Onko Jeesus inhimillinen vai epäinhimillinen ?

[systeri]

Lonelyrider: Totuus on, että kun tutkin itseäni ja olen siellä tutkittavan paikalla, löydän paljon asioita, joita ei pitäisi olla. Silloin tunnen lähinnä pettymystä itseäni kohtaan.

Mutta eikö se oo jo askel eteenpäin, että löytyy niitä asioita jotka tuottaa sitä pahaa oloa ja tyytymättömyyttä ,kun Pyhä henki niitä valaisee.
Hän myös kyllä parantaa.Saat olla vaan ja luottaa..jos Isä antoi ainoan poikansa niin eikö Hän antaisi muutakin Miksi jättäis asian kesken.Tarjoais pelastuksen mutta ei parantaisi haavoja? Herra tekee uutta eikä keskeneräistä

[todael]

Oletetaan tilanne jossa Ville tulee uskoon ja elää uskossa vaikka 3 vuotta, paikalle tulee "kaikki tietävä hurskas veli nimeltää Kalle joka ajaa villen vaatimuksillaan pois uskosta" niin mikä on Jeesuksen mukaan oikea tuomio?
Jeesuksen mielestä oikea tuomio on seuraava Ville joutuu kadotukseen koska on luopunut uskosta.
Kallen kohtalo on taivaaseen pääsy. Kalle on piti uskonsa vaikka muutama sielun kadotukseen kovudellaan saikin. Kalle saa ehkä jokin näköisen rangaistuksen kadottettujen sielujen vuoksi, mutta häneltä ei viedä pelastusta pois koska on uskonsa säilyttänyt.
Ville siis kärsii sielussaan monta kuolemaan - vaikka olisi halunnut toisin tehdä.
Kenen syy sitten Villen kohtalo loppupelissä on? Vastaus; Villen oma syy sillä Villen omatahto valtisi kadotuksen koska ei kestänyt läksyä läksynpäälle ja niin pois päin.
Pelastus muuttu villen kohdalla kadotukseksi syväalueen haavojen vuoksi.

Mielestäni ihminen VOI pettyä uskoviin TAI hän voi pettyä itse Jumalaan. Monesti ankara ja kova kristillisyys, joka ei tunne heikoa tukevaa armollista Jumalaa - ja sinä Jumalan Sanaan ehdottomasti pitäytyvää opetusta, vääristää "vasta-uskoontulleessa" uskonelämän ja jumalakuvan kun uskossa olemisesta tulee ulkonaista uskonnollista suorittamista. Vääränlainen opetus on johtanut monia vääränlaiseen jumalakuvaan, ja tämän kautta myös pettymykseen (niin uskoviakin kohtaan), joka syvimmillään voi olla jopa sitä, että käännytään maailman puoleen - haetaan sieltä ystäviä ja jätetään taakse ainakin ulkonaisesti näkyvä uskon kilvoittelu.

Jumala on siinä mielessä "epäinhimillinen", että Hän tekee työnsä meissä monien eri elämän tilanteiden kautta. Tarkoitan epäinhimillisyydellä tässä sitä, että emme aina ymmärrä Jumalan työn tarkoitusta (tapaa jolla Jumala työnsä tekee) kohdallamme, esim. kärsimyksen, sairauden, yksinäisyyden, kovien syntihimojen taistelun keskellä. Helposti omassa "inhimillisyydessämme" ymmärrämme Jumalan siis "epäinhimillisenä". Jumalan työ on erittäin syvälle menevää Kristukseen johtavaa kasvua, jossa Jumala sallii kovienkin elämäntilanteiden tulla kohdallemme. Tätä harvoin opetetaan missään, päinvastoin opetetaan "menestys-kristillisyyttä", jossa kaikki muuttuu "sormen-napautuksella" täydelliseksi. Monet joutuvat tällaisen vääränlaisen opetuksen tähden ristiriitaan itsensä kanssa ja jopa saattavat antaa periksi koko homman sentähden koska todellinen elämän totuus ei vastaa tällaisen vääristyneen menestys-opetuksen mukaisuutta.

Uskallan sanoa, että jokainen joka todella menee syvälle Jumalan tuntemiseen ja siihen kasvuun jossa lihamme paljastetaan meille, ja jossa inhimilliset tukipilarit kaadetaan elämässämme, joutuu ristiriitaan Jumalan inhimillisyyden kanssa. Näin oli myös Jobin kohdalla. Job ei voinut ymmärtää miksi kärsimys kohtasi häntä ilman mitään inhimillistä syytä. Lopulta Job kuitenkin löysi aivan valtavan ymmäryksen Jumalan rakkaudesta ja kaikkivaltiuudesta - mutta juuri sen paradoksaalisen "epäinhimillisyyden" kautta jonka hän eli todeksi kärsimyksensä kautta.

Jumala on rakkaus. Mutta Jumalan rakkaus on toisenlaista, kuin haluamme itse inhimillisesti ajatella. Omassa mielessämme Jumala on rakkaus, joka merkitsee "kärsimys-vapaata" elämää, täydellistä rikkauden ja onnelisuuden tilaa, jossa emme koe enää sairautta emmekä joudu sisäisesti syviin ristiriitojen aaltoihin suhteessa Jumalaan. Monille tavoittelu täydellisestä ulkonaisesta täydellisyydestä on Jumalan rakkauden merkitys, joskin monille kasvu Jumalan rakkauteen onkin oman lihallisen mahdottomuuden paljastumista - jossa me lankeamme syntiin, ja sieltä nousemalla yhä syvemmin opimme armon ja Jumalan rakkauden. Emme tee syntiä jotta armo tulisi suureksi, vaan opimme oman lihamme petollisuuden ja heikkouden, että emme turvaisi omaan lihaamme vaan itse Jumalan rakkauteen ja armoon.

Kukaan ihminen ei voi tuomita toista ihmistä kadotukseen, sanomalla onko hän uskossa vai ei. Selvästi Kristuksesta luopunut "kuolee hengellisesti" - mutta syvässä kasvussa oleva ihminen voi joutua todella ankariin vastavirtoihin, joka saattaa näyttää muille siltä että toinen olisi jopa luopumuksen tilassa. On vaarallista mennä tekemään liian nopeita johtopäätöksiä - tästä on hyvänä esimerkkinä juuri Jobia auttaneiden miesten puheet - monet niistä syyllistivät Jobia Jumalasta luopuneena. Monesti menemme "läksyttämään" toista hänen virheistään, ja kuvittelemme että se auttaa toista. Asia voikin olla että ihiminen on Jumalan koulussa, jonka syvyys menee yli inhimillisen ymmärryksen. Lakihenkinen läksyttäminenkin on inhimillisestä näkökulmasta toista lähestyvää - Jumalan viisaus on toisenlaista.

Jeesuksen inhimillisyys on Jumalan rakkautta - se on Jumalan rakkautta siinä mielessä, että Hän tekee kaikkensa päästääkseen meidät yhä syvempään Jumalan kirkkauden tuntemiseen. Monet jäävät "lego-palikkamaisen" teologisen ja hyvin ulkonaisesti moraalista täydellisyyttä heijastavan uskonnollisuuden tilaan, eivätkä koskaan pääse elämänmyrskyjen kautta oppimaan Jumalan rakkaudesta mitään. Minusta on pelottavaa sellainen "telotus-kristillisyys" joka elää tekopyhyyden ja omavanhurskauden kautta käskyihin perustuvaa suorituskristillisyyttä - onkin suurta Jumalan rakkautta että Jeesus vetää meidät pois sellaisesta, ja että Hän alkaa rakentaa sydäntämme Jumalan rakkauden tuntemiseen. Vaelluksemme täydellisyys on parhaimmillaankin vajavaisuutta - se joka sitä ei nää pettää itsensä. Todellinen kasvu Kristuksessa johtaa Jumalan Sanan mukaiseen elämään, mutta vain Kristuksen sen meissä aikaansaavana. Muu suorituskristillinen "meuhkaaminen" on vain lihallista uskonnollisuutta, josta Jumala meitä varjelkoon.

Anna Jumalan tehdä työsi sinussa. Sillä suurinta on juuri se, kun syvien myrskyjen keskellä, siellä missä pelkäät lihasi voiman, synnin ja muiden inhimillistä elämää ravistelevien tekijöiden jopa murentavan koko uskosi Jumalaan, kuulla nämä Jeesuksen sanat :

Luuk. 8:23-25 "Ja heidän purjehtiessaan hän nukkui. Mutta alas järvelle syöksyi myrskytuuli, ja venhe tuli vettä täyteen, ja he olivat vaarassa. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: "Mestari, mestari, me hukumme!" Ja herättyään hän nuhteli tuulta ja veden aallokkoa; ja ne asettuivat, ja tuli tyven. Ja hän sanoi heille: "Missä on teidän uskonne?" Mutta pelko oli vallannut heidät, ja he ihmettelivät, sanoen toisilleen: "Kuka onkaan tämä, kun hän käskee sekä tuulia että vettä, ja ne tottelevat häntä?""

Jeesus ei jätä heikkoa, eikä kasvun alla olevaa uskovaa, vaan Hän johtaa oman kaikkivaltiuutensa kautta meidän uskomme sellaiseen kasvuun, jossa me ihmettelemme Jumalan kirkkautta Jeesuksessa Kristuksessa.

Kiitos Masalle kirjoituksesta.

- todael

[Herman]

En ole lukenut kaikkia kirjoituksia tästä ketjusta, mutta laitan muutaman ajatuksen jotka heräsivät muutamasta täältä lukemastani viestistä.

Ensin avoimuudesta ja rehellisyydestä Jumalan edessä, sekä Jumalan edessä ihmisten edessä.

Mielestäni voimme Jumalan edessä olla sellaisia kuin todella olemme. Toki Jumalaa "täytyy kunnioittaa", mutta kaikesta mitä "täytyy" tehdä, tulee helposti ihmiselle taakka. Ja myös se joskus johtaa ihmisen teeskentelemään jotain pyhempää kuin mitä todellisuudessa on, eli toisin sanoen naamioimaan/peittämään itsensä omavanhurskauden naamarilla. Jumala ei vihastu eikä hätkähdä siitä, että tuomme Hänelle kaiken synnin ja saastan mitä sydämestämme nousee, vaikka se olisi kuinka pimeää ja raadollista tahansa. Hän tuntee sydämemme läpikotaisin, paremmin kuin me itsekään, ja itse asiassa vain Hän edes voi paljastaa meille itsellemme kaiken pimeän ja synnillisen mitä sieltä nousee. Jos sydämestämme (lihastamme) voisi nousta mitään hyvää, ei Jeesuksen olisi tarvinnut ottaa ristiä ja nauloja. Eli vasta kun tulemme Jumalan eteen täysin avoimina ja rehellisinä, vaikka se merkitsisikin pahan olon purkamista ja kiroamista (Herra tietää asenteemme ennen sanojakin), voimme saada Jeesuksen veren pesun ja puhdistua synneistämme. Siksi on erittäin tärkeää elää niin ja myös opettaa sekä johdattaa muita elämään niin.

Mutta ollessamme Jumalan edessä ihmisten edessä, eli jakaessamme uskonelämäämme muiden kanssa, ei usein kannata tuoda esille kaikkea samaa kuin Jumalan edessä ollessamme. Jo siitä syystä, että vaikka uskovissa onkin Jumalan Henki, ovat he kuitenkin myös heikkoja saviastioita joiden kestämisellä on rajansa. Mitä kasvaneempi ja vahvempi Jumalan armossa ja Hänen tuntemisessa on, sitä enemmän kestää, mutta harva uskova on kovin kasvanut ja vahva. Siksi on hyvä olla varovainen ja maltillinen arkaluonteisten ja rankkojen asioden jakamisessa. Se ei ole itsensä peittelemistä tai omavanhurskautta, vaan viisautta. Se myös varjelee itseäänkin, sillä jos jakaa omasta sydämestään nousevia synkkiä juttuja, pääsee saatana sen kautta helpommin syyttelemään (esim. ihmisten kautta jotka eivät elä Pyhän Hengen täyteydessä).

Sitten uskon horjumisesta toisiin uskoviin pettymisen kautta.

Usko jonka Jumala antaa, se usko joka perustuu Jeesuksen sovitustyöhön, ei koskaan horju toisten ihmisten teoista. Siispä uskon horjuminen ihmisten teoista on osoitus siitä, että usko ei ole ollut täysin perustunutta Jeesuksen sovitustyöhön. Sellainen usko ei pelasta eikä hyödytä. Sen takia Jumala sallii usein meidän pettyä toisiin uskoviin, koska Hän sen kautta haluaa puhdistaa uskoamme, tehdä siitä kaikilta osin Hänen tekoaan, perustuen Jeesuksen sovitustyöhön.

Siunausta kaikille!

[Herman]

Lisäisin vielä tuohon edelliseen kirjoitukseeni, että todellinen Jumalan kunnioitus syntyy nimenomaan siitä, kun voimme olla Hänen edessään sellaisia kuin olemme, ja ymmärrämme että Hän siitä huolimatta rakastaa meitä, ja kun Hän voimallansa puhdistaa sydämemme ja uudistaa henkemme.

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." (Ps.50:15)

[todael]

Lisäisin vielä tuohon edelliseen kirjoitukseeni, että todellinen Jumalan kunnioitus syntyy nimenomaan siitä, kun voimme olla Hänen edessään sellaisia kuin olemme, ja ymmärrämme että Hän siitä huolimatta rakastaa meitä, ja kun Hän voimallansa puhdistaa sydämemme ja uudistaa henkemme.

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." (Ps.50:15)

Kiitos Hermannille tärkeistä sanoista. Tämän olen juuri itse kokenut omassa elämässäni suhteessa Jeesukseen. Monesti etäänymme Jeesuksesta, emmekä avaa sydäntämme emmekä elämäämme Hänelle rehellisesti ja täysin avoimesti. Siksi Jeesuksen ylimmäispapillinen asema - perustuen Hänen täydelliseen kokemukseensa ihmisyydestä, tuo minulle Herran Jeesuksen todella oman elämäni tasolle. Tämä on paljon helpottanut minua lähestyä Jeesusta ihmisenä, ei vain samojen "rukous-litanjoiden" kautta.

Siunausta Hermanille ja hänen Jumalalta saamalleen kutsulleen.

- todael

[lonelyrider]

Hermannin viestin siivittämänä ajatuksia, jotka nyt liittyy kyllä suoranaisesti aloitukseenkin, ihme ja kumma

Ihmisen inhimillisyys ja Jeesuksen inhimillisyys. Jos peilaan omaa elämääni, nyt oikeastaan näen, hetkinen sentään, kun näitä ajatuksiani tänne tuon... mitä odotan? Ihmisten ymmärrystä tieten niin, muuten minun ei tarvitsisi jakaa näinkin henkilökohtaisia asioita, ainakaan sillä tunnelatauksella mikä on. Ja loppujen lopuksihan viimein sitten usein tuntuu siltä että siinä jää tyhjää käteen, koska kukaan ihminen ei voi minua ymmärtää, koska ihminen on vajavainen. Kukaan ihminen ei voi minua täydellisesti ymmärtää, koska hän ei näe sitä mikä todella olen. Toisaalta toivoisin kuitenkin, että voisin itse nähdä toisen ihmisen niinkuin Jeesus näkee, vaikka vajavaisesti niin siten että se toinen ihminen ei jäisi ikäänkuin avuttomaksi sen toisen uskovan edessä. Ymmärrän nyt etten voi odottaa toisen ihmisen, en uskovankaan ymmärrystä, siis oikeastaan lainkaan sillä tasolla, mitä ehkä odotan. En siis tässä asiassa ole ymmärtänyt sitä jotain juttua, että Jeesus ainoastaan näkee sydämeen, niinkuin tunnetasolla, järjellisesti ehkä jotenkin, mutta nyt ymmärrän jotenkin enemmän sisimmän tasolla, mitä olen tehnyt elämässäni ja miten hakenut ihmistenkin hyväksyntää. Ihmisten hyväksyntää, kuulostaa todella säälittävältä