Kaatuminen seurakunnissa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Kaatuminen seurakunnissa

ViestiKirjoittaja todael » 18. Kesä 2012 00:20

VÄITTÄMÄ >> Raamatussa Jumalan edessä niin profeetat, apostolit kuin muutkin KAATUIVAT aina kumartaen eteenpäin - koska sen merkitys oli juuri syvän kunnioituksen ja palvonnan osoittaminen. Siksi taaksepäin kaatuminen on eräiden mukaan jotakin, jota Jumala ei tee - ainakaan omille lapsilleen eikä palvelijoilleen. Jumala saa ihmisen kumartamaan häntä - kaatumaan eteenpäin, ei taaksepäin. En ole itse täysin tutkinut asiaa pohjaan saakka vielä Raamatusta, mutta aion tehdä sen. Kiitos veljelle joka antoi tämän väittämän minulle.

Joh.18:6 oleva ilmaus [ἔπεσαν] löytyy myös Matt.18:26 jossa se tarkoittaa eteenpäin kumarrusta kunniotuksen sekä palvonnan merkityksessä. Sama verbi on myös Ilm.1:17. Kaatuivatko sotilaat myös Joh.18:6 kumartaen Jeesuksen eteen, koska Hän sanoi YHWH:n nimen - "Minä olen"? Selvää on että kaikkien ihmisten eräänä päivänä täytyy polvistua Jeesuksen edessä, Isän Jumalan kunniaksi.

Tässä selvitys verbistä: (Analytical Lexicon of the Greek New Testament)

πίπτω impf. ἔπιπτον; fut. mid. πεσοῦμαι; 2aor. ἔπεσον and ἔπεσα; pf. πέπτωκα; fall; (1) literally; (a) as coming down forcefully from a higher to lower level fall, drop (AC 20.9); (b) of buildings and walls collapse, fall into ruins (HE 11.30); (c) of a person, as suddenly dropping from an upright position fall down, tumble (AC 9.4); (d) as intentionally falling, prostrating oneself as a sign of worship or devotion fall down, throw oneself down (MT 18.26); (e) as suddenly experiencing something bad fall on, happen to (AC 13.11); (2) figuratively; (a) of things; idiomatically, of throwing the lot to decide something πίπτει ὁ κλῆρος ἐπί τινα literally the lot falls on someone, i.e. someone is chosen by lot (AC 1.26); (b) of what fades or comes to an end cease, fall, fail (1C 13.8); (c) of persons, in a religious and moral sense, as going astray or becoming guilty of wrongdoing fall away, be ruined, fall (into sin) (1C 10.12); of what results from judgment fall, be ruined (RO 11.11), opposite στήκω (stand); (3) euphemistically, of a violent death fall, die (1C 10.8)

Friberg, T., Friberg, B., & Miller, N. F. 2000. Analytical lexicon of the Greek New Testament. Baker's Greek New Testament library. Vol. 4 (313). Baker Books: Grand Rapids, Mich.


Tällä on se olennainen merkitys, että kaatuminen taaksepäin täten voi olla muista tekijöistä kuin Kristuksen valtasuuruuden edessä kaatumista.
Kommentoikaa.....

- todael :pc:
todael
 

Re: Kaatuminen seurakunnissa

ViestiKirjoittaja pekka » 18. Kesä 2012 22:58

Onko kysymys siis "karismaattisuudesta", siinähän kaatuillaan ja ties mitä muutakin kummallista. Tässä eräs kirjoitus tästä aiheesta:

http://www.kristitynfoorumi.fi/bhinn.htm
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Kaatuminen seurakunnissa

ViestiKirjoittaja todael » 19. Kesä 2012 01:30

Jeps, siitä on kysymys. Itse olen vakuuttunut, että Raamattu ei missään kuvaa Jumalaa ihmisiä kaatelevana - eikä kehoita "sarjatuotannollisesti" sellaista suorittamaan. Kaatuminen on erityislaatuisen Herran ilmestymisen tapahtuma [Sotilaat Jeesuksen edessä, Paavali Damaskoksen tiellä, Johannes Patmos saarella..] - ja johon liittyy juuri Herran jalkojen juureen kaatuminen. Tämä mielestäni kuvaa juuri kumartumista ja polvilleen putoamista. Tällä en käy tuomitsemaan enkä syyttelemään ketään - vaan uskon, että kaikki [etenkin hallitsevat] merkit ja voimateot tulee alistaa Jumalan Sanan alaisuuteen.

Monesti ihminen voi tulla todella Jumalan koskettamaksi rukousjonossa, mutta se että kaikki tapahtuu samalla tavalla [kaatuminen taaksepäin], osoittaa että joko ihminen itse on omaksunut tämän tavan [täytyy kaatua] tai sitten sitä tarkoituksella ylläpidetään määrättyjen julistajien toimesta. Emme silti saa tuomita ketään [tarkoituksellisesti], vaan koetella rakkaudessa kaikkia ilmiöitä karismaattisuuden piirissä.

Me kaikki tarvitsemme parantumista, eheytymistä sekä uudistumista Herralta Jeesukselta - mutta tavalla jonka Hän tekee.

- todael :pc:
todael
 

Re: Kaatuminen seurakunnissa

ViestiKirjoittaja Maria » 19. Kesä 2012 09:40

Niin minä ainakin koen tänä päivänä juuri nimenomaan taaksepäin kaatumisen olevan väärän hengen vaikutusta. Ja onhan sitten sen lisäksi sitäkin, että kun ovat kaatuneet, niin eivät pääsekään enää kuin ylös, tai alkavat ryömiä lattialla, konttailla ja äännellä eläinten tms ääniä ja onhan niitä.. kuultu ja ihan nähtykin, miten ihminen suostuu vaikka mihin, kun kuvittelee sen olevan Jumalasta lähtöisin olevaa..

Mutta itse kaatuminen on kuin muoti-ilmiö monissa seurakunnissa ja sitä oikein monet lähtevät hakemaankin ja kokemaan. Vaarallista touhua sanon minä. Koska aina kun kun ihminen rukouspalvelussa, tai miksei jo jonossakin odotellessaan kaatuu ja nimenomaan taaksepäin, niin se pelottaa minua nykyään., Miksi näin? Noh, koska koen sen tulevan aina väärän voiman kautta, mutta kuinka moni karismaattisiin seurakuntiin kuuluva sitä ajattelee ja miettii, tarkistaa; Mikä lähde saa tällaista aikaan? Aika harva, jos juuri ollenkaan. Onhan se huippeaa mennä jonkuin käsien alle ja täräyttää selälleen maahan ja takana on turvallisesti valmiina jo vastaanottajatkin.. :think2:

Mutta kiitos Jumalalle todael veli, kun Isä on saanut/laittanut sinutkin tuota asiaa pohtimaan ja selvenetämään. Se kertoo aina siitä, että Herra haluaa meidän pysyvän Totuudessa ja varoittavan muitakin vääristä asioista ja voimvaikutuksista, ym...

Herran omat kaatuivat ja kaatuvat eteenpäin, ei taaksepäin! Tästä pitäisi enempi puhua uskoville ja seurakunnissa ja laittaa edes mietttiin sen todellista voimaa, joka kupsauttaa porukkaa lattiaan..Eikä syytteleen ja arvosteleen meitä jotka emme kaadukaan, niin kuin muut tekevät!

:thumb: Siunausta elämääsi ja totuus on aina etsimisen arvoista ja sen esille tuomisen arvoista! :GBU:
Maria
 

Re: Kaatuminen seurakunnissa

ViestiKirjoittaja lara.tomb.raider » 19. Kesä 2012 14:09

Joissain piireissä näkyy paljon "kaatumista" taaksepäin. Esimerkiksi Nokia mission tilaisuudet Tampereen seudulla, Pirkko Jalovaaran sekä Seppo Juntusen vetämät rukousillat. En ole itse kaatunut mutta olen nähnyt sitä paljon. Sanion joskus Jumalalle, etten halua kaatua tuollaisessa rukoustilanteessa, koska se on mielestäni pelottavaa. Nyt, muutama kuukausi sitten sanoin Jumalalle, että tehköön rukoustilanteessa mitä haluaa. Hän saa kaikkivaltiaana toimia kuten parhaaksi näkee. Jos kaadun, niin sitten kaadun. Olen aiemmin ollut hyvin estynyt rukousilmaisussani ja ajatellut, mitä muut ajattelevat käsien tai jalkojen asunnostani, mutta onneksi Jumala on vapauttanut minua niistä estoista hyvin paljon :) !

Olen kokenut rukoiltavana ollessani että minua on painettu silmien väliin tiettyyn pisteeseen. Oletan, että minua on yritetty kaataa väkisin rukoustilanteessa. Minua on painettu otsaan melko voimakkaasti, joka on saanut minut ärsyyntymään ja seisomaan entistä tanakammin jaloillani. Luultavasti, jos on jo tarpeeksi herkässä mielentilassa, edesauttaa kaatumista. Jotkut rukoiltavaksi menevät hakevat kokemuksia, ja kaatuminen on yksi sellainen. Nämä ihmiset luultavasti ovat tietyssä suggestion tilassa, erittäin herkkiä kaikille vaikutuksille - joten ei tarvita kuin pieni tönäisy ja he kaatuvat.

Olen nähnyt myös sitä, että ihmiset kaatuvat ilman, että rukoilija koskee edes heihin. Ei ole mieleenikään tullut ajatella, kaatuvatko he eteen- vai taaksepäin. Jos rukoilija on heidän edessään, he joko lysähtävät maahan tai kaatuvat taaksepäin. Mikä tämän suunnan merkitys on? Ovatko kaikki ne rukoilijat, joiden kautta ihminen kaatuu, sitten väärässä hengessä? Mielestäni Pyhä henki voi toimia kuten parhaaksi kokee, kaataa eteen- tai taaksepäin, olla kaatamatta... mitä tahansa.

Olin nyt toukokuussa Ruotsissa eräässä naistenkonferenssissa, jossa kaksi kristittyä ystävääni olivat maassa rukoushetken aikana. Kun kysyin, mitä siinä tapahtuu, toinen selvensi minulle asiaa niin, että Pyhän hengen voiman alla lihakset tulevat kuin painaviksi ja on "pakko" mennä maahan. Lisäksi tulee hieman humalainen tunne Pyhästä hengestä. Toiset saattavat nauraa, jotkut itkeä, toiset puhua kielillä, jotkut vain olla hiljaa Jumalan hoidettavana!

Itse kotona yksin rukoillessani välillä istun, välillä seison, välillä olen polvillani. Joskus makaan lattialla selälläni tai vatsallani. Mielestäni tässä vallitsee vapaus. Yksin ollessani minun ei tarvitse yrittää esittää jollekin parempia tai pyhempiä rukousasentoja. Ja jos niistä rukous- tai kaatumisasennoista ollaan tarkkoja, niin kyllähän muslimitkin rukoilevat polvillaan naama kohti lattiaa - ja tuskinpa rukoilevat elävää Jumalaa.
lara.tomb.raider
 
Viestit: 204
Liittynyt: 04. Tammi 2011 10:33
Paikkakunta: Satakunta

Re: Kaatuminen seurakunnissa

ViestiKirjoittaja todael » 19. Kesä 2012 17:45

En tässä ole rakentamassa mitään "vaatimusta" - totesin aloittamassani tekstissä - että Raamatussa kaatuminen selvästi näyttää tarkoittaneen polvilleen putoamista. Polvillaan rukoileminen ja Jumalan pyhyyden edessä kumartuminen on raamatullista - vaikka muslimit tekevätkin sitä saatanallisen Allahin edessä. Tällä emme voi kumota Raamatun opetusta.

Asia herättää paljon kiivautta - olen huomannut sen keskustellesani tästä aiheesta uskovien parissa. Itse en halua synnyttää riitaa. vaan tuoda esille mitä Raamattu sanoo asiasta.

Siunausta - Jeesus on Herra.
- todael
todael
 

Re: Kaatuminen seurakunnissa

ViestiKirjoittaja pekka » 19. Kesä 2012 20:26

Kiitoksia kirjoituksistanne.

Itse en näe mitään syytä lähteä "kaatuilemaan" mihinkään vaikkapa karismaatikkojen joukkotilaisuuksiin. On kyllä olemassa hyvin paljon raitishenkisten uskovien kirjoituksia tästä aiheesta ja eri toten varoituksia, että heidän toimintansa ei käy yksiin Raamatun opetuksien kanssa. Kaikenlaisista harhaopetuksista on kirjoituksissa kerrottu ja kun olen katsellut jotain videopätkiäkin noista karismaatikkojenkin touhuista niin tulee väistämättä mieleen, että demonihenget ovat mukana heidän toiminnassaan ja ihmisetkin ovat paikoitellen aivan kuin jossain joukkohysteriatilassa.


http://www.kristitynfoorumi.fi/eiuutta1.htm

Jeesus varoittaa: "Jos silloin joku sanoo teille: Katso, täällä on Kristus, tahi: Tuolla, niin älkää uskoko. Sillä vääriä Kristuksia ja vääriä profeettoja nousee ja he tekevät suuria tunnustekoja, niin, että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."



1. Kor. 6:9

Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,


1. Kor. 15:33

Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."


Gal. 6:7

Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.


Jaak. 1:16

Älkää eksykö, rakkaat veljeni.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Kaatuminen seurakunnissa

ViestiKirjoittaja lara.tomb.raider » 21. Kesä 2012 12:40

En tiedä, onko tämä linkki jo julkaistu aiemmin. Tässä on hyvä varoitus väärästä hengestä seurakunnissa...

http://www.kristitynfoorumi.fi/kundalini-varoitus.pdf
lara.tomb.raider
 
Viestit: 204
Liittynyt: 04. Tammi 2011 10:33
Paikkakunta: Satakunta

Re: Kaatuminen seurakunnissa

ViestiKirjoittaja lara.tomb.raider » 21. Kesä 2012 20:18

Tässä linkit youtubevideoihin, jossa Andrew Strom kertoo Kundalini-hengen vaikutuksesta. Se on samaa asiaa kuin aiemmin liittämäni teksti-linkki.

SHOCKING DOCUMENTARY 1- False spirits invade the church - KUNDALINI WARNING - Andrew Strom -Part 1
http://www.youtube.com/watch?v=eBpw2oQrvMM
SHOCKING DOCUMENTARY 1- False spirits invade the church - KUNDALINI WARNING - Andrew Strom -Part 2
http://www.youtube.com/watch?v=BCcGaTRwG_4
SHOCKING DOCUMENTARY 1- False spirits invade the church - KUNDALINI WARNING - Andrew Strom -Part 3
http://www.youtube.com/watch?v=dWeUNoR30_0

Itse sain tuosta lukemastani tekstistä sekä näistä youtube-linkeistä vastauksen muutaman vuoden itseäni vaivanneeseen epämukavaan oloon, että kaikki ei ole ok. On paljon raitista ja hyvää hengellistä opetusta. On myös paljon sellaista, mikä ei ole Jumalasta. Tämä vastaa osittain kysymykseen kaatumisista ja niistä manifestaatioista, joita on mm. Nokia Missionin tilaisuuksissa ja joissain muissakin "hengellisissä" tilaisuuksissa.
lara.tomb.raider
 
Viestit: 204
Liittynyt: 04. Tammi 2011 10:33
Paikkakunta: Satakunta

Re: Kaatuminen seurakunnissa

ViestiKirjoittaja pekka » 21. Kesä 2012 23:34

"Karismaattinen kaaos":

http://www.kristitynfoorumi.fi/karismaattinenkaaos.htm


Sananl. 28:10

Joka eksyttää oikeamielisiä pahalle tielle, se lankeaa omaan kuoppaansa; mutta nuhteettomat perivät onnen.


1. Joh. 3:7

Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron