He väittävät tuntevansa Jumalan

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

He väittävät tuntevansa Jumalan

ViestiKirjoittaja todael » 09. Touko 2012 01:35

Tiit. 1:16 ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.”

2Tim. 2:19 ”Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".

2Piet. 2:21 “Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.”

1Tess. 4:7-8 “Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. Sentähden, joka “nämä” (ei alkutekstissä) hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.”

2Piet. 3:17-18 ”Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.”

1Piet. 1:14 ”Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä".”

- todael
todael
 

Re: He väittävät tuntevansa Jumalan

ViestiKirjoittaja Lemmikki » 09. Touko 2012 15:14

Tästä olen yrittänyt kirjoittaa muutamassa ketjussa täälläkin mutta huonolla menestyksellä.

Tiedän kyllä ulosantini olevan surkeaa.

Mutta tähän ilmiöön olen nyt huomannut törmääväni monella tapaa.
Keskusteluissa nuo ihmiset puhuvat kovaan ääneen ihmeistä ja johdatuksesta ja tapahtumista yms. Mutta kun odottaa yhteyden kokemista ja sydämellisyyttä niin törmääkin pelkkään ylpeyteen ja omahyväisyyteen, tyhjiin sanoihin :( Siinä menee itse vain hiljaiseksi eikä tiedä enää mitä heidän kanssaan puhuisi.


Aam. 5:13
Sentähden ymmärtäväinen vaikenee tänä aikana, sillä se on paha aika.
Jeesus on Rakas *** ישוע הוא המשיח
Lemmikki
 
Viestit: 89
Liittynyt: 01. Touko 2012 20:54

Re: He väittävät tuntevansa Jumalan

ViestiKirjoittaja Herman » 09. Touko 2012 22:11

Tuo ei ole sinällään ihme, sanoihan Jeesus itse, että moni sanoo Hänelle viimeisenä päivänä "emmekö me sinun nimesi kautta sitä ja tätä...", mutta Hän joutuu kieltämään tuntevansa heidät ja lähettämään heidät pois luotaan. Tämä aika mitä eletään on sellaista, että saa olla tyytyväinen jos löytyy edes muutama tai pari uskollista ja luotettavaa veljeä tai sisarta Kristuksessa joiden kanssa jakaa elämää.
Herman
 


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa

cron