Onko Jeesus inhimillinen vai epäinhimillinen ?

[todael]

Jumalan Sana tuli lihaksi ja ilmoitti täydellisen ihmisyyden kautta Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan kirkkauden. Tässä Jumalan kirkkauden läsnä tulleessa ihmisyydessä, Jeesus kulki ihmisyyden tien kaikkien kärsimysten, kiusausten sekä tunnetilojen kautta. Tämä kaikki loppujen lopuksi valmisti Jeesuksen ristin ja ylösnousemuksen kautta ylimmäispapilliseen tehtävään, joka itsessään juuri edellytti täydellistä ihmisyyden samankaltaisuutta ja siihen täydellisesti samaistumista. Jeesus ei olisi voinut tulla ylimmäiseksi papiksi ilman ristiä, ja siihen Häntä johtanutta ihmisyyden kokemusta. Jeesus on täydellisesti ihminen – kuten yhtälailla täydellisesti Jumala – samaistuen täten kaikin tavoin ihmisyyden suurimpaan ongelmaan, siihen, miten ihmisyys oli kärsimyksen ja syvien kiusausten ahdistama. Jeesuksen piti tulla kaikessa – huomaa kaikessa veljiensä kaltaiseksi, että Hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi (Hepr.2:17). Ylimmäispapillinen tehtävä vaati sen, että Jeesus tuli kaikessa veljiensä kaltaiseksi – kuitenkin ilman syntiä.

Hepr.2:17 ”piti tulla” kreik. [ὤφειλεν] tarkoittaa Jeesuksen olleen Jumalan asettaman velvoitteen alainen, tullakseen tarkasti ottaen samankaltaiseksi [ὁμοιωθῆναι] kuin Hänen veljensäkin. Tämän kaiken takana oli suuri jumalallinen pelastussuunnitelma ihmissuvun syntien sovitukseksi, sekä Jeesuksen ylimmäispapilliseen tehtävään asettamiseksi. Tämä kaikki vaati sen, että Jeesus tuli täysin ihmiseksi, kuten mekin.

Hebr. 4:15 “Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.”

Jeesus on meidän suuri ylimmäinen pappimme – läpi taivaiden kulkenut Jumalan Poika (Hepr.4:14) jonka kokemus ihmisyydestä on täydellisesti meitä kaikkia ymmärtävä. Hän tuli kaikessa meidän kaltaiseksemme (Hepr.2:17) Jeesus tuntee ihmisyyden tuskan - yksinäisyyden, hyljätyksi tulemisen, kivun, myötätunnon niin sairaita kuin riivaaja henkien vallassa oleviakin kohtaan. Hänen ymmärryksensä meidän elämässämme tapahtuvista kärsimyksistä, kiusauksista sekä kaikesta muusta elämän tuskasta ei jää vain tiedollisen ymmärryksen tasolle, vaan Hänessä se saavuttaa kokemuksellisen samaistumisen ihmisyyden kärsimykseen.

Kristillisyys pyrkii tänä päivänä vahvasti inhimillisyyteen, ja sitä korostetaan määrätyissä piireissä juuri ihmisyyttä ja ihmisen ongelmaa lähelle tulevana lähestymismuotona. Ikävää on vain se, että usein tällainen kristillisyys on sivuttanut Jeesuksen aseman ylimmäisenä pappina – Hänen täydellisen ihmisyyden samaistumisen – ja Hänen tilalleen ovat tulleet psykologit, lääkärit, sielunhoitajat ja muut vertaistuen muodot. Ihmisviisaus (lääketiede, psykologia) voi auttaa määrättyyn pisteeseen asti, mutta määrätylle alueelle (jota itse kutsun syväalueeksi) se ei ulotu. Inhimillistetty kristillisyys on siis pahimmillaan kadottanut Kristuksen, ja tuonut muut keinot Hänen paikalleen. Tämä on selvästi nähtävissä jo siinä, että harvat kristityt tuntevat Jeesusta henkilökohtaisena sielunhoitajana, ihmisyyden täydellisenä tuntijana. Heille Jeesus on hyvin etäinen, jopa liian etäinen inhimillisten asioiden hoitamiseksi Hänen kanssaan. Jos uskova ihminen löytää Jeesuksen, omana henkilökohtaisena Jumalanaan, jolla on voima ja valta, sekä täydellinen ihmisyyden kokemus – hän tuskin enää etsii apua keneltäkään muulta. Jeesus vain pystyy vastaamaan ihmisen syvimpään ihmisyyden ongelmaan.

Tämä ei sulje pois sitä, että Kristuksen ruumiissa – se on, Jumalan seurakunnassa – Herramme toimii ihmisten kautta. Erona on vain se, että ihmisten kauttakin Herramme toimiessa, ihminen johdatetaan Jeesuksen luo, ei ihmisten luo. Ihmiset ovat vain “astioita” joidenka kautta Herra Jeesus itse toimii.

Vuosia taistelin tämän asian kanssa omassa elämässäni. Petyin uskoviin, koska luulin heidän antavan minulle sen, mitä itse asiassa etsin juuri Jeesukselta. Tässä on siis usein “veteen-piirretty-viiva” jonka käsittäminen ja löytäminen vei minulta lähes 10 vuotta. Jumalan Henki kirkastaa Jeesuksen sydämelleni täydellisenä ihmisenä sekä täydellisenä Jumalana. Myötäeläminen on tullut suurimmaksi hengelliseksi ymmärrykseksi siitä, mitä Jeesus minusta ajattelee. Hän rukoilee puolestani ja elää hengellisen kasvun sekä kärsimyksen tien kanssani. Olen iestetty Häneen. Hän kulkee rinnallani, saman ihmisyyden tuntien, ja silti jumalallisen vallan omistaen – minun suuri ylimmäinen pappini. Jeesus, minun ylimmäinen pappini, joka istuu Majesteetin oikealla puolella, tehdäkseen pappispalvelusta kaikkein pyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.

Ilm. 2:9 “Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas…”

Silti muista ystäväni - Jeesuksen sanoissa on elämä, vaikka ne ehkä voivatkin kuullostaa sinusta epäinhimilliseltä....

Joh. 12:25 "Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään."

Matt. 10:37 "Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;"

Jeesuksen osoittama inhimillisyys on Jumalan kirkkauden osoittamaa elämää, ja siksi se ei ole pelkkää ihmismielen mukaista inhimillisyyttä. Jeesus tahtoo johtaa meidät Jumalan kirkkauteen, eikä yksin tämän maailman keskellä koettavaan onneen tai iloon.

Oletko sinä pettynyt toisiin uskoviin, koska et löytänytkään sitä apua heiltä jota etsit ? Millaisena sinä näet Jeesuksen omaa itseäsi katsoen - inhimillisenä vai epäinhimillisenä ? Miten ymmärrät ristin, kärsimyksen ja itsesi kieltämisen ?

[lonelyrider]

Mielenkiintoista, pitää yrittää sisäistää kirjoituksesi vielä. Mietin tänään juuri tuossa rukoillessa ja raamattua katsellessa sanaa Ihmisen Poika, ajattelin mielessäni että mitä se pitää sisällään. Jeesus otti ihmisen muodon, mutta pitääkö se jotain muutakin. En sen kummemmin jäänyt asiaa pohtimaan, mutta yhtenäiväisyyshän sanalla, Ihmisen poika on kirjoitukseesi, pitää vain selkeyttää tämä kirjoituksesi tuolla aivosopukoissakin.

Tiedätkö että kysymyksesi oli niin hyviä että todella jäin miettimään näitä, mitä todella ajattelen asiasta...
"Oletko sinä pettynyt toisiin uskoviin, koska et löytänytkään sitä apua heiltä jota etsit ? Millaisena sinä näet Jeesuksen omaa itseäsi katsoen - inhimillisenä vai epäinhimillisenä ? Miten ymmärrät ristin, kärsimyksen ja itsesi kieltämisen ?"

Ymmärränkö Jeesuksen inhimillisen ja epäinhimillisen puolen, mitä Jeesus todella on. Katsonko Jeesusta enemmän epäinhimillisestä aspektista eli en näe Hänen inhimillisyyttään niinkuin pitäisi vai ymmärränkö mitään... ajatukset menee ihan solmuun kun tuotakin yrittää aukaista. Mitä tarkoittaa että Isä ja Jeesus ovat yhtä, Jeesus on Jumala? Ymmärränkö todella mitä se merkitsee?
Miten ymmärrän ristin, kärsimyksen ja itseni kieltämisen -palvelemisena, rakkautena Häntä kohtaan.
Joo, ja tottahan toki, se asia missä pitäisi sanoa, että näen vain pelkkää hyvyyttä... no no no, olen pettynyt uskoviin, olen jopa joutunut miettimään sitä, miksi petollisuus ja pahuus kätkeytyvät hyvään olomuotoon.

[Herman]

Tuosta uskoviin pettymisestä. Se johtuu varmasti hyvin pitkälti valitettavan yleisesti vallitsevasta oman inhimillisen heikkouden ja syntisyyden peittämisestä. Toki saatetaan myöntää yleisellä tasolla olevamme heikkoja ja syntisiä, niinkuin Raamattu sanoo, mutta kuitenkaan ei anneta valkeuden paljastaa niitä omassa sydämessä olevia pimeyden kätköjä. En tarkoita, että olisi hyvä alkaa paljastelemaan kaikille mitä syntejä on tullut tehtyä tai mitä pimeyttä sydämestä nousee, vaan kuitenkin kyse on enemmänkin sydämen tilasta. Yritänkö Pietarin tavoin olla ja esiintyä kovin voimakkaana ja hyvänä uskovana, vai voinko tunnustaa ettei minusta oikeasti ole mihinkään, ja tarvittaessa (Jumalan niin tahtoessa) tuoda aivan kaiken syntisyyteni valkeuteen? Jos olen vielä omavanhurskauden vallassa, johdatan toisia ihmisiä pettymään minuun ja hyvin todennäköisesti pettymään minun kauttani Jumalaan. Sillä silloin he pitävät minua ikäänkuin Jumalana. Mutta kun he näkevät minun olevan pelkkää tomua, taipuvaista kaikkeen mahdolliseen syntiin ja pimeyteen ja eksymykseen, hengellisesti köyhänä ja Jeesuksen lunastusta kipeästi tarvitsevana, silloin he eivät alkuunkaan aseta luottamusta minuun, vaan ymmärtävät että kaikki voima ja valo joka minusta näkyy, on lähtöisin Jumalasta eikä minusta. Ja vastaavasti kaikki pimeys ja synti mitä minusta näkyy, on minua itseäni.

Anteeksi että meni hieman sivuraiteille avauksesta, jotenkin vain pyörinyt mielessä nämä ajatukset viime päivinä ja tuli tuolta tekstistä taas pieni kipinä jakaa ajatuksia. Hienoja ajatuksia ollut tässä ketjussa muillakin, kiitos ja kunnia Jumalalle.

[PetriFB]

Tässä ketjussa on ollut todella hyviä ajatuksia. Tuon esille muutamia näkökohtia tähän aiheeseen.

Edellä useissa kirjoituksissa on todella hyvin kuvattu tätä aihetta. Tämä aihe on kyllä todella laaja enkä minäkään sitä nyt pysty kokonaan purkamaan, vaan tuon eräitä näkökohtia mukaan keskusteluun. Sanottakoon se, että jotkut asiat jotka tuon esille on omakohtaista tietoa, palvelutehtäväni kautta koettua, jonka olen läpikäynyt itse tai sitten olen sitä seurannut vierestä sekä lukuisat sielunhoidolliset keskustelut ovat paljastaneet tiettyjä asioita. Nämä ovat ikäviä asioita mitä tuon esille, mutta ikävä kyllä tosiasioita. Onneksi on kuitenkin Jumalan armo Herrassa Jeesuksessa, joka puhdistaa synnit ja virheet ja antaa uuden elämän, amen.

Eräs pettymisen syy on toisten uskovien pahan puhuminen jostakin uskovasta. Hyvin usein pahan puhuja pahan puhumisella peittää omat virheensä ja lyö toista sekä taustalla on usein katkeruus. Monet uskovat näitä pahoja puheita ja sen takia pettyvät ihmisiin, vaikka hyvin usein nämä pahat puheet ovat liioiteltuja ja perustavat väärään todistukseen. Tällainen pettymys toiseen ihmiseen on osoitus omasta rikkinäisyydestä sekä osallistumisesta katkeruuteen ja vääryyteen. Se voi olla myös hyvin usein osoitus siitä, että oma sydän on katkera ja täynnä vääryyttä.

Usein käy niin että kun ihminen elää jossakin synnissä, niin hän etsii jonkin syyn että voi pettyä toiseen. Hän koittaa tällä tavalla peittää omat jälkensä ettei hän oma syntinsä paljastu. Kun hän on pettynyt toiseen, niin sen toisen sanoilla ja teoilla ei ole enää merkitystä pettyneen ihmisen sydämeen. Hän leikkaa itsensä irti kokonaan ihmisestä johon hän on pettynyt. Hän uskottelee sydämessään asioita, jotka eivät ole yleensä edes aina totta. Sillä tavoin hän koittaa uskotella, että hänellä on oikea syy olla pettynyt ja että pettymyksen kohde ei ole hyvä uskova. Joissakin tapauksissa pettynyt sanoo, että hän vain pettyi, mutta ei hänellä ole mitään vatsaan sitä toista kohtaan, vaikka todellisuudessa on ja sen todistaa välien totaalinen poikkilyöminen.

Todella usein käy niin, että kun joku opettaa Jumalan sanaa jostakin kohden väärin tai uskoo jossakin kohden väärin, niin silloin ihminen pettyy häneen. Liian usein näissä tapauksissa pettynyt ihminen lyö täysin välit poikki eikä halua olla enää missään yhteydessä sen kanssa johon hän pettyi. Pettymyksen syy on kovuus, väärän oikeaoppisuuden vallassa, anteeksiantamattomuus sekä ymmärtämättömyys näkemään että jokainen uskova on vajavainen. Pettynyt ihminen vaatii liikaa toisilta, mutta ei itsekään kykene täyttämään sitä mitä hän muilta vaatii.

Joissakin tapauksissa ihminen on kateellinen toiselle ja hän ei voi hyväksyä sitä, että toinen ymmärtää ja osaa ja siksi ihminen etsii syyn pettymykseen ja katkaisee välit toiseen ihmiseen. Huono itsetunto voi johtaa kateuteen ja sitä kautta pettymyksiin.

Erittäin yleinen syy on sellainen missä ihminen haluaa olla kaiken huomion keskipiste sekä olla ykkönen seurakunnassa. Hän haluaa, että hänen opetuksensa ja toimintansa sekä tehtävä on ykkönen, jonka juurelle muut tulevat ammentamaan. Hän kokee ihmiset joilla on Jumalan kutsu ja kyky palvella itselleen uhkaksi ja siksi hän etsii kokoajan syitä pettymykseen. Tähän kuuluu usein kieroilu ja vääryys, jonka kautta hän osoittaa uhkaajan viat toisille ja siten aiheuttaa itselleen ja muille pettymyksen uhkaajaa kohtaan. Tämän seuraus on liian usein uhkaajan eristäminen ja karkottaminen yhteisöstä.

Joissakin tapauksissa uskoviin pettyminen tarkoittaa sitä, että ihminen osoittaa pettymyksensä kautta olevansa parempi uskova kuin toinen. Tällaisen pettymyksen takana on ylpeys.

Sitten on sellaisia pettymyksiä, joissa uskova on tehnyt selkeästi väärin esimerkiksi pettänyt luottamuksen paljastaen asian joka oli puhuttu luottamuksellisena, valehdellut toisesta sekä puhunut pahaa, opettanut väärää oppia ja paljastanut sen kautta oman kovuutensa, lyönyt toista henkisesti ja satuttanut monin tavoin jne. Tässä pettymys on tullut sen tähden kun pettymyksen aiheuttaja on tehnyt väärin ja syntiä. On ymmärrettävää, että tällaisessa tapahtuu pettymys, mutta kun kasvamme Herrassa Jeesuksessa aikuisuuteen, niin silloin emme tällaisessakaan tapauksessa pety, vaan ymmärrämme ihmisen vajavaisuuden ja kykenemme antamaan anteeksi. Huom! On hyvä muistaa, että meidän anteeksiantamus ei vapauta synnin tekijää eikä anna oikeutta syntiin, sillä vasta sitten kun synnintekijä tunnustaa syntinsä ja haluaa tehdä parannusta, niin Jumala antaa anteeksi hänelle syntinsä ja vapauttaa synnin syyllisyydestä.

Kun meitä vastaan tehdään syntiä, niin on hyvä ymmärtää, että kun annamme anteeksi, niin se suojaa meidän sydämemme synniltä, mutta ei vapauta eikä oikeuta tekemään syntiä. Jumalan anteeksiantamus tuo vapauden synnin syyllisyydestä sen jälkeen kun ihminen tunnustaa syntinsä ja haluaa tehdä siitä parannuksen. Tämä on syytä muistaa, siksi meidän tulisi pyrkiä antamaan anteeksi ja Jumala itse hoitelee synnintekijän ja johtaa hänet parannukseen.

Tässä kohden on kuitenkin hyvä tuoda esille, että pettymys toisen väärään tekoon jne. on merkki siitä, että olemme kasvamattomia Herrassa Jeesuksessa ja tähän olemme jokainen syyllistyneet. Jos tapaamme pettymyksen vallassa olevan uskovan, niin häntä ei saa väkisin koittaa unohtamaan pettymyksensä, vaan hänet täytyy johdattaa ja opettaa Jeesus keskeiseen uskoon, jonka kautta hän kykenee unohtamaan pettymyksensä, koska hänelle avautuu Jumalan täydellisyys ja ihmisen vajavaisuus, eikä hän enää odota ihmiseltä, vaan Jumalalta.

Meidän tulee juurtua Herraan Jeesukseen ja oppia ymmärtämään sen että Hän on täydellinen ja että Hän toimii myös vajavaisen seurakuntansa kautta. Silloin emme katso ihmiseen emmekä pety ihmiseen, koska tiedämme ihmisen olevan vajavaisen sekä sen että Jumala on täydellinen. Silloin voimme keskittyä siihen työhön, jota Jumala tekee sydämessämme Pyhässä Hengessä ja voimme olla armollisia vajavaisille sisarille ja veljille Herrassa Jeesuksessa.

Kun annat Jumalan rakkauden vaikuttaa sinussa, niin se johtaa sinut uskomaan siten kuinka Raamattu opettaa. Kun Herra Jeesus Messias on sinun elämäsi keskipiste, niin silloin et pety ihmiseen, koska tiedän ihmisen olevan vajavainen ja Jumalan täydellisen.

Täällä on jo näitä seuraavia asioita tuotu ansiokkaasti esille, mutta palaan niihin vielä koska ne ovat tärkeitä opetuksia siihen ettemme enää pettyisi ihmiseen, vaan suuntaisimme mielemme ja katseemme Herraan Jeesukseen.

Ristillä Herra Jeesus vuodatti verensä kaikkien vajavaisten ja syntisten ihmisten tähden. Hän vuodatti verensä siksi, että vajavainen ja syntinen saisi syntinsä anteeksi uskon kautta Jeesukseen. Herran Jeesuksen veri puhdistaa myös uskovan vajavaisuuden tähden tekemät synnit ja vääryydet kun tunnustamme syntimme. Jeesuksen risti ja veri julistaa syntien anteeksiantamusta ja uutta elämää Herrassa Jeesuksessa. Keskity uuteen elämään Herrassa Jeesuksessa se on ristin merkitys sinulle ja minulle.

Herra Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden. Jeesuksen kuolema ja ristin kärsimys on myös esikuvaa ylösnousemusvoiman vaikutuksen aikaansaamisesta. Pyhä Henki kuolettaa meidän lihamme tekoja, niin että haluamme kuolla pois synnin haluista ja elää uutta elämää Pyhän Hengen voimassa Jumalan tahdon mukaan, josta Raamattu opettaa.

Terve ja Herraan Jeesukseen keskittynyt usko ei pety ihmisiin, sillä silloin tiedämme mitä ihminen on, parhaimmillaankin vain vajavainen ihminen, joka voi tahtomattaan satuttaa toista ihmistä. Terve ja Terve ja Herraan Jeesukseen keskittynyt usko näkee Jumalan täydellisyyden ja haluaa kasvaa uskossa sekä auttaa muitakin kasvamaan uskon elämässä, jonka keskipiste on Herra Jeesus.

Suurin ongelma on siinä, että me uskovina olemme unohtaneet ja hylänneet ristin sanoman ja sen käytännön toteutuksen, sen tähden monen uskovan sydämessä vaikuttaa lihallisuus, ihmisviisaus, ylpeys, rakkaudettomuus jne. Koska liha ei ole kuollut, niin ei ole Hengen hedelmiä, vaan pahan makuisia kitkeriä sekä pilaantuneita hedelmiä. Ristin sanoma julistaa kuoleman voittoa ja elämää Herrassa Jeesuksessa. Ristin sanoma on sanomaa kuolemasta, jonka kautta on elämä Jumalan kanssa. Risti ei siis ole pelkkä kuoleman sanoma, vaan sanoma että Herra Jeesus kuoli, mutta nousi ylös ja Hän elää ja mekin saamme Jumalan armosta elää; me jotka olimme kuolleet synteihimme, Herra Jeesus teki eläviksi kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta.

Raamattu opettaa, että oikea ja Raamatun mukainen usko on rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa, joka elää Jumalan sanan totuuden mukaisesti. Tässä me saamme jokainen kasvaa ja kehittyä. Annetaan toisillemme anteeksi ja keskitytään Herraan Jeesukseen!

Meidän tulee jokaisen juurtua Herraan Jeesukseen, sillä Herra Jeesus on seurakunta ruumiin pää. Herran Jeesuksen antama kuvaus seurakunnasta ruumiina tarkoittaa sitä tosiaankin, että jokainen jäsen (uskova) on ennen kaikkea riippuvainen päästä, eli Herrasta Jeesuksesta, mutta jokainen ruumiin jäsen tarvitsee myös toisia ruumiin jäseniä suoriutumaan elämän haasteista. Herran Jeesuksen opetuksen mukaan oikea ja terve riippuvuus yksin Herrasta Jeesuksesta tuo myös sen ulottuvuuden, jossa uskova tarvitsee myös toisia uskovia, että voi kasvaa ja rakentua Jumalan tahdon mukaisesti.

En yritä korottaa itseäni kirjoituksellani, enkä polkea muita alas, sillä huomaan kyllä omat puutteeni ja virheeni Pyhän Hengen läpivalaisussa. Olemme uskovina hylänneet alkuperäisen uskon hajaannuksen sekoituksen tähden, mutta ennen Jeesuksen tulemusta, Hän tulee ennallistamaan seurakuntansa alkuperäiseen tilaan. Jumalan armosta saamme siis itse kukin kasvaa uskossa, eikä kenelläkään ole aihetta ylpeilyyn oman itsensä tähden, sillä meidän kerskauksenamme on Herra Jeesus.

Jäi vielä paljon kirjoittamatta, mutta sain ajatuksen, että tästä aiheesta saatan vielä kirjoittaa kotisivulleni.

[lonelyrider]

Petrin kirjoitus laittoi miettimään aihetta.
Katkeruus...En tiedä, onko todellinen syy uskovat vaikka hekin ovat saattaneet väärin toimia, niin silti epäilen että syy löytyy menneisyydestä enemmänkin.

Olen rukouksissani halunnut sydämestäni antaa anteeksi, mutta huomaan yhä uudelleen olevani rikki. Näen kuinka ne jotka ovat minut lyöneet alas, vieneet ja horjuttaneet itsetuntoni, he porskuttavat eteenpäin, entä sitten minä?

Huomaan, että tulin uskoon, kiusaamisajankohtana, jonkinlaista turvaa kait hain uskosta, mieleni pyrki löytämään pakotien kaikesta. Mutta paraninko sitten kaikesta kiusaamisen aiheuttamasta särkyneisyydestä, jopa mielenterveydellisesti kävin jossain vaiheessa melko alhaalla ja tein asioita joita ei tänä päivänä edes voi uskoa todeksi.

Minä tarvitsisin Jeesuksen apua. Myönnän, että onhan minussakin puutteeni, aivan kuten kenessä tahansa. Enkä vihaa kiusaajiani, mutta sitä vihaan, että minulle tehtiin näin ja se ei ainakan ole minun voitokseni koitunut.

Haluaisin terveen ihmisen itsetunnon, niin etten näkisi itseäni niiden valheiden kautta, jotka minut on rampauttaneet.

[lonelyrider]

Niin ja sori että vein aiheen sivuraiteille...

[todael]

MITÄ HENGEN YHTEYS KRISTUKSESSA ON ?

Koetko vaikeaksi yhteyden muiden uskovien kanssa? Koetko että seurakunnan kokouksiin on vaikea mennä? Koetko jääväsi muiden varjoon, ehkä syrjäytyneeksi ja huomaamattomaksi? Oletko väsynyt jatkuviin opillisiin väittelyihin ja hiuksia halkoviin teologisiin pohdintoihin?
Monesti näiden tuntemuksien taakse kätkeytyy omassa itsessämme olevat vaatimukset muita uskovia kohtaan, ja edellytykset oman huomion ja erityislaatuisuuden saamiseksi. Toki syynä voi olla hengellinen "nälkä" Jeesusta kohtaan, joka ei yksinkertaisesti toteudu määrättyjen uskovien ihmisten yhteydessä - jäämme nälkäisiksi, ja tästä syystä siirrymme eteenpäin.

Usein silti tarvitsemme huomiota itsellemme, ja kun emme sitä saa loukkaannumme koko seurakuntaan, ja pahimmillaan käännymme koko seurakuntaa vastaan väärässä katkeruuden mielialassa. Kadotamme rukouksen toisten uskovien puolesta, ja näemme vain omat täyttämättömät tarpeemme, jonka valossa oikeutamme itsemme pettymään muihin uskoviin.

Hengen yhteys Kristuksessa syntyy ensin omassa sydämessämme. Vaatimus siitä, että muiden tulee olla sellaisia kuin minä itse edellytän heidän olevan, muodostuu kohtalokkaaksi esteeksi omassa sydämessäni todellisen Hengen yhteyden löytämiselle. Omat edellytykseni muita uskovia kohtaan on vaatimus, oman sydämeni vaatimus heitä kohtaan. Tällöin me katselemme toisia uskovia lihan mukaan, emme Hengen mukaan Kristuksessa.

LUE TÄÄLTÄ >> http://uloskutsuttu.blogspot.com/2012/03/mita-tarkoittaa-hengen-yhteys.html

- todael

[Masa]

Petrin kirjoitus laittoi miettimään aihetta.
Katkeruus...En tiedä, onko todellinen syy uskovat vaikka hekin ovat saattaneet väärin toimia, niin silti epäilen että syy löytyy menneisyydestä enemmänkin.

Olen rukouksissani halunnut sydämestäni antaa anteeksi, mutta huomaan yhä uudelleen olevani rikki. Näen kuinka ne jotka ovat minut lyöneet alas, vieneet ja horjuttaneet itsetuntoni, he porskuttavat eteenpäin, entä sitten minä?

Huomaan, että tulin uskoon, kiusaamisajankohtana, jonkinlaista turvaa kait hain uskosta, mieleni pyrki löytämään pakotien kaikesta. Mutta paraninko sitten kaikesta kiusaamisen aiheuttamasta särkyneisyydestä, jopa mielenterveydellisesti kävin jossain vaiheessa melko alhaalla ja tein asioita joita ei tänä päivänä edes voi uskoa todeksi.

Minä tarvitsisin Jeesuksen apua. Myönnän, että onhan minussakin puutteeni, aivan kuten kenessä tahansa. Enkä vihaa kiusaajiani, mutta sitä vihaan, että minulle tehtiin näin ja se ei ainakan ole minun voitokseni koitunut.

Haluaisin terveen ihmisen itsetunnon, niin etten näkisi itseäni niiden valheiden kautta, jotka minut on rampauttaneet.

Jos nyt taas ymmärsin lukemani oikein, niin kyllä kirjoituksestasi löytää sen voitonkin
Et saanut tervettä itsetuntoa, mutta sait paljon enemmän ja ehkä suurimman palkinnon josta me harvoin iloitsemme eli nöyryyden huutaa Herraa avuksi jona aikana tulit uskoon..
Joten eikös uskoon tuleminen ole jo voitto tai ainakin "kilpailun alku" (hebrealaiskirjeen ajatus kilpajuoksusta)?

[lonelyrider]

Varmaan odotan itseltäni ja muilta liikaa. Olen jäänyt täydellisen seurakunnan harhaan. Toisaalta pelkään että en jaksa puuduttavaa penkillä istumista, saarnoja jotka voivat olla periaatteessa ihan hyviä, mutta eivät loppupeleissä mihinkään kanna. Kuka jaksaa käydä joka sunnuntai kuulemassa saarnaa ja poistua paikalta, siinäkö on yhteyden idea? Sitäkö se seurakuntayhteys Jumalan lasten keskellä on? Todellisuudessa en tiedä, mitä sen pitäisi olla, mutta kait ne ihmiset jotka seurakunnissa on, eivät voi sitä jotain Hengen yhteyttä antaa ja näin petyn, vaikka eihän Jumalan voima ole toisissa ihmisissä eli tosiasiassa silloin odotan muilta jotain.
Ja tosiasiassahan odotan muiden olevan täydellisiä, vaikken itsekään ole, kuten saa huomata näistäkin kirjoituksista, että aina päädyn siihen päätelmään etten mistään mitään tiedä ja jos luulisin tietävänikin se olisi harhaluuloa.

Haluan löytää Jumalan todellisen luonteen, siinä on koko ydin ja kyllähän siihen varmasti liittyy myös seurakuntayhteys, mutta ei se Jumalan voima ole siellä seurakunnassa, sen tulisi olla minussa. Mikä minussa on vikana. Minä janoan elävää yhteyttä ja jos vika on minussa, miten muutan asian? Minä myönnän, minulle ei kelpaa puolittainen, tahdon löytää koko totuuden, en tahdo kituuttaa muotomenoissa, vaan tahdon Jumalan tuntemista. Minä en jaksa puolittaisuuksia, en tyydy sellaiseen, kun tiedän kuitenkin, että Hän on jotain enemmän. Minä tiedän että on olemassa enemmän, enkä voi jättäytyä elämään muuten, muuten vaivun elämään ihan perusarkea ja maallistunkin samalla, sillä ei kukaan jaksa lukea raamattua tai rukoilla, ihan vain muuten vaan, vaan kyllä sen täytyy olla Hengen valossa tapahtuvaa.

[lonelyrider]

joo en tosiaan tiedä, oliko todaelin jutut mulle, mutta vastasin kuitenkin... kun tuntui hyvältä niin tehdä.