En tiedä mitä pitäisi tehdä, töiden suhteen... onkohan Jumalan tahto, että väsymme työssä ja samalla arjessa?
Vai käykö vain vastustus kovaa?
Tosi mieli maassa, taas pitäisi lähteä iltavuoroon ja minusta tuntuu, että ei ole voimia enää yhtään. Kannan syyllisyyttä, kun en näe lapsianikaan tarpeeksi. Eilen päivähoidossa lapsi oli sanonut hoitotädille, että äitiä on ikävä, sydämeni on murtunut.
Eilen olin niin väsynyt että torkuin illalla ja kuulin mieheni jäkätyksen taustalla, kun äiti vaan makaa eikä hoida lapsia. Piti sitten horkassa kammeta itsensä ylös, mutta pahalla päällähän olin... en mikään ihannevaimo sitten. Vaikka tätä työjuttua teen osittain siksi, että tiedän mieheni tahdon siinäkin asiassa, vaikka pakotettu en ole, mutta haluan toimia Jumalan sanaa kunnioittavasti ja kunnioittamaan aviopuolison tahtoa. (toivottavasti näistä asioista saa kirjoittaa, jottei tämä asia vääristy, ei mieheni ole paha ja alistava, vaan minä itse haluan toimia kuten tiedän että toinen tahtoisi minun tekevän ja miten koen Jumalan sanaa tämän asian peilaavan)
Tuntuu, että vaikka on tässä pari päivää vapaata ja sitten taas työpäivä, niin ei lohduta jotenkin, vaan masentaa silti.
Voisikohan Jumala järjestää työasiat niin, että kaikki olisi balanssissa, kiitos.