Branham väärän profeetan opetukset

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Branham väärän profeetan opetukset

ViestiKirjoittaja PetriFB » 05. Helmi 2016 10:33

Olen kirjoittanut aikaisemmin kaksi kirjoitusta Branhamista. Muutamat ihmiset ovat kysyneet minulta, että miksi kirjoitan Branhamista, sillä hän on ollut kuolleena jo vuosia. Olen saanut sydämelleni kirjoittaa Branhamista, koska Jumalan sanan todistuksen mukaan hän oli eksyttäjä ja vielä tänäkin päivänä on ihmisiä, jotka seuraavat Branhamin opetuksia. Ja sen lisäksi, joitakin hänen harhojaan opetetaan myös nykyään muidenkin keskuudessa kuin Branhamilaisten. Joissakin tämän päivän uskovien piireissä vaikuttaa Branhamin väärän opetuksen juuria. Olen kokenut voimakkaasti sydämelläni, että minun on pitänyt kirjoittaa Branhamista, että joku hänen kannattajistaan voisi nähdä totuuden sekä hylätä Branhamin opetukset.

Olen kokenut kirjoittaa vielä tämän uuden kirjoituksen Branhamista, jossa käsittelen hänen vääristynyttä opetusta naiseudesta ja kuinka kamaliin asioihin se voi johtaa. Jos luet kirjoitukseni kokonaan, niin silloin ymmärrät miksi kirjoitin tämän kirjoituksen ja miksi Jumala haluaisi vapauttaa ihmiset Branhamin opetuksen raskaasta ja saatanallisesta ikeestä. Koska olemme kaikki vajavaisia, niin tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan avulla rukouksen kera.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/branham ... isiin.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 18. Loka 2018 12:04

*
Branhamin harhaopit osa 1

Olen kirjoittanut vuonna 2012 William Branhamista ja hänen vääristä opetuksistaan, jotka tekevät hänet eksyttäjäksi. Branham opettaa toki myös oikein Raamatusta, mutta hän opettaa niin monessa kohden väärin, että henki joka häntä johdatti ja ketä hän seurasi oli valheenhenki, ei Jumalan Henki. Kun tutkimme sitä minkälaisia opetuksia hän opetti, niin siitä voimme tehdä johtopäätöksen ettei kyseessä ollut enää pelkät opilliset erehdykset, vaan että Branham oli tekemisissä valheenhengen kanssa, joka opetti hänelle monia Raamatun vastaisia asioita. Kun tutkimme Branhamin vääriä opetuksia, niin huomaamme sen kuinka niissä on samanlaisia vääriä opetuksia, joita opetetaan myös tänä päivänä.

Mitä enemmän kävin läpi Branhamin opetuksia, niitä sitä enemmän tuli esille järkyttäviä, kauhistuttavia ja saatanallisia opetuksia. Suurin osa uskovista on kuullut jotakin siitä mitä Branham on opettanut, mutta harvemmin olemme tutkineet ja tienneet sitä kuinka kauhistuttavia harhaoppeja hän opetti ja niitä on paljon. Koin voimakkaasti saaneeni sydämelle tutkia ja käydä läpi Branhamin opetuksia. Kun tutkin niitä ja tein tätä kirjoitusta, niin koin sydämessäni järkytystä siitä kuinka hirveitä harhaoppeja hän eläessään opetti. Moni vilpitönkin uskova voi antaa sydämessään Branhamille suurta arvoa tietämättä sitä mitä hän ihan oikeasti opetti.

Monet tämän päivän harhaopit ovat rakennettu samalle perustukselle kuin Branhamin harhaopit. Tämä tarkoittaa sitä, että monet nykyajan harhaopit yhä edelleen vaikuttavat samalla tavalla kuin miten Branham eläessään opetti. Joidenkin Branhamin harhaoppien juuret ulottuvat muinaiseen aikaan asti mm. Babyloniaan ja gnostilaisuuteen.

Iankaikkisen kadotuksen kieltäminen

Branham: It no doubt will cause people to comment on my strange doctrine. But I stand here on the authority of the Word of God and deny that the unbeliever goes to an eternal hell and burns there eternally. (Ages, pages 133-134)

Branham: They may burn for a hundred million years in punishment but, finally, they have to come to an end; to be extinct, altogether. ("Questions and Answers on Hebrews, Part I," 9/25/57, COD, page 248, paragraph 230)

Branham: That soul may be tormented there for its doings for ten million years, for all I know. I don’t know what everlasting might be in God’s sight. It might be for five minutes, it might be for a million years; it might be for ten million years, but there will come a time when that soul will cease to be. ("Smyrnaean Church Age," 12/6/60, The Revelation of Jesus Christ, page 215)

Branham sanoi kieltävänsä sen ettei uskomattomat ihmiset mene iankaikkiseen kadotukseen ja pala siellä iankaikkisesti. Hän sanoi heidän voivan palaa satoja miljoonia vuosia rangaistuksessa, mutta lopulta he häviävät ja lakkaavat olemasta.

Matt 25:
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ‘Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.’
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: ‘Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?’
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: ‘Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle’.
46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen (aionios) rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen (aionios) elämään."

Raamatun opetuksen mukaan niin iankaikkinen elämä kuin iankaikkinen rangaistuskin ovat molemmat iankaikkisia. Silloin kun sanotaan ettei kadotuksen rangaistus ole iankaikkinen, niin silloin vääristetään ja tehdään tyhjäksi Jumalan säätämä rangaistus jumalattomuudesta ja synnin kapinasta. Raamattuun uskova ihminen tietää, että saatana on kaiken sellaisen valheen takana, jonka tarkoituksena on vääristää Jumalan sanan totuutta. Branham uskoi saatanan valhetta kadotuksesta, jonka tarkoituksena on mitätöidä Jumalan säätämä oikeudenmukainen rangaistus jumalattomuuden synnin kapinasta, joka on iankaikkinen kadotus, joka ei koskaan lakkaa olemasta.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 18. Loka 2018 12:17

*
Branhamin harhaopit osa 2

Amatööri jumala

Branham: Then why would we struggle for Eternal Life if that's the eternal soul breathed into us by breath. Why would we struggle for Eternal Life? It backfires, brother. See? It--it just can't do it. But God specially, upon Adam, breathed the breath of Eternal Life, and he become an eternal person with God. He had power like God: he was a amateur god. He was god of the earth, not God of heaven now, god of the earth. And someday the sons of God will again become gods. Jesus said so: "Is not it written in your law, 'Ye are gods'? Then if you can call those who He called god, who God visited, how can you condemn Me, say, when I say I'm the Son of God?" ("Blasphemous Names," 11/4/62, sermon page 28-6, V-3, N-21, page 548)

Branham sanoi Jumalan henkäisseen elämän iankaikkisen hengen Aatamiin ja hänestä tuli iankaikkinen persoona Jumalan kanssa. Branham jatkoi sanoen, että Aatamilla oli voima niin kuin Jumalalla ja Aatami oli amatööri jumala. Branhamin mukaan Aatami oli maan jumala, ei taivaan Jumala ja joku päivä Jumalan pojista (ihminen) tulee taas jumalia.

Branham siteraa Jeesuksen sanoja Johanneksen evankeliumista luvusta 10 jakeista 34-36. Herra Jeesus siteerasi psalmi 82:6. Arvostettu juutalaisten hepreasta englantiin kääntämässä käännöksessä (Jewish Publication Society Bible 1917 - JPS) psalmi 82:6 kuuluu seuraavasti:

Psa 82:6 I said: Ye are godlike beings (Elohim), and all of you sons of the Most High. (JPS)

Psalmi 82:6:ssa JPS juutalaisten käännöksessä Elohim sana on käännetty sanalla godlike beings (jumalallinen olento), ei sanalla Jumala (God).

Hepreankielensana Elohim tarkoittaa Jumalaa, tuomaria ja jumalallista. Kun juutalaiset puhuvat Jumalasta, niin he käyttävät usein sanaa Elohim, mutta kun he puhuvat ihmisistä käyttäen sanaa Elohim, niin he tarkoittavat sillä joko tuomaria tai jumalallista, mutta ei Jumalaa.

Johanneksen evankeliumin luvussa 10 Jeesus ei sanonut ihmisten olevan Jumalia, vaan jumalallisia, sillä Raamattu ei opeta New-Age valhetta ihmisen jumaluudesta, vaan Jumalan sanan totuutta, jonka mukaan Jumala on Jumala ja ihminen on Jumalan luoma olento, joka voi toimia jumalallisesti, silloin kun hän toteuttaa Jumalan tahtoa, mutta se ei tee hänestä jumalaa.

Branham: They said nothing impossible to God. God said nothing impossible with you, if you'll believe, not with God, but you. Deity's in man. The very God that stood back there on the mythical platform of the eternities, and rolled worlds off of His hands, and created these things give you the privilege to be His son, and you're a part of Him. And God dwells in mankind, and man himself is Deity. Hallelujah! There you are. It might choke you, but study over that a little while. See? He is... God dwells in man. And man becomes a son of God, not him in himself, but the Holy Spirit that's in him is God. ("Resurrection Of Lazarus," 7/29/1951 E-37)

Branham sanoi että koska olemme osa Jumalaa ja Jumala asuu ihmisissä, niin ihminen on itse jumaluus. Branham sanoi myös että ihmisestä tulee Jumalan lapsi (poika), mutta ei itse Jumala, sillä Pyhä Henki hänessä on Jumala.

Branham ei uskonut ihmisen olevan sama Jumala kuin Raamatun Luoja Jumala, mutta hän uskoi ihmisen olevan kuitenkin amatööri jumala ja maan jumala. Raamatun opetuksen mukaan on selvää, että saatanallinen valheenhenki valehteli Branhamille ajatuksen ja opetuksen siitä, että ihminen on jumala. Uskon sana-liikkeessä sekä muutamissa muissa eksyttävissä uskonsuunnissa jotkut opettavat uskovan ihmisen olevan jumala.

2 Tess 2:
3 ¶ Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

Antikristuksen ja saatanan henki opettaa ihmisen olevan jumala ja lopunaikana tämä eksytys tulee huipentumaan siihen, että antikristus tekee itsensä jumalaksi ja sanoo ihmisten olevan jumalia, mutta hän (antikristus) itse on kaiken jumaluuden yläpuolella.

Branham: Now, oh, if you could only realize that you men, you were made to be an amateur god. You're a son of God. You're an heir of God, and you have a domain. Genesis 1:26, He give him dominion over everything in the earth. He made him a god over the earth. That's right. He give him a domain. He's a king, god. And where he got his fall. He could speak to the trees, "Be changed, be plucked up and set over here," to the winds and waves, "Be still," and it'd stopped. He was god, a amateur god, a son of God, like you're a son of your father. (churchages.com/en/sermon/branham/61-0312-faithful-Abraham)

Branham sanoi, että ihmisen tulisi ymmärtää, että hänet on tehty amatööri jumalaksi, sillä ihminen on Jumalan poika ja Jumalan perillinen, jolla on valtakunta. Branham sanoi, että Jumala antoi ihmiselle valtakunnan ja hän (ihminen) on kuningas jumala. Branhamin mukaan ennen lankeemusta ihminen kykeni puhumaan puille, muuttukaa, irtautukaa ja asettukaa tänne sekä sanomaan tuulelle ja aalloille olkaa hiljaa ja ne pysähtyivät, koska ihminen oli jumala, amatööri jumala.

1 Moos 1:
27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".

1 Moos 2:15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

Raamatun opetuksen mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen mieheksi ja naiseksi, eikä amatööri jumalaksi. Branhamin opetus ihmisestä amatööri jumalana pilkkaa Jumalan luomistekoja sekä vääristää Jumalan luomisteot. Jumala asetti ihmisen tekemään maasta itselleen alamaisen siten, että ihmisen tuli viljellä ja varjella maata, eikä siten että ihmisellä olisi valta siirtää puita sanan voimalla paikasta toiseen tai komentaa tuulta ja meren aaltoja.

Branhamin opetus vääristää täysin ihmisen aseman Jumalan luomistyönä asettaen ihmisen Jumalan asemaan, jossa ihminen olisi pystynyt ennen lankeamistaan tekemään samoja tekoja kuin Jumala. On sanomatta selvää, että tällaisen väärän opetuksen takana on valheenhenki, joka sitä kautta pyrkii tekemään ihmisestä Jumalan, mikä tarkoittaa todellisen Jumalan halventamista tekemällä ihmisestä jumalan. Tällä tavalla valheenhenki halveksuu Jumalan Kaikkivaltiutta ja jokainen ihminen, joka uskoo Branhamin opetukseen, että ihminen oli alunperin jumala, niin hän osallistuu Raamatun Jumalan pilkkaamiseen ja halventamiseen.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 18. Loka 2018 12:31

*
Branhamin harhaopit osa 3

Valhe ja väärä opetus naisesta

Branham: Now, there's nothing can stoop like her, and she is designed so that she can be deceiving. And Satan is really working on her today (in these last days), because he is her designer. I could prove that now, to go right back at the beginning. Who started to work on her, Adam or Satan? God or Satan? See? That's her designer. It's her chief weapon to throw men to her filth. Being a pretty woman, she can sway a man any way she wants to. Brother, it ain't the bootleg joint down here that gets the man; it's the pretty woman walking down the street twisting herself, half dressed. That's what takes... That's the deceiver right there. And she's deadly with it, absolutely deadly. You may question me about Satan being her designer, but that's the truth. Satan designed her. He still does it. (churchages.com/…/serm…/branham/65-0221M-marriage-and-divorce)

Branham opetti naisen olevan suunniteltu eksyttäjäksi ja että saatana todellakin toimii naisessa siten näinä viimeisinä aikoina, koska saatana on naisen suunnittelija. Branham sanoi, että voit kyseenalaistaa minua oliko saatana naisen suunnittelija, mutta se on totuus.

Branhamin opetus naisesta on täysin väärä sekä röyhkeän ylimielinen. Branhamin opetus tekee naisen synnilliseksi eksyttäjäksi ja viettelijäksi sekä korottaa väärällä tavalla miehen asemaa yli naisen siten että ikään kuin synti tulisi ainoastaan mieheen naisen kautta. Olen huomannut branhamilaisten keskuudessa naisten väheksymistä sekä alistamista. Tämä kaikki johtuu Branhamin väärästä opetuksesta koskien naisia.

Room 3:
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

Raamattu sanoo Eevan langenneen ensin, mutta Raamatusta tulee selkeästi esille, että niin miehet kuin naiset ovat jumalattomuuden tilassa yhtä syntisiä sekä yhtä vanhurskaita tullessaan Jumalan armosta uskoon (kun Jumalan antama ja vaikuttama usko tulee heihin).

Branham: Did you know Satan was coequal with God one day? Sure was, all but a creator; he was everything, stood at the right hand of God in the heavens, a great leading cherubim. Notice, the reason that she did this, she was not in the original creation. She is not in God's original creation; she is a byproduct. Therefore, at the beginning, as Jesus referred to it, she was not a original created being of God. She's a byproduct of a man (when Jesus referred to the beginning). Remember, Adam was both masculine and feminish in the original creation: one. But then he was separated by a rib. Notice. But a byproduct... And notice, the only one of all God's creation of every animal and anything else, she was the only one designed this way. Every other female was in the original creation. Every other female was in the original creation, but Eve was not in the original creation (See?), that had to be made that way. We'll get to it after while. Notice, in this creation that she was in, not in the original, but a byproduct; and in this creation, there is... Now, I don't want to hurt your feelings, but I want to tell you a truth, and you just set still; you're doing nice. (churchages.com/…/serm…/branham/65-0221M-marriage-and-divorce)

Branham opetti saatanan olleen joskus yhdenvertainen Jumalan kanssa, paitsi ei luomisen kautta. Raamatun opetuksen mukaan Jumala on Kaikkivaltias Jumala, eikä saatana ole ollut koskaan yhdenvertainen Jumalan kanssa. On sanomatta selvää, että valheenhenki johdatti ja opetti Branhamia ja valehteli hänelle, että saatana on ollut yhdenvertainen Jumalan kanssa. Branhamin kautta saatana korotti itseään ja omaa asemaansa sekä samalla alensi Jumalan Kaikkivaltiutta. Tämä sama asia tulee toistuvasti esille Branhamin kautta, sillä valheenhengen pettämänä hän korottaa saatanan tekoja ja valheita ja samalla vääristää Jumalan sanan totuutta.

Branhamin mukaan nainen ei ollut alkuperäinen Jumalan luomistyö, vaan sen sivutuote, koska naista ei luotu alunperin olemaan jumala. Branhamin mukaan nainen on miehen sivutuote. Branhamin mukaan eläinkunnassa kaikki naaraat olivat alkuperäisiä Jumalan luomuksia, mutta nainen ei ollut Jumalan alkuperäinen luomistyö. Branham sanoo ettei hän halua loukata kenenkään tunteita, sillä hän haluaa kertoa totuuden.

Branham ei kertonut totuutta naisesta koskien luomista, sillä nainen on yhtä alkuperäinen Jumalan luomistyö kuin mieskin. Ainoa ero joka miehellä ja naisella on koskien luomistyötä on se että mies luotiin ennen naista, mutta tämä ei vähennä kenenkään arvoa, eikä korota toisen arvoa. Raamatusta tulee selkeästi ilmi, että Jumalan suunnitelmaan kuului alusta asti niin miehen kuin naisen luominen ja he ovat yhtä rakkaita ja arvokkaita Jumalalle, sillä he ovat Jumalan alkuperäisiä luomistekoja.

Branham: I was speaking this morning of this woman--immoral woman, washing Jesus' dirty feet, wiping them with her hair. Some of our pentecostal sisters have to stand on their head to get enough hair to wash the feet. Cut it all off. See? That's right. It used to be wrong for you to do it. It's still wrong for you to do it. The Bible plainly teaches, if a woman cuts her hair, her husband has a right to divorce her, put her away. Said if she cuts her hair, she dishonors her head, her husband. And a dishonorable woman should not be lived with. I better shut up now. I'll get you preachers right here... I'm only telling you the truth. You're going to face me with it at the day of judgment. That's THUS SAITH THE LORD, in His Word. (churchages.com/en/sermon/branham/61-0520-from-that-time)

Branham opetti, että jos vaimo leikkauttaa hiuksensa, niin hänen aviomiehellään on oikeus erota vaimostaan. Branham sanoi kertovansa totuuden siitä että mies saa ottaa eron vaimostaan, jos hän leikkauttaa hiuksensa. Tämän jälkeen Branham sanoi ihmisten joutuvan kohtaamaan hänet tuomiopäivänä. Branham pyrki pelottelemaan naisia sanoen että he joutuvat kohtaamaan hänet ja Jumalan tuomion viitaten sillä hiusten leikkaamiseen.

Raamatussa ei ole sellaista opetusta, että jos vaimo leikkauttaa hiuksensa, niin hänen aviomiehellään on oikeus erota hänestä. Branhamin opetus koskien naisia oli todella pahasti vääristynyt. Branhamin opetusten ja näkemysten mukaan hänellä oli jonkinlainen harhafobia naisia kohtaan sekä todella valheellinen ja vääristynyt kuva siitä mitä Raamattu opettaa naiseudesta.

Branham: Now, here we can see plainly the serpent's seed, where it come in. There's only one place he could go to. If that wouldn't nail it down, somebody's blind. See, see? It had to go to that. Notice, the reason animals couldn't do it, a female animal, they were in the original creation, but the woman was not in that original creation. Now, we're going back to dig this up, and then bring it right down to the modern day in the Testament. She is designed alone for filth and unclean living. A dog can't; no other female can. It's just the woman that can. A dog or any other animals: once a year, and that for her babies, not for sexual pleasure, but for her babies. The old sow hog, the old slut dog: once a year, one moment; that's for her babies. But a woman is designed for any time she desires. (I've got some stuff crossed out here now; you can imagine the rest.) A dog can't; woman can. (I hope that the Holy Spirit reveals to you the rest of this I crossed out here.) She is the only specie--specie of female that is made prettier than the--the male. There's not another specie among anything. All other creatures of God is beautiful males, such as in animals, birds, and so forth. Always the male is pretty. Look at the big buck deer: big fine horns, great specie, and the little humble doe. Look at the big rooster with all of his pretty feathers and the little brown hen. Look at the birds: the cock and the hen. Why? Why was it such of all the creatures of God? Every creature in the male is the prettiest. Between the sheep, between the--the hogs, between the horses, between anything else, it's always the big male that's pretty, and in the birds; but in the human race it's the woman that's pretty, not the man. If he is, there's something wrong. It's crossed up seed somewhere, originally it's that way. Why? Why was it done? To deceive by. Her designer, Satan, is still working on her too in these last days. Let me stop here just for a moment. (churchages.com/…/serm…/branham/65-0221M-marriage-and-divorce)

Branham selvittää käärmeensiemenen alkuperää. Tässä selvityksessä Branham tuo esille, että naaraseläimet olivat alkuperäisiä luomuksia, mutta nainen ei ollut alkuperäinen luomus. Branhamin mukaan nainen on suunniteltu saastaiseen ja epäpuhtaaseen elämään. Branham sanoi naaraseläinten kerran vuodessa parittelevan ei seksuaalisen nautinnon takia, vaan syntyvien pentujen takia. Branham sanoi naisen olevan suunniteltu siten, että hän voi harrastaa seksiä aina kun haluaa. Branham sanoi naisen olevan ainoa laji, jossa nainen (naaras) on miestä (uros) kauniimpi. Branham kysyi saarnassaan, että miksi kaikissa Jumalan luomissa urokset ovat sievempiä? Branham sanoi, että ihmislajissa ainoastaan nainen on miestä kauniimpi. Brahamin mukaan tässä oli jotakin väärin. Branham kyseli, että miksi näin on tehty? Branham vastasi, että eksyttämisen takia, sillä naisen suunnittelija saatana yhä toimii naisen kautta näinäkin päivinä.

Branham oli täysin sekaisin monessa opetuksessaan kuten hän oli täysin sekaisin opetuksessaan koskien naista. Raamatun opetuksen mukaan Jumala loi naisen, eikä saatana suunnitellut naista. Branhamin opetus naisesta saatanan suunnittelemana pelkkänä eksytyksen välikappaleena on pilkkaa Jumalaa ja naisia kohtaan. Tällaisen pilkan alkuperä on saatanassa ja riivaajahengissä.

Jumala antoi seksuaalisuuden lahjaksi miehen ja naisen välille, jonka kautta he kumpikin saavat ja voivat kokea seksuaalista mielihyvää ja nautintoa (seksi avioliitossa on Jumalan lahja ja seksi avioliiton ulkopuolella on syntiä) sekä seksuaalisen kanssakäymisen seurauksena nainen synnyttää lapsia, jotka ovat miehen ja naisen yhteisiä jälkeläisiä.

Branham: She's not even a creation in God. She's a byproduct. After God made the whole creation He took a piece off of a man and made a woman. She wasn't even considered in the original creation. ...... Man was not made for woman, but woman was made for man. Man is not a byproduct of a woman, but the woman is a byproduct of the man. I know that scorches, but it's Gospel pill that'll open up your spiritual digesting tract, and let the Holy Ghost sweep through and make you a different person, if you'll believe it. Amen. (churchages.com/en/sermon/branham/56-0715-Mark-of-the-Beast)

Branham opetti ettei nainen ole edes Jumalan luomus, vaan sivutuote. Branhamin mukaan kun Jumala teki kokonaisen luomuksen, niin Hän pienen palan miehestä ja teki siitä naisen. Branhamin mukaan Jumala ei edes harkinnut tekevänsä naisesta alkuperäistä luomusta. Branhamin mukaan mies ei ole naisen sivutuote, vaan nainen on miehen sivutuote. Branham sanoi, että aukaiskoon Pyhä Henki uskovan hengellisen sulatuselimet ja pyyhkäisköön Pyhä Henki uskovan läpi tehdäkseen hänet erilaiseksi persoonaksi. Tämän hän sanoi viitaten siihen, että uskovan tulisi ymmärtää ettei nainen ole Jumalan alkuperäinen luomus, vaan miehen sivutuote.

Se on varmasti totta, että jos joku uskova alkaa uskomaan Branhamin harhaoppia ettei nainen ole Jumalan alkuperäinen luomus, vaan miehen sivutuote, niin silloin uskovasta tulee erilainen persoona, sillä silloin hän alkaa avautumaan valheenhengille. Branham luuli tätä henkeä Pyhäksi Hengeksi, mutta vain saastainen valheenhenki voi uskotella ihmisille ettei nainen ole Jumalan alkuperäinen luomus, vaan miehen sivutuote. Raamatun todistuksen mukaan nainen on Jumalan alkuperäinen luomus.

Jos ja kun uskovana naisena on Branhamin väärän opetuksen alaisena, niin suurella todennäköisyydellä uskova nainen voi elää syyllisyyden vallassa asettaen itsensä väärään asemaan, jossa hän pitää itseään kaiken synnin ja negatiivisuuden syynä. Jos asettaa itsensä tällaiseen asemaan, niin uskon elämä ei ole iloa, rauhaa, rakkautta ja totuutta Herrassa Jeesuksessa, vaan ikävä taakka, joka taakoittaa kaikella negatiivisuudella naisen sydäntä. Onneksi Branhamin opetus naisista on saatanallinen valhe, jonka jokaisen uskovan tulisi hylätä, joka siihen uskoo.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 19. Loka 2018 20:51

*
Branhamin harhaopit osa 4

Jumala loi jumalan

Branham: God is the Creator and how was He ever created? But this is the beginning of the creation of God. When God, the Spirit, was created in the form of a man, that was God being created: God the Creator Himself becoming a creation. God Who made the dirt, made the calcium made the potash, cosmic light, and petroleum took the thing together and created Himself in the beginning of the creation of God: the Amen, the final. "Amen" means "so be it." The final of God when God completed in His creation. (churchages.com/en/sermon/branham/65-0815-and-knoweth-it-not)

Branham opettaa Jumalan olevan Luoja ja hän kysyy onko Häntä (Jumala) koskaan luotu? Branham sanoi että kun Jumala, Henki, oli luotu ihmisen hahmossa, niin silloin Jumala oli luotu: Jumalasta Luojasta tuli itsestään luotu. Branham opetti, että Jumala joka loi maan tomun teki kalsiumin, teki kaliumkarbonaatin, kosmisen valon ja maaöljyn laittaen asiat yhteen, joka loi itsensä Jumalan luomisen alussa, kun Jumala suoritti loppuun Hänen luomuksensa.

Branham uskoi ihmisen olevan jumala ihmisen hahmossa ja varsinkin miehen, sillä nainen ei ole Hänen mukaansa Jumalan alkuperäinen luomistyö, vaan saatanan suunnittelun tulos. Tässäkään kohtaa ei ole enää kyse pelkästä opillisesta erehtymisestä, vaan siitä että Branham oli yhteydessä saatanallisiin valhehenkiin, jotka Jumalaa pilkaten valehtelivat Branhamille ihmisen olevan jumala ja että kun Jumala loi ihmisen, niin sillä tavalla Jumala loi jumalan jne.

Jumala ei ollut alussa edes Jumala

Branham: Now listen now for about five minutes, I want to call your attention to something. What is God? God is a great Eternal. At the beginning, way back before there was a beginning, He wasn't even God. Did you know that? God is an "object of worship," and there wasn't nothing to worship Him. He lived alone. (churchages.com/…/serm…/branham/65-0221M-marriage-and-divorce)

Branhamin käsitys Jumalasta ei ollut vain sekava, vaan Jumalaa pilkkaava. Branham sanoi mikä Jumala on? Hän vastasi Jumalan olevan suuri Iankaikkinen. Sen jälkeen Branham sanoi, että alussa, ennen kuin oli alkua Jumala ei ollut edes Jumala. Branham kysyi kuulijoiltaan, että tiesivätkö he tämän? Sen jälkeen Branham sanoi Jumalan olevan palvonnan kohde eikä ketään ollut palvomassa Häntä, sillä Hän oli yksin.

Branhamin opetuksen mukaan vasta palvonta teki Jumalasta Jumalan, sillä hänen mukaansa Jumala ei ollut alussa edes Jumala. Branhamin opetus Jumalasta on täysin vääristynyt ja epäraamatullinen. Jokaiselle Raamatun totuutta sekä Jumalaa rakastavalle uskovalle ihmiselle sellainen asia pitäisi olla itsestään selvää ettei Jumala lähetä palvelijoitaan puhumaan tällaisia harhaoppeja Jumalasta ihmisille. Branhamin kohdalla ei ole kyse edes vastauskoon tulleen erehdyksistä, sillä hän opetti Jumalaa pilkkaavia opetuksiaan vielä viimeisenä elinvuotenaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Branhamin kohdalla oli kyse eksytyksestä, sillä Jumalan palvelijalla ei voi olla tällaisia erehdyksiä vuosikymmeniä, vaan on kyse siitä, että Branham uskoi ja seurasi eksyttäväisiä valheenhenkiä luulleen niitä Jumalan Hengeksi.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 19. Loka 2018 20:59

*
Branhamin harhaopit osa 5

Ihminen tehty pedon kuvaksi

Branham: So He knew He was going to have some women, so He just made their spirit right there. The Bible said He would in 1, Genesis 1:26, "He created he him, man in a prefigure, male and female." Amen. See? In a prefigure He made the woman and the man before they was ever formed out of the dust of the earth. And then God made the man, not in His Own image. This body's not in the image of God; this body's in the image of beasts. (churchages.com/…/b…/53-0729-questions-and-answers-on-Genesis)

Branham uskoi Jumalan tehneen ihmisen (miehen ja naisen) aluksi henkiolennoksi, ennen kuin hän teki ihmisen maan tomusta. Branhamin mukaan kun Jumala teki maan tomusta ihmisen, niin hänestä ei tehty Jumalan kuvaa, sillä ihmisen ruumis (keho) tehtiin pedon kuvaksi.

1 Moos 1:
26 ¶ Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".
27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

1 Moos 2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

Raamattu sanoo Jumalan tehneen ihmisen maan tomusta Jumalan kuvaksi. Raamatun opetuksen mukaan ihminen ei ollut aluksi henkiolento, sillä kun Jumala puhalsi ihmisen maasta tehtyyn kehoon elämän hengen, niin silloin hänestä tuli elävä sielu ja siitä hetkestä alkaen ihmisen koko elämä ja tietoisuus syntyi. Branhamin opetus, että ihminen oli ensin henkiolento, joka tehtiin maan tomusta pedon kuvaksi on saatanallisen valheenhengen valhe, jonka tarkoitus on pilkata Jumalaa sekä Hänen luomistekojaan.

Muinaisessa Babyloniassa opetettiin jumalan olevan androgyyni (yhtä aikaa mies ja nainen) sekä että Adam luotiin ensiksi androgyyniksi (Adam-Kadmon). Jotkut juutalaiset kabbalistiset rabbit omaksuivat valheellisen babylonialaisen opetuksen Adamista androgyyninä. Babyloniasta oppi androgyynisyydestä levisi muualle ja esimerkiksi gnostilaisuus opetti, että Adam luotiin ensiksi valoruumiiksi, hengeksi, jossa häntä kutsuttiin nimellä Adam-Kadmon, taivaallinen Adam. Opin mukaan Adam-Kadmon ei ollut mies, vaan mies-nainen, androgyyni, joka ajan kuluessa viehättyi materiasta ja siten ruumiillistui lihaksi. Gnostilaisen opin mukaan Adam jumalallinen androgyyni ruumiillistuessaan jakautui kahdeksi sukupuoleksi tullen Adamiksi ja Eevaksi.

Branhamin opetus, että ihminen oli ensin henkiolento, jonka jälkeen hänet luotiin maan tomusta pedon kuvaksi muistuttaa saatanallista oppia, jota muinaiset ihmiset opettivat valheenhengen pettäminä. Branham opetti ihmisen luomisesta todella pahasti väärin tehden ihmisen ruumiista pedon kuvan. Tällainen valheellinen opetus pilkkaa ja halventaa Jumalan luomistekoja, sillä Jumala loi ihmisen maan tomusta omaksi kuvakseen. On taas sanomatta selvää mikä taho (riivaajahenget) haluaisi ihmisten uskovan ettei maan tomusta luotu ihminen olisikaan ollut Jumalan kuva, vaan pedon kuva.

Ihminen on eläin-ihminen

Branham: If God made man in His own image, what kind of man did He make then? A spirit man. In Genesis 2, there was no man to till the soil, and God made man out of the dust of the earth, not in His image, but in the image of animal life. And he put the spirit of man in this animal man here, and he become a living soul. Now, that's the difference between a man and the animal. (churchages.com/…/serm…/branham/54-0515-questions-and-answers)

Branham sanoi, että jos Jumala teki ihmisestä oman kuvansa, niin millaisen ihmisen Hän silloin teki? Branham vastaa, että henki-ihmisen. Branhamin mukaan maan tomusta tehty ihminen ei ollut Jumalan kuva, vaan eläimen elämän kuva. Branham opetti, että Jumala laittoi henki-ihmisen tähän eläin-ihmiseen ja niin hänestä tuli elävä sielu. Kuten tuli aikaisemmin esille, niin Raamatun opetuksen mukaan kun Jumala teki maan tomusta ihmisen, niin silloin hänestä tuli elävä sielu ja Jumalan kuva.

Jumala ei tehnyt maan tomusta ihmistä eläin-ihmiseksi, eikä pedon kuvaksi kuten Branham valheellisesti opettaa. Branhamin kautta valheenhenget ja riivaajahenget pilkkasivat ja halvensivat Jumalaa ja Jumalan luomistekoja. Jos uskoo Branhamin opetukseen ihmisen luomisesta, ihmisen olleen jumala, maan tomusta tehdyn ihmisen olleen eläin-ihminen ja pedon kuva, niin silloin on uskon alkeissa rakentanut täysin vinoon, eli saatanallisen valheen ja petoksen varaan.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 19. Loka 2018 21:05

*
Branhamin harhaopit osa 6

Synnittömyysoppi

Branham: For by one Spirit we are all baptized into one body and are free from sin, and we cannot sin. There is an Atonement waiting for us. And if there's still desire in your heart to sin, you have never been baptized into that body, because you are dead and your life is hid in Christ through God and sealed by the Holy Ghost. Christians don't sin. They make mistakes, but they don't sin. Amen. That's the reason they don't, for he cannot sin. (churchages.com/…/ser…/branham/59-0628E-questions-and-answers)

Branham opetti, että koska olemme kastetut yhteen ruumiiseen ja olemme vapautetut synnistä, niin siksi emme voi tehdä syntiä. Branhamin opetuksen mukaan jos sydämessäsi on vielä halua syntiin, niin et ole koskaan kastettu ruumiiseen (Kristuksen), koska sinä olet kuollut ja elämäsi on kätketty Kristuksessa Jumalan kautta ja sinetöity Pyhässä Hengessä. Branhamin opetuksen mukaan kristityt eivät tee syntiä, he tekevät erehdyksiä, mutta eivät syntejä ja tämän tähden he eivät voi tehdä syntiä.

1 Joh 1:

6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.

7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

8 ¶ Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

1 Joh 2:1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.

Raamattu tuo monessa kohtaa esille, että uskova ihminen voi langeta tekemään syntiä. Eräs tällainen kohta on Johanneksen ensimmäisen kirjeen ensimmäisessä luvussa, jonka mukaan uskova tekee Jumalasta valehtelijan eikä Jumalan sana ole hänessä jos hän uskoo olevansa synnitön. 1 Joh 1:6-10 ja koko tekstiyhteys tuo esille sen, että on kyse uskovasta, joka voi tehdä syntiä uskovana ollessaan. 1 Joh 2:1 vahvistaa sen, että uskova ihminen voi uskovaisena langeta tekemään syntiä.

Raamatun opetuksen valossa Branham oli tehnyt synnittömyysoppinsa kautta itsestään valehtelijan, jolla ei ole Jumalan sanaa. Synnittömyysopin julistaminen ja opettaminen ei ole ainoastaan inhimillinen opillinen erehdys, vaan asia joka asettaa synnittömyysoppia julistavan asemaan, jossa hän on valehtelija, jolla ei ole Jumalan sanaa, sillä näin sanoo Jumalan sanan todistus. Silloin kun ihminen uskoo olevansa synnitön, niin hän ei tuo syntejään Herraan Jeesuksen veren puhdistettavaksi eikä suostu tekemään parannusta synneistään. Tämän tähden tällainen ihminen elää ilman Jumalan sanaa valheen varassa ja siksi hän on ulkopuolella pelastuksen, koska hän ei tuo syntejään Jeesuksen puhdistettaviksi, vaan ne ovat synteinä todistamassa hänet syylliseksi Jumalan edessä, eikä Jumala anna armoansa valheen ja synnin päälle. Kun ja jos tunnustamme syntimme (sekä haluamme hylätä), niin Jumala on armollinen ja antaa meille meidän syntimme anteeksi. Kts. lähteistä linkki: Voiko uskova elää synnittömästi?

Branham: Now, the Blood of Christ takes away each stain, the stain of doubt. There's not a greater sin in the world than unbelief, "For he that believeth not is condemned already." Is that right? "He that believeth not is condemned." There's only one sin, and that's unbelief. Smoking's not a sin; cursing's not a sin; committing adultery's not a sin; lying is not a sin; that isn't sin; that's the results of unbelief. Unbelief, you do it because you don't believe. If you do believe It, you don't do it. (churchages.com/…/branham/65-1127E-i-have-heard-but-now-I-see)

Branham opetti, että Kristuksen veri ottaa pois jokaisen lian, epäilyksen lian. Branham sanoi ettei maailmassa ole olemassa suurempaa syntiä kuin epäusko, sillä joka ei usko tuomitaan. Branhamin mukaan on olemassa vain yksi synti, joka on epäusko. Branham opetti, että tupakointi ei ole synti, kiroaminen ei ole synti, huorintekeminen ei ole synti, valehteleminen ei ole synti, sillä ne ovat epäuskon seurausta, mutta eivät syntejä.

1 Kor 7:2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.

1 Kor 6:
9 ¶ Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

Raamatun opetuksen mukaan epäusko on synti, josta muut synnit ovat seurausta kuten huorintekeminen, valehteleminen jne. Branhamin synnittömyysoppi perustuu sellaiseen valheeseen, että vain epäusko on syntiä ja kaikki epäuskon seuraukset eivät ole syntiä. On sanomatta selvää, että Branhamin opetus on saatanallinen valhe, sillä kaikki epäuskon seuraukset kuten huorintekeminen, valehteleminen, juoppous, epäjumalanpalvelus jne. ovat syntejä.

Branhamin synnittömyysopin ja että on olemassa vain yksi synti opetuksen takana on saatanalliset valheenhenget, ei Jumalan Henki. Tällainen opetus saattaa johtaa ihmisen elämään valheessa ja synnissä. Riivaajahenget ja saatana haluavat saada ihmisen uskomaan ettei huorinteko, valehteleminen jne. ole syntejä. Branham oli valheenhengen ohjauksessa, ei Jumalan Hengen.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 26. Loka 2018 10:52

*
Branhamin harhaopit osa 7

Jeesus on Isä harhaoppi

Branham: Jesus and the Father was the selfsame person, … ("Q and A on the Seals," 3/24/63, Seals, page 520)

Branham: Father, Son, Holy Ghost is absolutely three titles of the person of God manifested in three different ways, or three different attributes of Himself. ("Q And A On The Seals," 3/24/63, Seals, page 484-5)

Kuten on aiemmin tullut esille, niin Branham ymmärsi väärin ihmisen luomisen sekä luuli Jumalan tehneen ihmisen jumalaksi. Branham uskoi myös harhaoppia, joka opettaa Jeesuksen ja Isän olevan sama ja identtinen persoona. Branhamin mukaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat Jumalan persoonan kolme titteliä, jossa Hän ilmestyy kolmella erilaisella tavalla tai kolmella erilaisella ominaisuudella.

Raamatussa on paljon kohtia, jotka todistavat ettei Jeesus ole Isä. otan esille vain muutaman tällaisen kohdan.

Mark 14:
34 Ja hän sanoi heille: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa".
35 Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi maahan ja rukoili, että, jos mahdollista, se hetki menisi häneltä ohi,
36 ja sanoi: "Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä!"

Jos Jeesus olisi Isä, niin Hän ei rukoilisi toista (Isää) eikä sanoisi, ei mitä minä tahdon, vaan mitä sinä. Jos Jeesus olisi Isä, niin Hän ei pyytäisi itseltään (Isä) ottamaan pois maljaa. Jos Jeesus olisi Isä, niin Hänen ei tarvitsisi rukoilla Isää. Koska Jeesus ei ole Isä, niin siksi Hän rukoili Isää. Jos Jeesus olisi itse Isä, niin Hän ei puhuisi itsestään toisena, vaan sinä kuka Hän oikeasti on. Jeesus ei pitänyt itseään Isänä, siksi Hän rukoili ja puhui Isälleen.

Joh 8:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.

Jos Jeesus olisi Isä, niin Hän ei voisi sanoa ettei Hän tee mitään itsestään ja että Hän puhuu sen mukaan kuin toinen (Isä) on Hänelle opettanut. Jos Jeesus olisi Isä, niin kukaan ei voisi opettaa Häntä. Koska Jeesus ei ole Isä, niin siksi Hän sanoi, että Isä on opettanut Häntä. Myös tämä kohta paljastaa sen monien muiden kohtien kanssa, että Jeesus ei ole Isä.

Branham opetti myös väärin Jumaluudesta ymmärtämättä Raamatun yhtä Jumalaa (Jumala on yksi), joka on Isässä, Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä, mutta ei kuitenkaan niin, että Jeesus olisi Isä.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 26. Loka 2018 11:03

*
Branhamin harhaopit osa 8

Väärä opetus Jeesus ei ollut juutalainen

Branham: Jehovah that was bottled up on the inside of this man called Jesus (when in Him dwelt the Fullness of the Godhead bodily), and now when we accept that Blood for the remission of our sins, that Spirit that was on not a Man, but on God... Glory. The Bible said, "The Blood of God." Somebody said, "You remember, don't say nothing about the Jews, 'cause He was a Jew." He wasn't a Jew. He was neither Jew nor Gentile; He was God. That's right. He was a created Blood. God made it special. (churchages.com/…/sermon/branham/60-1206-Smyrnaean-church-age)

Branham sanoi meidän hyväksyvän syntien anteeksiantamuksen veren ja että se Henki ei ollut ihmisessä, vaan Jumalassa. Branham myös sanoi ettei Jeesus ollut juutalainen eikä pakana, vaan Hän oli Jumala. Branhamin mukaan Jeesus luotiin veressä.

1 Tim 2:
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,

Hebr 9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

1 Kor 15:47 Ensimäinen ihminen on maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta. (Vanha Biblia alkutekstin mukaan)

1 Kor 15:47 ο πρωτος ανθρωπος εκ γης χοικος ο δευτερος ανθρωπος ο κυριος εξ ουρανου (Bysantin teksti)

Raamatun opetuksen mukaan Jeesus oli yhtä aikaa ihminen ja Herra taivaasta (Jumala), mutta ei Isä. Raamatun opetuksen mukaan syntien sovitus Jeesuksen veressä tapahtui sekä ihmisenä, että Jumalana (iankaikkisen Hengen kautta koskien Jeesusta on sama asia kuin olla Jumala). Raamatullinen syntien anteeksiantamus Jeesuksen veressä on mahdollista vain silloin kun Jumala tuli ihmiseksi, ollen yhtä aikaa Jumala ja ihminen.

Ihminen lankesi syntiin ihmisenä ja siksi Jumala tuli ihmiseksi sovittamaan synnit Jeesuksen veren ja kuoleman kautta. Jos opetetaan ettei syntien anteeksiantamus tapahtunut Välimiehen, ihmisen Jeesuksen kautta, vaan pelkästään Jumalan kautta, niin silloin ei ole enää kyseessä Raamatun opetus syntien anteeksiantamuksesta, vaan väärä ja valheellinen opetus.

Biblian teksti 1 Kor 15:47:ssa on yhtäpitävä alkutekstin kanssa (Bysantin teksti, Textus Receptus). 1 Kor 15:47:ssa on alkutekstissä sana Kyrios (Herra) sekä taivaasta (eks ouranou). Tässä kohdassa Kyrios sana tarkoittaa JHVH:tä, joka on itse Herra taivaasta, eli Herra Jumala. Jeesus on todella selkeästi Herra Jumala Raamatun sanan todistuksen mukaan, mutta ei Isä.

Joh 4: 22 Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.

Branham opetti ettei Jeesus ollut juutalainen, eikä pakana, vaan Jumala. Raamatun opetuksen mukaan Jeesus oli juutalainen, sillä Hän syntyi lihaan juutalaisesta naisesta, Mariasta. Herran Jeesuksen täytyi syntyä juutalaiseksi, koska Jumala asetti pelastuksen vastaanottamisen tapahtuvan juutalaisen Messiaan kautta, eli Herran Jeesuksen kautta.

Tässäkin kohden Branhamin opetus vääristää Jumalan selkeän pelastussuunnitelman, joka tapahtuu juutalaisen Messiaan kautta (Jeesus). Pelastus on Jumalasta, mutta tapahtuu käytännössä juutalaisen Messiaan kautta. Branhamin kautta puhunut ja opettanut valheenhenki vääristi Raamatun pelastussanomaa sekä syntien anteeksiantamusta. Se on totta, että Jeesus on Jumala, mutta Hän ei ole Isä.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Mietinnän aiheet

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 26. Loka 2018 11:26

*
Branhamin harhaopit osa 9

Arkkienkeli Miikael

Branham: And at that time Michael shall stand, the great prince." Michael was Christ, of course, Who fought the angelic wars in heaven with the devil. Satan and Michael fought together, or fought against each other, rather. (churchages.com/…/55-0109E-beginning-and-ending-of-the-genti…)

Branham opetti arkkienkeli Mikaelin olevan Kristus (Jeesus). Jehovan todistajat opettavat tätä samaa oppia. Valheenhenki haluaa vääristellä Jeesuksen Jumaluutta tekemällä hänestä joskus enkelin ja joskus luodun persoonan, joka ei ole Jumala. Branhamin opetuksia tutkiessani havaitsin sen, että hän opetti monessa kohdassa ristiriitaisesti kumoamalla eri oppien kautta sen mitä hän opetti, mutta hän ei kuitenkaan sano olleensa väärässä ja muuttaneensa käsitystään. Tässäkin kohden tulee esille kuinka Branham opettaa Jeesuksen olleen enkelin ja toisessa kohtaa hän sanoo Jeesuksen olevan Jumala. Se on kuitenkin selvä asia, että Jeesuksen pitäminen arkkienkeli Mikaelina on saatanallinen eksytys.

Jumalan enkeli

Branham: Now, shall we bow our heads now for prayer. Father, realizing that I be afraid to step into this realm now, without You would hold my hand... Now, my mind is going back to around two years ago, when in the room that night, that Angel of God came walking in there and said, "You are--been borned in this world to take a gift of Divine healing to the people. Many will not believe you; yet many will. If you'll be sincere and will get the people to believe you, not even cancer shall stand before your prayer." Angel of God, I do not see You. But I know that You are standing near. Please, Thou knowest my heart, and know how I love these people. Stand by me tonight. And may not one go through without faith. And I know that Your Words have been true. I've took You at Your Word, for You said You were sent from God. I believed You. And You've stuck by me. You have confirmed the Word with signs following. Now, again tonight, in this March the fifth, this Memorial night, may You stand now and heal every one. Grant it. May every demon be submissive to the Name of Jesus Christ. And now, Father, I step out here in this realm of Spirit faith, challenging every demon that's here in the Name of Jesus Christ. (churchages.com/en/sermon/branham/48-0305-at-Thy-Word-Lord)

Branham rukoilee Isää kertoen kuinka kaksi vuotta sitten Jumalan enkeli tuli huoneeseen ja sanoi hänelle, että sinä olet syntynyt tähän maailmaan saadaksesi jumalallisen ihmisten parantamisen lahjan ja monet tulevat uskomaan sinua ja monet eivät usko ja jos olet vilpitön, niin monet ihmiset tulevat uskomaan sinua eikä edes syöpä voi kestää rukouksiesi edessä.

Tämän jälkeen Branham sanoi: Jumalan enkeli, en näe sinua, mutta tiedän sinun olevan minun lähelläni. Branham jatkoi sanoen, sinä tiedät sydämeni kuinka rakastan näitä ihmisiä, seiso vierelläni tänä iltana. Branham sanoi (enkelille), olen ottanut sanasi, sillä sanoit Jumalan lähettäneen sinut, uskon sinua ja sinä olet tarttunut minuun, olet vahvistanut sanan sitä seuraavien merkkien kautta ja nyt taas tänä iltana maaliskuun viidentenä, tänä muisto iltana seiso nyt ja paranna kaikki, suo se.

Tämän jälkeen Branham sanoi olkoon jokainen demoni alamainen Jeesuksen nimessä ja nyt Isä astun ulos valtakunnan hengen uskossa haastaen jokaisen demonin täällä Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Kun olemme tutkineet Branhamin kauhistuttavia harhaoppeja, niin tuskinpa Jumalan enkeli olisi ollut kaikki ne vuodet hiljaa raskauttavista ja kauhistuttavista vääristä opetuksista, joita Branham opetti. Branhamin enkeli ei puuttunut hänen harhaoppeihinsa, joka todistaa sen puolesta, että Branhamin enkeli oli valheenhenki, ei Jumalan enkeli.

Luuk 5:17 ¶ Ja eräänä päivänä, kun hän (Jeesus) opetti, istui siinä fariseuksia ja lainopettajia, joita oli tullut kaikista Galilean ja Juudean kylistä ja Jerusalemista; ja Herran voima vaikutti, niin että hän paransi sairaat.

2 Tess 2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

Mark 13:22 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.

2 Kor 11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.

Raamatun opetuksen mukaan Jumalan enkelit eivät paranna ihmisiä, sillä ihmiset parantuvat Herran voimasta (Jumala parantaa). Raamatun todistuksen mukaan Branhamin enkeli oli valheenhenki, koska Jumalan enkelit eivät paranna, mutta sen sijaan kapinalliset enkelit voivat parantaa valheen voimalla, tunnusteoilla ja ihmeillä. Raamattu sanoo saatanan tekeytyvän valkeuden enkeliksi ja näin kävi Branhamin kohdalla, joka uskoi Jumalan enkelin olevan hänen kanssaan parantaen ihmisiä, mutta todellisuudessa oli kyse valheenhengestä.

Kun Branham rukoili Isää ja Jeesusta, niin se voi hämätä ja harhauttaa luulemaan, että kyse oli Jumalan enkelistä, joka paransi ihmisiä, mutta Raamatun sanan todistuksen mukaan Jumalan enkelit eivät paranna, mutta valheenhenki voi parantaa ihmisen valheen kaikella voimalla. Kts. lähteistä linkki: Pimeyden kavalin eksytys

Branhamin julistuksessa on paljon ristiriitoja, sillä hän monessa kohdin sanoo välillä toista ja sitten kumoaa sen mitä on sanonut, mutta hän ei kuitenkaan tuo esille, että hän olisi erehtynyt tai tehnyt parannuksen, vaan hän on milloin sitä ja tätä mieltä. Eräs tällainen kohta käsittelee sitä voiko saatana parantaa vai ei.

Branham: And Satan has no power to heal. I give anybody anything they wish that I could do if you'll show me one Scripture says Satan can heal. It's not... "I'm the Lord Who heals all thy diseases," said, Jesus. Now, now, they... Satan can't heal. It takes God. And it's upon the basis of your faith that God heals. (churchages.com/en/sermon/branham/56-0401-Mighty-Conqueror)

Branham: Now, there's a good question. Now, the baptism with the Holy Spirit is a definite experience that a person must receive. Now let me kinda clear that up just for a minute. See? Now, many people have the--the idea... I believe it's twisted. And maybe right here to the church and to the church that's listening, there might be a question. Now, when I speak of not believing the initial evidence of the Holy Ghost is speaking with tongues (I--I do not accept that) I believe with God's help I can prove it in the Bible that that's wrong (See?), 'cause the speaking in tongues is a gift of the Holy Ghost. How many knows that? Divine healing is a gift of the Holy Ghost, and here Beatles are doing it. See? Satan can impersonate any of those gifts. Witches, wizards can speak in tongues and interpret it. The jungle lands, many times a wizard will speak in tongues, drink blood out of a human skull, and interpret unknown tongues. .... ....... Satan can impersonate any gift. Look at these Beatles now going to impersonate Divine healing: filthy, dirty, rotten, borned out of hell. See? All right. (churchages.com/en/sermon/branham/64-0823E-questions-and-

Branham sanoi ettei saatanalla ole voimaa parantamiseen. Hän sanoi antavansa jokaisella mitä tahansa he toivovat jos he näyttävät yhdenkin Raamatun kohdan, jossa sanotaan saatanan voivan parantaa. Branham sanoi Jeesuksen sanoneen, että Herra parantaa meidän kaikki sairautemme. Sitten Branham jatkoi sanoen ettei saatana voi parantaa, siihen tarvitaan Jumala.

Kahdeksan vuotta tämän jälkeen Branham sanoi saatanan kykenevän matkimaan kielilläpuhumista ja sen selitystä sekä jumalallista parantamista. Branham sanoi, että saatana voi matkia jokaista lahjaa. Branham ei ole tehnyt parannusta ja sanonut erehtyneensä siinä ettei saatana voi parantaa. Monet (ei kaikki) äärikarismaattiset ja uskonsanan julistajat toimivat hyvin samalla tavalla kuin Branham toimi, eli he puhuvat milloinkin mitäkin opettaen ristiriitaisesti jonkin asian puolesta sekä sitä vastaan.

Se on Raamatullinen totuus, että Jumala on uskovien sairauksien Parantaja, mutta sekin on totta, että saatana voi parantaa sairauksia ja siitä on todisteena epäjumalanpalvojien kautta tapahtuneet ihmeparantumiset, jotka on tehty valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa