Kiitosta

Rukousaiheet

Kiitosta

ViestiKirjoittaja lara.tomb.raider » 31. Tammi 2011 14:40

Tällä palstalla käsitellään usein vakavia rukousaiheita. Kaikki asiat voi tuoda Herran eteen eikä mikään ole Hänelle liian pieni tai suuri ongelma! Tuli vaan erilainen olo tänään...

Haluan kiittää kodista, työpaikasta, terveydestä, uskosta, miehestä, kavereista ja ennen kaikkea Jeesuksen ristin sovitustyöstä, sekä kaikesta muusta hyvästä, mitä olen saanut. Kiitos myös siitä, että paranin lääkärin oikean diagnoosin ja lääkityksen avulla keuhkokuumeesta nopeasti joutumatta sairaalahoitoon nyt tammikuussa. Olo on jo virkeä ja olen palautunut melko nopeasti terveeksi. Mieheni sai vakituisen työpaikan helmikuun alusta, se on kanssa todella iso asia. Tunnen myös kiitollisuutta siitä, että lomamatka Egyptiin peruuntui niin aikaisin siellä olevien mellakoiden vuoksi, että matkan voi vaihtaa toiseen eivätkä mellakat alkaneet vasta meidän ollessa siellä paikan päällä! Nyt suuntana on Espanja, mikä on sekin varmasti mielenkiintoinen matkakohde (en ole aiemmin käynyt).

Kiitos Jumalalle kauniista lumisesta "vanhanaikaisesta" talvesta. Tuntuu ihanalta kävellä töihin pakkasesssa ja raittiissa ilmassa. Luonto on myös erittäin kaunis näin talvella. Lisäksi tunnen kiitollisuutta omasta työstäni, koska olen sellaisella alalla, missä viihdyn. Toivottavasti voin käyttää taitojani paremmin myös seurakunnassa. Olen myös kiitollinen liikkumisen lahjasta. Olen saanut eheytyä ja koen iloa+ onnistumista erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla. Ennen oli alemmuuden tunnetta ja koin olevani hieman ulkopuolinen, lähinnä epäonnistuvani. Nyt olen kuitenkin tutustunut muutamaan ihmiseen, joka on käynyt samoissa jumpissa ja saan liikunnasta iloa ja tyydytystä. Teen parhaani ja se riittää.

Kiitos Jeesuksesta, joka joka päivä välittää meistä ihmisistä. Hän haluaa meille vain parasta ja ihaninta elämää. Jeesus antaa uuden toivon ja mahdollisuuden joka päivä yrittää uudestaan, tehdä parannusta vääristä valinnoista! Kiitos Isälle, joka lähetti Jeesuksen kuolemaan minun ja kaikkien muidenkin syntien vuoksi. Halleluja. :good2:
lara.tomb.raider
 
Viestit: 204
Liittynyt: 04. Tammi 2011 10:33
Paikkakunta: Satakunta

Re: Kiitosta

ViestiKirjoittaja inka » 01. Helmi 2011 15:39

:GBU:
Ihana kiitosrukous! Itse olen kiitollinen samankaltaisista asioista! Terveys ja hyvinvointi, työpaikka yms. eivät ole itsestäänselvyyksiä! Siunausta sinulle ja perheellesi! :hugehug:
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: Kiitosta

ViestiKirjoittaja tadetski » 01. Helmi 2011 18:34

Minäkin jatkan tänne kiitosaiheella. Meidän pojalla on epäily SI-häiriöstä . http://www.nettineuvo.fi/index.asp
Hän on saanut mm. toimintaterapiaa jo useampana vuonna. Tänään toimintaterapeutti soitti ja kertoi, että jatkohakemus poikamme kohdalla on mennyt läpi. :hurraa:
Saamme siis jatkossakin hänelle terapiaa josta toivon olevan hänelle hänen vaikeuksissaan apua. Lisäksi pojalla on luku- ja kirjoitamisenvaikeutta johon tämä terapia voi myös auttaa.

Kiitollinen olen myös siitä, että poikamme ei saanut H1N1 rokotteesta sairautta. Olimme kahden vaiheilla rokotuksen kanssa ja koska poika kuuluu riskiryhmään (astma) päädyimme rokotteeseen pelokkaina. Olen erittäin kiitollinen ettei rokotteesta tullut mitään samalla kun suren niitä lapsia jotka saivat elinikäisen sairauden.

Terveys on kiitollisuuden aihe aina!
tadetski
 
Viestit: 41
Liittynyt: 28. Joulu 2010 23:53

Re: Kiitosta

ViestiKirjoittaja AMP » 02. Helmi 2011 12:25

Kiitos Jeesus kiitollisista ihmistä. :hugehug:

Kiitos kun siunaat kaikkia lapsiasi Jeesus. :prayer4:
AMP
 

Re: Kiitosta

ViestiKirjoittaja Hemu » 02. Helmi 2011 20:35

Onpa ihanaa luettavaa. Paljosta saadaan Jeesusta kiittää! Omalla kohdallani toivon että se saisi näkyä ja kuulua enemmän, missä ikinä sitten liikunkaan. Siunausta!
Hemu
 

Re: Kiitosta

ViestiKirjoittaja pekka » 04. Helmi 2011 01:19

Kiitos Herra Jeesus, että olet suuresta armostasi antanut meille lahjaksi sydämen uskon. Kiitos, että saamme rakastaa sinua ja toinen toistamme ja kiitos, että sinä olet antanut tämän rakkauden sydämiimme. Kiitos myös rakkaista ja ihanista kotieläimistämme!
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51


Paluu Rukouspalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron