Millaista se on, kun tulemme yhteen, kun jokaisella on jotakin annettavaa?
Oikeanlainen vanhemmuus on sellaista, missä opetetaan tietä kertomalla, mitä Jumalan tiellä on ja mihin se johtaa että, jokainen kiinnostuisi kulkemaan sitä. Ei pelossa, vaan rohkeudessa ja Jumalan rakkaudessa. Vanhimmat luovat tilaa ympärilleen, he eivät vie sitä pois. Heidän kanssaan on helppo olla, on tilaa hengittää ja tilaa tehdä virheitäkin. Oikea vanhin luottaa lapsiin ja antaa vastuuta. Hän ei tukahduta lapsen halua kokeilla ja yrittää. Oikea seurakunnan vanhin ei opeta siten, että hän antaa tarkkoja täydellisiä vastauksia. Hän opettaa antaen viitteitä siitä, mikä on hyvää. Tämä siksi, että kukaan meistä ei tiedä täydellisiä vastauksia. Meillä on palasia siitä.
Seurakunnassa on vamhimmat, jotka johtavat esimerkillään kokoontumisia. Usein ne meidän seurakunnan vanhimmat ovat ylivoimaisesti eniten äänessä, heillä kun on niin tärkeää sanottavaa, etteivät ehdi toisia kuulla tai arvostaa. Aina löytyy varotettavaa ja ohjattavaa. Puhutaan harhaopeista ja oikeasta tiestä tämä on hyvä tiettyyn pisteeseen asti. Harhaoppeja ja harhateitä voi kuitenkin alkaa pelätä niin ettei enää luotakaan siihen, että Jumalan johtaa ja Jumala vie perille. Tällainen pelko johtaa siihen, että täytyy koko ajan sellaisessa jännitystilassa tutkailla itseänsä ja seurakuntaa. Kun ihminen on sortunut tällaiseen, hänellä ei ole hyvä olla, eikä hänen lähellään ole hyvä olla. Tämä ajaa kanssaihmisiä pois. Usein tämäkään ei ole riittävä merkki harhassa olevalle paimenelle. Hän kuvittelee kun ihmiset menevät pois että, se osoittaa, että nyt nämä pois menijät hylkäsivät uskonsa ja joutuivat harhaan. Ja kahta kauheemmin tämä harhassa oleva paimen alkaa pelätä väärää tietä ja harhaoppeja.
Saatamme ymmärtää raammattua eri tavoin, niinpä jokainen olemme tietyllä tavalla keskeneräisiä. tällainen keskeneräisyys ei ole harhaoppisuutta eikä niin valtvavan vakavaa, että meidän täytyisi elää pelossa. Jos joltakin puuttuu Kristuksen antama hengellinen elämä, niin hän on ulkopuolella ja tarvitsee palastusta. Pyhä henki siis todistaa meidän sydämessämme olemmeko me Jumalasta syntyneitä ja onko meillä elämä. Tietenkin on olemassa vaarallisia suuntauksia, jotka vievät ihmisiä mukanaan harhaan. Kuten esim. tämä nykyinen kirkkokuntakehitys ja sakramentaalinen usko. Näissä harha tulee raamatun ulkopuolelta, joltakin opin suunnalta, joka vaikuttaa tässä maailmassa demonisella voimalla. Jos me itse tutkimme raamattua me emme voi joutua kovin hukkaan. Toki me ymmärrämme raamattua eri tavalla, tämä ei tee kenestäkään harhassa olijaa. Keskustelulle ja erimielisyydelle täytyy olla tilaa. Kyllä Jumala näyttää ajallaan, mikä on oikein. Kun vain pysymme sanan äärellä ja sitä tutkimme ja yritämme ymmärtää. Usein harhat tulevat siitä, kun unohtaa tärkeäimmän Kristuksen elämän ja syventyy tutkimaan sanakäänteitä. Tietyllä tavalla on parempi antaa sanan vaikuttaa, kuin yrittää ymmärtää sitä. Me ymmärrämme ilman sen suurempaa aivomietiskelyä sen, mikä on kaikken oleellisinta. Se oleellinen kasvaa hetki hetkeltä, kun uskomme meissä kasvaa. Kasvun saa aikaan Jumala.