Israelin siunaamis-asia

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Israelin siunaamis-asia

ViestiKirjoittaja Eetu » 19. Marras 2012 22:48

Herman kirjoitti:Eetu, väitteet siionistien salaliitosta maailmanvalloittamiseksi yms, joihin viittaavia asioita tulee kirjoituksissasi ilmi, ovat peräisin äärivasemmistolaisista, erittäin antikristillisisistä lähteistä. Esimerkiksi verkkomedia on yksi tällainen äänitorvi Suomessa, jonka kautta nämä tahot levittävät propagandaansa. Kehoittaisin koettelemaan todella tarkasti ja rukoilemaan Pyhän Hengen viisautta sekä erottelukykyä nähdä mistä nämä ovat peräisin ja mitä tai ketä ne palvelevat.

Uskon kyllä, että myös juutalaisia voi olla (ja todennäköisesti onkin) maailman valtaeliitissä, muiden joukossa. Mutta Israelin valtion syntymä EI ole näiden "siionistien" salaliitto, vaan se on Jumalan tekoa, todistukseksi Hänen ilmoituksensa täyttymisestä. Israel on toisinaan turvautunut "lihan käsivarteen" auttaakseen itseään, koska sillä ei vielä ole luottamusta Jumalaan jonka usko Messiaaseen Jeshuaan antaa. Mutta siitä HUOLIMATTA Jumala on siunannut ja varjellut omaisuuskansaansa, niin että he ovat voineet palata Jumalan heille antamaan maahan ja ovat kestäneet kaikki inhimillisesti ylivoimaiset vihollisten hyökkäykset. Hän armahtaa ketä armahtaa. Israelin kohdalla kyse ei ole kansan omasta vanhurskaudesta, vaan Jumalan kunniasta. Tästä syystä Jumala on pitänyt Israelin kansan koko historian ajan olemassa, vaikka monet muut samalla tavalla syntiä tehneet kansat on pyyhkäisty olemattomiin.

Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä, jona minä Israelin valitsin, minä kättä kohottaen lupasin Jaakobin heimon jälkeläisille, minä tein itseni heille tunnetuksi Egyptin maassa ja kättä kohottaen lupasin heille sanoen: 'Minä olen Herra, teidän Jumalanne'. Sinä päivänä minä kättä kohottaen lupasin heille, että vien heidät pois Egyptin maasta siihen maahan, jonka olin heille katsonut ja joka vuotaa maitoa ja mettä-se on kaunistus kaikkien maitten joukossa. Ja minä sanoin heille: 'Heittäkää, itsekukin, pois silmienne iljetykset älkääkä saastuttako itseänne Egyptin kivijumalilla: minä olen Herra, teidän Jumalanne'.Mutta he niskoittelivat minua vastaan eivätkä tahtoneet minua kuulla; eivät heittäneet pois itsekukin silmiensä iljetyksiä eivätkä hyljänneet Egyptin kivijumalia. Niin minä ajattelin vuodattaa kiivauteni heidän ylitsensä ja panna vihani täytäntöön heissä keskellä Egyptin maata. Mutta minä tein, minkä tein, oman nimeni tähden, ettei se tulisi häväistyksi pakanain silmissä, joitten keskellä he olivat ja joitten silmäin edessä minä olin tehnyt itseni heille tunnetuksi viemällä heidät pois Egyptin maasta. (Hes.20:8-9)

Jumala on kuitenkin kurittanut Israelia myös, eikä katsonut läpi sormien sen rikkomuksia. Itse asiassa suuri osa Vanhasta Testamentista kertoo tästä, ja tiedäme kaikki myös miten paljon kuritusta juutalaiset ovat Kristuksen jälkeisessä ajassa osakseen saaneet. Israel-kysymyksessä tulisi nähdä asiat Raamatun valossa, ei inhimillisten ajatusten.


Joo Verkkomedia on valheen palveluksessa, sen oon tiennyt jo pitkään. Bäckman ilmeisesti sanelee sinne mitä pitää kirjoittaa.

En vain yksinkertaisesti pysty uskomaan että Jumala olisi perustanut valtion joka tiputtelee fosforia ihmisten niskaan. Eihän Jumalamme ole sodan jumala, tai sitten en ole ymmärtänyt Raamattua oikein.

Israelin nöyrin palvelija Yhdysvallat hyökkää jossain vaiheessa Iraniin koska Sacha Baron Cohenin Diktaattori elokuvassa on jo sanottu että Iranilla on ydinaseita, on mahdotonta tietää totuutta koska uutisissa ei sitä kerrota. Mutta eipä tarvitse sillä Hollywood elokuva kertoi meille jo "totuuden" - itse kävin katsomassa kyseisen elokuvan silloin kun vasta aloin tajuta että Hollywood on täysin valheen palveluksessa, nytkin on elokuvateattereissa elokuva jossa kerrotaan jotain liibalaabaa vuoden 1980 jenkkipelleilystä Iranissa, ja elokuvan katsojat saadaan taas kätevästi aivopestyä siihen että Iraniin on nyt vain pakko hyökätä koska he ovat pahoja ihmisiä. Aivopesun laajuus on ihan uskomaton, tv, radio, internet, tietokonepelit, ties mitkä mediat, tunnen suurta sääliä isääni kohtaan joka luulee tietävänsä maailman menosta jotain sillä että katsoo puoli yhdeksän uutiset, Ylehän se vasta valheen palveluksessa onkin, väittävät mm. että Mannerheim oli kenialainen, ei ollut mutta sepäs ei Yleä haittaa. Tai sitten olen ollut väärässä ja hän toden totta oli kenialainen mutta miksi me kaikki kenialaiset sitten asumme täällä kylmässä pohjoisessa? Lisäksi Yle on mukana natotuksessa, nyt oli jotain juttua jostain mini-Natosta ja sehän Ylelle kelpaa koska se on valtapuolueiden propagandakanava, Ylen vaaliväittelyihin ei kutsuta kuin valtapuolueet jotka pitävät yllä demokratian harhaa, persut loksuttavat leukojaan ja esittävät nätisti "opposition" roolia mutta niin vain Soini kehui Nato-miestä joka kävi kertomassa täällä siitä ihanasta North Atlantic Terrorist Organisationista joka tappaa vauvoja YK:n mandaatilla.

YK se vasta valheen palveluksessa onkin, antaa jotain tappokäskyjä ties mille sotavoimille ja kansa hurraa Yhdysvalloissa kun Osama kuoli ties monettako kertaa, Al Qaida muka teki ne terrori-iskut mutta ei ainakaan se taksikuski joka oli elossa vielä iskujen jälkeen ja ilmoitteli itsestään että hei mites kun ajelen täällä tätä taksia ni on vähän huono juttu maineelleni että oon siinä terroristi listalla. Yhdysvallat ampui Mainilan laukaukset itseään vastaan jotta sai tekosyyn hyökätä öljyä hakemaan Irakiin, ei siellä mitään joukkotuhoaseita ollut. Ei tarvitse olla mikään herculepoirot tajutakseen että ei kaikki ole sitä miltä se näyttää, television kautta on todella helppo aivopestä ihmiset joukkoharhaan luulemaan että pahat terroristit tekivät syyskuun iskut. Eivät tehneet. Pahoittelut rönsyilystä mutta avioliittoni vaakalaudalla oleminen (vielä noin viisi kuukautta pitää oottaa vaimon näkemystä asiaan) on aiheuttanut alitajuisen paniikin tunteen ja puran sitä mm. kirjoittelemalla nettiin. Kiitos ja anteeksi.
Viimeksi muokannut Eetu päivämäärä 19. Marras 2012 23:56, muokattu yhteensä 1 kerran
Eetu
 

Re: Israelin siunaamis-asia

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 19. Marras 2012 22:59

Eetu, israelilaisilla on peitteet silmillä vielä, mutta israel, tulee aina olemaan, se valittu kansa... Jumala teki liiton Aabrahamin kanssa, eikä Hän sitä ole kumonnut tai tehnyt tyhjäksi lupaustaan... liitto on sitova.

Israel valtiona, voi tehdä asioita, jotka eivät ole Jumalankaan mielenmukaisia, mutta ei Jumala ole kansaansa unohtanut tai hyljännyt, Hän odottaa sitä päivää, että heidän silmänsä aukeaisivat ja he huutaisivat Herraa Jeesusta avukseen, näin uskon.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Jumala sanoo tekevänsä iankaikkisen liiton Aabrahamin kanssa.

"17:7 Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala, " Iankaikkinen... Jumala pitää sanansa.
lonelyrider
 

Re: Israelin siunaamis-asia

ViestiKirjoittaja Eetu » 19. Marras 2012 23:03

tanu kirjoitti:Mat.24:
3. Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"
4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.

Tällä hetkellä ei ole olemassa enää mitään uutissivustoa tai vastaavaa, mistä voisi olla varma että se kertoo asioista totuuden.
Mihinkään ei voi luottaa tässä maailmassa. Kaikki mediat kertovat vain sen mikä on edullista omistajien ja rahoittajien asialle. Ja se on valitettavasti totuus, että lähes kaiken länsimaisen (valta)median omistaa juutalaiset rikkaat suvut. Eikä tämä ole mitään vasemmistopropagandaa.

Raamatun lupauksiin sitä vastoin voi aina luottaa. Ja nyt lopunaikana kaikki kansat tulevat kääntymään Israelia vastaan. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Israelin valtiota ja juutalaisia vai mitä. Yksin Jumala tietää koko totuuden.

Olen sitä mieltä, että koko tämä nykyinen maailman tilanne, kaikkine jännitteineen, on mitä suurimmassa määrin teatteria. Suurin osa maailman johtajista "pelaa samassa joukkueessa". Valtioiden väliset jännitteet on vain kulissi, jonka takana nämä johtajat, vapaamuurarit, ajavat yhteistä asiaa: uutta maailmanjärjestystä. Ja siinä samalla kaikki lopulta kääntyvät Israelia ja Jeesukseen uskovia vastaan. Samaa saatanallista suunnitelmaa kaikki yhdessä ajavat, niin Usa, Kiina, Venäjä kuin Irankin. Nyky-Israelin hallinnosta en osaa sanoa.

Se on totta, että Rotchildien saatananpalvoja-suku perusti Israelin nykyisen valtion. Lipussa oleva "daavidin tähti" on tärkeä okkultistinen symboli. Mutta pitää muistaa, että näin tapahtui vain Jumalan sallimuksesta. Vanhassa Testamentissakin Jumala usein rankaisi jotakin kansaa, käyttäen välikappaleena jotakin toista kansaa. Mikä sitten oli Rotschildien ajatuksena kun perustivat Israelin? Kenties haluavat koota juutalaiset yhteen ja sitten tuhota heidät? Mutta onnistumaan he eivät tule, vaan kompastuvat, kuten kaikki Israelin viholliset.

“I want you all to realize that you need not be a Jew to be a Zionist,” Biden said. Usan varapresidentti Joe Biden totesi noin. Eli ei kaikki siionistit ole juutalaisia. Eikä kaikki juutalaiset(itse asiassa vain murto-osa) polveudu Raamatun juutalaisista suvuista. Suuri osa on Venäjältä lähtöisin olevia kasaareja. Siis turkinsukuisia paimentolaisia Mustan meren koillispuolelta, jotka vain ovat kääntyneet juutalaisiksi.

Raamatun kuvaamat tapahtumat tulevat toteutumaan. Ja kaikki kansat tulevat kääntymään Israelia ja Jeesukseen uskovia vastaan.
Ja Israelia tulee uskovien siunata. Ja rukoilla, että kääntyisivät paatumuksestaan ja tunnustaisivat Jeesuksen Messiaaksi!

Vaikka tämä on vaikea ja lähes mahdoton juttu käsittää, niin parempi vain unohtaa kaikki "salaliitot sun muut" ja luottaa vaan Raamattuun ja totella Jumalan tahtoa.

Siunataan kaikki yhdessä Raamatun Israelia!



Ehkä olen väärässä mutta itse uskon vain hengelliseen Israeliin, ja sitten se tarkoittaa käsittääkseni sitä että alkaa se maailman laajuinen vaino uskovia eli hengellistä Israelia vastaan. Maallinen Israel-niminen valtio on väkivalloin ja vääryydellä perustettu. Eikös Raamatun tärkeimpiä viestejä ole se että rakasta lähimmäistäsi, mitä lähimmäisen rakastamista se on että mennään johonkin ja tapetaan siellä ihmisiä ja sanotaan että tämä maa on nyt meidän koska se nyt vain on niin. Anteeksi nyt vaan Israel-faneille mutta en todellakaan ymmärrä että kukaan itseään uskovaksi kutsuva voi mitenkään asettua sodassa jomman kumman osapuolen puolelle, sota on hirveä asia eikä sille ole mitään oikeutusta vaikka miten olisi Israel-niminen valtio kyseessä. On oksettavaa että Suomesta jotkut kristityt menevät auttamaan Israelin armeijaa pesemällä heidän pyykkiään. Ei uskovien pidä olla sodan kanssa missään tekemisissä.
Viimeksi muokannut Eetu päivämäärä 19. Marras 2012 23:42, muokattu yhteensä 1 kerran
Eetu
 

Re: Israelin siunaamis-asia

ViestiKirjoittaja Eetu » 19. Marras 2012 23:09

Kiitos kaikille viesteistä ja anteeksi jos kuulostaa liian tylyltä mutta en vaan oikeasti ymmärrä tätä asiaa, ja siitä johtuu tämä vänkäys.

Haluaisin tietää missä kohtaa Raamattua sanotaan että Jumala on luvannut muodostaa Israelin valtion uudestaan vuonna 1948 kun kummiskin Raamatussa sanotaan näin:

"Mutta jos te käännytte pois minusta, te ja teidän lapsenne, ettekä noudata minun käskyjäni ja säädöksiäni, jotka minä olen teille antanut, vaan menette ja palvelette muita jumalia ja kumarratte niitä, niin minä hävitän Israelin siitä maasta, jonka olen antanut heille, ja temppelin, jonka minä olen pyhittänyt nimelleni, minä heitän pois kasvojeni edestä; ja Israel tulee sananparreksi ja pistopuheeksi kaikille kansoille" (1. Kun. 9:6-7).

"Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!" (Gal. 6:14-16).

Ei tuossa jälkimmäisessä kohdassa sanota Israelin valtio, joka perustetaan vuonna 1948. Käsittääkseni tuossa puhutaan hengellisestä Israelista. Voimme väitellä tästä maailman tappiin asti (en halua väitellä) mutta en vain pysty uskomaan tällä hetkellä muuhun kuin hengelliseen Israeliin, se oli viimeinen pisara se fosforin kaataminen ihmisten niskaan, tosin se tapahtui jo aikaisemmin, en tiedä totuutta tämänhetkisestä sodankäynnistä, koska sitä ei kerrota missään.



lonelyrider kirjoitti:Eetu, israelilaisilla on peitteet silmillä vielä, mutta israel, tulee aina olemaan, se valittu kansa... Jumala teki liiton Aabrahamin kanssa, eikä Hän sitä ole kumonnut tai tehnyt tyhjäksi lupaustaan... liitto on sitova.

Israel valtiona, voi tehdä asioita, jotka eivät ole Jumalankaan mielenmukaisia, mutta ei Jumala ole kansaansa unohtanut tai hyljännyt, Hän odottaa sitä päivää, että heidän silmänsä aukeaisivat ja he huutaisivat Herraa Jeesusta avukseen, näin uskon.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Jumala sanoo tekevänsä iankaikkisen liiton Aabrahamin kanssa.

"17:7 Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala, " Iankaikkinen... Jumala pitää sanansa.
Eetu
 

Re: Israelin siunaamis-asia

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 19. Marras 2012 23:12

Monet ihmiset tulevat aivan varmasti kääntymään Jumalan valittua kansaa vastaan, koska he tekevät asioita niinkuin ihminen tekee, eivät he voi tehdä asioita Pyhän Hengen ääntä kuunnellen, eiväthän moni heistä tiedä kuka vapahtaja on.

Älä ajattele sitä mitä näet, usko siihen mitä raamattu sanoo asiasta ja mihin Jumala johdatti kansansa asumaan, israelilaisilla on oikeus omaan valtioonsa, se on Jumalan antama, ei ihmisen ei salaliittojen... oli sitten taustalla mitä vaan, kun poika tulee... kaikki ennalleasetetaan lopullisesti, älä käänny Jumalaa vastaan olemalla israelia vastaan... itse koen, että olen vain halpasukuinen oksa vartettuna jaloon viinipuuhun ja tämä ei ole itsensä alentamista varsinaisesti, minun sydämeni kertoo tämän asian, että olen nöyrä palvelija, en muuta.
lonelyrider
 

Re: Israelin siunaamis-asia

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 19. Marras 2012 23:16

Minulle ei ole kyse vuodesta 48 ja ihmisten sopimuksista, vaan näen sen että Jumala antoi sen maan israelilaisille... se on annettu israelilaisille silloin ja se on aina ollut israelilaisten(tai siis kun liitto Aabrahamin kanssa syntyi, ainakin siitä lähtien siis), oli sitten kenen miehittämänä, niin se ei kuulu Jumalan silmissä kellekään muille kuin israelin kansalle...
lonelyrider
 

Re: Israelin siunaamis-asia

ViestiKirjoittaja Eetu » 19. Marras 2012 23:18

lonelyrider kirjoitti:Monet ihmiset tulevat aivan varmasti kääntymään Jumalan valittua kansaa vastaan, koska he tekevät asioita niinkuin ihminen tekee, eivät he voi tehdä asioita Pyhän Hengen ääntä kuunnellen, eiväthän moni heistä tiedä kuka vapahtaja on.

Älä ajattele sitä mitä näet, usko siihen mitä raamattu sanoo asiasta ja mihin Jumala johdatti kansansa asumaan, israelilaisilla on oikeus omaan valtioonsa, se on Jumalan antama, ei ihmisen ei salaliittojen... oli sitten taustalla mitä vaan, kun poika tulee... kaikki ennalleasetetaan lopullisesti, älä käänny Jumalaa vastaan olemalla israelia vastaan... itse koen, että olen vain halpasukuinen oksa vartettuna jaloon viinipuuhun ja tämä ei ole itsensä alentamista varsinaisesti, minun sydämeni kertoo tämän asian, että olen nöyrä palvelija, en muuta.


Meidän täytyy nyt vain olla tästä asiasta eri mieltä, esim. tämä kohta käsittääkseni osoittaa sen että Israel valtiona oli Vanhan testamentin asia mutta Uudessa testamentissa olemme kaikki hengellinen Israel, jota vastaan sitten lopussa koko maailma hyökkää.

Piet. 2:9-10

”Mutta te olette ’VALITTU SUKU, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, OMAISUUSKANSA, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ’ette olleet kansa’, mutta nyt olette ’Jumalan kansa’, jotka ennen ’ette olleet armahdetut’, mutta nyt ’olette armahdetut’.”

Me uskovat olemme valittu kansa, ei se Rotschildien perustama vale-Israel.

Mutta ei tästä nyt enempää, olemme saavuttaneet keskustelussa pattitilanteen, kiitän kaikkia hyvistä näkemyksistä ja siitä että ette lähteneet väittelemään kiivaasti, pyydän anteeksi jos tuli semmoinen kuva että agitoin tässä jotain väittelyä - se ei ollut tarkoitus.
Eetu
 

Re: Israelin siunaamis-asia

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 19. Marras 2012 23:18

Ja ei se vänkääminen minua ainakaan haittaa... minä vänkäsin samaa asiaa aikoinaan ja ihmettelin. Ja höpsistä eetu... ;) et ole agitoinut mitään...
lonelyrider
 

Re: Israelin siunaamis-asia

ViestiKirjoittaja Eetu » 19. Marras 2012 23:24

lonelyrider kirjoitti:Minulle ei ole kyse vuodesta 48 ja ihmisten sopimuksista, vaan näen sen että Jumala antoi sen maan israelilaisille... se on annettu israelilaisille silloin ja se on aina ollut israelilaisten(tai siis kun liitto Aabrahamin kanssa syntyi, ainakin siitä lähtien siis), oli sitten kenen miehittämänä, niin se ei kuulu Jumalan silmissä kellekään muille kuin israelin kansalle...


"Kuulkaa tämä, Jaakobin heimon päämiehet ja Israelin heimon ruhtinaat, te, jotka halveksitte oikeutta ja vääristätte kaiken suoran, rakennatte Siionia veritöillä ja Jerusalemia vääryydellä. Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: 'Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta.' Siitä syystä, teidän tähtenne, Siion kynnetään pelloksi, Jerusalem tulee kiviraunioksi ja temppelivuori metsäkukkulaksi" (Miika 3:9-12).

Eikös tuossa kohdassa nyt kerrota mitä Israelin heimo tekee tällä hetkellä, rakentavat Siionia veritöillä eli lahtaamalla ihmisiä, jota ovat tehneet jo vuodesta 1948. Raamatussa sanotaan "älä tapa" mutta vähät he siitä piittaavat, yhtä looginen ja raamatullinen juttu olisi vaikka julistaa että keskisuomalaiset ovat valittua kansaa ja nyt heille pitää raivata Lapista tilaa, ja se tehdään tiputtamalla fosforia lappilaisten niskaan, ovathan keskisuomalaiset valittu kansa.

Anteeksi tökerö kärjistys, mutta en edelleenkään pysty uskomaan että Rotschild-Israelilla on mitään tekemistä Raamatun kanssa paitsi tuo edellä mainittu Siionin rakentaminen veritöillä.
Eetu
 

Re: Israelin siunaamis-asia

ViestiKirjoittaja Eetu » 19. Marras 2012 23:25

lonelyrider kirjoitti:Ja ei se vänkääminen minua ainakaan haittaa... minä vänkäsin samaa asiaa aikoinaan ja ihmettelin. Ja höpsistä eetu... ;) et ole agitoinut mitään...


:):):) Kiitti, siunausta sinulle, jatketaan keskustelua jos saisin tästä itselleni jotain tolkkua, on vaan aivot hiukka solmussa tästä asiasta.
Eetu
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 31 vierailijaa

cron