Kristityille vanhemmille!

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Herra sulje lasten korvat vääriltä opetuksilta :(

ViestiKirjoittaja Juha » 13. Syys 2016 13:21

http://ajaaskel.simplesite.com/

Vanhempain oikeudet

Monille vanhemmille SETA: n aikaansaama aivopesu, homouden markkinointi ja perinteisen arvomaailman romuttaminen on liikaa. Ei vanhempien tarvitse sietää mitä hyvänsä.
Toiminnasta on vastuussa koulun rehtori. Perustuslain luku 2 §11 perusteella vanhemmilla on oikeus kieltäytyä lapsilleen tarjottavasta perheen arvojen vastaisesta toiminnasta koulussa ja koulu voi järjestää korvaavaa opetusta siltä osin.
Kieltäytymiseksi riittää lyhyt ilmoitus rehtorille:

”Lapsemme eivät osallistu opetukseen eikä tilaisuuksiin joissa käytetään SETA: n materiaalia, SETA:n henkilöitä tai jossa on SETA-perustaista sisältöä eikä lapsillemme myöskään saa jaella SETA-materiaalia. Kieltäytyminen koskee myös opetusta johon käytetään vääristelevää tietoa sisältävää Opetushallituksen opasta ”Tasa-arvotyö on taitolaji”, joka esimerkiksi virheellisesti väittää ihmisen sukupuolia olevan enemmän kuin kaksi (”sukupuolen moninaisuus”) ja sisältää SETA-pohjaista materiaalia.

Viite: Perustuslaki 2§11.”
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Kristityille vanhemmille!

ViestiKirjoittaja pehmytpusu777 » 13. Syys 2016 20:09

Mua on joskus tosipaljon kismittänyt, kun niin monet huudot olen kotona saanut koulussa pelleilystä ja huonoista numeroista..SItten vuonna 2004 tulen uskoon, ja minulle selviää.että Suomen Koululaitos OY AB on opettanut minulle täyttä SOOBAA!! :think2: :o Olin koulussa 80 ja 90luvulla ja muistan vieläkin kun jo silloin meillä oli tunbteja ja tietoiskuja, et evoluutioteoria on totta ja islam on samanlainen uskonto kuin kristinusko..mä vielä siihen aikaan uskoin nuo sadut.. Muistan myös vieläkin kun kirkossa pappi saarnasi evoluutioteorian ja Raamatun luomiskertomuksen sekoitusta ja kuinka ne eivät ole keskenään ristiriidas.. on kyllä TYNPEÄÄ-...
pehmytpusu777
 

Re: Herra sulje lasten korvat vääriltä opetuksilta :(

ViestiKirjoittaja tanu » 15. Syys 2016 12:24

Juha kirjoitti:http://ajaaskel.simplesite.com/

Vanhempain oikeudet

Monille vanhemmille SETA: n aikaansaama aivopesu, homouden markkinointi ja perinteisen arvomaailman romuttaminen on liikaa. Ei vanhempien tarvitse sietää mitä hyvänsä.
Toiminnasta on vastuussa koulun rehtori. Perustuslain luku 2 §11 perusteella vanhemmilla on oikeus kieltäytyä lapsilleen tarjottavasta perheen arvojen vastaisesta toiminnasta koulussa ja koulu voi järjestää korvaavaa opetusta siltä osin.
Kieltäytymiseksi riittää lyhyt ilmoitus rehtorille:

”Lapsemme eivät osallistu opetukseen eikä tilaisuuksiin joissa käytetään SETA: n materiaalia, SETA:n henkilöitä tai jossa on SETA-perustaista sisältöä eikä lapsillemme myöskään saa jaella SETA-materiaalia. Kieltäytyminen koskee myös opetusta johon käytetään vääristelevää tietoa sisältävää Opetushallituksen opasta ”Tasa-arvotyö on taitolaji”, joka esimerkiksi virheellisesti väittää ihmisen sukupuolia olevan enemmän kuin kaksi (”sukupuolen moninaisuus”) ja sisältää SETA-pohjaista materiaalia.

Viite: Perustuslaki 2§11.”


Sanoin joku aika sitten yläaste-ikäiselle pojallemme, että jos koulussa opetuksessa käytetään SETA:n materiaaleja, niin voit lähteä pois tunnilta ja sanoa, että isä kielsi osallistumasta.
Taidan laittaa rehtorille tuon yllä olevan tekstin. Kiitos siitä, Juha.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Kristityille vanhemmille!

ViestiKirjoittaja tanu » 15. Syys 2016 12:26

Mitenköhän koulu suhtautuisi jos samaan Perustuslain kohtaan vedoten kieltäisi lapsilta kaiken evoluution tyrkytyksen?
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Lapsi oikeaan kouluun?

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 08. Loka 2016 14:58

Täällä Turussa on jo kahdessa koulussa aloitettu 5-luokkalaisille yhteinen katsomusaineiden opetus. Siinä ei enää siis eroteta elämänkatsomustietoa ja katolista ja ortodoksista, luterilaista ja islamilaista uskonnonopetusta, kuten nykyään suurimmassa osassa kouluja. Katsomusaine on kaikille yhteinen ja opetuksessa käsitellään yleisesti etiikkaa, ihmisoikeuksia, ekososiaalisuutta, suvaitsevaisuutta, monikulttuurisuutta, kunkin omaa kulttuuritaustaa ja sen pohdintaa sekä eri uskontoja.

Minusta tällainen yhteinen katsomusaine sopii peruskouluun paljon paremmin kuin eriytetyt uskonnonopetukset. Koulussa ei kuitenkaan opeteta eikä voida opettaa elävää uskoa Jeesukseen. Ja jokaisen olisi ihan yleissivistävää tietää eri uskonnoista jotain. Tämänhetkinen eriytetty uskonnonopetus voi johtaa siihen, että esimerkiksi islamin uskonnon opetuksessa olevat oppilaat eivät saa ollenkaan tietoa muista uskonnoista rakentavaan ja hyvään sävyyn. Muutenkin on hyvin vaikea valvoa vaikka juuri islamin opetuksen sisältöä.

Omat lapseni ovat yhä ev.lut. uskonnonopetuksessa eli heidän kouluaan tämä uudistus ei koske ainakaan vielä.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Oikeus kieltäytyä vakaumuksen vastaisesta materiaalista

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 11. Loka 2016 18:51

LÄHDE:

http://setakielto.fi/


Lapsemme eivät osallistu opetukseen eikä tilaisuuksiin joissa käytetään SETA: n materiaalia, SETA:n henkilöitä tai jossa on SETA-perustaista sisältöä eikä lapsillemme myöskään saa jaella SETA-materiaalia tai altistaa sille koulun tiloissa.

Kieltäytyminen koskee myös opetusta, johon käytetään vääristelevää tietoa sisältävää Opetushallituksen opasta ”Tasa-arvotyö on taitolaji”, joka esimerkiksi virheellisesti väittää ihmisen sukupuolia olevan enemmän kuin kaksi (”sukupuolen moninaisuus”) ja sisältää SETA-pohjaista materiaalia.



Perustuslaki 2. luku 11 §

Uskonnon ja omantunnon vapaus

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.

Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Valtiosopimus: Euroopan Ihmisoikeussopimuksen ensimmänen lisäpöytäkirja

2 artikla
Oikeus koulutukseen

Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.


Viesti yhdistetty -Juha
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Kristityille vanhemmille!

ViestiKirjoittaja anjou » 18. Loka 2016 12:23

Viiden pojan läheisrnä ja kotikouluakin pitäneenä ihmettelin aamulla Iltasanomien juttua. Siinö kerrotaan, että Opetushallitus kieltää tytöistä ja pojista puhumisen. Opetetaan neutraalisukupuolisuutta. Ei enää erotella erilaisia oppiaineita eri sukupuolille. Pojat joutuvat tyttöjen töihin virkkaamaan ja keittämään. Mitkä sopii tytöille, jotka saavat kokeilla teknistä käsityötä uudessa opetusohjelmassa. Historiassa huomioidaan naisten panos. Iltasanomien tämän päivän nettiversiossa kirjoitus. Tullee herättämään kummastusta vanhemmissa.
anjou
 
Viestit: 87
Liittynyt: 08. Marras 2012 15:33

Re: Kristityille vanhemmille!

ViestiKirjoittaja roosa » 18. Loka 2016 12:28

anjoulle:

Juuri luin tuon otsikon Iltasanomista, josta kirjoitit ja piti heti kurkkasta tänne. Kyllä alkaa mennä liian pitkälle nämä touhut täällä maailmassa kaikin puolin. :? Vaikka tätäthän hulluutta tässä on odotettavissa joka saralla.

Tuossa linkki tuohon Iltasanomien juttuun: "Opetushallitukselta linjaus: Kouluissa ei ensi vuonna puhuta tytöistä ja pojista"

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 32716.html
roosa
 
Viestit: 272
Liittynyt: 22. Maalis 2016 09:47

Re: Kristityille vanhemmille!

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 18. Loka 2016 22:08

Minun kouluaikana aina myös pojat ovat olleet käsityötunneilla ja tytöt puutöissä. Näin myös lapsillani. Siinä ei ole mitään pahaa jos miehet virkkaavat tai tytöt tekevät jotain puusta. Itse en ole kyllä miksikään nikkariksi koulupuutöiden siivittämänä kasvanut, mutta käsitöistä pidän. Isoisäni teki ristipistotöitä aikanaan :thumbup: Anoppini on taitava käsistään sekä nikkarina että käsityöihmisenä. Että näitä käsityöjuttuja en alkaisi sukupuolittamaan :D

En tiedä, miksi koulussa pitäisi jakaa aineryhmät sukupuolen mukaan. Koulujärjestelmä on ollut omiaan vaatimaan pojilta poikamaista käytöstä ja tytöiltä tyttömäisyyttä. Kaikki pojat eivät kuitenkaan ole villejä urheilun ystäviä eivätkä kaikki tytöt kilttejä piirustajia. On hyvä antaa pojalle mahdollisuus kasvaa omana itsenään ollen hyvä omissa jutuissaan vaatimatta mitään ihmeellistä "poikamaisuutta". Tyttö saa myös olla villi ja vapaa :happy: En pidä ehdottomasti parhaana ihmisten kasvattamista perinteisiin sukupuolirooleihin, mutta toki minä tulen aina puhumaan tytöistä tyttöinä ja pojista poikina silloin, kun on kyse heidän sukupuolestaan.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Kristityille vanhemmille!

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 11. Loka 2017 21:31

Tänään on tyttöjen oikeuksien päivä ja minua aiheeseen luotsaa Ayaan Hirsi Alin elämänkerta "Pakomatkalla". Kirjan myötä olen päässyt kurkistamaan somalialaissyntyisen naisen aivan erilaiseen kokemukseen tyttöydestä omassa islamilaisessa kulttuurissa, jossa hänet on silvottu ja kasvatettu pahoinpitelemällä sekä koulussa että kotona :cry:

Olen niin otettu hänen rohkeudestaan kertoa tarinansa ja luopua uskostaan julkisesti :thumb: Minähän voi vaihtaa uskontoani vaikka joka päivä olematta ollenkaan rohkea, mutta hänelle asia on tuonut tappouhkauksia jne. Lukutaito oli hänellekin avain maailmaan ja katsomuksiin oman rajoitetun maailman ulkopuolella.

Tyttöjen oikeuksien päivä on tässä maailmassa vielä tarpeen.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 32 vierailijaa