Herätys - mitä se on?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Herätys - mitä se on?

ViestiKirjoittaja Herman » 16. Loka 2012 21:37

Paljon puhutaan herätyksestä, olisi mielenkiintoista tutkia ja jakaa ajatuksia siitä mitä se oikeastaan on - raamatullisen määritelmän mukaan.

Jumalan antaman herätyksen ehdottomia tunnusmerkkejä on mielestäni synnintunto ja tietoisen synnin hylkääminen. Voisin aikamoisella varmuudella sanoa, että jos tätä ei ole, ei herätys ole Herrasta vaikka mitä tapahtuisi. Synti on asia joka erottaa ihmisen Jumalasta - eli asia jonka Jumala haluaa poistaa tieltä. Kun synti on poistettu, on meillä yhteys Jumalaan. Sitä ei voi tehdä muu kuin Kristuksen sovintoveri, joten herätykseen kuuluu ehdottomasti Kristuksen ristin lunastustyön korostaminen.

Myös mielestäni herätykseen kuuluu ihmisen tahto antaa elämänsä Jumalan käyttöön. Sillä todellinen kääntyminen ei ole vain yhden rukouksen rukoilemista tai käden nostamista tai alttarikutsuun vastaamista, vaan se on todella konkreettista suunnan muuttamista, jonka jälkeen kuljetaan eri suuntaan kuin sitä ennen. Tässä ei ole kyse mistään ansaitsemisesta tai lain teoista, vaan Jumalan rakastamisesta ja evankeliumiin uskomisesta. Evankeliumi sanoo, että Jumala osti meidät omikseen Jeesuksen kalliilla verellä. Sen jälkeen olemme Hänen omiansa, ja Hänellä tulee olla hallintavalta elämäämme. Annamme itsemme täydellisen syntisinä ja heikkoina, ja saamme armosta voiman elää Hänen tahtonsa mukaista ja johdattamaa elämää - "ei me itse, vaan Kristus meissä".

Herätykseen kuuluu myös ihmeet ja merkit. Tämä on todella selkeästi nähtävissä koko Jeesuksen palvelutyössä, lähetyskäskyssä, ja apostolien teoissa kuvatuissa herätyksissä sekä ihan läpi koko Uuden Testamentin. Fyysiset parantumiset ja muut ihmeteot eivät ole pääasia eikä päähuomion tule keskittyä niihin, vaan ne vahvistavat julistetun sanan ylösnousseesta Jeesuksesta ja korottavat Häntä, jotta ihmiset uskoisivat Häneen ristiinnaulittuna syntiemme hintana ja tulisivat kuuliaisiksi Hänen sanalleen. Ihmeet todistavat Jumalan voimasta ja todellisuudesta sekä hyvyydestä ja laupeudesta ihmisiä kohtaan. Ja tilanteen vaatiessa ne osoittavat myös Hänen pyhyyyden ja peljättävyyden, esimerkiksi Ananiaan ja Safiran tapauksessa (Apt.5:1-11).

Sitten herätykseen kuuluu tavalla tai toisella myös vastustukset ja vainot. Useimmiten myös ihmisten kautta, mutta aina vähintäänkin henkimaailman tasolla. Sillä on luvattu, että "kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi" (2.Tim.3:12). Jos odottaa ja kaipaa herätystä, on oltava valmis maksamaan hinta ja kestämään vastustukset Pyhän Hengen antamalla voimalla ja kärsivällisyydellä.
Herman
 

Re: Herätys - mitä se on?

ViestiKirjoittaja todael » 16. Loka 2012 23:16

Kiitos Hermannille, erittäin tärkeistä ja selkeistä sanoista. Olen 110% samaa mieltä - ilman parannuksen tekemistä ja todellista kääntymistä Jumalan puoleen, emme voi puhua vielä herätyksestä. Silti --- itse näin olen saanut ymmärtää --- lopun ajassa kulkee kaksi herätystä rinnakkain. Toinen on ulkoisesti näyttävä ja voimallinen (vetoaa ihmissilmään) ja toinen on kuin "hiljainen tuulen henkäys" - vaatimattomien ihmisten sekä olosuhteiden kautta tapahtuva, ihmissilmään vaatimattomalta näyttävä herätys....

Kiitos Hermanille tekstistä - rukoillaan Jumalalta lisää viisautta, sekä avointa sydäntä astua Hänen palvelijoikseen, jopa kristikunnan kautta hyljeksittyinä Herran Jeesuksen palvelijoina.

Jumala on ihmeellinen ---

Room. 11:33 "Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!"
todael
 

Re: Herätys - mitä se on?

ViestiKirjoittaja Herman » 17. Loka 2012 00:20

Kiitos myös Todael rakentavista sanomista. On selvää, että oikean rinnalla kulkee myös väärää, ja herätyksen sekä hengellisen elämän suhteen tarvitaan todella erottelukykyä sekä juurtumista Sanaan. Yksi asia mikä minua kuitenkin huolestuttaa, (ei sinun kirjoituksissa Todael vaan yleisemmin), on se että väärien ilmiöiden johdosta aletaan kokonaan pelätä ja hylätään ihmeiden ja merkkien tavoittelu. Alkuseurakunnan uskovat rukoilivat rohkeasti ja suorasanaisesti näin:

"Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta." (Apt.4:29-30)

Meidänkään ei tule kadottaa tätä henkeä, sillä Pyhä Henki tahtoo meidän rukoilevan ihmeitä ja tunnustekoja tapahtuvaksi meidän kauttamme. Jos emme tee tätä, olemme tottelemattomia. Se on melkein sama, kuin emme rukoilisi ihmisten pelastumista. Toki ihmisiä pelastuu jossain määrin ilman ihmeitä ja tunnustekojakin, mutta ei siinä määrin kuin Jumala tahtoisi. Olen kokenut monta kertaa ihmisiä evankelioidessa, kuinka pelkkä puhe ei "mene läpi" sitten millään, mutta kun Jumala antaa ihmisten nähdä sanan kuulemisen jälkeen yliluonnollisia ihmeitä, avautuu ihmiset ihmeesti kuuntelemaan ja myös ottamaan vastaan sanomaa.

Itse en ole vielä nähnyt parantumisia, koska olen ollut tämän pelon ja vääristymän valtaama, mutta olen nähnyt kohtikäyvien tiedon ja profetian sanojen saavan aikaan ihmeitä. Herra tahtoo herättää minut ja meidät pyytämään apostolien tavoin: "Ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta"! Aamen.
Viimeksi muokannut Herman päivämäärä 17. Loka 2012 00:52, muokattu yhteensä 1 kerran
Herman
 

Re: Herätys - mitä se on?

ViestiKirjoittaja pekka » 17. Loka 2012 00:32

Herman kirjoitti:Kiitos myös Todael rakentavista sanomista. On selvää, että oikean rinnalla kulkee myös väärää, ja herätyksen sekä hengellisen elämän suhteen tarvitaan todella erottelukykyä sekä juurtumista Sanaan. Yksi asia mikä minua kuitenkin huolestuttaa, (ei sinun kirjoituksissa Todael vaan yleisemmin), on se että väärien ilmiöiden johdosta aletaan kokonaan pelätä ja hylätään ihmeiden ja merkkien tavoittelu. Alkuseurakunnan uskovat rukoilivat rohkeasti ja suorasanaisesti näin:

"Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta." (Apt.4:29-30)

Meidänkään ei tule kadottaa tätä henkeä, sillä Pyhä Henki tahtoo meidän rukoilevan ihmeitä ja tunnustekoja tapahtuvaksi meidän kauttamme. Jos emme tee tätä, olemme tottelemattomia. Se on melkein sama, kuin emme rukoilisi ihmisten pelastumista. Toki ihmisiä pelastuu jossain määrin ilman ihmeitä ja tunnustekojakin, mutta ei siinä määrin kuin Jumala tahtoisi. Olen kokenut monta kertaa ihmisiä evankelioidessa, kuinka pelkkä puhe ei "mene läpi" sitten millään, mutta kun Jumala antaa ihmisten nähdä sanan kuulemisen jälkeen yliluonnollisia ihmeitä, avautuu ihmiset ihmeesti kuuntelemaan ja myös ottamaan vastaan sanomaa. Itse en ole vielä nähnyt parantumisia, koska olen mahdollisesti ollut tämän pelon ja vääristymän valtaama, mutta olen nähnyt kohtikäyvien tiedon ja profetian sanojen saavan aikaan ihmeitä. Herra tahtoo herättää minut ja meidät pyytämään apostolien tavoin: "Ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta"! Aamen.


Kiitän sinua kirjoituksestasi. Laittaisin tämän Raamatun kohdan tähän:

2. Kor. 12:9

Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Herätys - mitä se on?

ViestiKirjoittaja todael » 17. Loka 2012 01:23

Lopun ajassa me näemme valhe profeettojen sekä väärien kristuksien kautta tapahtuvia suuria tunnustekoja ja ihmeitä - niin että nämä henkilöt eksyttävät jos mahdollista, valitutkin (Matt.24:24). Sana "kristuksia" voidaan myös ymmärtää kreikasta merkityksellä "voideltuja". Lopun ajssa siis nousee henkilöitä, jotka korottavat itsensä erityislaatuisen "voitelun" omaavina muiden yläpuolelle, ja saavat tunnusteoillaan monia eksytetyksi. Jeesus painottaa tämän varoituksen merkitystä sanoen Matt.24:25 "Katso, MINÄ OLEN sen teille edeltä sanonut." Tämän varoituksen merkitys on siis lopun ajan seurakunnalle erittäin tärkeä.

Täten lopun ajassa toimii MYÖS väärää "voitelua" (väärien profeettojen, sekä voideltujen aikaansaamana) aidon, Jumalan voiman rinnalla. Matt.7:15-22 Jeesus opettaa vääristä profeetoista, ja osoittaa että he ovat lammastenvaatteissa seurakuntaan tulevia raatelevia susia. Jeesus opettaa että me erotamme heidät todellisista opetuslapsista (1) heissä näkyvistä hedelmistä [Matt.7:20] (2) että he suosivat ja itse elävät laittomuudessa [Matt.7:23]. Nämä tärkeät merkit erottavat väärät profeetat aidoista opetuslapsista - HEITÄ EI eroita tunnustekojen tapahtuminen, vaan heidän uskonelämän vaelluksensa.

2Tess. 2:3 "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,"


Luopumuksen tapahtuminen on laittomuuden tapahtumista, ja lopullisesti laittomuuden ihmisen ilmestymistä, siis antikristuksen ilmestymistä. Antikristuksen ilmestyminen tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä. Tämä luopumus ei voi tapahtua jumalattoman maailman keskellä, vaan uskovien keskellä - muuten emme voisi puhua luopumuksesta. Tämä eksytys on Jumalan lähettämä, ja se kohdistuu niihin jotka eivät olleet uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. Siis luopumuksen takana on laittomuuteen johtava eksytys, jonka rinnalla tapahtuu voimatekoja, tunnustekoja ja ihmeitä.

Mikä erottaa väärät profeetat muista, todellisista opetuslapsista ??

Se on laittomuus. Eksytyksen voima on laittomuus ja sen ajaminen uskovien elämään - siis rakkauden kylmeneminen, ja Jumalan Sanasta luopuminen. Väärien profeettojen opetus ei ole suoranaisesti kieltää Jumalan Sanaa, koska se olisi liian ilmeistä - vaan he tunnustekojen ja ihmeiden kautta vetävät ihmisiä "pikku-hiljaa" luopumaan Jumalan Sanasta. Täten lopulta ihmiset ajautuvat väärien profeettojen opetuksen varaan, ja ilman Jumalan Sanaa he ovat vaarallisessa eksytyksen tilassa.

"Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän (UT:n apostolien) evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän (UT:n Apostolien) puheestamme tai kirjeestämme." 2Tess.2:13-15


Näkyvä, ja ihmissilmään korostuva karismaattinen toiminta on usein se minkä puolesta me "taistelemme". itse olen rukoillut tätä asiaa jo vuosia, ja pyytänyt Jumalalta viisautta erottaa ihmiskunniaan ja näkyvään ihmissilmään korostuvien ihmeiden sekä tunnustekojen valheellisuus. Usein sanomme, tunnusteot ON OLTAVA julkisesti näkyviä ja suurissa kokouksissa tapahtuvia - miksi Jumala tekisi ihmeitä jos ne ei tapahtuisi suurten ihmisjoukkojen edessä ? Tässä on eräs seikka jota kannattaa rukoilla ja etsiä siihen vastausta Jumalalta.

Näinä päivinä Jumala on puhunut minulle Elisan "kaksinkertaisesta-voitelusta", ja sen kautta tapahtuvasta erilaisesta Jumalan ihmeiden, tunnustekojen ja merkkien tapahtumisesta. Jumala ei esiinnykään "värivaloissa" suurissa kokouksissa, vaan voitelu lasketaan arkielämän keskelle sellaisten ihmisten ylle, jotka ovat vastakohta "mediassa" ulkonaisen ja ihmissilmään nousevien "voideltujen" rinnalla. Lopun ajassa kulkee ulkoisesti näyttävä "voitelu" - sekä Jumalan "kätkemä" mutta todellinen voitelu vaatimattomien, halveksittujen sekä ulkonaisesti mitättömien ihmisten kautta.

Näiden ihmisten elämässä Jumalan Sanalla on suunnattoman tärkeä merkitys, ja he näkevät laittomuuden salaisuuden vaikutuksen, ja paljastavat sen Jumalan Sanalla. Näiden ihmisten elämää hallitsee pyhityselämä, Hengen hedelmien kasvu ja niihin pyrkiminen. Tämä erottaa nämä ihmiset niistä, jotka VAIN haluavat "voitelun" - tehdä ihmeitä, tunnustekoja ja voimatekoja ILMAN pyhitystä ja ILMAN Hengen hedelmien kasvua.

Itse en etsi ihmeitä enkä merkkejä - rukoilen että Jumalan evankeliumi voimassaan pelastaisi ihmiset iankaikkisesta kadotuksesta ja tämän tähden myös vapauttaisi ihmisiä riivaaja henkien, sairauden sekä jopa kuoleman vallasta Jeesuksen voiton tähden. Rukoilen Pyhällä Hengellä täyttymistä (toistuvasti niin itselleni kuin muille), sekä todellisten voimatekojen sekä sairaiden parantamisen armolahjan palavaksi virittäytymistä Jumalan seurakunnassa. Silti - tärkein rukous on pyhityselämän toteutuminen Jumalan seurakunnassa sekä Hengen hedelmien osuus elämässämme. Armolahjat eivät ole merkki Hengen hedelmistä - armolahjat voivat olla jopa hyvin lihallisen uskovan käytössä - ilman että tällainen ihminen pyrkii tietoisesti pyhitykseen Kristuksessa.

Silti - En voi välttää sitä opetusta jonka koen Jumalalta saaneeni. Väärät profeetat ovat näkyvän ja ulkoisesti voimakkaan sekä ihmissilmään korostuvan "voitelun" alaisia - mutta todellinen Jumalan voitelu on aina heikoissa, vajavaisissa, jopa eräiden silmissä hyljeksityissä olevaa. Jumala ei toimi niinkuin me tahdomme - Hän itse ottaa kunnian, eikä jaa sitä kenenkään ihmisen kanssa.

Tähän samaan perustui täällä julkaisemani teksti Elisan "kaksinkertaisesta-voitelusta" ------
http://uskonaskel.munpalsta.net/viewtopic.php?f=2&t=977
todael
 

Re: Herätys - mitä se on?

ViestiKirjoittaja systeri » 17. Loka 2012 09:05

Mulla on semmonen käsitys että todellista ihmisen heräämistä edeltää aina jostain johtuva ahdistus :think2:
Joko synnistä tai pelosta tms.
Joka Jeesuksen luo vilpittömästi tulee jostain syystä,sitä hän ei heitä ulos.
Mun käsittääkseni Apostolien teoissa on aika selkeästi kirjoitettuna se että jos joku tulee muun kuin synnintunnon kautta niin siellä on kehoitus pysymään Jumalan armossa.Varoitetaan teoilla ansaitsemisesta.Jumala kyllä näyttää matkanvarrella todeksi synnin ja silloin niistä tulee tehdä parannusta niinkuin meidän jokaisen Rakkaudesta Jumalaan.Toiset vaan kääntyy seuraamaan Herraa ja jossain vaiheessa ihan varmasti tulee vastaan synnintunto.Teoilla ansaitseminen "hyötymielessä" johtaa omavanhurskauteen ym:n.
systeri
 

Re: Herätys - mitä se on?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 17. Loka 2012 09:08

Herman kirjoitti:Meidänkään ei tule kadottaa tätä henkeä, sillä Pyhä Henki tahtoo meidän rukoilevan ihmeitä ja tunnustekoja tapahtuvaksi meidän kauttamme.

...mutta kun Jumala antaa ihmisten nähdä sanan kuulemisen jälkeen yliluonnollisia ihmeitä, avautuu ihmiset ihmeesti kuuntelemaan ja myös ottamaan vastaan sanomaa.

Herra tahtoo herättää minut ja meidät pyytämään apostolien tavoin: "Ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta"! Aamen.


Olen lukenut jossain yhden jutun ja se juttu oli tällainen: seuraako ihmeet ja tunnusteot uskovia vai päinvastoin eli uskovat niitä seuraa. En muista mitä Raamatullinen vastaus oli.

Eilen minä ajattelin sitä ja sit tulin tänne foorumiin ja kas... tässä foorumissa on valmiina aihe. :thumb: Kysyn, tapahtuuko ne ihmeet ja tunnusteot kun uskovat toimii Sanan mukaan ja he lausuvat vain sanan niin sit ne tapahtuu? Siis Sanan voiman vaikutuksesta koska Sanassa on Jumalan voima.
En usko että ne seuraa uskovia mitä olen ennen lukenut.
Onko vaarallista lausua sitä...?

Minä olen aina ajatellut että herätys alkaa ensin itsestään uskovasta kun se etsii Jumalaa niin sillä tavalla Jumala lähestyy. En muista missä olen lukenut mutta siinä sanoo että on vaarallista odottaa että herätys tapahtuisi eräässä uskovassa vaikka sitä ei tapahtuisi jos odottaa. Herätys alkaa ensin itsestään...
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7928
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Herätys - mitä se on?

ViestiKirjoittaja systeri » 17. Loka 2012 09:19

Uskon kautta tapahtui Raamatun aikoihin kaikennäköistä..niin varmaan tänäänkin...
Mark 16:
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
systeri
 

Re: Herätys - mitä se on?

ViestiKirjoittaja pekka » 17. Loka 2012 10:12

todael kirjoitti:Lopun ajassa me näemme valhe profeettojen sekä väärien kristuksien kautta tapahtuvia suuria tunnustekoja ja ihmeitä - niin että nämä henkilöt eksyttävät jos mahdollista, valitutkin (Matt.24:24). Sana "kristuksia" voidaan myös ymmärtää kreikasta merkityksellä "voideltuja". Lopun ajssa siis nousee henkilöitä, jotka korottavat itsensä erityislaatuisen "voitelun" omaavina muiden yläpuolelle, ja saavat tunnusteoillaan monia eksytetyksi. Jeesus painottaa tämän varoituksen merkitystä sanoen Matt.24:25 "Katso, MINÄ OLEN sen teille edeltä sanonut." Tämän varoituksen merkitys on siis lopun ajan seurakunnalle erittäin tärkeä.

Täten lopun ajassa toimii MYÖS väärää "voitelua" (väärien profeettojen, sekä voideltujen aikaansaamana) aidon, Jumalan voiman rinnalla. Matt.7:15-22 Jeesus opettaa vääristä profeetoista, ja osoittaa että he ovat lammastenvaatteissa seurakuntaan tulevia raatelevia susia. Jeesus opettaa että me erotamme heidät todellisista opetuslapsista (1) heissä näkyvistä hedelmistä [Matt.7:20] (2) että he suosivat ja itse elävät laittomuudessa [Matt.7:23]. Nämä tärkeät merkit erottavat väärät profeetat aidoista opetuslapsista - HEITÄ EI eroita tunnustekojen tapahtuminen, vaan heidän uskonelämän vaelluksensa.

2Tess. 2:3 "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,"


Luopumuksen tapahtuminen on laittomuuden tapahtumista, ja lopullisesti laittomuuden ihmisen ilmestymistä, siis antikristuksen ilmestymistä. Antikristuksen ilmestyminen tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä. Tämä luopumus ei voi tapahtua jumalattoman maailman keskellä, vaan uskovien keskellä - muuten emme voisi puhua luopumuksesta. Tämä eksytys on Jumalan lähettämä, ja se kohdistuu niihin jotka eivät olleet uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. Siis luopumuksen takana on laittomuuteen johtava eksytys, jonka rinnalla tapahtuu voimatekoja, tunnustekoja ja ihmeitä.

Mikä erottaa väärät profeetat muista, todellisista opetuslapsista ??

Se on laittomuus. Eksytyksen voima on laittomuus ja sen ajaminen uskovien elämään - siis rakkauden kylmeneminen, ja Jumalan Sanasta luopuminen. Väärien profeettojen opetus ei ole suoranaisesti kieltää Jumalan Sanaa, koska se olisi liian ilmeistä - vaan he tunnustekojen ja ihmeiden kautta vetävät ihmisiä "pikku-hiljaa" luopumaan Jumalan Sanasta. Täten lopulta ihmiset ajautuvat väärien profeettojen opetuksen varaan, ja ilman Jumalan Sanaa he ovat vaarallisessa eksytyksen tilassa.

"Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän (UT:n apostolien) evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän (UT:n Apostolien) puheestamme tai kirjeestämme." 2Tess.2:13-15


Näkyvä, ja ihmissilmään korostuva karismaattinen toiminta on usein se minkä puolesta me "taistelemme". itse olen rukoillut tätä asiaa jo vuosia, ja pyytänyt Jumalalta viisautta erottaa ihmiskunniaan ja näkyvään ihmissilmään korostuvien ihmeiden sekä tunnustekojen valheellisuus. Usein sanomme, tunnusteot ON OLTAVA julkisesti näkyviä ja suurissa kokouksissa tapahtuvia - miksi Jumala tekisi ihmeitä jos ne ei tapahtuisi suurten ihmisjoukkojen edessä ? Tässä on eräs seikka jota kannattaa rukoilla ja etsiä siihen vastausta Jumalalta.

Näinä päivinä Jumala on puhunut minulle Elisan "kaksinkertaisesta-voitelusta", ja sen kautta tapahtuvasta erilaisesta Jumalan ihmeiden, tunnustekojen ja merkkien tapahtumisesta. Jumala ei esiinnykään "värivaloissa" suurissa kokouksissa, vaan voitelu lasketaan arkielämän keskelle sellaisten ihmisten ylle, jotka ovat vastakohta "mediassa" ulkonaisen ja ihmissilmään nousevien "voideltujen" rinnalla. Lopun ajassa kulkee ulkoisesti näyttävä "voitelu" - sekä Jumalan "kätkemä" mutta todellinen voitelu vaatimattomien, halveksittujen sekä ulkonaisesti mitättömien ihmisten kautta.

Näiden ihmisten elämässä Jumalan Sanalla on suunnattoman tärkeä merkitys, ja he näkevät laittomuuden salaisuuden vaikutuksen, ja paljastavat sen Jumalan Sanalla. Näiden ihmisten elämää hallitsee pyhityselämä, Hengen hedelmien kasvu ja niihin pyrkiminen. Tämä erottaa nämä ihmiset niistä, jotka VAIN haluavat "voitelun" - tehdä ihmeitä, tunnustekoja ja voimatekoja ILMAN pyhitystä ja ILMAN Hengen hedelmien kasvua.

Itse en etsi ihmeitä enkä merkkejä - rukoilen että Jumalan evankeliumi voimassaan pelastaisi ihmiset iankaikkisesta kadotuksesta ja tämän tähden myös vapauttaisi ihmisiä riivaaja henkien, sairauden sekä jopa kuoleman vallasta Jeesuksen voiton tähden. Rukoilen Pyhällä Hengellä täyttymistä (toistuvasti niin itselleni kuin muille), sekä todellisten voimatekojen sekä sairaiden parantamisen armolahjan palavaksi virittäytymistä Jumalan seurakunnassa. Silti - tärkein rukous on pyhityselämän toteutuminen Jumalan seurakunnassa sekä Hengen hedelmien osuus elämässämme. Armolahjat eivät ole merkki Hengen hedelmistä - armolahjat voivat olla jopa hyvin lihallisen uskovan käytössä - ilman että tällainen ihminen pyrkii tietoisesti pyhitykseen Kristuksessa.

Silti - En voi välttää sitä opetusta jonka koen Jumalalta saaneeni. Väärät profeetat ovat näkyvän ja ulkoisesti voimakkaan sekä ihmissilmään korostuvan "voitelun" alaisia - mutta todellinen Jumalan voitelu on aina heikoissa, vajavaisissa, jopa eräiden silmissä hyljeksityissä olevaa. Jumala ei toimi niinkuin me tahdomme - Hän itse ottaa kunnian, eikä jaa sitä kenenkään ihmisen kanssa.

Tähän samaan perustui täällä julkaisemani teksti Elisan "kaksinkertaisesta-voitelusta" ------
http://uskonaskel.munpalsta.net/viewtopic.php?f=2&t=977


Kiitos kirjoituksestasi, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kiitokset myös kaikille muillekin kirjoituksistanne. Suurin kiitos HERRALLE. Todaelkin toi jo todella hyvin esiin mikä on todellista Jumalan sanan mukaista herätystä ja mikä on sitä väärää herätystä. Väärä herätys saa suuret ihmisjoukot liikkeelle mutta se oikea herätys lähtee liikkeelle aina heikkoudesta ja vaatimattomuudesta ja niin edelleen eli nörtymisestä Jumalan tahdon alle ja aina lähtemistä parannuksen tekoon, myös piilosynneistä. Jumala meitä tässä parannuksen teossa auttakoon ja armahtakoon.

Tänään auttaa Herra.

Isän Jumalan siunausta ja Herran Jeesuksen armoa jokaiselle tähän päivään.

Evankeliumi Matteuksen mukaan 5:

1. Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.
2. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:
3. "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
4. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
5. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
6. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
7. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
8. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
9. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
10. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
11. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
12. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
13. Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
14. Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
15. eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
21. Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
23. Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
24. niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
25. Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
26. Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
27. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
28. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
29. Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
30. Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
31. On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
32. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
33. Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi'.
34. Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin,
35. älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;
36. äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi;
37. vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
38. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
39. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
40. ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
41. ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
42. Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
43. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45. että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47. Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48. Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Herätys - mitä se on?

ViestiKirjoittaja Herman » 17. Loka 2012 11:50

vaisuliini kirjoitti:Kysyn, tapahtuuko ne ihmeet ja tunnusteot kun uskovat toimii Sanan mukaan ja he lausuvat vain sanan niin sit ne tapahtuu? Siis Sanan voiman vaikutuksesta koska Sanassa on Jumalan voima.
En usko että ne seuraa uskovia mitä olen ennen lukenut.
Onko vaarallista lausua sitä...?


Aidot ihmeet ja tunnusteot ovat Elävän Jumalan tekoja, eli ne tapahtuvat vain ja ainoastaan Hänen tahdostaan. Usko itsessään ei saa aikaan ihmeitä, vaan Hän johon uskotaan. Mutta Jumala tekee ihmeet meidän kauttamme, meidän uskomme kautta. Se on sellaista uskoa, jonka Hän itse armostansa meissä vaikuttaa. Eli emme itse voi sitä uskoa saada aikaiseksi, vaan me otetaan se vastaan ensin, ja sitten "käytetään" sitä sen mukaan miten Jumala tahtoo.

Eli meidän tulee ensin uskoa yleisellä tasolla, että Jumala voi ja tahtoo tehdä ihmeitä evankeliumin sanan vahvistukseksi. Sitten me voidaan vaikka apostolien tavoin rukoilla, että Herra antaisi meille rohkeutta julistaa evankeliumia sekä myös ojentaisi kätensä niin että sairaita paranee ja ihmeitä ja tunnustekoja tapahtuu Jeesuksen Kristuksen nimessä. Sitten me voidaan uskoa, että Jumala vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, niin että evankeliumin julistamistilanteissa sekä rukoustilanteissa Hän tekee ihmeitä meidän kauttamme.

Aina ei välttämättä tapahdu mitään näkyvää, eikä sairaudet välttämättä parane yhdellä rukouksella, mutta ei pidä lannistua näennäisistä epäonnistumisista. Eihän kaikki myöskään tule uskoon, joille julistetaan evankeliumia, ainakaan sillä hetkellä. Silti on tehtävä sitä, mitä Herra on käskenyt meitä tekemään. Jumala tahtoo, että ihmiset pelastuvat ja Hän tahtoo parantaa sairaita, vapauttaa riivattuja ja tehdä muita tunnustekoja osoittaakseen voimaansa, joten voimme olla varmoja, että ennemmin tai myöhemmin saamme nähdä näitä ihmeitä. Mutta jos emme koskaan ala ojentautua uskossa, emme myöskään koskaan tule niitä näkemään.
Herman
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa