: Viime päivät ovat olleet hyvin rankkoja: opiskelu työllistää paljon ja lisäksi olen käynyt tapani mukaan paljon erilaisissa tilaisuuksissa omalla ajalla, näihin lukeutuu mm. luentoja ja hengellisiä tilaisuuksia. Lisäksi olen viettänyt aikaa ystävien ja omien hengellisten projektieni (lukemista ja työskentelyä) parissa. Nukkuminen on jäänyt aika vähäiselle. Intoa kyllä on, mutta tuntuu, että alan uupua pikkuhiljaa.

Lisäksi hengellisesti olen ollut tietynlaisessa aallokossa, kaksi hyvin vastakkaista oppikäsitystä, joiden kanssa olen ajautunut tekemisiin, ahdistavat ja hämmentävät. Lisäksi taas pitkästä aikaa olen ruvennut epäilemään, että olenko tehnyt menneisyydessä anteeksiantamattoman synnin. Ihan kuin olisi tullut tässä suhteessa takapakkia jotenkin...

Pyydän että rukoilette voimia ja selvyyttä asioihin sekä että alakulo ei muuttuisi pitkäkestoisemmaksi masennukseksi.
Blum
 
Viestit: 217
Liittynyt: 17. Syys 2014 00:02

Re: Alakulo ja hämmennys

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 21. Marras 2014 19:24

Asiat kannattaa puhua ,eikä salata sillä salailu saattaa johtaa kaikenlaiseen väärään .Jos on joku hyvä ystävä uskova ,joka ymmärtää mitä on kun toinen puhuu synnistään ja keventää ja haluaa vapauttaa itsensä taakasta Anteeksi pyytäen, niin se on se hyvä ja paljastava ja puhdistava tie .
Uskon ja toivon ,että mikä tahansa asia sinulla onkin niin Herra antaa siihen viisauden ja parantaa tuon osaalueen .Sellainen avonainen reilu suhde Kuninkaamme kanssa meidät tiellä pitää ......ja ilman salailuja.
Lepo on sitte kans tärkeä ja pitää myös elimistö käynnissä näin pimeän syksyn aikaan.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47


Paluu Rukouspalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 9 vierailijaa

cron