lonelyrider kirjoitti:Varmaan odotan itseltäni ja muilta liikaa. Olen jäänyt täydellisen seurakunnan harhaan...
Tavallaan meidän tuleekin odottaa ja toivoa "täydellistä seurakuntaa", eli sellaista uskonyhteyttä kuin esim Apostolien tekojen alkuluvuissa kuvataan olleen. Mutta tosiaan ennenkaikkea sen tulisi lähteä meistä itsestämme.
"Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille" (Luuk.6:31). Ennemmin kuin odottaa muilta aloitetta, meidän tulisi siis itse olla aloitteentekiijänä ja esimerkkinä siitä, millä tavalla uskovien eli seurakunnan tulee toimia.
"Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy" (Gal.6:9). Eli silloinkin tulee pyytää Jumalalta kärsivällisyyttä, sillä hedelmä ei välttämättä kasva ihan hetkessä.
Usein uskovien (ja yleisesti ihmisten) kesken asiat eivät välttämättä ole miltä ne ulospäin näyttävät. Siksi meidän tulee pyytää Herralta näkökykyä nähdä ihmisten ulkokuoren lävitse. Silloin me alamme näkemään uskovat veljet ja sisaret heikkoina ja rikkinäisinä saviastioina jotka kukin kipuilevat erilaisten asioiden ja ongelmien kanssa. Seurakunta on yhteisö, jonka Jumala lähettää viemään Jumalan valoa ja parantavaa voimaa maailmalle, mutta sitä ennen Jumalan pitää saada valaista ja tuoda parantavaa voimaansa seurakuntaan. Eli meidän jokaisen omakohtainen vastuu ja tehtävä on ensin tuoda Jumalan valoa ja voimaa seurakuntaan, uskoville veljille ja sisarille, jotka tarvitsevat sitä aivan yhtä kipeästi kuin maailman vielä synnin kahleissa olevat ihmiset.
Toki me itse myös saamme vastaanottaa seurakunnan kautta, tai ainakin niin Jumala on tarkoittanut. Mutta Jumalan toimintamalli on inhimillisille järjelle ristiriitaisen tuntuinen, sillä se perustuu siihen että jos yritämme saada lähimmäisiltämme tarpeitamme tyydytetyksi, me emme saakaan, mutta jos alamme antamaan lähimmäisille, me saamme myös itse.
"Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu" (Snl.11:25). Tätä ennen tulee tietysti uskoa, että Jumala on
"rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat" (Room.10:12). Jos meillä ei ole tätä uskoa, yritämme antaa itsestämme, eikä meissä itsessämme ole mitään annettavaa, vaan silloin ainoastaan näännytämme itsemmekin ja usein päädymme pettyneeksi ja katkeraksi.