"Pysykää minussa"

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

"Pysykää minussa"

ViestiKirjoittaja Herman » 16. Maalis 2012 13:25

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. (Joh.15:4-5)

Eikö ole lohdullista! Meidän ainoa tehtävämme on pysyä kiinni Jeesuksessa. Jumala on Hänessä antanut meille kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Meidän ei tarvitse yrittää saada mitään aikaan itsestämme, eikä meidän tarvitse murehtia mistään vajavaisuudesta tai puutteesta. Voimme vain katsoa Kristukseen, ja uskoa Hänen antavan meille kaiken mitä tarvitsemme.

Oksa ilman viinipuuta on pelkkä kuollut oksa. Se voi esittää olevansa jotain muuta, mutta Henki joka näkee ja tutkii kaiken, myös tietää ja paljastaa kaiken. Hengen läpivalaisussa me paljastumme olevamme täysin tyhjiä ja kykenemättömiä mihinkään. Mutta Jumalan armosta meidät liitetään Jeesuksen uskon kautta jaloon viinipuuhun, kun valitsemme itsemme kieltämisen ja Jeesuksen seuraamisen. Silloin kuolleeseen oksaan alkaa kuin itsestään virtaamaan ihmeellistä Elämää viinipuun rungosta! Meidät siirretään kuolemasta elämään, pimeydestä valoon.

Oksan elinvoimaisuus ja hedelmällisyys on täysin riippuvaista yhteydestä viinipuuhun eli Kristukseen. Jos yhteys katkeaa, katkeaa samalla Elämän virtaaminen oksaan. Jumalan armo on uusi joka aamu, ja se tulee ottaa vastaan joka aamu uutena. Vaeltaessaan erämaassa Israelin kansa sai nähdä Jumalan ihmeitä toisensa jälkeen, mutta aina kuitenkin seuraavan koetuksen tullessa katosi usko jonnekin ja epäusko valtasi heidät. Me emme itsessämme, lihassamme koskaan muutu, vaan ainoastaan Jumalan armosta, elämällä joka päivä Jeesuksen uskossa, me voimme kantaa pysyvää hedelmää. Jos annamme lihallemme vallan, olemme yhtä kuolleita kuin ennen uskoontuloa, vaikka olisimme vaeltaneet Kristuksen yhteydessä vuosikymmeniä.

Mutta Jumalan armo on myös niin suuri ja ihmeellinen, että pysymällä päivittäin Jeesuksen uskossa, me myös kasvamme ja vahvistumme. Yhtäkkiä huomaamme omaksi ihmetykseksemme, että emme enää edes horjukaan koetuksissa, joissa ennen saatoimme kaatua. Ja silloin, kun tiedämme olevamme itsessämme yhä yhtä heikkoja ja vajavaisia kuin ennenkin, saamme elää ilossa ja rauhassa siinä tietoisuudessa, että emme ole oman itsemme varassa, vaan meitä kantaa Jumalan voimalliset ja uskolliset käsivarret. Kaikki lähteemme ovat Hänessä, ja Hän saa kaiken kunnian kaikesta siitä, mitä Jeesuksen nimessä saamme tehdä. Kiitos ja ylistys Kaikkivaltiaalle! Hän vahvistakoon yhteyttämme jaloon viinipuuhun, Kristukseen, jotta voimme kantaa paljon hedelmää ja loistaa Hänen valoaan tämän pimenevän maailman keskellä.

Siunausta kaikille!
Herman
 

Re: "Pysykää minussa"

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 16. Maalis 2012 15:20

Herman kirjoitti:Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. (Joh.15:4-5)

Eikö ole lohdullista! Meidän ainoa tehtävämme on pysyä kiinni Jeesuksessa. Jumala on Hänessä antanut meille kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Meidän ei tarvitse yrittää saada mitään aikaan itsestämme, eikä meidän tarvitse murehtia mistään vajavaisuudesta tai puutteesta. Voimme vain katsoa Kristukseen, ja uskoa Hänen antavan meille kaiken mitä tarvitsemme.

Oksa ilman viinipuuta on pelkkä kuollut oksa. Se voi esittää olevansa jotain muuta, mutta Henki joka näkee ja tutkii kaiken, myös tietää ja paljastaa kaiken. Hengen läpivalaisussa me paljastumme olevamme täysin tyhjiä ja kykenemättömiä mihinkään. Mutta Jumalan armosta meidät liitetään Jeesuksen uskon kautta jaloon viinipuuhun, kun valitsemme itsemme kieltämisen ja Jeesuksen seuraamisen. Silloin kuolleeseen oksaan alkaa kuin itsestään virtaamaan ihmeellistä Elämää viinipuun rungosta! Meidät siirretään kuolemasta elämään, pimeydestä valoon.

Oksan elinvoimaisuus ja hedelmällisyys on täysin riippuvaista yhteydestä viinipuuhun eli Kristukseen. Jos yhteys katkeaa, katkeaa samalla Elämän virtaaminen oksaan. Jumalan armo on uusi joka aamu, ja se tulee ottaa vastaan joka aamu uutena. Vaeltaessaan erämaassa Israelin kansa sai nähdä Jumalan ihmeitä toisensa jälkeen, mutta aina kuitenkin seuraavan koetuksen tullessa katosi usko jonnekin ja epäusko valtasi heidät. Me emme itsessämme, lihassamme koskaan muutu, vaan ainoastaan Jumalan armosta, elämällä joka päivä Jeesuksen uskossa, me voimme kantaa pysyvää hedelmää. Jos annamme lihallemme vallan, olemme yhtä kuolleita kuin ennen uskoontuloa, vaikka olisimme vaeltaneet Kristuksen yhteydessä vuosikymmeniä.

Mutta Jumalan armo on myös niin suuri ja ihmeellinen, että pysymällä päivittäin Jeesuksen uskossa, me myös kasvamme ja vahvistumme. Yhtäkkiä huomaamme omaksi ihmetykseksemme, että emme enää edes horjukaan koetuksissa, joissa ennen saatoimme kaatua. Ja silloin, kun tiedämme olevamme itsessämme yhä yhtä heikkoja ja vajavaisia kuin ennenkin, saamme elää ilossa ja rauhassa siinä tietoisuudessa, että emme ole oman itsemme varassa, vaan meitä kantaa Jumalan voimalliset ja uskolliset käsivarret. Kaikki lähteemme ovat Hänessä, ja Hän saa kaiken kunnian kaikesta siitä, mitä Jeesuksen nimessä saamme tehdä. Kiitos ja ylistys Kaikkivaltiaalle! Hän vahvistakoon yhteyttämme jaloon viinipuuhun, Kristukseen, jotta voimme kantaa paljon hedelmää ja loistaa Hänen valoaan tämän pimenevän maailman keskellä.

Siunausta kaikille!


:amen4: Todella hyvä ja rakentava kirjoitus! Kunnia Jumalalle :happy:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: "Pysykää minussa"

ViestiKirjoittaja systeri » 13. Loka 2014 08:14

Etsin viinipuu ketjua ja löytyi tälläinen Hermanin tekemä aloitus..samat sanat kuin Jukka-Pekka tähän "Todella hyvä ja rakentava kirjoitus!" Kunnia Jumalalle :thumbup:

Jäin kiinni tuohon viinipuuhun ja se on puhutellu mua taas tänä aamuna.Ajatukset tosin on tuossa pettävällä jäällä asiassa mutta tämä tuntuis paremmalta paikalta keskustella itse viinipuusta.

Mietin sitä kuinka huikea lupaus tuon kun Jeesus sanoo Joh 15

5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.


Sitten tuli mieleen se että terveyshän on myös asia, joka on erittäin tärkeä ja mahdollinen sen virtaavan "nesteen" vaikutuksesta kun pysytään kiinni viinipuussa.Onko terveysasioista puhuminen kuitenkin sitä hedelmää jota viinipuu tuottaa?Tää on ollu niin huikeaa edetä tässä asiassa..mutta tietenkin sielunvihollisellakin on kiire laittaa asianosaista hetkeksi hämmennyksiin, kun tulee joku tämmönen kiperä asia, jonka onkin Jumala vaikuttanut vetääkseen omaansa lähemmäs itseään :) luin eilen erään kirjoituksen jossa päälle kirjoituksena oli Jeesuksen Sanat "Minä iloitsen sinusta" se sai aikaan mussa ihastuksen huokauksen...kiitos Isä Jeesuksen nimessä tuosta lauseesta johon törmäsin ja mitä se vaikutti :)
systeri
 

Re: "Pysykää minussa"

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 13. Loka 2014 08:39

*
Yhdyn JP:n kanssa, hyvin rakentava ja raitishenkinen kirjoitus Hermanilta. :thumbup: Sama asia pätee myös sisäiseen eheytymiseen koska Raamatun mukaan Jeesus ei muserra särkynyttä ruokoa vaan nostaa pystyyn. Pysykäämme yksin Hänessä, niin omat haavat umpeutuu aikoinaan siis Jumalan aikataulun mukaan ja Jumala auttaa ylittämään vaikeamman ja kipeämmän asian kunnes haava ei enää tunnu tulehtuvan niin silloin on helppo antaa anteeksi, ei omin voimin vaan Jumalan avulla.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron