Väärät ja oikeat jäsenet!

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Väärät ja oikeat jäsenet!

ViestiKirjoittaja PetriFB » 16. Loka 2012 09:19

Kirjoitan tämän kirjoitukseni Raamatun Hengessä, johon kuuluu lähimmäisen rakastaminen totuudessa. Raamatullinen rakkaus ei tue syntiä ja vääryyttä, vaan Raamatun totuutta. Kirjoitukseni sävy ei varmasti miellytä kaikkia, mutta olen sen pyrkinyt tekemään selkokielellä ja Raamatun sanan rakkautta ja totuutta noudattaen.

Tulkaa kaikki -liike järjestää viikonloppuna Helsingissä avoimen tilaisuuden. Puhujana on tilaisuudessa muun muassa kirkolliskokousedustaja Johanna Korhonen.

- Demokratia tuntuu olevan kirkossa monille kirosana, sanoo tilaisuuden pääalustaja Johanna Korhonen.

- Jopa korkeat päättäjät vetoavat siihen, että kirkko on Kristuksen ruumis eikä siihen siksi voi soveltaa normaalin hyvän hallinnon käytäntöjä. Tästä aiheutuu paljon vaikeuksia, kun esimerkiksi erimielisyyksiä ei osata eikä uskalleta käsitellä. Epäselvää on myös, kuuluvatko kyseiseen ruumiiseen lainkaan aivot, Korhonen toteaa.

Kirkon ongelma on jumalattomien ja uskovaisten sekoittaminen keskenään edustamaan Kristuksen ruumista. Luterilainen kirkko opettaa kirkon olevan sekoittunut ruumis, johon kuuluu sekä oikeita (uskovia) että vääriä (jumalattomia) jäseniä. Kirkko opettaa, että luterilaisuudelle vapaiden suuntien uskovien seurakunta käsite on vieras ajatus, koska vehnän ja valhevehnän on annettava kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti, rakkauden vaatimuksesta.

Raamatun opetuksen mukaan Herran Jeesuksen seurakuntaan (Kristuksen ruumis) ei kuulu muita kuin Jeesuksen pelastamia uskovaisia ihmisiä, jotka uskovat Herraan Jeesukseen niin kuin Raamattu sanoo. Raamattu opettaa lusteen (valhevehnän) olevan pahan lapset ja vehnän olevan Jumalan lapsia. Raamatun mukaan pelto on maailma, jossa luste ja vehnä kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti. Elonleikkuu on tämän nykyisen maailmanajan loppu kun Herra Jeesus tulee takaisin.

Raamatun opetuksen mukaan luste ja vehnä kasvavat yhdessä maailmassa, ei seurakunnassa, sillä Jumalaan seurakuntaan ei kuulu kuin Jumalan armosta pelastettuja Herran Jeesuksen opetuslapsia.

Kirkon ongelma on sekoitus, jossa kaksi erilaista siemenen omaavaa ihmisjoukkoa koittaa yhdessä rakentaa rakennusta toisistaan täydellisesti poikkeavien rakennusaineitten kautta. Lopputulos tällaisesta rakentamisesta on sekasotku ja kaaos sekä iso riita. Jumalattomat rakentavat kirkkoa synnin varaan täyttäen kirkon opit ja toiminnan kaikilla mahdollisilla synneillä. Uskovat koittavat rakentaa kirkkoa Raamatun opetuksen mukaan sekä osin uskonnollisten perinnäissääntöjen mukaan.

Otan esimerkin edellä mainitusta rakentamisesta. Tarkoitus ei ole nyt loukata ketään, vaan kertoa suomenkielellä selkokielellä millaisesta rakentamisesta on kyse. Tarkoitus on rakentaa kirkkorakennus. Paikalle saapuu kaksi arkkitehtiä. Toisella on kirkkorakennuksen rakennuspiirustukset ja toisella ilotalon rakennuspiirustukset. Työtä aletaan tehdä yhdessä koska koetaan, että kirkkoon kuuluvat kaikki. Kun työt alkavat edistyä, niin molemmat leirit alkavat purnaamaan, että heillä on oikea näkemys miten kirkko pitäisi rakentaa. Kun kirkko on valmis ja rakennuksen sisällä alkaa yhtä aikaa toimimaan kirkon jumalanpalvelukset sekä ilotalon pyörittäminen, niin molemmat leirit ovat toisiaan vastaan kokien että oma näkemys on oikea ja toisen väärä.

Miksi otin esimerkiksi ilotalon? Siksi koska kirkko hyväksyy kaikenlaiset haureuden synnit. Synnin rakastajat ja Raamatun Jumalaa rakastavat käyvät kamppailua siitä kumman näkemys on oikea. Synnin rakastajat sanovat homouden olevan Jumalan tahto ja Raamatun Jumalaa rakastavat sanovat homouden olevan syntiä.

Jokainen varmasti ymmärtää, että alunperin näiden kahden porukan olisi pitänyt olla erossa toisistaan ja rakentaa ihan oma rakennus oman arvomaailmansa pohjalta. Kirkon ongelma on se että sen sisällä on kahdenlaisia jäseniä; toiset rakentaa synnin valtakuntaa ja toiset koittavat rakentaa Raamatun perustukselle sekä osin perinnäissääntöjen varaan. Synnin varaan rakentajat sanovat, että heidän arvomaailmansa on oikea ja Raamatun mukainen. Raamatun mukaan ja osin perinnäissääntöjen varaan rakentavat sanovat, että heidän arvomaailmansa on Raamatun mukainen. Molemmat leirit julistavat toinen toisensa vääräuskoisiksi ja kovien riitojen kautta kumpaisetkin koittavat todistaa olevansa oikeassa. Tämän seurauksena kirkossa on työpaikkakiusaamista, riitoja, jännitteitä sekä jatkuva kina kaikesta mitä kirkon sisällä tapahtuu tai opetetaan.

Synnin puolustajat vaativat kirkkoon demokratiaa ja uskovaiset vaativat Teokratiaa. Demokratialla tarkoitetaan tässä yhteydessä kansan valtaa, joka haluaa rakentaa synnin varaan. Teokratia tarkoittaa Jumalan valtaa, jossa Raamatun sana on ainoa auktoriteetti, jonka varaan tulee rakentaa. Näiden kahden siemenen sekoittaminen yhdeksi ei onnistu. Raamatun mukaan vähäinen hapatus (synnin hapatus) hapattaa koko taikinan. Kirkolle on käynyt siten että synnin hapatus on hapattanut sen ja synti on ottanut kirkossa selkeän yliotteen, niskalenkin josta vastustaja ei pääse enää pois. Synti on selättänyt Raamatun hyvän ja muuttanut sen irstauden ja synnin lähteeksi.

Alunperin näiden kahden siemenen olis pitänyt kasvaa yhdessä maailmassa, mutta ei rakentaa kirkkoa yhdessä. Kenen on syy tähän sekasortoon ja sotkuun? Kirkon oma syy, koska se itse hyväksyi väärät jäsenet oikeiden jäsenten joukkoon. Mikä olisi oikea ratkaisu tähän pulmaan? Uskovien tulisi jättää synnin Baabelin torni, jota kirkko rakentaa synnin voimalla, jossa kirkon johto on korviaan myöten. Uskovaisten tulisi tulla ulos kirkosta seurakunta yhteyteen, jossa seurakuntaa rakennetaan Jumalan sanan totuuden perustukselle rakkauden Hengessä.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Väärät ja oikeat jäsenet!

ViestiKirjoittaja pekka » 16. Loka 2012 11:17

Kiitos, kirjoituksesi oli todella hyvä ja selkeä missä nyt mennään ja mistä kaikki riita ja sekasotku johtuu kansankirkossa ja olen täysin samaa mieltä kanssasi.

Toinen kirje tessalonikalaisille 3:

1. Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
2. ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.
3. Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.
4. Ja me luotamme teihin Herrassa, että te sekä nyt että vasta teette, mitä me käskemme.
5. Ja Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.
6. Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.


Toinen kirje tessalonikalaisille 2:

1. Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2. ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6. Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
13. Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
14. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
15. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
16. Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
17. lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Väärät ja oikeat jäsenet!

ViestiKirjoittaja Eetu » 16. Loka 2012 13:07

Kiitos Herralle olen saanut tulla ulos kirkosta, en tosin siellä paljon aikaa viettänytkään, koska istumatyössä kun olen, ei ole hirveän suurta motivaatiota mennä puuduttamaan pakaroita kirkkoon (toistan itseäni mutta mielestäni yksi monista hyvistä syistä lähteä lopullisesti ulos kirkosta vaikka kirmaamaan metsään tai kalastamaan ja etsimään todellista seurakuntayhteyttä).

Ilotalo on hyvä sana kuvaamaan sitä, mitä kirkossa tapahtuu, kirkosta puuttuu enää stripparit ja viinatarjoilu niin homma on siinä. Sitten voisi joku puhaltaa tulta kirkon ovella ja musiikkina joku itämainen renkutus.

Juttelin eilen yhden uskomattoman kanssa, hän perusteli kirkon jäsenyyttään sillä että kirkko tekee hyväntekeväisyystyötä mutta sitten sanoi kyllä tovin jälkeen että hänen kokemuksensa kirkon työntekijöistä on se, että varsinaisia käärmeenpesiä ovat kirkon virastot, mikä ei yllätä minua koska eihän kirkkoa pitäisi edes olla olemassa. Ei Jumala meiltä kultakupolisia rakennuksia halua, eikä jotain että istumme kirkossa taize-messussa pikku jakkaroilla ja laulamme latinaksi jotain liirumlaarumia.

Minua yhtä aikaa naurattaa ja surettaa kun näen kirkon kaapupukuista porukkaa jossain. Jännityksellä odotan, pystynkö pitämään pokkani sukulaistytön ristiäisissä, olen jo luvannut läheisilleni että en ala väittelemään luterilaispapin kanssa. On silti irvokasta että luterilaisessa kasterituaalissa ensin luetaan Raamatun kohta jossa Jeesus siunasi lapsia, sitten rituaalissa siunataan vauvaa mutta ei siinä vielä kaikki sitten hänet pakkoliitetään kirkon jäseneksi, eikä kukaan kysynyt lapselta mitään. Törkeää uskonnollista pakkosyöttöä, vastustan sitä niin paljon että en suostunut sukulaistytön kummiksi. Menen silti paikalle pakkoliitosrituaaliin koska rakastan veljeäni, hänen vaimoaan ja heidän tytärtään lähimmäisinä. Ja onhan siellä tietysti ruokaa, sitä voin kyllä syödä. Tietysti olisihan se varmasti mieleenpainuvaa jos sanoisin sen Jeesus siunasi lapsia kohdan ja vauvan siunaamisen jälkeen että eiköhän se jo riitä, vai oliko raamatullisia perusteita sille, että vielä pirskotellaan taikavettä lapsen päälle? Eihän vauvat siitä tykkää, alkavat itkeä heti kun kastellaan kuin jotain pikku taimea.

Helsingissä kirkko on jo niin epätoivoinen että järjestää lasten joukkokasteita, siellähän voisi vaikka vesipyssyllä pakkoliittää koko porukan kirkon jäseneksi niin olisi Itä-Saksan mallin mukaisesti tehokas toimenpide ja kiireellä sitten kotiin katsomaan formulakisoja (huom en tarkoita tätä pilkallisesti ketään teistä kohtaan, jos joku teistä tykkää formuloista, vain esimerkki siitä mitä Suomen kansa katsoo).
Eetu
 

Re: Väärät ja oikeat jäsenet!

ViestiKirjoittaja Juha » 16. Loka 2012 18:18

Hyvä kirjoitus. Siitä muistuikin mieleeni:

14. Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa. Mitä yhteistä on näet vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valolla ja pimeydellä?
15. Miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovalla on uskottoman kanssa?
16. Miten sopivat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, kuten Jumala on sanonut: Minä olen asuva heissä, vaeltava heidän keskellään, oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

[ JKR 2. Kor. 6... ]
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Väärät ja oikeat jäsenet!

ViestiKirjoittaja pekka » 19. Loka 2012 12:39

Tässä kävi nyt jälleen juuri niin kuin Petrin aloituskirjoituksessa tässä ketjussa on Petri kirjoittanut eli "väärät jäsenet" ehdottivat sateenkaarimessua järjestettäväksi kirkkoon ja kirkkoherra hyväksyi heidän ehdotuksensa. Kirkkoherra noudatti mielummin ihmisten tahtoa vaikka hänen olisi pitänyt noudattaa Jumalan tahtoa ja ilmoittaa väärille jäsenille eli eksyksissä oleville ihmisille, että tällaista sateenkaarimessua ei tulla missään tapauksessa kirkossa järjestämään.

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa ... kaarimessu

Jumalan sana sanoo:

2. Tess. 2:12

että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Väärät ja oikeat jäsenet!

ViestiKirjoittaja tuomarisimson777 » 19. Loka 2012 21:17

Luterilaisessa kirkossa todellakin on arpapeliä millaisen saarnan siellä kuulee. Sekaista. Omat rippijuhlani kun olivat, siellä saarnattiin evoluution ja luomisopin sekoitusta. Veljen konfirmaatiossa taas sattui olemaan lienee uskossa oleva saarnaaja joka julisti ettei ihminen pelastu ilman henk.koht uskoa Raamatunmukaiseen Jeesukseen :wise3:
Ainakin melkein oikeita uskon-näkemyksiä jo vuodesta 2004=)=)
tuomarisimson777
 
Viestit: 543
Liittynyt: 01. Maalis 2011 17:44

Re: Väärät ja oikeat jäsenet!

ViestiKirjoittaja pekka » 20. Loka 2012 12:17

M. Luther oluen ystävä?

Kaljaa kirkkoihin?

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuu ... urakuntaan

Onhan nämä kansankirkon asiat hyvin sekaisin ja hyvin sekoitettu, johtuen juuri siitä kun eksyksissä olevat ihmiset tuovat syntiä kansankirkkoon koko ajan enemmän ja papisto ei vastusta tarpeeksi päättäväisesti, välillä jo tuntuu siltä että ei vastusta juuri nimeksikään, synnin tuomista uskovien keskuuteen sillä onhan heitäkin ev.lut. kirkon toiminnassa mukana. Synti koetaan hyväksyttävänä asiana ev.lut. papiston keskuudessa ja parannusta ei tarvitse tehdä tai saa itse päättää, tekeekö vai ei. Kaikki ovat tervetulleita ja vielä parempi jos tuodaan synnitkin mukana niin, että kaikki muutkin saavat niistä "nauttia", tämä tuntuu olevan meininki kansankirkossa tässä ajassa missä elämme. Onneksi on vielä siellä täällä edes muutama kansankirkon pappi joka julistaa myös parannuksen tekoa synneistä.

Suurin syy tälle syvälle luopumukselle johtuu mielestäni "lapsikasteesta/lapsikasteopista" eli kirkko kutsuu sitä "kasteen armoksi". Siinä ihminen tuon opin mukaan uudestisyntyy Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa eli ei tarvita välttämättä mitään parannuksen tekoa (tai saa ainakin itse päättää tekeekö mitään parannusta synneistä) ja uskoa evankeliumiin. Näin olen asiat ymmärtänyt. Vai mitä mieltä olette?

Ensimmäinen Pietarin kirje 1:

1. Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa,
2. ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
4. turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
5. jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
6. Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
7. että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
8. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
9. sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
10. Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
11. ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
12. Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.
13. Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
14. Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
15. vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
16. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä".
17. Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
18. tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19. vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
20. hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
21. jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.
22. Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
23. te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
24. Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
25. mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 36 vierailijaa

cron