Toiset kokevat ojentamisen siinä, että he kärkkäästi etsivät toisesta synnillisiä tekoja tai vajavaisuuksia. Tällainen toisen kaiveleminen on helppoa - meissä kaikissa on synnillinen luonto, ja "saastaa" löytyy jos sitä rupeaa kaivamalla kaivamaan. Itsensä paranteleminen ei ole pyhitystä, sillä se perustuu ihmisen itsensä aikaansaamiin tekoihin. Kristus muuttaa ihmisen sydämen ja käyttäytymisen - tällöin pyhitys perustuu Jumalan tekoon Kristuksessa, ei ihmiseen itseensä.
Todellinen Jumalan Hengessä tapahtuva ojentaminen tuli hienosti esille edellä Hermanin tekstissä. Pyhä Henki nuhtelee, vie parannuksen paikalle, osoittaa synnin tuomion sekä seuraukset ja JUURI sen että emme itse voi siitä vapautua - MUTTA Jumalan Henki VIE AINA ihmisen Kristuksen voiton eteen - ristiinnaulitun ja ylösnousseen Jeesuksen eteen. Jumalan Henki ei koskaan jätä katuvaa ihmistä syyllisyyden tai tuomion vallan alle, vaan johtaa vapautukseen Kristuksen aikaansaaman voiton perusteella. Jumalan Henki kirkastaa syntien anteeksisaamisen, uudistumisen Kristuksessa ja vie syvemmälle Kristuksen voimaan - pois itsestämme.
Lakihenkisyys on sitä, että vaaditaan toisen muuttumista ilman Kristusta. Tällaisia "ojentaijia" on paljon, ja oikeastaan heidän puolestaan tulisi rukoilla, että he näkisivät oman syntisen lihansa ja sen kautta käsittäisivät että me kaikki olemme samalla viivalla - elämme Jumalan armosta elämää Kristuksessa. Vain armahdettu syntinen ymmärtää toista armahdettua syntistä - uskonnolliset eivät voi hyväksyä edes Jumalan armoa syntiselle. Uskonnollisuus elää ansiosta ja omasta kasvustaan (omasta pyhityksestään) - ei Kristuksesta.
Ajatuksia tähän liittyen myös >>>> http://uloskutsuttu.blogspot.com/2012/04/elatko-synnin-pelossa-vai-uskossa.html
Anteeksi kun hyppäsin keskusteluun....