Lopunajat?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Lopunajat?

ViestiKirjoittaja lara.tomb.raider » 10. Huhti 2012 10:24

En tiedä, mistä johtuu, että tällä palstalla olevat "maailman lopun merkit ja ennustukset" ahdistavat minua.
Tiedän, että Jeesus tulee joku päivä takaisin. Loogista on, että se päivä on lähempänä tänään kuin vaikka eilen, viikko sitten tai 8 vuotta aiemmin. Varmaa päivää ei kuitenkaan kukaan ihminen tiedä. Jeesuksen paluun tiedän kristittynä ihmisenä, mutta sen päivän tietää tarkalleen yksin Isä Jumala.

Mutta kaikenlainen lopunajan maalaaminen (kuten vaikka Leo Meller opettaa) ahdistaa minua. Olen aiemmin ollut erittäin synti- ja vikakeskeinen niin omassa elämässäni kuin lähimmäisteni suhteen. Synti- ja vihakeskeisenä, moraalikristittynä, luin kaikkia "viimeisen ajan pasuuna" teoksia, joista kaikista en voi edes sanoa, oliko niissä enimmäkseen ihmisten tulkintaa vai todellista Raamatun ymmärrystä ja Jeesuksen tuntemista. Silloin hehkutin niitä lopunajan juttuja, varoittelin ei-uskovia kavereitani. Tuliko näiden puheitteni pohjalta kukaan uskoon? Ei. Olin vain yksi höyrähtänyt uskova heidän silmissään. Tutkin kyllä paljon kirjoja, luin Raamattua, kuuntelin RadioDein opetuksia lopunajoista, mutta en tiedä, mitä se minua hyödytti. Olin ehkä hieman pelokkaampi ja ahdistuneempi kuin aiemmin.

Nyt en tahdo tietää mistään muusta niin paljon kuin Jeesuksen rakkaudesta ja armosta, levätä siinä, ylistää ja palvella. En tiedä, miten minun tulisi suhtautua näihin lopunajan opetuksiin ja ennustuksiin. Lukisin tälläkin palstalla mieluummin Jeesuksen ihmeistä ja pelastuksesta kuin pelottelua. Kun yleisesti selaan näitä jutunaiheita (keskustelut), on niissä kovin paljon lopunajan profetioita tai "lopunajan uutisia maailmalta".

Tottakai synti pitää sanoa synniksi ja lopunaikojen keskustelua ei tule vältellä. Hyvä on jutella juuri ei-uskovien kanssa, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, kestääkö maapallo ikuisesti ja niin edelleen. Eri asia on, mitä ja miten kirjoittaa...
Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, ja jokainen saa kirjoittaa tänne, mitä haluaa.

:hearts:
lara.tomb.raider
 
Viestit: 204
Liittynyt: 04. Tammi 2011 10:33
Paikkakunta: Satakunta

Re: Lopunajat?

ViestiKirjoittaja Herman » 10. Huhti 2012 13:35

Minua ei kiinnosta lopun ajan asiat sinällään, mutta siksi olen niistä kiinnostunut koska ne rohkaisevat ja antavat toivoa ja iloa siitä, että Jeesus pian tulee takaisin hakemaan meidät luoksensa. "Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". (Ilm.21:3-5)

Ja toisaalta ne antavat myös intoa ja kipinää viedä ilosanomaa niille, jotka eivät vielä ole Jeesuksen uskossa. Että saisimme mahdollisimman monta mukanamme!
Herman
 

Re: Lopunajat?

ViestiKirjoittaja todael » 10. Huhti 2012 16:01

Joh.14:27. "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."

Monet tutkivat Ilmestyskirjaa pelkästä uteliaisuudesta käsin, lihallisen mielen ja ihmisviisauden valossa. Tällöin päälimmäisiksi nousee antikristus, peto, pedon merkki, portto jne. Kaikilla näillä esikuvilla on tärkeä sanomansa Ilmestyskirjassa, mutta jos VAIN etsimme antikristusta Ilmestyskirjasta, kadotamme kirjan lohduttavan ja rohkaisevan luonteen.

Jeesus Kristus on kuvattu Ilmestyskirjassa Jumalan Karitsana joka avaa seitsemällä sinteillä lukitun kirjakäärön. Tulevaisuuden tapahtumat ovat siis Kaikkivaltiaan Jumalan kädessä, Valtaistuimella istuvan kädestä annettuna Vapahtajamme Jeesuksen käsiin. Täten sinetistä seuraavat tapahtumat kohdistuvat ennen kaikkea saatanallista uskonnollista sekä taloudellispoliittista maailman järjestystä kohtaan, joka elää Jumalan vihan ja tuomion alaisuudessa. On siis mielestäni erittäin tärkeää nähdä Jeesuksen Kaikkivaltiuus Ilmestyskirjassa tapahtuvien asioiden yläpuolella olevana Jumalana. Jumalan kansa viedään ahdistuksen kautta läpi todelliseen Kristuksen voittoon - iankaikkiseen elämään. Mikään maanpäällinen ahdistus EI VOI erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on annettu meille Hänen Pojassaan Jeesuksessa. Tämä lohduttaa aina minua, kun luen Ilmestyskirjaa. Ilmestyskirja on Jeesuksen omien "voittokirja". Saatana kukistetaan ja Jumala tuomitsee sielunviholliseen liittyneen maailman. Jumalan Karitsa voittaa, ja Hänen kanssaan ne, jotka "kuin-pienet-lapset" turvautuvat Hänen suojaansa.

Ilm.5:7-10. "Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä. Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset, ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä"."

Jeesuksen voitto, Jumalan Karitsana todistaa, että Hän on verellään ostanut Jumalalle uudestisyntyneet ihmiset itselleen sekä tehnyt heidät kuningaskunnaksi ja papeiksi. Nämä Jumalan pelastamat ihmiset tulevat hallitsemaan maan päällä, eivät jumalattomat, uskonnollisen sekä poliittis-taloudellisen uuden maailmanjärjestyksen aikaansaaman petoksen vallassa olevat. Saatana tuomitaan Jumalan Karitsan aikaansaaman voiton kautta iankaikkiseen kadotukseen.

Vanhurskaan polku kirkastuu kirkastumistaan. Me - jotka tunnemme Vapahtajamme Jeesuksen, ja pidämme kiinni Hänen Sanastaan sekä Hänen nimensä tunnustamisesta - olemme turvassa Kaikkivaltiaan Jumalamme käsissä. Sinun EI TULE tietää kuka antikristus on, vaan kuka Jeesus on. Silloin Jumalan rauha, joka on ymmärrystä ylempi on osamme - kaikkien tulevaisuuden tapahtumienkin keskellä.

Joh.16:7-11 "Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion; synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu."

- todael
todael
 

Re: Lopunajat?

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 14. Huhti 2012 14:05

Lopunaikojen tutkiminen silkasta mielenkiinnosta, voi johtaa jopa pelkoihin ja ahdistukseen, koska sen lähtökohta yleensä silloin on väärä. Monet tutkivat mm. siksi koska haluavat ikäänkuin etukäteen "ennustaa" tapahtumia tai tietää mitä milloin tapahtuu. Suhtaudun varauksella aina kyseisenlaisiin profetioihin, koska mielestäni raamatussa sanotaan selkeästi että tarkkaa aikaa ei tiedä kukaan meistä. Silti siellä neuvotaan tarkkaamaan aikaa, eli jonkintyyppinen asioiden merkille laitto ei pahasta tietenkään ole.

Sinänsä on mielestäni ihan tervettä huomata, että elämme jo muuttuneessa maailmassa sen suhteen, että kaikenlainen väkivalta ja hirmuteot jne. ne koko ajan lisääntyvät.
lonelyrider
 

Re: Lopunajat?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Huhti 2012 19:53

*
Totta, mitä lonelyrider kirjoitti. Rikkinäisyys ei siinä ehdi eheytyä jos pelottelu jatkuu.
Ei se ole rakkautta jos puhuu jatkuvasti pelottelun asioista.
Tulee lisää uusia haavoja rikkinäisyyden päälle mikä ahdistus aiheuttaa ja ahdistus kasvaa kokoajan.

Jos uskovien keskellä on lempeät lääkitsevät sanat, niin siellä omat sisäiset haavat eheytyisi ja sit ne löytävät Jeesuksen yhteyden niin paha sanoma ei enää niitä pelota kun on täysin eheytynyt Kristuksessa.

Jos on ahdistunut ja rikki uskova, älä roiku pelottelun asioista puhuvien uskovien kanssa.

Psa 112:7 Ei hän pelkää pahaa sanomaa, hänen sydämensä on vahva, sillä hän turvaa Herraan.

:thumb: :hearts:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Lopunajat?

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 01. Elo 2012 17:30

Todael kirjoitti: "Monet tutkivat Ilmestyskirjaa pelkästä uteliaisuudesta käsin, lihallisen mielen ja ihmisviisauden valossa."

Muistan joskus vuosia sitten, kun tutkin Ilmestyskirjaa tutkimasta päästyäni. Sitten jonkun kerran olin kävelyllä ja rukoilin Jumalaa avaamaan minulle Ilmestyskirjaa, että ymmärtäisin. "Kuulin" sydämessäni oikein hätkähdyttävän voimakkaasti kysymyksen: "Miksi sinä haluat tietää?" Silloin ymmärsin, että motiivini olivat olleet väärät. Se oli juuri tällaista uteliaisuutta enemmän kuin todellista sydämen halua päästä lähemmäs Herraa.

Mutta vielä näistä lopunajan tapahtumista... Mikä käsitys teillä on tulevien tapahtumien järjestyksestä?
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 24 vierailijaa

cron