Joka aamu on armo uus

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Joka aamu on armo uus

ViestiKirjoittaja systeri » 09. Syys 2012 09:12

..näin kertoilee lauluntekijä :)


Joka aamu on armo uus,
miksi huolta siis kantaa!
Varjot väistyy ja vajavuus,
Jeesus voimansa antaa.
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä,
meidän kanssamme nyt ja aina on,
täällä suo Isän suosion,
rauhan luonansa siellä.

2.
Joka aamu on armo uus,
huolet voimme siis heittää.
Rangaistuksenkaan ankaruus
ei voi armoa peittää.
Herran hoidosta kiittäkäämme,
kun hän taivasta varten kasvattaa,
murheen allakin armahtaa,
hänen turviinsa jäämme.

3.
Kaikki entinen katoaa,
itkun, riemunkin aiheet,
moni arvoitus ratkeaa,
uudet alkavat vaiheet.
Kohta koittaa jo päivä Herran,
se on hänellä yksin tiedossaan.
Siksi kiitosta veisaamaan,
hänen voitto on kerran!
systeri
 

Re: Joka aamu on armo uus

ViestiKirjoittaja systeri » 09. Syys 2012 09:34

Tämä laulu tuli mieleen taas tänä aamuna, kun ihan koin että sain herätä uuteen armon aamuun :)

Koko viikon oon taistellut yhtä asiaa vastaan, joka tuli taas ihan "puskasta" ja jollaista en ajatellut itselläni olevan ainakaan tuossa muodossa missä se tuli ilmi.Eli synnistä nimeltä kateus :(
Eilen tuo asia sai huipennuksen ...nimittäin tunnustin tämän tuskaisan taisteluni erittäin läheiseksi tulleelle uskonsisarelleni Mallulle.Asia koski myös häntä ja hänen perhettään.
Mallun kanssa ollaan saatu jutella monet asiat halki ,kyläillen ja lenkkeillen :) Ollaan tosi avoimia luonteeltamme ja jotenkin samankaltaisia.Mallu huomasi joku aika sitten että löydytään äitien puolelta samasta sukukirjastakin vaikka ihan eri paikkakunnilta ollaan kotoisin :)
Oon antanut elämäni kokonaan Herralle ja antanut Hänelle luvan tutkia ja puhdistaa..oikein pyytänyt sitä.Ja uskon että tämä asia oli juuri räätälöity mua varten ,että tämä kuollut kukinto joka edelleen vaikutti mun elämässä,saatiin puhdistettua pois.Niin täydellisestä tuntui tuon asian eteneminen kun katsoo näin taakseppäin ja loppuviimeksi tuo tunnustaminen oli jotenkin helppoa.Uskon että sain siihen voiman Jumalalta.

Omaan mieleen nousi eilen aamulla Sananpaikat

Jer. 29:11
Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

1 tim 4
9 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.
10 Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.

Ja tuon puhelun jälkeen jossa avauduin tästä, Mallu oli laittanut mulle illalla viestin,jossa kiitteli ja iloitsi myös tästä tapahtuneesta ja Sananpaikan joka oli tullut hälle mieleen.

1 joh 1:
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

Aamen..kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle :) :hearts:
systeri
 

Re: Joka aamu on armo uus

ViestiKirjoittaja Mallu » 09. Syys 2012 18:58

Kyllä ihana on tietää,että meille on annettu Pyhä henki oppaaksi,joka johdattaa meidät kaikkeen totuuteen.Pyhä henki, joka ilmoittaa aina kun sisällämme on jotain sellaista, mikä ei sinne kuulu ja antaa voiman myös sen tunnustamiseen :) .Samoin saan omalle kohdalleni pyytää,että Herra tutkisi myös minut ja kitkisi pois kaiken väärän.

Kyllä olin itsekkin iloinen siitä, kun juteltiin asiat halki,eikä vihollinen päässyt sotkemaan enempää asoita.Täytyy myöntää,että vihollinen yrittää kaikin keinoin sotkea juuri niitä välejä,jotka itse kokee tärkeiksi ja joista saa arjen keskellä voimaa.Mutta jos ei uskossa oltais,niin eipä näitä hyökkäyksiäkään tulisi.
Me tarvitaan uskovina toinen toisiamme taittamaan tätä matkaa,muistaen että jos tänään sisar tunnustaa tämän synnin,niin huomenna voin minä joutua nöyrtymään toisen synnin takia.Kukaan ei ole synnitön,eikä täydellinen.Mutta ihanaa että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä,minkä toisillemme tunnustamme ja helppoahan se ei ole.

Tuli mieleen tämä sanan paikka.
ROOM.8:28
Mutta me tiedämme,että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi,jotka Jumalaa rakastavat,niiden,jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
Mallu
 

Re: Joka aamu on armo uus

ViestiKirjoittaja systeri » 09. Syys 2012 21:36

Jaak. 5:16
Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

Mä tiedän että Mallukin rukoilee hartaasti siellä ja kyllä se on auttanut, koska tänään tää asia on kuin pois pyyhkäisty.Voi olla että mua pidetään tyhmänä kun oon niin kova avautumaan mutta munmielestä on aihetta iloon :)

Psalmit 145:
2 Joka päivä minä kiitän sinua ja ylistän sinun nimeäsi aina ja iankaikkisesti.
3 Suuri on Herra ja sangen ylistettävä, ja hänen suuruutensa on tutkimaton.
4 Sukupolvi ylistää sukupolvelle sinun tekojasi, ja he julistavat sinun voimallisia töitäsi.
5 Sinun valtasuuruutesi kirkkautta ja kunniaa ja sinun ihmeellisiä tekojasi minä tahdon tutkistella.
systeri
 

Re: Joka aamu on armo uus

ViestiKirjoittaja systeri » 11. Syys 2012 19:25

Käytiin Mallun kans lenkillä ja nähtiin taas 3 käärmettä...hieno lenkkeilypaikka mutta vilisee käärmeitä :shock:

Juteltiin samalla tästä raamatunpaikasta jota molemmat oltiin mietitty.

1 joh 1:
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

Eli toisin sanottuna jos tunnustamme että meillä on syntiä ja tarvitsemme Jeesuksen veren puhdistavaa voimaa niin meillä on yhteys keskenämme.Mutta jos piilottelemme syntiä tai sanomme ettemme ole syntiä tehneet , niin totuus (Jeesus) ei ole meissä ja silloin meillä ei ole yhteyttä?? Eli nytkin jos edelleen olisin kateellinen enkä haluaisi tehdä siitä parannusta ja esittäisin jotain muuta niin
meillä ei olisi yhteyttä...Vakava juttu.
Ja mietin eilen että ei sitä Herran temppeliä sillä rakenneta, että ollaan toisilleen kateita tai ylpeitä tjk ja lähdetään karkuun asioita.
Niinkuin minäkin oon tehnyt ...parempi tunnustaa aina kun on jotain sydämmellä.Tää asia opetti mua taas enemmän kuin paljon..kiitos Jumalalle :think2:
systeri
 

Re: Joka aamu on armo uus

ViestiKirjoittaja systeri » 16. Syys 2012 12:58

Tänäkin uutena Armon aamuna saan todeta että mennyt viikko ja edellinen ei ollut huono hengelliseltä osuudeltaan.Nimittäin mulla on välillä semmonen tunne että Pyhä Henki jää oven ulkopuolelle kun astun työpaikan ovesta sisään.On hirveän vaikea todistaa siellä sekoilen ja takkuan ehkä jännitän tilanteita.Siellä' on toiset sen verran "fiksuja" vastaan sanojia että muisti pettää ja sanat juuttuu kurkkuun kun tulee keskustelua :-P
Nyt oli kuitenkin pari tilannetta ,toinen jossa sain työkaverille todistaa pelastavasta uskosta pari päivää ennenkö hän jätti työpaikan ja lähti kouluun.Kiitos Herralle tästä.Uskon että hän jossain vaiheessa elämää muistaa nuo sanat kun katsoi niin totisella ilmeellä mua...tähän asti on vähän kintaalla viitannut uskonasioille.
Toinen juttu oli kun eräs työkavereista alkoi siinä ison lauman keskellä jutella että eikös sillä Jeesuksellakin ollut vaimoja ja lapsia että niin jotkut tutkijat väittää ...minä siihen tokaisin että "eikä ollut" :shock: ..pari väitti että kyllä saattoi olla että se oli sitä aikaa.Sanoin että Raamattu on Totta ja jos Jeesuksella olisi ollut vaimoja ja lapsia niin kyllä se mainittais ja että kyllä putoais Kristinuskolta pohja pois jos me näin uskottais,ei tarttis kenenkään uskoa enää.Tuon keskustelun aikana johon joku muukin osallistui huomasin ivallisia katseita kun puolustin Rakasta Vapahtajaani :) ...koin sydämmesäni riemua tuon jälkeen siitä että sain ehkä kantaa vähän sitä pilkkaa osaltani ja ajattelin että tätä se pitäis ollakkin ja sitä vaan lisää.
Vein ehkä noin vuosi sitten työpaikalle Wilkerssonin Näkykirjan ja uskon että sitä on luettu ..siltä se kirja näytti.sen jälkeen ainakin yksi on alkanut kiinnostua uskonasioista.Hänellä oli eräänä päivänä mukana kirja töissä joka kertoi Apostoleista :)
Välillä tuntuu että oon ehkä väärässä paikassa töissä, mutta jospa sittenkin mun pitää olla tuolla.
systeri
 

Re: Joka aamu on armo uus

ViestiKirjoittaja systeri » 16. Syys 2012 13:05

Eräänä aamuna sain todistaa miehelleni,oli tosi hyvä juttu tuokio ihan yllättäin.Ja sen jälkeen hän on ollut kuin eri mies :) Tekee kotitöitä tosi paljon kun on lomalla nyt ollut monta kuukautta, sekä sairas että kesälomalla töistä.Ja muutenkin osoittaa ystävällisyyttä ja hyvyyttään mua kohtaan.Luulen että käy nyt sisimmässään kovaa kamppailua asioista..muistakaa rukouksin jos jaksatte.
systeri
 

Re: Joka aamu on armo uus

ViestiKirjoittaja pekka » 16. Syys 2012 13:36

Syntisyyteni ja syntini, parannuksen teko ja jatkuva parannuksen Tiellä oleminen. Näistä asioista on Herra minua voimakkaasti puhutellut viime aikoinakin. Uskollisuus ja kärsivällisyys, näistä asioista myös. Kiitos Herralle, että otsikon sanat ovat tänäänkin voimassa.

Kiva kuulla pulla, että olet saanut julistaa evankeliumia, minäkin tänään julistin vavistuksella evankeliumin sanomaa eräälle miehelle. Olen kyllä hänen kanssaan puhunut aikaisemminkin hengellisistä asioista.

Herran Jeesuksen armoa kaikille tähän päivään.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Joka aamu on armo uus

ViestiKirjoittaja systeri » 16. Syys 2012 20:53

Pekka:Syntisyyteni ja syntini, parannuksen teko ja jatkuva parannuksen Tiellä oleminen. Näistä asioista on Herra minua voimakkaasti puhutellut viime aikoinakin. Uskollisuus ja kärsivällisyys, näistä asioista myös. Kiitos Herralle, että otsikon sanat ovat tänäänkin voimassa.


Tuli mieleen tänään kun luin tämän Pekan viestin niin tuo pätkä joka on kopioitu Petrin kirjoituksesta jossa kerrotaan Aabrahamista ja hänen elämästään ja näistä luonnollisen elämän juurista.
En tiedä sitten tarkoittaako nämä luonnollisen elämän juuret ollenkaan sitä mitä ajattelin, että monesti me ihmiset ajateltais että meillä on luonnollisesti oikeus moniin ajatuksiin ja siihen mihin meillä on oikeus, kun puolustaudutaan Jumalan edessä mutta Jumalan tahto ja aivoitukset on ihan toisenlaiset joihin tulee hiljaa nöyrtyä ja todeta että Jumala on niin viisas ja erehtymätön että mulla ei oo mitä puolustaa.Pikkuhiljaa sitä alkaa tuntea Jumalaa ja todeta että Hänen tiensä ja tahtonsa on sittenkin parhain.
En osaa nyt sitä paremmin sanoa mitä tänään ajattelin,ennenkö lähdin kastetilaisuuteen :)

Sinullakin on luonnollisen elämän juuret, jotka ovat muokanneet sinun sisäistä maailmaasi, niiden vaikutteiden mukaisiksi joiden alla olet kasvanut. Ympärillä oleva maailma sekä synti, mikä on tässä maailmassa on myös koskettanut sinun sydämeesi ja tehnyt asuntonsa sinun sydämeesi. Synti tarjoaa sinullekin oman perintöosasi, jota synti haluaa sinun käyttävän. Synti myös haluaa, että eläisit tämän perintöosan voimasta. Jokainen istutus, jota taivaallinen Isä ei ole istuttanut on juurineen revittävä pois. Tämä on Jumalan tahto, meidän luonnollisten juurien ja tämän maailman perintöosan pois purkaminen. Annathan Jumalan tehdä sen sinulle ? Älä pelkää tuota Jumalan juurihoitoa, sillä hän on rakkaus eikä Hän vahingoita sinua. Kun Jumala purkaa ja perkaa pois synnin sinun elämästäsi, Hän rakentaa sinun sisimpääsi rakkautensa, armonsa ja kirkkautensa valtakunnan, ihanan puutarhan, joka on täynnä kaikkein kauneimpia ja ihanimpia luomuksia. Tuo puutarha tulee sinun sydämeesi uskon kautta. Tässä puutarhassa kasvavat Jumalan rakkaus, armo, kirkkaus, totuus, pyhyys ja laupeus. Näköalat ovat Kristuksessa Jeesuksessa aivan valtavat, tartu siis kiinni Jumalan lupauksiin.
systeri
 

Re: Joka aamu on armo uus

ViestiKirjoittaja systeri » 23. Syys 2012 10:30

http://www.youtube.com/watch?v=rhM8w36G ... re=related

Lapsen tie on aamun tie

Lapsen tie on aamun tie,
aurinko loistaa sen yllä.
Minne se kulkee, minne se vie?
Outo se vielä on kyllä.
Kukkien valkoiset tähdet,
hauraat siniset kellot,
laihoa tuoksuvat pellot
kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en
tiestäni mitään tiedä.
Kuljen rinnalla enkelten,
joilta ei valoa viedä.
Vaikka en tunnekaan matkaa,
keväästä riennän kesään
niin kuin lintunen pesään
lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan,
hän minut tuntee ja johtaa.
Aamu tuo iloa tullessaan,
kauas sen valkeus hohtaa.
Elämä, sana niin suuri
vielä on käsittämättä.
Monta rakasta kättä
lähellä nyt on juuri.
systeri
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa

cron