Itserakkaus on syntiä ja rakkaudettomuutta

[toni t]

2.Tim. 3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

Kun ihmiset ovat itserakkaita ovat he silloin rakkaudettomia.

Ylpeys = itserakkaus

San.21:4 Ylpeät silmät ja pöyhkeä sydän - jumalattomien lamppu - ovat syntiä.

San.16:5 Jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus: totisesti, ei sellainen jää rankaisematta.

Tiit. 1:7 Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,
1:8 vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen;

File. 1:8 Sentähden, vaikka minulla Kristuksessa on paljon rohkeutta käskeä sinua tekemään, mitä tehdä tulee,
1:9 niin rakkauden tähden minä kuitenkin mieluummin pyydän, ollen tämmöinen kuin olen, minä vanha Paavali, ja nyt myös Kristuksen Jeesuksen vanki.

Nöyrä pyytää mielummin kuin käskee.

1.kor. 10:33 niinkuin minäkin koetan kelvata kaikille kaikessa enkä katso omaa hyötyäni, vaan monien hyötyä, että he pelastuisivat.

1.Joh.3:16. Siitä me tunsimme rakkauden, että hän on henkensä meidän edestämme pannut*; niin pitää meidän veljeimme edestä henkemme paneman.

Joh.15:12. Se on minun käskyni, että te rakastatte teitänne keskenänne*, niinkuin minä teitä rakastin.
13. Ei ole kellään sitä suurempaa rakkautta, kuin että joku panis henkensä ystäväinsä edestä.

Job.34:12 Totisesti, Jumala ei tee väärin, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta.
34:13 Kuka on pannut hänet vallitsemaan maata, ja kuka on perustanut koko maanpiirin?
34:14 Jos hän ajattelisi vain itseänsä ja palauttaisi luokseen henkensä ja henkäyksensä,
34:15 niin kaikki liha yhdessä menehtyisi, ja ihminen tulisi tomuksi jälleen.

Jumalan vaikuttama lähimmäisen rakkaus ajaa itserakkauden matkoihinsa. Jumala ei ole itserakas vaan ihmisrakas ja ihmisrakkautta vaikuttaa Jumala omissaan.

[todael]

Matt. 11:29 "Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne."

1Joh. 4:19 "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä."

Maassa makaava kuollut puu ei kävele, vaikka sille kuinka huutaa ja sitä käskee. Jumalan ihme on Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen voitto - HÄN MUUTTAA IHMISSYDÄMEN kivestä lihaksi, rakkaudettomuudesta pyhän Jumalan mukaiseen - totuuden mukaiseen rakkauteen.

- todael

[lonelyrider]

Mietin sellaista asiaa tässä, mitenhän sen muotoilisi oikein ettei tule väärinkäsityksiä. Jokaisessahan meissä tahtoo nostaa päätänsä joskus se itserakkaus, ainakin se yrittää "kuiskuttaa korvaan". Siinähän on sinänsä se valvomisen paikka itse kullakin. Miten se on, vaikka uusi luomus onkin, niin kyllä jokaista meistä se vanha eetu tahtoo jälestää.

Vaikea uskoa että ilman taisteluita, sisäisiäkin taisteluita uskosta selviää, niin itserakkauden ja monien muiden syntien osalta, tietenkin tahdon että Jumala minua varjelisi ettei näin olisi. Yläkertaan tahdon heittää sellaisen pyynnön, että Hän jos tieltä suistumassa olisikin, ojentaisi takaisin.

[todael]

Se on kasvua Kristuksen rakkauteen :

Ef. 3:14-19 "Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä,
että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä."

[toni t]

San.30:18 Kolme on minusta ylen ihmeellistä, ja neljä on, joita en käsitä:
30:19 kotkan jäljet taivaalla, käärmeen jäljet kalliolla, laivan jäljet keskellä merta ja miehen jäljet nuoren naisen tykönä.
30:20 Samoin ovat avionrikkoja-vaimon jäljet: hän syö, pyyhkii suunsa ja sanoo: "En ole pahaa tehnyt."

Omien syntien hyväksyminen ja puolustaminen on itserakkautta. Itserakkaus on itsensä vihaamista sillä itserakkaus ajaa omistajansa tuhoon.

1.Joh.1:7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.
8. Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me petämme itsemme, ja ei ole totuus meissä.
9. Jos me tunnustamme meidän syntimme, niin hän on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä,
10. Jos me sanomme: emmepä me syntiä tehneet ole, niin me teemme hänet valehteliaksi ja ei hänen sanansa ole meissä.

[lonelyrider]

San.30:18 Kolme on minusta ylen ihmeellistä, ja neljä on, joita en käsitä:
30:19 kotkan jäljet taivaalla, käärmeen jäljet kalliolla, laivan jäljet keskellä merta ja miehen jäljet nuoren naisen tykönä.
30:20 Samoin ovat avionrikkoja-vaimon jäljet: hän syö, pyyhkii suunsa ja sanoo: "En ole pahaa tehnyt."

Omien syntien hyväksyminen ja puolustaminen on itserakkautta. Itserakkaus on itsensä vihaamista sillä itserakkaus ajaa omistajansa tuhoon.

1.Joh.1:7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.
8. Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me petämme itsemme, ja ei ole totuus meissä.
9. Jos me tunnustamme meidän syntimme, niin hän on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä,
10. Jos me sanomme: emmepä me syntiä tehneet ole, niin me teemme hänet valehteliaksi ja ei hänen sanansa ole meissä.

Minäpä kysyn sinulta toni, vihjailetko sinä minulle jotain minun synneistäni? Ja sitä ihmettelen että miksi niin teet jos sellaista teet, sillä kovin on ihmeellinen jae tähän paikkaan. Tällainen asia tuli mieleeni nyt kun luin tätä ja tämän kirjoitan.

En ole täällä ja muuallakaan salaillut syntejäni, en aviorikkomustakaan, ainakin muistaakseni olen sen täälläkin kertonut, että olen miestäni vastaan näin tehnyt. Se on tosi iso asia mun sydämessä ja häpeän kaikkea sitä, mutta ei ihminen voi ikuisesti hävetä ja elää vain häpeässä ja kantaa vaan kivirekejä, vaan myös uskoa ettäkö on rikkomuksensa pyytänyt anteeksi niin sen saa ja sitä ei sen jälkeen muistella, ei ihmistenkään taholta, koska Jumalakaan sitä ei enää sitten muistele sen jälkeen.
Eihän muuten ihminen jaksa kantaa kärsimyksiään jos ei anteeksiantoa kerran ole ja kun siihen vihdoin ja viimein uskaltaa luottaa, niin sitten toisten ihmisten arviointejako tässä on kuunneltava mieluummin kuin Jumalaa joka kuitenkin on anteeksiantava ja armelias. Minä uskon mieluummin Jumalaa, että Hänen armonsa on suuri. Panettelijoita ja pahanpuhujia minun ei tarvitse kuunnella, ei vaikka kuinka lyötäisiin, uskon Jumalaan, eikä se kummasti satutakaan vaikka etukäteen olen pelännyt jotain tämän kaltaista, että ihmiset muistelevat menneitä ja niistä syyttävät, niin on toisaalta ilo huomata että Jumala on laskenut sellaisen rauhan tässäkin asiassa sydämeen, ettei toisten ihmisten ajatukset horjuta mitään.

Sinänsä järkyttävää on huomata, että niitä asioita joita etukäteen on pelännyt että niitä muistellaan uskovien taholta, niitä todella muistellaan vielä vaikka kuinka kauan, vaikka todellisesti ei tunneta lainkaan ihmistä edes, ei sitä mitä sisimmältäni olen, mutta onneksi Jumala tuntee minut perin pohjin joka tapauksessa. Enkä puolustele syntejä mitä olen tehnyt, mutta sen tiedän ettei minun ikuisesti tarvitse olla kivireen kantajana, en niiden syntien osalta jotka ovat jo anteeksiannetut.

[toni t]

San.30:18 Kolme on minusta ylen ihmeellistä, ja neljä on, joita en käsitä:
30:19 kotkan jäljet taivaalla, käärmeen jäljet kalliolla, laivan jäljet keskellä merta ja miehen jäljet nuoren naisen tykönä.
30:20 Samoin ovat avionrikkoja-vaimon jäljet: hän syö, pyyhkii suunsa ja sanoo: "En ole pahaa tehnyt."

Omien syntien hyväksyminen ja puolustaminen on itserakkautta. Itserakkaus on itsensä vihaamista sillä itserakkaus ajaa omistajansa tuhoon.

1.Joh.1:7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.
8. Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me petämme itsemme, ja ei ole totuus meissä.
9. Jos me tunnustamme meidän syntimme, niin hän on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä,
10. Jos me sanomme: emmepä me syntiä tehneet ole, niin me teemme hänet valehteliaksi ja ei hänen sanansa ole meissä.

Minäpä kysyn sinulta toni, vihjailetko sinä minulle jotain minun synneistäni? Ja sitä ihmettelen että miksi niin teet jos sellaista teet, sillä kovin on ihmeellinen jae tähän paikkaan. Tällainen asia tuli mieleeni nyt kun luin tätä ja tämän kirjoitan.

En ole täällä ja muuallakaan salaillut syntejäni, en aviorikkomustakaan, ainakin muistaakseni olen sen täälläkin kertonut, että olen miestäni vastaan näin tehnyt. Se on tosi iso asia mun sydämessä ja häpeän kaikkea sitä, mutta ei ihminen voi ikuisesti hävetä ja elää vain häpeässä ja kantaa vaan kivirekejä, vaan myös uskoa ettäkö on rikkomuksensa pyytänyt anteeksi niin sen saa ja sitä ei sen jälkeen muistella, ei ihmistenkään taholta, koska Jumalakaan sitä ei enää sitten muistele sen jälkeen.
Eihän muuten ihminen jaksa kantaa kärsimyksiään jos ei anteeksiantoa kerran ole ja kun siihen vihdoin ja viimein uskaltaa luottaa, niin sitten toisten ihmisten arviointejako tässä on kuunneltava mieluummin kuin Jumalaa joka kuitenkin on anteeksiantava ja armelias. Minä uskon mieluummin Jumalaa, että Hänen armonsa on suuri. Panettelijoita ja pahanpuhujia minun ei tarvitse kuunnella, ei vaikka kuinka lyötäisiin, uskon Jumalaan, eikä se kummasti satutakaan vaikka etukäteen olen pelännyt jotain tämän kaltaista, että ihmiset muistelevat menneitä ja niistä syyttävät, niin on toisaalta ilo huomata että Jumala on laskenut sellaisen rauhan tässäkin asiassa sydämeen, ettei toisten ihmisten ajatukset horjuta mitään.

Sinänsä järkyttävää on huomata, että niitä asioita joita etukäteen on pelännyt että niitä muistellaan uskovien taholta, niitä todella muistellaan vielä vaikka kuinka kauan, vaikka todellisesti ei tunneta lainkaan ihmistä edes, ei sitä mitä sisimmältäni olen, mutta onneksi Jumala tuntee minut perin pohjin joka tapauksessa. Enkä puolustele syntejä mitä olen tehnyt, mutta sen tiedän ettei minun ikuisesti tarvitse olla kivireen kantajana, en niiden syntien osalta jotka ovat jo anteeksiannetut.

En vihjaa mitään sinun synneistä, enkä tunne sinua ja sinun elämääsi ollenkaan. Edellinen viestini ei ollut vastaus ketjun muihin viesteihin vaan ajatuksiani ketjun aiheesta.

Toin esille sen että kun tunnustamme syntimme Jumalalle niin Hän nimenomaan antaa syntimme anteeksi.

[lonelyrider]

San.30:18 Kolme on minusta ylen ihmeellistä, ja neljä on, joita en käsitä:
30:19 kotkan jäljet taivaalla, käärmeen jäljet kalliolla, laivan jäljet keskellä merta ja miehen jäljet nuoren naisen tykönä.
30:20 Samoin ovat avionrikkoja-vaimon jäljet: hän syö, pyyhkii suunsa ja sanoo: "En ole pahaa tehnyt."

Omien syntien hyväksyminen ja puolustaminen on itserakkautta. Itserakkaus on itsensä vihaamista sillä itserakkaus ajaa omistajansa tuhoon.

1.Joh.1:7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.
8. Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me petämme itsemme, ja ei ole totuus meissä.
9. Jos me tunnustamme meidän syntimme, niin hän on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä,
10. Jos me sanomme: emmepä me syntiä tehneet ole, niin me teemme hänet valehteliaksi ja ei hänen sanansa ole meissä.

Minäpä kysyn sinulta toni, vihjailetko sinä minulle jotain minun synneistäni? Ja sitä ihmettelen että miksi niin teet jos sellaista teet, sillä kovin on ihmeellinen jae tähän paikkaan. Tällainen asia tuli mieleeni nyt kun luin tätä ja tämän kirjoitan.

En ole täällä ja muuallakaan salaillut syntejäni, en aviorikkomustakaan, ainakin muistaakseni olen sen täälläkin kertonut, että olen miestäni vastaan näin tehnyt. Se on tosi iso asia mun sydämessä ja häpeän kaikkea sitä, mutta ei ihminen voi ikuisesti hävetä ja elää vain häpeässä ja kantaa vaan kivirekejä, vaan myös uskoa ettäkö on rikkomuksensa pyytänyt anteeksi niin sen saa ja sitä ei sen jälkeen muistella, ei ihmistenkään taholta, koska Jumalakaan sitä ei enää sitten muistele sen jälkeen.
Eihän muuten ihminen jaksa kantaa kärsimyksiään jos ei anteeksiantoa kerran ole ja kun siihen vihdoin ja viimein uskaltaa luottaa, niin sitten toisten ihmisten arviointejako tässä on kuunneltava mieluummin kuin Jumalaa joka kuitenkin on anteeksiantava ja armelias. Minä uskon mieluummin Jumalaa, että Hänen armonsa on suuri. Panettelijoita ja pahanpuhujia minun ei tarvitse kuunnella, ei vaikka kuinka lyötäisiin, uskon Jumalaan, eikä se kummasti satutakaan vaikka etukäteen olen pelännyt jotain tämän kaltaista, että ihmiset muistelevat menneitä ja niistä syyttävät, niin on toisaalta ilo huomata että Jumala on laskenut sellaisen rauhan tässäkin asiassa sydämeen, ettei toisten ihmisten ajatukset horjuta mitään.

Sinänsä järkyttävää on huomata, että niitä asioita joita etukäteen on pelännyt että niitä muistellaan uskovien taholta, niitä todella muistellaan vielä vaikka kuinka kauan, vaikka todellisesti ei tunneta lainkaan ihmistä edes, ei sitä mitä sisimmältäni olen, mutta onneksi Jumala tuntee minut perin pohjin joka tapauksessa. Enkä puolustele syntejä mitä olen tehnyt, mutta sen tiedän ettei minun ikuisesti tarvitse olla kivireen kantajana, en niiden syntien osalta jotka ovat jo anteeksiannetut.

En vihjaa mitään sinun synneistä, enkä tunne sinua ja sinun elämääsi ollenkaan. Edellinen viestini ei ollut vastaus ketjun muihin viesteihin vaan ajatuksiani ketjun aiheesta.

Toin esille sen että kun tunnustamme syntimme Jumalalle niin Hän nimenomaan antaa syntimme anteeksi.

Ok, ehkä odotukseni siitä, että niitä muistellaan ja se etten ymmärtänyt asiayhteyttä aloitukseen, teki sen, että ajattelin niin ja kun olin tuossa edellä jotain vastaillut viestiin, kaikki asiayhteys siis. Isäntä sanoikin tuossa äsken justiinsa että ei pidä provosoitua kirjoituksista ja ilmeisesti sitä teen sitten. Ehkä tässä on paljon kasvun paikkaa etten kaikkea ota itseeni kohdistuvaksi ja ettei todellakaan ihmiset, vaikka kuinka se niin näyttää, ajattele ensimmäiseksi pahaa, vaan hyvää, etten siis itse tee johtopäätelmiä, jos asioita ei sitten ihan suoraan sanota päin naamaa.

Asia on siis ok, meidän kesken ja se on hyvä, niin minunkin puoleltani enkä pahalla muistele sellaista mitä ei ole tapahtunutkaan, muuta kuin taas minun "pienessä päässä", ehkä hyvä tästäkin oppia jotain tulevaisuuteen.

[Janne]

vaan myös uskoa ettäkö on rikkomuksensa pyytänyt anteeksi niin sen saa ja sitä ei sen jälkeen muistella, ei ihmistenkään taholta, koska Jumalakaan sitä ei enää sitten muistele sen jälkeen

Tämä kommenttini ei niinkään liity tähän ketjuun eikä tämän keskustelun keskustelijoihin vaan ihan yleisellä tasolla lonelyrider nosti esiin todella tärkeän seikan.

Silloin kun ihminen on pyytänyt ja saanut tekonsa eli syntinsä (oli se mikä tahansa) anteeksi Jumalata, niin sellaiseen asiaan ei ole syytä palata enään parannuksenteon ja anteeksi saamisen jälkeen.
Menneet asiat pitää haudata menneisyyteen koska me elämme ainoastaan tätä päivää, ja minkä Jumala on anteeksi antanut, sitä ei enää ole.

1. Joh. 1:9
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Room. 4:7
"Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!

Joskus sitä vaan valitettavasti törmää siihen että ihmiset ovat katkeria toisen ihmisen anteeksi saaduista synneistä ja se on surullista.

Joskus myös jotkut sellaiset ihmiset joilla on omasta pyörästä ketjut pois paikoiltaan, käyttävät mieluisasti toisten anteeksi saatuja syntejä lyömäaseena toisia vatsaan saadakseen itsensä korkeammalle jalustalle ihmisten silmissä.
Tämän takia jokaisen kannattaa myös itse hetki miettiä ennen kuin tuo omia vahoja syntejä julkisuuteen.

Siunatuin terveisin
Janne

[Masa]

Itserakkaus ei ole ihan niin yksioikoinen, sillä jos ihminen ei rakasta itseään yhtään, hän on täysin kykenemätön rakastamaan ketään muutakaan, eli itsensä rakastaminen ei ole väärin.
On paljon uskovia jotka on ajettu itserakkauden syytöksillä burn out- tilanteeseen.
Ihminen ei ole kone, joka tahkoaa päivästä ja viikosta toiseen joka päivä kieltämällä itsensä tyystin.
Joskus ihmisen on rakastettava itseään ja sanottava "Ei, en jaksa - nyt minun pitää levätä."
Itserakkaus ei ole välttämättä syntiä ollenkaan, vaan se on meissä jo siksi, ettemme palaisi loppuun ja sitä kautta luopuisi Herrasta.