quote="lonelyrider"]
inka kirjoitti:tuntuu niin pahalta tämä maailma, että ei meinaa edes pystyä lukemaan kaikkia uutisia.. tulee ihan hirvittävän ahdistava olo. Ajatella, että vammainen lapsi ei muka olisi elämän arvoinen..
vauvahan, oli sitten sairas tait terve, on täysin viaton ja totisesti ansaitsee elää kuten kuka tahansa meistä! ei ole vauvan syy, että hän on saanut alkunsa. tämä maailma on tosiaan niin itsekeskeisyyden vallassa ettei murhiakaan tunnisteta murhiksi.. ihmiset kulkee kuin sumussa
aborteistakin tullut arkipäivää. Ihmiset mieluummin elää himoissaan kuin, että odottaisi avioliittoon asti, vaikka silloin jäis varmasti 99 prosenttia aborteista tekemättä kun lapset olis toivottuja.
en kokonaan lukenu tuota kirjoitusta, mut tuli mieleen passiivisen eutanasian osalta, että jos lääketieteellisistä hoitokeinoista ei ole hyötyä, niin onko synti lopettaa ne? esim. jos syöpähoitoja on vuosia jatkettu, eikä niistä ole mitään hyötyä, niin pitäsikö niitä silti jatkaa, vaikka on todettu, ettei ole mitään tehtävissä lääketieteen avulla? mun sukulaisella oli syöpä useita vuosia, eikä olis tosiaankaan halunnu kuolla, mut hoidot ei vaan tehonnu ja syöpä eteni. viimein päätti, että hoidot lopetetaan, kun ei ollu mitään hyötyä enää niistä ja aiheuttivat jopa lopulta ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä.
Siunausta!
Koen, että on eri asia se,että joissain tapauksissa lääkäri/potilas joutuu tekemään valinnan hoitojen jatkamisen kanssa. Jumalahan voisi periaatteessa parantaa, ilman hoitojakin, jos niin olisi tarkoitus.
Armomurha itsessään on synti, ketään ei saa ehdoin tahdoin tappaa ja itsemurhakin on syntiä, mutta jos esim. potilas haluaa että hänen syöpähoitonsa ovat päätepisteessä, ei se ole yhtä kuin itsemurha, eikä lääkärin osalta murha. Näin minä ainakin näen asian.
Joka tapauksessa uskon että ainakin länsimaissa pyritään kaikki voitava tekemään ensisijassa, eikä ihminen jää hoidoitta, jos vain suinkin on mitään selviämismahdollisuuksia lääketieteen avuin saatavilla.[/quote]
Rauhaa!
Petrillä olikin hyvä kirjoitus euthanasian tiimoilta, johon yhdyn täysin. Lisään vaan sen, että aiheutamme itse itsellemme sairauksia ja sen kautta kärsimyksiä, jotka olisivat suurella todennäköisyydellä vältettävissä, mikäli söisimme, joisimme, liikkuisimme oikein unohtamatta riittävää lepoa, joka tässä synnin saastuttamassa maailmassa sairastuttaa hirvittävän paljon ihmisiä vakaviinkiin sairauksiin. Suomessakin ihmisiä lähes tapetaan työllä ja elämä pyörii monesti ympärivuorokautisesti työn ympärillä, mikä taas ei voi olla vaikuttamatta kokonaisvaltaiseen terveyteen. Taustalla on ahneus ja työtä työelämässä sälytetään yhden ihmisen harteille enemmän kuin hän jaksaa kantaakaan. Stressi on yksi merkittävä sairauksien aiheuttaja, jopa äkillisten kuolemien. Mikäli työ jaettaisiin tasaisemmin ja olisimme valmiita tinkimään etuuksista, palkastakin, vähemmällä työteolla tulisi mahdolliseksi monessa instanssissa palkata lisää jakamaan työtaakkaa. Syyllistää ei tietenkään tule, jos sairaustuu ns. itseaiheutettuun sairauteen, vaan sellaisenkin voi Jeesus parantaa. Elintapojaan voi aina muuttaa ja seurauksena mahdollisesta ihmeparantumisesta voi olla Jumalan kunniaksi vaikka mitä; enemmän sieluja Taivasten Valtakuntaa! Niin kauan kun on elämää jäljellä, on myös toivoa! Jumala päättää, milloin kuolemma ja synnymme.
Totta on, että lääketiede ei pysty moniakaan sairauksia parantamaan, vaan ehkä pitkittämään potilaan elämää loppuun saakka. Minulla on ainakin kaksi esimerkkiä, joissa näin on käynyt. Isäni sairastui akuuttiin lymfaattiseen leukemiaan hyvin nopeasti yllättäen jokunen vuosi sitten. Hän oli tuolloin 66-vuotias. Ensimmäisen hoitojakson jälkeen lääkärit totesivat aivan oikein, että jos rankkoja hoitoja jatketaan, niin isäni voi kuolla jo yhteen sytostaatti-piikkiin. Hoidot lopettiin ja isäni eli muutaman kuukauden hoitojen lopettamisen jälkeen. Kivut olivat kovat, mutta niin olivat kipulääkkeetkin niin, ettei hän kärsinyt kivuista. Onnellista tässä tapauksessa oli se, että isäni kuoli uskossa Raamattu kädessä sairasvuoteelle. Jumala ei parantanut, eikä lääketiede. Jumala näki hyväksi, että isäni kuolee pois tästä ajasta.
Entäpä jos kyseessä olisikin ollut uskosta osaton jumalaton? Lääkärit varmasti olisivat tehneet saman päätöksen, lopettaa hoidot kesken, jotta potilas ei kuolisi hoitoihin ja elämä pitkittyisi. Tämän jälkeen tehtiin vielä kaikki voitava, mutta ihmisviisaudella ei potilasta parannettu. Ns. saattohoitoaikaa jäi noin kaksi kuukautta. Vakavaan sairauteen kuolemaan tuomitun (lääkärien toimesta 'tuomittu') hoidot järkevistä syistä lopetettu potilas sai kaksi kuukautta lisää elinaikaa. Jumalattomalla tämä tarkoittaa myös Jumalan puhetta, aikaa tehdä parannus ja ottaa evankeliumi vastaan ehkäpä parantumatta viime metreillä. Näinkin on käynyt uskonveljeni vaimon isälle. Virtsarakon syöpä oli levinnyt kaikkialle elimistöön ja hoidot olivat toivottomina lopetettu sekä myöskin sen takia, että hoidot olisivat lyhentäneet potilaan elämää. Kipua ei tarvinnut potilaan kärsiä, mutta kuolinvuoteellaan kaverini appi tulikin uskoon viime metreillä ja pelastui. Kiitos Herralle! Hän ei parantunut, mutta mikä tärkeintä, Hänen nimensä tuli kirjoitetuksi Elämän Kirjaan.
Jos edellisessä tapauksessa olisi menty armokuolemaan ja sitä olisi viranomaisten toimesta jopa painostettu siksikin, että sairaanhoito on kallista yhteiskunnalle, olisi syyllistytty murhaan ja loppu ei olisi ollut iankaikkinen Elämä. Jumalan suunnitelmiin ei tule siis mennä ihmisen sorkkimaan. Ei tämä ainoa tapaus suinkaan ole, että loppumetreillä on tultu uskoon. (Mutta älköön kukan jumalaton sen varaan laskeko, että kuolivuoteella välttämättä saa ns. ryövärin armon!) Tämä vaan nousi ensimmäisenä mieleen. Isällänikin oli kaksi kuukautta aikaa ehkäpä tehdä jostain asiasta parannusta tms. ennen kuin kuolema oli edessä. Näinkin voi olla, Herra yksin tietää, mutta yksinkertaisessa uskossa Jeesukseen hän kuoli - sen tiedän.
Suomalaisessa terveydenhuollossa on kuitenkin vaimoni mukaan sellainen järjestelmä, että jos vakavasti sairas esim. saa vakavan sairauskohtauksen esim.sydänkohtauksen, niin on olemassa jonkinlainen "elvytyskieltosopimus", tarkkaan en muista. Toivomuksen tekee potilas itse, eikä silloin saa elvyttää ja moni jumalaton menee helvettiin, vaikka elvytyksellä voisi olla mahdollisuus saada potilas vielä henkiin. Hoitolaitoksessa siis elvytetään, jos se on potilaan tahto, mutta jätetään elvyttämättä, jos se ei ole potilaan tahto, näin olen ymmärtänyt. Taidetaan puhua hoitotestamentista, ellen nyt väärin muista. Näen elvyttämättä jättämisen kuitenkin murhana ja askeleena kohti parantumattomasti sairaiden kohdalla lopunajassa armottomaan 'tappamiseen' jopa yllyttäen siihen potilaita ehkäpä jopa siihen painostaen.
Vaimoni miehellä, joka on uskossa, annettiin kolme vuotta sitten lääkärien toimesta elinaikaa kaksi viikkoa, kun hänellä todettiin levinnyt agressiivinen keuhkosyöpä. Hän elää vieläkin, tosin loppumetrit taitavat olla käsillä. Ei minua se huoleta, sillä hän on uskossa ja sairaanakin hän on rohkeasti julistanut sairaalassa evankeliumia ja ihmisiä on tullut uskoon, parantunutkin vakavista sairauksista. Entäpä jos vaimoni mies olisi ollut jumalaton ja kuullut lääkäreiden tuomion; "korkeintaan kaksi viikkoa elinaikaa jäljellä"?? Sellainen on varmasti shokki potilaalle ja hän saattaa haluta kuollakin, mikäli Suomessa euthansia olisi sallittu. Armon aikaa ja jopa paraneminen olisi uskoontuloineen ehkäpä mennyt sivusuun. On sanomattakin selvää, että euthanasia on yksi perkeleen keksintö saada mukaansa mahdollisimman monia pelastumattomia. Mutta myös sairaalassa jotain parantumatonta sairautta sairastava uskova voi olla siunaukseksi monille ja evankelioida uskoon potilaita. Kiitos Herralle ! Tukimattomia ovat Herran tiet ja on täysin selvää, että euthanasia on perkeleen yksi tuhansista juonista lopunajassa.
Siunausta!
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."