Turva tuomiopäivänä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Turva tuomiopäivänä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 03. Touko 2012 10:40

"Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa (1.Joh.4:17)."

Hän oli maailman vihaama ja sanoi, että maailma tulee vihaamaan kaikkia niitä, jotka ovat maailmassa, mutta eivät maailmasta. Itse en ole kokenut maailman osalta vihaa tai vainoa minua kohtaan. Ehkä en ole tarpeeksi ulkona maailman jutuista. Elän maailman hyväksymää elämää kaikin puolin... :think2:

Olen huomannut, että kaikkein halveksituimpien uskovien kautta tulee eniten ihmisiä uskoon. Niiden, jotka Jeesusta häpeämättä seisovat toreilla ja katujen kulmissa julistamassa evankeliumia. Niiden kautta, jotka eivät ajattele mahdollisesti aiheuttavansa vaivauttavia tilanteita kysyessää helposti ja suoraan keneltä vain, tahtooko tämä ottaa Jeesuksen vastaan elämänsä Herraksi :wise3: . Puhun niistä, jotka jätetään kutsumatta sukujuhliin, koska he ovat tahdittomasti tuputtamassa Jeesusta jokaiselle. "Hienot" ja ymmärtäväiset maailman menoon mukautuneet uskovat tuntevat hienoista häpeää näistä veljistä ja sisarista. Etteivät nämä vain häpäisisi heitä heidän hienojen uskosta osattomien ystäviensä edessä, joille he kuvittelevat olevansa hyvänä esimerkkinä uskovista. Todellinen Jeesuksen seuraaja on kuitenkin luopunut omasta elämästään. Haluan kuulua siihen porukkaan :)
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Turva tuomiopäivänä

ViestiKirjoittaja pekka » 03. Touko 2012 12:37

Minäkin haluan kuulua siihen porukkaan. Herra vahvistakoon uskoani, että uskaltaisin erottautua maailmasta, olla uloskutsuttujen joukossa.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Turva tuomiopäivänä

ViestiKirjoittaja pekka » 03. Touko 2012 13:06

Johanneksen ilmestys 18:

4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
5 Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.


"Lähtekää siitä ulos": http://www.arvioikaa.com/comeout.html
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Turva tuomiopäivänä

ViestiKirjoittaja Lemmikki » 03. Touko 2012 17:46

Tuo Ilmestyskirjan jae tuli mieleeni kun mietiskelin "tämän päivän" uutisantia. Kuinka jatkuvasti kerrotaan huonoista uutisista ahdingosta , taloudellisista vaikeuksista jne. Kun olemme mukana maailman menossa, sen tavoissa tehdä kauppaa, ottaa lainaa, menestyä kerätä tavaraa joka on pelkästään ylellisyyttä eikä tarpeellista. Ja sitten Jumala tuomitsee kaiken tuon kulutushysterian, niin tulemme osallisiksi sen tuomioista, koska olemme osallisia sen toimista. Jos otamme lainaa ja tulee lama saamme päällemme saman tuomion eli seuraukset kuin ne jotka eivät tunne Jumalaa.
Meidän pitäisi siis jotenkin elää tuon kaiken ulkopuolella, ettei sen tuomiot tulisi myös meidän kannettaviksemme. Kun Jumala tuomitsee pahuuden Hän ei katso henkilöön, mutta armossaan Hän haluaa omansa säästää tuosta tuomiosta ja varoittaa siksi etukäteen.
Jeesus on Rakas *** ישוע הוא המשיח
Lemmikki
 
Viestit: 89
Liittynyt: 01. Touko 2012 20:54

Re: Turva tuomiopäivänä

ViestiKirjoittaja Lemmikki » 03. Touko 2012 19:58

En tuossa puhunut mistään lopun ajan tuomioista vaan tämän päivän peloista.
Uskovat paljon rukoilevat samojen pelkojen takia mitä maailman ihmiset pelkäävät. Siis ollaan jo näissä peloissa ja huolissa saman taakan (tuomion, syntien osallisuuden) alla kuin maailman ihmiset vaikka meillä tulisi olla lepo ja rauha Jeesuksessa. :)
Jeesus on Rakas *** ישוע הוא המשיח
Lemmikki
 
Viestit: 89
Liittynyt: 01. Touko 2012 20:54

Re: Turva tuomiopäivänä

ViestiKirjoittaja toni t » 02. Joulu 2015 16:10

Herran päivä on tuleva

Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 25 vierailijaa

cron