johtajuus ja Raamattu

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

johtajuus ja Raamattu

ViestiKirjoittaja Eetu » 03. Loka 2012 11:07

Mitä mieltä olette tämmöisestä toiminnasta?

http://www.verkosto.net/?sid=25

Itse en hyväksy sitä, että ketään asetetaan johtamaan toisia. Seurakunnassa tietysti tulee Raamatun mukaan olla vanhimmisto mutta tuommoinen solujohtajan pesti kuulostaa oudolta. Pelastusarmeija on ääriesimerkki siitä, että tuodaan armeijan komentoketjuja uskovien pariin. Ajattelin ensin liittyä tuommoiseen soluun mutta nyt tarkemmin harkittuani päätin että en suostu alistumaan minkään "solujohtajan" alaisuuteen saati sitten "toiminnanjohtajan" alaisuuteen.
Eetu
 

Re: johtajuus ja Raamattu

ViestiKirjoittaja Herman » 03. Loka 2012 22:46

Eetu kirjoitti:Ajattelin ensin liittyä tuommoiseen soluun mutta nyt tarkemmin harkittuani päätin että en suostu alistumaan minkään "solujohtajan" alaisuuteen saati sitten "toiminnanjohtajan" alaisuuteen.


Tuossa linkittämässäsi kirjoituksessa ei ollut mitään tuollaista ajatusta, että pitäisi alistua johtajan alaisuuteen. Päinvastoin siinä sanotaan "alistua johtajiksi", mikä on täysin raamatullinen ajatustapa, sillä Raamatun mukaan johtajat ovat kaikkien palvelijoita. Mielestäni linkin kirjoitus oli ihan hyvä.
Herman
 

Re: johtajuus ja Raamattu

ViestiKirjoittaja Eetu » 04. Loka 2012 10:08

Kiitos kommentista! Yritin siis hakea sitä, että onko johtajuudelle uskovien parissa raamatullisia perusteita. Eihän tässä foorumissakaan ole johtajaa. Eikös uskovien pitäisi olla kaikkien samalla viivalla? En tahdo mitenkään väitellä tästä, on vaan johtajuus yleensäkin mietityttänyt viime aikoina.
Eetu
 

Re: johtajuus ja Raamattu

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 04. Loka 2012 10:20

No, jos ei mietitä sanaa johtajuus, vaan sitä että jotkut ovat opettajia ja kaitsijoita... nykypäivänä puhutaan hengellisestä johtajuudesta ja se helposti mielletään negatiivisesti. Yksihän meillä on ylin Johtaja, kukaan ei varmaan pyri Jumalan paikalle eikä kukaan saa ottaa ylimmäksi auktoriteetikseen ihmistä.

Ajattelen tuosta hengellisestä johtajuudesta myös näin. Tarvitaan myös niitä, jotka neuvovat ja pitävät huolta, joilla on hengellistä kokemusta opettaa ja kaitsea. Johtajuus voi olla pelkkä sana, joka otetaan heti ajatuksena että asetutaan yläpuolelle toisen ja aletaan jakelemaan määräyksiä.
lonelyrider
 

Re: johtajuus ja Raamattu

ViestiKirjoittaja Eetu » 04. Loka 2012 10:43

Joo, ehkä olen hiukan yliherkkä nyt mille tahansa johtajuudelle. Erehdyin nimittäin jokin aika sitten liittymään uskovien sähköpostirinkiin, jossa yksi mies yritti asettua muitten yläpuolelle. Jätin ryhmän, kun tuli selväksi, että ryhmä on täysin poliittinen vaikka aluksi annettiin ymmärtää muuta. Rukoilen kaikkien ryhmään jääneiden puolesta, että he tottelisivat enemmän Jumalaa kuin ketään ihmistä.
Eetu
 

Re: johtajuus ja Raamattu

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 04. Loka 2012 10:49

Eetu kirjoitti:Joo, ehkä olen hiukan yliherkkä nyt mille tahansa johtajuudelle. Erehdyin nimittäin jokin aika sitten liittymään uskovien sähköpostirinkiin, jossa yksi mies yritti asettua muitten yläpuolelle. Jätin ryhmän, kun tuli selväksi, että ryhmä on täysin poliittinen vaikka aluksi annettiin ymmärtää muuta. Rukoilen kaikkien ryhmään jääneiden puolesta, että he tottelisivat enemmän Jumalaa kuin ketään ihmistä.


Juu, ymmärrän... usko, on vähän sellainen asia, missä helposti ihmisillä menee puurot ja vellit sekaisin ja se on monille sellainen vallankäyttö ase. Netti ja siihen liittyvät toiminnot, voivat olla hyvä kasvualusta juuri sellaisille ihmisille, jotka haluavat hallita toisia. Jotenkin tämä nettimaailma voi saada vääristymään asioita ja sitten ei ehkä huomaa niitä virheitä samalla tavalla, mitä näkisi tuolla jos ihminen kävisi esim. seurakunnassa... kun hallitsevat ihmiset eivät yleensä pärjää muiden ihmisten kanssa, vaan aiheuttavat sekasortoa... niin siirtyvät sitten nettiin, eksyttämään ihmisiä, kun ei onnistu kasvotusten.

Juuri sellaista "johtajuutta" tarvittaisiin, mielestäni, että uskovat eivät joutuisi väärään seuraan, että kerrottaisiin totuuden mukaisesti asioista ja osattaisiin pitää huolta toisista.
lonelyrider
 

Re: johtajuus ja Raamattu

ViestiKirjoittaja Herman » 04. Loka 2012 11:09

Room.12
4 Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä,
5 niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä;
6 ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on;
7 Jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan;
8 jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten.


Tässä kohdassa esimerkiksi ilmenee, että on olemassa hengellistä johtajuutta. Aina kun tehdään jotain yhdessä, pitää olla johtaja joka näkee ja hallitsee kokonaisuuden ja joka viime kädessä vastaa asioista. Johtajuus ei tarkoita toisten alistamista itsensä vallan alle, vaan johtaja on ikäänkuin välikappale alaisten ja Jumalan välillä. Hyvä johtaja on täysin itsestään tyhjä, niin että Jumala voi toimia hänen kauttaan puhtaasti. Tämä on aika laaja asia, antakoon Herra viisautta ja valoa ymmärtää mitä Hänen mielen mukainen johtajuus on. :idea:
Herman
 

Re: johtajuus ja Raamattu

ViestiKirjoittaja Eetu » 04. Loka 2012 12:17

Mutta eikös tuossa tarkoiteta seurakunnan johtajia eli vanhimpia? Pointtini on se, että vastustan maallisesta maailmasta apinoituja valtarakennelmia kuten sitä että yksi mies on toiminnanjohtaja tai että yksi mies on solunjohtaja. Maallisissa yhteyksissä minulle on se ja sama, kuka toimintaa johtaa, oli se sitten toimitusjohtaja, presidentti tai kuningas.
Eetu
 

Re: johtajuus ja Raamattu

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 04. Loka 2012 12:38

Kait se on hyväksi todettu, että keskitetään tietyille henkilöille vastuu, ettei kaikki ole hääräämässä, ihmisluonteeseen kun kuuluu tietynlainen(ikävä kyllä hengellisessä työssäkin, tulee esiin) halu johtaa ja olla pyrkimässä niihin etumaisiin sijoihin(vaikka tiedämme mitä raamattu sanoo) mutta kait se on käytännönkin kannalta hyvä juttu, että joku on nimetty ns. johtajaksi.
lonelyrider
 

Re: johtajuus ja Raamattu

ViestiKirjoittaja todael » 04. Loka 2012 13:19

1Tess. 5:12-13 "Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne."

1Tim. 5:17 "Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät."

Molemmissa kohdissa on UT:n kreikassa προΐστημι proistemi (pro-is"'-tay-mee) joka merkitsee jonkin edellä olevaa, johtamisen sekä hallitsemisen merkityksessä. Täten Raamatu ei opeta yhden miehen "hallintavallasta" vaan seurakunnan vanhimmista, jotka yhdessä toimivat seurakuntaa hoitavina henkilöinä. Ei "herroina halliten, vaan esikuvina" (1Piet.5:3) Ilmaus rinnastuu myös miehen asemaan perheen päänä 1Tim.3:12, jossa puhutaan seurakuntapalvelijasta henkilönä "joka kotinsa hyvin hallitsee".

Asia on yksinkertainen - jos laivassa ei ole kapteenia se usein pyörii paikallaan ja kaikki repivät ruoria minne sattuu. Jumala on asettanut seurakuntaan vanhemmiston (paimenet / kaitsijat) jotta suunta säilyisi. Surullista on se, että Herra ei tunnu juurikaan ITSE päässeen valitsemaan paikallisseurakuntaan vanhimpia, vaan määrätty herätysliikkeellinen valinta on usein takana - ja jopa yhden ihmisen hallintavallallinen asema (joka on siis epäraamatullinen).
todael
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 27 vierailijaa