miksi

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: miksi

ViestiKirjoittaja Siivetön » 01. Elo 2012 12:15

Niin, kun olen nyt itselleni esittänyt monellakin erilaisella liitteellä tuon --MIKSI-- kysymyksen,
niin mieleeni nousee vain sanat: --RAKKAUS VAATII!---

On otettava huomioon, että --VAATII-- ei ole = --TÄYTYY--.

Eikä tuo --RAKKAUS VAATII-- puhu siitä, että me rakastaisimme niin paljon tai että tuo meidän rakkutemme olisi
niin hurskasta ja ylevää, että se vaatisi meitä, vaan siitä, että Hänen Rakkautensa on jotain niin ihmeellistä,
suurta ja yli ymmäryksen käyvää, että se ikäänkuin polttaa sisuksissa, että tästä Hänen Rakkaudestaan ei voi olla hiljaa.

Jumala johdattakoon meitä jokaista löytämään oman paikkamme ja aikamme, missä voimme olla Hänen kirjeinään,
kertomassa --HÄNEN RAKKUDESTAAN--!!

Minäkin jään odottamaan omaa paikkaani ja pyydän näin saada sulkeutua esirukouksiinne!?

Vielä:
Kun kysyin itseltäni, --MIKSI-- tunkeudun esim. tänne kirjoittamaan ajatuksiani :lol:
jälleen löysin vastauksen kysymyksen kautta, ts. Miksi en yrittäisi kertoa Jeesuksen rakkaudesta ja hyvyydestä?

Ja koska emme voi itse itseämme muuttaa, meidän on tyydyttävä siihen, mitä eväitä Jumala on meille antanut
ja jatkettava niiden turvin matkaamme, vaikka halumme olisi monessakin kohdin korjata itseämme.
On kuitenkin vain turvattava siihen työhön, jonka Hän on luvannut tehdä meidän jokaisen kohdalla, jotka Häntä haluavat seurata ja jotka Hän on omikseen kutsunut.

Joten suru ja murhe pois puserosta ja kiinnitäkäämme katseemme uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen Kristukseen!
Sillä vain Hänessä ja Hänen kauttaan meillä on elämä ja on yltäkyllin, ei ajallista, vaan taivaallista ylitsevuotavaa armoa ja rakkautta.
Viimeksi muokannut Siivetön päivämäärä 01. Elo 2012 12:26, muokattu yhteensä 5 kertaa
Siivetön
 

Re: miksi

ViestiKirjoittaja Herman » 01. Elo 2012 12:18

Joistakin uskovista huokuu Herran tunteminen ja läsnäolo ja Hänen olemuksensa niin voimakkaasti, ettei edes tarvita sanoja tai tekoja, pelkkä heidän seurassaan oleminen vetää lähemmäs Jumalaa. Ja kun he avaavat suunsa puhuakseen tai ojentavat kätensä tehdäkseen, on tuo sama siunaus kaikessa mukana. Mutta eivät he ole sitä saavuttaneet tekojensa kautta, vaan Jumalan antaman uskon kautta.
Herman
 

Re: miksi

ViestiKirjoittaja Herman » 01. Elo 2012 12:29

Jatkan vielä hieman rehellisesti puhuen. Rehellisesti minun täytyy tunnustaa, että motiivini Jumalan seuraamiselle ja palvelemiselle ovat täysin ja ainoastaan itsekkäät. Sillä ymmärrän, että tämä maailma ei anna minulle mitään vaan se ainoastaan vie minulta kaiken, ja ymmärrän että Herra tahtoo antaa minulle kaiken mitä todella tarvitsen. Ja niin voin laskea yhteen 1+1, että Herraa seuraamalla saan itse enemmän. Tämä on ainoa syy miksi olen lähtenyt Herraa seuraamaan ja miksi Häntä palvelen. Minussa ei ole mitään jonka perusteella voisin sanoa, että epäitsekkyydestäni tai omasta hyvyydestäni tätä teen. Ja kiitos Jumalalle, että ei tarvitsekaan olla! :)

Sillä Jumala on tässä maailmankaikkeudessa ainoa pyyteetön ja epäitsekäs. Jos jotakin pyyteettömyyttä ja epäitsekkyyttä meissä voi olla, täytyy sen olla Hänen Henkensä aikaansaamaa, Hänen Henkensä meissä joka elää ja toimii. Tämän ymmärtäminen on valtavan vapauttavaa. Silloin mikään synti tai pimeys mitä sydämestämme paljastuu, ei tule meille yllätyksenä tai horjuta meitä, sillä eihän meistä itsestämme voi mitään muuta löytyäkään. Kun vain elämme jatkuvassa yhteydessä Jeesuksen anteeksiantavaan ja puhdistavaan verivirtaan, voimme kaiken sen kautta vain ymmärtää enemmän Jumalan armosta ja rakkaudesta. Joten niinkuin Siivetönkin tuossa kirjoitti, täytyy meidän vain katsoa Kristukseen ja kiinnittää katse Häneen. Kiitos ja ylistys ja kunnia Jumalan Karitsalle joka on voittanut! :)
Herman
 

Re: miksi

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 01. Elo 2012 12:39

Siivetön kirjoitti:Minäkin jään odottamaan omaa paikkaani ja pyydän näin saada sulkeutua esirukouksiinne!?


Minut mukaanlukien. Koin usein että minua odottaa se iso, pelottavan iso tehtävä Jumalalta mutta siihen en ole valmis ja olen yhä "solmussa" itseni kanssa. :prayer4:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: miksi

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 01. Elo 2012 12:45

vaisuliini kirjoitti:
Siivetön kirjoitti:Minäkin jään odottamaan omaa paikkaani ja pyydän näin saada sulkeutua esirukouksiinne!?


Minut mukaanlukien. Koin usein että minua odottaa se iso, pelottavan iso tehtävä Jumalalta mutta siihen en ole valmis ja olen yhä "solmussa" itseni kanssa.


Tässä ja nyt, sinuun on annettu Pyhän Hengen lahja. Ainoa este, voit olla sinä itse! ;) Usko, että Henkesi sinussa, on Pyhä ja se mikä on ulkokuorta, siihen ei Jumala katso, se ei toimi, se ei tee... se ei voikaan mitään ja sen voi heittää ihan huolella "romukoppaan", kelvoton se on kaikkinensa, mutta se ei olekaan se joka voi ja tekee, vaan se Henki, mikä sinuun on istutettu, sinä päivänä kun synnyit uudesti, siitä hetkestä asti, olet voinut ja pystynyt, PYHÄSSÄ HENGESSÄ. Mene kohti sitä päämäärää joka sinulle on sydämeesi kätketty. Ehkä matka on joskus hidas, mutta koko ajan taivallat kohti sitä päämäärää joka sinulle on uskottu, jos myös itse uskot siihen, etkä ole este sille.
lonelyrider
 

Re: miksi

ViestiKirjoittaja Siivetön » 01. Elo 2012 12:47

Herman kirjoitti:Joistakin uskovista huokuu Herran tunteminen ja läsnäolo ja Hänen olemuksensa niin voimakkaasti, ettei edes tarvita sanoja tai tekoja, pelkkä heidän seurassaan oleminen vetää lähemmäs Jumalaa. Ja kun he avaavat suunsa puhuakseen tai ojentavat kätensä tehdäkseen, on tuo sama siunaus kaikessa mukana. Mutta eivät he ole sitä saavuttaneet tekojensa kautta, vaan Jumalan antaman uskon kautta.

Näinhän se Herman juuri on.
Ja olen jopa sitä mieltä, että ihmisestä, jonka sydämessä asuu Jumalallinen Rakkaus,
kykenee sen aistimaan jopa netin välityksellä ja siksi tämä nykypäivän loistava mahdollisuus
olisikin uskovien käytettävä koko kapasiteetilla. :thumb:

Toki eivät nämä uskovien "omat" keskinäiset foorumit ole parhaita mahdollisia paikkoja
julistaa evankeliumia, mutta nämät ovat toki hyvä paikka ja mahdollisuus toinen toisemme
rakastamiseen, tukemiseen ja rohkaisemiseen ja sitäkin me jokainen varmasti tarvitsemme?
Viimeksi muokannut Siivetön päivämäärä 01. Elo 2012 12:49, muokattu yhteensä 1 kerran
Siivetön
 

Re: miksi

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 01. Elo 2012 12:48

Herman kirjoitti:Jatkan vielä hieman rehellisesti puhuen. Rehellisesti minun täytyy tunnustaa, että motiivini Jumalan seuraamiselle ja palvelemiselle ovat täysin ja ainoastaan itsekkäät. Sillä ymmärrän, että tämä maailma ei anna minulle mitään vaan se ainoastaan vie minulta kaiken, ja ymmärrän että Herra tahtoo antaa minulle kaiken mitä todella tarvitsen. Ja niin voin laskea yhteen 1+1, että Herraa seuraamalla saan itse enemmän. Tämä on ainoa syy miksi olen lähtenyt Herraa seuraamaan ja miksi Häntä palvelen. Minussa ei ole mitään jonka perusteella voisin sanoa, että epäitsekkyydestäni tai omasta hyvyydestäni tätä teen. Ja kiitos Jumalalle, että ei tarvitsekaan olla! :)

Sillä Jumala on tässä maailmankaikkeudessa ainoa pyyteetön ja epäitsekäs. Jos jotakin pyyteettömyyttä ja epäitsekkyyttä meissä voi olla, täytyy sen olla Hänen Henkensä aikaansaamaa, Hänen Henkensä meissä joka elää ja toimii. Tämän ymmärtäminen on valtavan vapauttavaa. Silloin mikään synti tai pimeys mitä sydämestämme paljastuu, ei tule meille yllätyksenä tai horjuta meitä, sillä eihän meistä itsestämme voi mitään muuta löytyäkään. Kun vain elämme jatkuvassa yhteydessä Jeesuksen anteeksiantavaan ja puhdistavaan verivirtaan, voimme kaiken sen kautta vain ymmärtää enemmän Jumalan armosta ja rakkaudesta. Joten niinkuin Siivetönkin tuossa kirjoitti, täytyy meidän vain katsoa Kristukseen ja kiinnittää katse Häneen. Kiitos ja ylistys ja kunnia Jumalan Karitsalle joka on voittanut! :)


Joo, totta :D jo itsekkäästä syystäkin uskoo, ihan vain siksi että elämä olisi niin tuhottaman kurjaa ilman Jeesusta ja elämältä olisi pohja pois ilman Herraa. Kyllä sitä uskotaan ihan itsekkäästi, ei uskoon tulla esim. siksi että pääsisi auttamaan lähimmäisiä, vaan kyllä se todellisuus, että kun on turva, johon luottaa ja siihen johdatukseen kun sydänkin saa yhtyä ja alkaa luottamaan, siinä se on.
lonelyrider
 

Re: miksi

ViestiKirjoittaja Siivetön » 01. Elo 2012 13:01

vaisuliini kirjoitti:
Siivetön kirjoitti:Minäkin jään odottamaan omaa paikkaani ja pyydän näin saada sulkeutua esirukouksiinne!?


Minut mukaanlukien. Koin usein että minua odottaa se iso, pelottavan iso tehtävä Jumalalta mutta siihen en ole valmis ja olen yhä "solmussa" itseni kanssa.

Minulla ei ole odotuksia "isoista" / suurista tehtävistä, :D on vain se yksi ropo,
mutta sitäkään en haluaisi kätkeä maahan. :oops:

Mutta Jumala tarvitsee suurtenkin piirustusten mukaisten pilvenpiirtäjien rakentajia ja kun vain levität kätesi Hänen edessään ja tunnustat, että ei ole kuin nämä tyhjät kädet, niin Hän kyllä antaa työkalut ja voiman toteuttamaan pilvenpiirtäjienkin rakentamiset Hänen laatimiensa piirrustusten ja aikataulujen mukaisesti.

Jumala on valmis myöskin avaamaan meidän solmumme ja ehkä joskus niitä sitomaankin, jos olemme liian kiireisiä menemään ohi Hänen suunnitelmiensa, näin olen ainakin omalla kohdallani nähnyt ja kokenut.

Siunausta Vaisuliini Sinunkin matkallesi!
Viimeksi muokannut Siivetön päivämäärä 01. Elo 2012 13:23, muokattu yhteensä 1 kerran
Siivetön
 

Re: miksi

ViestiKirjoittaja Siivetön » 01. Elo 2012 13:20

Poistin väärinymmäryksestä johtuneen viestini.
Tämä foorumi on minulle uusi tuttavuus ja tulkitsin Lonelyriderin lainauksen/viestin väärin. :oops:
Viimeksi muokannut Siivetön päivämäärä 02. Elo 2012 10:58, muokattu yhteensä 2 kertaa
Siivetön
 

Re: miksi

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 01. Elo 2012 13:48

lonelyrider kirjoitti:
vaisuliini kirjoitti:
Siivetön kirjoitti:Minäkin jään odottamaan omaa paikkaani ja pyydän näin saada sulkeutua esirukouksiinne!?


Minut mukaanlukien. Koin usein että minua odottaa se iso, pelottavan iso tehtävä Jumalalta mutta siihen en ole valmis ja olen yhä "solmussa" itseni kanssa.


Tässä ja nyt, sinuun on annettu Pyhän Hengen lahja. Ainoa este, voit olla sinä itse! ;) Usko, että Henkesi sinussa, on Pyhä ja se mikä on ulkokuorta, siihen ei Jumala katso, se ei toimi, se ei tee... se ei voikaan mitään ja sen voi heittää ihan huolella "romukoppaan", kelvoton se on kaikkinensa, mutta se ei olekaan se joka voi ja tekee, vaan se Henki, mikä sinuun on istutettu, sinä päivänä kun synnyit uudesti, siitä hetkestä asti, olet voinut ja pystynyt, PYHÄSSÄ HENGESSÄ. Mene kohti sitä päämäärää joka sinulle on sydämeesi kätketty. Ehkä matka on joskus hidas, mutta koko ajan taivallat kohti sitä päämäärää joka sinulle on uskottu, jos myös itse uskot siihen, etkä ole este sille.


:)

Siivetön kirjoitti:Minulla ei ole odotuksia "isoista" / suurista tehtävistä, :D on vain se yksi ropo,
mutta sitäkään en haluaisi kätkeä maahan. :oops:

Mutta Jumala tarvitsee suurtenkin piirustusten mukaisten pilvenpiirtäjien rakentajia ja kun vain levität kätesi Hänen edessään ja tunnustat, että ei ole kuin nämä tyhjät kädet, niin Hän kyllä antaa työkalut ja voiman toteuttamaan pilvenpiirtäjienkin rakentamiset Hänen laatimiensa piirrustusten ja aikataulujen mukaisesti.

Jumala on valmis myöskin avaamaan meidän solmumme ja ehkä joskus niitä sitomaankin, jos olemme liian kiireisiä menemään ohi Hänen suunnitelmiensa, näin olen ainakin omalla kohdallani nähnyt ja kokenut.

Siunausta Vaisuliini Sinunkin matkallesi!
:)

Mutta...
Sorry, en selittänyt kunnolla. Tarkoitan että itselläni on ylitsepääsemättömät asiat joitten kanssa olen kamppaillut eli olen solmussa itseni kanssa. Ja olen usein masentunut niiden takia. Jumala tietää. Eli pyydetään siis saada sulkeutua esirukouksiinne sori.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron