Vain tämä päivä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Vain tämä päivä

ViestiKirjoittaja Janne » 07. Huhti 2012 01:11

Katso ympärillesi, kaiken olet saanut lahjaksi Herralta.
Ympärilläsi saattaa olla myös lapsia ja puoliso tai ystäviä, kaikki on lahjaa Herralta
Elä vain tässä päivässä, tässä hetkessä, sillä menneisyydellä ei ole väliä ja tulevasta emme tiedä.
Ainut minkä tiedämme on se että olemme tässä ja nyt.

Joskus sitä huomaa että katsoo vain tulevaisuuteen ja miettii mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja sitä samalla unohtaa nauttia siitä mikä on arvokasta juuri nyt.
Nyt kun mietin että jos huomenna minua ei vaikka olisikaan tai jotain rakkaistani ei olisikaan, niin voin rehellisesti sanoa että paljon jäi asioita sanomatta ja paljon jäi asioita tekemättä.

Mitein myös sitä että minkälaisen muisto minusta jäisi lapsillemme jos Herra nyt minut ottaisi pois.
Olisiko se muisto Herraa kunnioittavasta isästä jolla oli lapsille aina aikaa ja joka pisti aina muitten asiat omiensa edelle vai olisiko lapsieni muistot kenties jotain muuta?
Mietin, Miten minusta jääneet muistot kantaisivat lapsia tulevaisuudessa ja minkälaisen esimerkin jätin heille perinnöksi?

Mietin myös sitä että miten kiitollinen olenkaan kun Jumala on antanut minulle maailman ihanimman ja kauneimman vaimon, joka pitää aina pyynteettömästi koko meidän perheestä huolta ja vielä monista muistakin.
Tämän vaimon Jumala on antanut minulle avuksi ja tueksi, ja tämä vaimo pitää minua pystyssä kun minulla on vaikeaa ja tämä vaimo on aina läsnä kun on surua.
Välillä mietin voiko näin avuliasta ja ihanaa ihmistä olla edes olemassa, mutta pakko vain todeta että voi, mutta vain Herran Hengen ansiosta.
Olen todella kiitollinen Jumalalle näistä hetkistä joita olemme saaneet viettää keskenämme ja siitä että olemme saaneet 3 ihanaa ja täydellistä lasta tähän maailmaan.
Toivon että Jumala antaa meille vielä paljon yhteisiä vuosi tai sitten saisimme kaikki, koko perhe lähteä täältä käsikädessä yhdessä kultakaupunkiin yhdessä Jeesuksen kanssa.

Välillä on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään että mitkä asiat ovat tärkeitä ja miten voisi toimia niin että olisi koko ajan valmiina lähtöön.

Tiesittekö muuten, että juuri tänään on aika tehdä rakkaalle se hyvä teko tai sanoa se hyvä sana, juuri tänään on aika näyttää raukkauttaan lähmmäistä kohtaan, sillä huomista ei välttämättä ole. Se miten toimit tänään, niin sellaiset muistot sinusta jäävät, se miten toimit tänään, vaikuttaa siihen, mitkä ovat sinun mielialasi jos lähmmäistäsi ei ole enään huomenna.

Muista on vain tämä päivä ja tämä hetki

Siunatuin terveisin
Janne
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Vain tämä päivä

ViestiKirjoittaja Maria » 07. Huhti 2012 18:15

Janne kirjoitti:Katso ympärillesi, kaiken olet saanut lahjaksi Herralta.
Ympärilläsi saattaa olla myös lapsia ja puoliso tai ystäviä, kaikki on lahjaa Herralta
Elä vain tässä päivässä, tässä hetkessä, sillä menneisyydellä ei ole väliä ja tulevasta emme tiedä.
Ainut minkä tiedämme on se että olemme tässä ja nyt.

Joskus sitä huomaa että katsoo vain tulevaisuuteen ja miettii mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja sitä samalla unohtaa nauttia siitä mikä on arvokasta juuri nyt.
Nyt kun mietin että jos huomenna minua ei vaikka olisikaan tai jotain rakkaistani ei olisikaan, niin voin rehellisesti sanoa että paljon jäi asioita sanomatta ja paljon jäi asioita tekemättä.

Mitein myös sitä että minkälaisen muisto minusta jäisi lapsillemme jos Herra nyt minut ottaisi pois.
Olisiko se muisto Herraa kunnioittavasta isästä jolla oli lapsille aina aikaa ja joka pisti aina muitten asiat omiensa edelle vai olisiko lapsieni muistot kenties jotain muuta?
Mietin, Miten minusta jääneet muistot kantaisivat lapsia tulevaisuudessa ja minkälaisen esimerkin jätin heille perinnöksi?

Mietin myös sitä että miten kiitollinen olenkaan kun Jumala on antanut minulle maailman ihanimman ja kauneimman vaimon, joka pitää aina pyynteettömästi koko meidän perheestä huolta ja vielä monista muistakin.
Tämän vaimon Jumala on antanut minulle avuksi ja tueksi, ja tämä vaimo pitää minua pystyssä kun minulla on vaikeaa ja tämä vaimo on aina läsnä kun on surua.
Välillä mietin voiko näin avuliasta ja ihanaa ihmistä olla edes olemassa, mutta pakko vain todeta että voi, mutta vain Herran Hengen ansiosta.
Olen todella kiitollinen Jumalalle näistä hetkistä joita olemme saaneet viettää keskenämme ja siitä että olemme saaneet 3 ihanaa ja täydellistä lasta tähän maailmaan.
Toivon että Jumala antaa meille vielä paljon yhteisiä vuosi tai sitten saisimme kaikki, koko perhe lähteä täältä käsikädessä yhdessä kultakaupunkiin yhdessä Jeesuksen kanssa.

Välillä on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään että mitkä asiat ovat tärkeitä ja miten voisi toimia niin että olisi koko ajan valmiina lähtöön.

Tiesittekö muuten, että juuri tänään on aika tehdä rakkaalle se hyvä teko tai sanoa se hyvä sana, juuri tänään on aika näyttää raukkauttaan lähmmäistä kohtaan, sillä huomista ei välttämättä ole. Se miten toimit tänään, niin sellaiset muistot sinusta jäävät, se miten toimit tänään, vaikuttaa siihen, mitkä ovat sinun mielialasi jos lähmmäistäsi ei ole enään huomenna.

Muista on vain tämä päivä ja tämä hetki

Siunatuin terveisin
Janne


:hurraa: Vaan olipa kertakaikiaan puhutteleva ja hyvä kirjoitus sinulta Janne veli: Kiitti! . Niin; Vain tämä päivä riittää ja tämä hetki on Herran ja kiitoksen! Minulla oli ihana uskova anoppi, joka opetti minua kiiruhtajaa nauttimaan ja iloitsemaan, elämään vain tässä päivässä. Ja uskallan väittää, että jotenkin olen sen alkanut jopa jo oppiakin pienin askelin..

Siunausta elämääsi ja perheellesi ja eletään todellakin vain tätä nyt hetkeä, eikä kurkotella pitkälle tulevaan. Eikä myöskään eletä menneessä, koska se on ollut ja mennyt, eikä enää palaa. Ei edes ne hyvätkään ajat ja ihmissuhteet, ym..Huomisesta emme tiedä, mutta tänään auttaa Herra! Amen! :thumb: :hearts:
Maria
 


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 35 vierailijaa

cron