Ilman rakkautta emme ole mitään.

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Ilman rakkautta emme ole mitään.

ViestiKirjoittaja Herman » 12. Touko 2012 23:25

Jumala Sana sanoo, että ilman rakkautta (agape) me emme ole mitään. Tätä on hyvä pysähtyä miettimään hetkeksi, tai vaikka pidemmäksikin aikaa ja mielellään niin usein kuin mahdollista. Emme ole MITÄÄN, eivätkä MITKÄÄN tekomme tai sanamme hyödytä MITÄÄN, jos meillä ei ole tuota rakkautta. Uskon, että kun tämän totuuden saisi syöpymään mieleen ja ennenkaikkea sydämeen, muuttuisi takuuvarmasti jokaisen elämä todella radikaalisti.

On kuitenkin syytä huomioida, ettei tuolla rakkaudella tarkoiteta inhimillisiä tunteita yms. Agape-rakkaus on Jumalan rakkautta, joka on luonteeltaan sellaista kuin 1.Kor.13.luvussa monin tavoin kuvaillaan, eikä se ole tunteista riippuvaista. Kun tuo rakkaus saa vallata sydämen, muuttaa se ihmisen tavan katsella asioita ja ennenkaikkea lähimmäisiä. Silloin voimme kokea sääliä ja myötätuntoa syntien rikkomia ja repimiä sieluja kohtaan aivan kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Eikä se voi olla meistä näkymättä, sillä ei vuorella oleva kaupunki voi pysyä piilossa. Me olemme sellaisia kaupunkeja vain silloin kun Herran rakkaus saa valloittaa sydämemme. Ilman rakkautta emme ole mitään, mutta Hänen rakkaudessaan meillä on kaikki. Tutkitaan siis itseämme, tekojemme ja sanojenne motiiveja. Annetaan Herran puhdistaa meistä pois kaikkea sellaista, mikä ei nouse rakkaudesta. Kaikki tuo turha ja hyödytön lähteköön meistä Jeesuksen nimessä ja veressä. Tulkoon tilalle rakentava, eheyttävä, sovitteleva, armahtava, laupias, totuudenmukainen, vilpitön, ja puhdas rakkaus. Jumala yksin voi tämän ihmeen tehdä, ja kun sitä pyydämme - Hän sen tekee!
Herman
 

Re: Ilman rakkautta emme ole mitään.

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Touko 2012 14:26

1. Kor. 13:13

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.


1. Tim. 1:5

Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.


Room. 13:10

Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.


1. Kor. 13:8

Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Ilman rakkautta emme ole mitään.

ViestiKirjoittaja Lemmikki » 13. Touko 2012 15:51

Kun Herman on lisännyt tuon sanan agape, sulkeisiin, oivalsin asian yhtäkkiä ihan toisin kuin ennen.

Se ei tule tutkimalla vaan uudestisyntymällä !! Eli se on ikäänkuin vaan olemassa sisälläni jos olen tullut uskoon. Samoin kuin Jumalan Henki on sisälläni. Teot ovat turhia jos niitä ei ole tehty Jumalan kanssa.
Jeesus on Rakas *** ישוע הוא המשיח
Lemmikki
 
Viestit: 89
Liittynyt: 01. Touko 2012 20:54

Re: Ilman rakkautta emme ole mitään.

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 01. Heinä 2012 08:41

Herman kirjoitti:Jumala Sana sanoo, että ilman rakkautta (agape) me emme ole mitään. Tätä on hyvä pysähtyä miettimään hetkeksi, tai vaikka pidemmäksikin aikaa ja mielellään niin usein kuin mahdollista. Emme ole MITÄÄN, eivätkä MITKÄÄN tekomme tai sanamme hyödytä MITÄÄN, jos meillä ei ole tuota rakkautta. Uskon, että kun tämän totuuden saisi syöpymään mieleen ja ennenkaikkea sydämeen, muuttuisi takuuvarmasti jokaisen elämä todella radikaalisti.

On kuitenkin syytä huomioida, ettei tuolla rakkaudella tarkoiteta inhimillisiä tunteita yms. Agape-rakkaus on Jumalan rakkautta, joka on luonteeltaan sellaista kuin 1.Kor.13.luvussa monin tavoin kuvaillaan, eikä se ole tunteista riippuvaista. Kun tuo rakkaus saa vallata sydämen, muuttaa se ihmisen tavan katsella asioita ja ennenkaikkea lähimmäisiä. Silloin voimme kokea sääliä ja myötätuntoa syntien rikkomia ja repimiä sieluja kohtaan aivan kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Eikä se voi olla meistä näkymättä, sillä ei vuorella oleva kaupunki voi pysyä piilossa. Me olemme sellaisia kaupunkeja vain silloin kun Herran rakkaus saa valloittaa sydämemme. Ilman rakkautta emme ole mitään, mutta Hänen rakkaudessaan meillä on kaikki. Tutkitaan siis itseämme, tekojemme ja sanojenne motiiveja. Annetaan Herran puhdistaa meistä pois kaikkea sellaista, mikä ei nouse rakkaudesta. Kaikki tuo turha ja hyödytön lähteköön meistä Jeesuksen nimessä ja veressä. Tulkoon tilalle rakentava, eheyttävä, sovitteleva, armahtava, laupias, totuudenmukainen, vilpitön, ja puhdas rakkaus. Jumala yksin voi tämän ihmeen tehdä, ja kun sitä pyydämme - Hän sen tekee!


Haluaisin nostaa tämän esiin koska se on tärkeä aihe ja me tätä lopun aikaa elämme....
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa

cron