Sivu 1/3

Rukouspyyntö

ViestiLähetetty: 28. Helmi 2013 16:52
Kirjoittaja citizen
Hei!
Aluksi jos kerron itsestäni ennen pyyntöä, olen kohta 19-vuotias nuori mies ja olen lähtöinen uskovasta perheestä ja itsekin uskon taivaan Isään. Olen kuitenkin kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni hieman "huonossa" seurassa, jossa ei ollut paljon muita uskovia. Porukassa sitä sitten kaikkea kokeillaan ja sieltä on tarttunut pahoja tapoja, joita häpeän ja joista haluan päästä eroon. Seksi, porno, kaikki muu himo johtavat itsensä tyydyttämiseen. Haluan päästä eroon tuosta tavasta, mutta se on uskomattoman vaikeata. Välillä olen ollut jonkun aikaakin erossa, mutta himo yltyy aina ja lopulta se johtaa sen tyydyttämiseen.
Uskon todellakin ja seksi kuuluu mielestäni avioliittoon ja tiedän, että itsetyydyttäminen on väärin, mutta kuten sanoin siitä on vaikea päästä eroon. Olen rukoillut itsekin apua Jeesukselta, ja uskon, että Jeesus on auttanut, mutta minä itse olen ollut liian heikko.
Toinen asia, josta pyydän apua, on rahapelit. Olen pelannut uskomattomia summia kolikkopeleihin ja muuhun veikkaukseen. Varmaankin sama himo vaikuttaa tässäkin asiassa. Pyydän päästä eroon rahapeleistä, koska ne voivat pilata elämän taloudellisesti. Tarvitaahan rahaa, mutta siitä tulee liian helposti epäjumala.
Haluan vielä kiittää, että minulla kuitenkin asiat ihan hyvin, koska kaikilla ne eivät ole näinkään hyvin kuin minulla.

Re: Rukouspyyntö

ViestiLähetetty: 28. Helmi 2013 17:09
Kirjoittaja lonelyrider
Heippa. Koska en pienen pätkän perusteella saa välttämättä ihan oikeaa käsitystä, kysyn että millä tavoin uskot Jeesukseen? Sillä on iso merkitys kaikessa. Mitä Jeesus sinulle merkitsee?

Hienoa että pystyt tunnistamaan syntisi ja pyrit hakemaan apua, siunausta eheytymisen polulle.

Re: Rukouspyyntö

ViestiLähetetty: 28. Helmi 2013 18:55
Kirjoittaja citizen
Uskon Jeesukseen sillä tavalla kuin perheeni on minut opettanut. Sitä on vähän hankala selittää, mutta Jeesus merkitsee todella paljon. Jeesus on kuollut meidän kaikkien puolesta, jotta yksikään joka Häneen uskoo ei joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.

Re: Rukouspyyntö

ViestiLähetetty: 28. Helmi 2013 19:07
Kirjoittaja lonelyrider
Sinun uskollasi on merkitystä sinun kohdallasi... perheen opetuksella, sen rooli on oikeastaan sinänsä toisarvoinen sinun oman pelastuksesi kannalta. Jeesus on totta tosiaan sovittanut koko maailman synnit, mutta mitä tämä merkitsee sinulle yksilönä? Mitä kohdaltasi vaatii se, että voit ottaa vastaan sovituksen, jonka Jeesus puolestasi on tehnyt?

En tiedä, kuinka tuttuja asioita nämä sinulle ovat... oletko kuullut siitä, että Jeesus pitää ottaa henkilökohtaisesti vastaan sydämeen?

Re: Rukouspyyntö

ViestiLähetetty: 28. Helmi 2013 19:37
Kirjoittaja lonelyrider
Jos et vielä ole ottanut Jeesusta vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi ja syntiesi sovittajana? Niin voin rukoilla puolestasi ja voin kyllä kertoa lisää Jeesuksesta, jos tahdot.

Re: Rukouspyyntö

ViestiLähetetty: 28. Helmi 2013 19:45
Kirjoittaja lonelyrider
Niin... ja kysymysten perimmäinen tarkoitus, on auttaa, eikä koettaa hämmentää... toivottavasti et hämmentynyt pelkistä kysymyksistä kysymysten perään :)

Re: Rukouspyyntö

ViestiLähetetty: 28. Helmi 2013 20:25
Kirjoittaja eerika
Muistan rukouksin sinua.
Jeesus olkoon kanssasi ja johdattakoon sinua ja asioitasi.
Siunausta. :thumb:

Re: Rukouspyyntö

ViestiLähetetty: 28. Helmi 2013 20:30
Kirjoittaja citizen
En taida tietää Jeesuksesta tarpeeksi.. Jotenkin suhde Jeesukseen on ollut liian etäinen johtuen kaikesta pahasta mitä olen tehnyt. Joka ilta luen iltarukouksen, mutta sekin tuntuu liian kaavamaiselta. Haluaisin ottaa Jeesuksen sydämeeni, mutta minun on muututtava, jotta voisin tehdä sen. Ja kiitos kaikille jo nyt, jotka esirukoilevat minun puolesta =)

Re: Rukouspyyntö

ViestiLähetetty: 28. Helmi 2013 20:41
Kirjoittaja lonelyrider
citizen kirjoitti:En taida tietää Jeesuksesta tarpeeksi.. Jotenkin suhde Jeesukseen on ollut liian etäinen johtuen kaikesta pahasta mitä olen tehnyt. Joka ilta luen iltarukouksen, mutta sekin tuntuu liian kaavamaiselta. Haluaisin ottaa Jeesuksen sydämeeni, mutta minun on muututtava, jotta voisin tehdä sen. Ja kiitos kaikille jo nyt, jotka esirukoilevat minun puolesta =)



Ilosanoma sinulle ystävä, sinun ei tarvitse muuttua, Jeesuksen voi ottaa vastaan sydämeensä lahjana. Jumala ei vaadi sinulta suorituksia sitä varten.

Jos sinulla on syntejä, jotka haluat jättää Jeesukselle, voit sen tehdä vaikka tässä ja nyt. Riittää kun sanot, että haluat jättää syntisi Hänen ristinsä juurelle. Jeesus on sovittanut syntisi, riittää kun uskot sen ja uskot siihen että Hän on kuollut syntiesi tähden(juuri niidenkin syntien tähden, joista kerroit aiemmin) ja että Hän elää tänä päivänä, koska Hän on voittanut kuoleman ylösnousemuksensa kautta. Jeesus elää ja Hän on voittanut kuoleman.

Sinun ei tarvitse muuttua kelvataksesi tai saadaksesi Jeesukselta anteeksi. Kelpaat juuri tuollaisena kuin olet. Oikeastaan Jeesus odottaa ovella, että kolkutat, Hän vain kysyy, että tahdotko ottaa vastaan kutsun ja jos sydämestäsi sanot, että tahdot, niin voit uskoa että se riittää!

Re: Rukouspyyntö

ViestiLähetetty: 28. Helmi 2013 20:58
Kirjoittaja citizen
Kiitos "rohkaisustasi", tuli heti parempi mieli :GBU: