VAIN Jeesuksen rakkaus vapauttaa ja yhdistää

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

VAIN Jeesuksen rakkaus vapauttaa ja yhdistää

ViestiKirjoittaja todael » 11. Huhti 2012 20:53

Itse tulin uskoon hyvin vaikeiden psyykkisten sekä henkisten vammojen keskeltä - oli paniikkihäiriötä vielä 2 vuotta uskoon tulon jälkeenkin. En uskaltanut kohdata yhtäkään ihmistä ja kaikki, kaupassa käynti jne. oli suuren tuskan ja vaivan takana. Jumala on parantanut vuosien sisällä hitaasti, mutta varmasti.

Monesti tausta josta uskoon tulemme, asettaa eräänlaisen ennakko odotuksen sille, millaisina haluamme toisten uskovien olevan. Itse petyin seurakunnan kovuuteen ja lakihenkisyyteen, erosin ja jätin kaiken. En luopunut uskostani mutta jätin muut uskovat. Tämä oli ITSE ASIASSA pelkkää rikkinäisyyttä minussa itsessäni, jonka kautta syytin muita uskovia rakkaudettomuudesta ja kovuudesta. Aina olin kärkäs arvostelemaan muita - kuinka huonoja ja tekopyhiä he olivatkaan.

Nyt Jumalan armon ja rakkauden löytäminen on tapahtunut Jeesuksen ITSENSÄ TUNTEMISEN kautta. En enää etsi ihmisiltä sitä, mitä he eivät voi antaa. Etsin Herraa Jeesusta, ja sen kautta myös olen päässyt eheytymään suhteessa toisiin uskoviin.

Rukoilen meille kaikille uudistumista Jumalan armossa ja rakkaudessa. Älkäämme paetko itseämme katkeruuteen ja muiden syyttelemiseen, vaan tulkaamme Jeesuksen eteen KAIKKIEN ongelmiemmme kanssa. Hän pystyy auttamaan - itselläni on konkreettinen elämän todistus Hänestä.

Ihminen itse usein asettaa vaatimuksen millaisia muiden uskovien tulisi olla - tein itse samoin vuosia. Nyt ymmärrän että en voi vaatia uskovilta rakkautta, vaan itse vastaanottaa Jumalan rakkauden Jeesuksessa Kristuksessa, ja HÄNESSÄ oppia rakastamaan "arsyttäviä" - tekopyhiä jne. uskovia. Me usein asetamme itse ehdot rakkaudelle (tämä heijastuu juuri rikkinäisyytemme kautta suhteessa muihin ihmisiin), vaikka itse asiassa Jumalan tulisi tehdä se. Me kaikki olemme armahdettuja syntisiä, ja kaikki saamme saman Jumalan armon kasvaa Jeesuksen tuntemisessa - Jumala ei ole puolueellinen.

Katkeruus toisia ihmisiä kohtaan estää kasvun - katkeruus jossa me syytämme toisiamme, emmekä mene rehellisesti itseemme ja sen kautta löydä henkilökohtaista Jumalan rakkautta omalle kohdallemme. Lakihenkisyyden takana on saatanallinen uskonnollinen ylpeys ja ihmisvalta, jolla toinen mukamas ojentaa toista - vaikka takana onkin ylpeys ja toisen hallitseminen. Todellinen Pyhän Hengen työ AINA JOHTAA Kristuksen työn merkityksen varaan, ja kaataa kaikki ihmisen itsensä saavuttamat "kunniateot".

Jumalan rakkaus meissä johtaa Jumalan Sanan toteutumiseen elämässämme - ei ideologisena teologiana, kauniinan korupuheina, toisten läksyttämisenä, jatkuvasti itsemme oikeassa esittävinä - vaan todellisena ELÄMÄNÄ KRISTUKSESSA. Monet tuntevat Jumalan lain, mutta heillä ei ole pienintäkään käsitystä, mikä on ELÄMÄ KRISTUKSESSA. Jauhetaan ja väännetään pilkkua sinne tänne, mutta elämää ei ole. Muita ollaan kärkkäästi ojentamassa, mutta todellista KRISTUKSEN ELÄMÄÄ EI OLE.

Pelkään, että monet elävät uskon elämää oman lihansa mukaisessa lain suorittamisessa, ja siinä pelkkää petollista ulkokuorellista uskonnollisuutta, ilman todellista Kristuksen tuntemista. Tämä näkyy hyvin selvästi ihmisestä, etenkin siinä mihin hän aina tukeutuu - oppiinsa, lain käskyihin VAI KRISTUKSEN TUNTEMISEEN.

Tässä teksti ja kysymys OLENKO MINÄ KUOLLUT POIS LAISTA : http://uloskutsuttu.blogspot.com/p/olenko-mina-kuollut-pois-laista.html

- todael
todael
 

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa

cron