Parran raamatulliset perusteet.

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Parran raamatulliset perusteet.

ViestiKirjoittaja reijo » 15. Helmi 2012 08:28

Olen joutunut näköjään syystä tai toisesta sevittelyn ja selvennyksen tielle ja nyt parta-asiassa.
Kuukausi sitten olin kokouksessa,missä oli messiaanisia juutalaisia ja uskovia,sekä ns.kristittyjä.Eräs veli siinä esitti,että parta kuuluu tänäpäivänä miehelle,niinkuin VT;n aikana.Onhan VT:ssa kerrottu nasiirilupauksen tehneitten osalta parrasta ja hiuksista,tunnen jonkunverran kirjotuksia,mutten oikein osaa soveltaa asiaa nykyaikaan,miten asianlaita on. Monela on sellanen käsitys ihan suoraan,ett mitkään VT:n asiat eivät päde Uudistetun liiton aikaan. Tiedän ainakin sen että 10 käskyä on voimassa,kokonaisuutena,Jahshua'han sanoikin mm.ett pitäkää käskyt ja myös ettei yksikään lainpiirto katoa,edes Hänessä.
No tarkotukseni ei ole lähteä selvittelemään,eikä pyytämään selvitystä muutakuin nyt parta asiassa.Koskeeko raamatullisesti VT:n liittoihin perustuen messiaanisia juutalaisia vielä partasäädökset,vai kumosiko Uudistettu liitto sen,miten on asia muitten uskovien miesten kohdalla,mm. messiaanisien uskovien kohdalla. Pyydän ystävät mielipiteitä,mitkä perustuvat Jumalan sanaan,muuta perustusta asialle ei ole,ihmisten mielipiteitä on niin paljon.
reijo
 
Re: Parran raamatulliset perusteet.

ViestiKirjoittaja JoKi » 15. Helmi 2012 11:17

Galatalaiskirje 5
JoKi
 
Viestit: 331
Liittynyt: 22. Loka 2011 18:16
Paikkakunta: Vaasa

Re: Parran raamatulliset perusteet.

ViestiKirjoittaja pekka » 15. Helmi 2012 12:09

Kirje galatalaisille 5
1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
2. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
5. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
6. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
7. Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
8. Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
9. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
10. Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
11. Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
12. Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
13. Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15. Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
16. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20. epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23. Sellaista vastaan ei ole laki.
24. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
25. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
26. Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Parran raamatulliset perusteet.

ViestiKirjoittaja PetriFB » 15. Helmi 2012 14:05

En näe VT:ssa varsinaista parran kasvattamisen pakkoa. Ehkäpä siihen aikaan parran ajaminen ja leuan paljaan pitäminen oli hankalampaa kuin nykyään, jolloin voit partakoneella ajaa parastai, vaikka joka päivä.

Itse näen niin, että VT:n partasäädökset eivät päde Uudessa Liitossa, eli partaa ei ole pakko kasvattaa. Lisään tähän vielä, että kaikille miehille ei edes kasva partaa, minullekin vain harvaa jouhipartaa leuankärkeen.

Muistuu mieleeni eräs uskova mies, joka piti minua uhkana itselleen, niin hän sanoi (tapahtui about 10 v. sitten), etten sovellu paimeneksi, koska minulla ei parta kasva ja Raamatun mukaan kuulemma paimenilla pitää olla parta. Heh, vieläkin naurattaa. Lihallisuus teetättää ihmiset toimimaan ja opettamaan kaikkea kummaa ja varsinkin silloin kun he kokevat "kilpailevan uhkan" näköpiirissä.

Annetaan anteeksi ja mennään eteenpäin kasvaen Jumalan tuntemisessa.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Parran raamatulliset perusteet.

ViestiKirjoittaja toni t » 15. Helmi 2012 16:00

1.Pie.1:3 Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
1:4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee.

Uudessa testamentissa on opetuslapsien kautta kirjoitettu kaikki mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Jos siis olisi Jumalan tahto että miehillä pitää olla parta niin sen tulisi lukea uudessa testamentissa. Sellaista ei kuitenkaan siellä lue. Kristuksessa ei ole erikseen messiaanisia juutalaisia joilla olisi erinlaiset määräykset kuin pakanoille jotka on liitetty Kristukseen vaan Kristuksessa kaikki ovat yhtä ja samaa ruumista niin juutalaiset kuin pakanatkin.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Parran raamatulliset perusteet.

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 16. Helmi 2012 10:28

No, eipä UT:n puolella uusille luomuksille Kristuksessa aseteta vaatimuksia esim. parran pituuden suhteen. Kolossan kaupungissa oli Jumalan seurakunta, jolle Paavali julisti kirjeessään puhdasta ja raitista evankeliumia. Otan otteen siitä tähän:

Kol.1:9 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä,
1:10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
1:11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
1:12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
1:13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
1:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
1:17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
1:21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
1:22 Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
1:23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
1:24 Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,
1:25 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan,
1:26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
1:27 joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.
1:28 Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
1:29 Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa.

Jostain syystä seuraavassa luvussa Paavali antaa kehoituksia ja varoituksia, ettei edellinen hämärtyisi. Varmaankin kolossalaisten joukkoon oli soluttautunut heitä, jotka olivat vaaraksi vapaudellemme Kristuksessa vaeltaa Sanan mukaan Pyhän Hengen voimasta Armon alla - Kristus meissä.

Kol.2:1 Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet,
2:2 että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen,
2:3 jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.
2:4 Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla puheilla.
2:5 Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen.
2:6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
2:7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.

2:8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.

Esim. tuosta parran pituudesta on tullut tai on tulemassa uudelle liitolle vieras järkeisoppi, tyhjä petos ja ihmisten perinnäissääntö, josta on välittömästi sanouduttava irti, koska Raamattu, Jumalan Sana ei sellaista uusille luomuksille Kristuksessa tunne! Kun ei näin olla toimittu kautta historian, niin uskovien keskuudessa on mitä ihmeellisimpiä ihmisoppeja ja perinnäissääntöjä, traditioita, joita pidetään ihan normaalina ja vieläpä oudoksutaan heitä, jotka eivät ole enää kiinni ihmisopeissa ja ovat Jumalan Armosta niistä kasvaneet pois rakastaen enemmän Jumalan Sanaa kuin ihmisten sanelemia sääntöjä. Kyllä minäkin olen ollut perinnäissääntöjen 'orja', jotka pääasiassa katolinen kirkko on itse itselleen otetulla arvovallalla uskovien keskuuteen syöttänyt ja Sanaa vääristellyt lisäten sinne yhtä sun toista ja vääristäen lopulta koko evankeliumin. Korostetusti tästä parta-asiasta pitkälle päästyään voi tulla ihmisoppi, joka lopulta tuhoaa evankeliumin vapauden ja siten ollaankin vääristelemässä evankeliumia, lisäten sinne jotain tai poisottaen siitä jotain. Ja tätähän perkele haluaakin!

Kol.2:16 "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta
2:17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen."

Muistuu mieleen eräs yhteisö, voimakkaasti lakihenkinen uskonsuunta, jossa vietettiin lastenleiriä vanhempien ja lasten kanssa. Ruoat ja juomat vanhemmat saivat hankkia itse. Oli suunniteltu, että syödään kalapuikkoja. Yhteisön voimakas johtaja sai tästä hepulin ja kielsi kalapuikkojen syönnin Raamatun VT:n kiellettyjen eläinten syömiseen viitaten. Siellä taitaa olla jokunen kala kielletty. Jos VT:n puolelta otamme orjuuttaaksemme itseämme jonkun esim. syömislain, niin johdonmukaisesti meidän on otettava tuolloin KAIKKI säännöt ja lait, joita kyllä riittää, mutta joista olemme vapautetut. Puuttumatta siis alunperin ketjun aloittajan toiveesta, mitä VT:stä "otetaan mukaan" UT:iin, niin en sitä tee ja se on tullut jo tälläkin foorumilla moneen kertaan käydyksi läpi.

Kol.2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
2:19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
2:20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
2:21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
2:22 - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
2:23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

Paavali ei vamasti kolossalaisille ja samalla meille olisi noin kirjoittanut, jollei siellä olisi ollut pöyhkeilijöitä, paisuneita, jotka haluavat sokeudessaan ja lihallisuudessaan määrätä ihmiskäskyjä ja oppeja riistäen meiltä vapauden elää Pyhän Hengen Voimassa Jumalan Sanan mukaan rakastaen Jumalaa ja lähimmäisiä kuollen yhä enemmän itsellemme niin, että Jeesus tulisi kirkastetuksi temppelissämme, joissa Herra itse asuu vaikuttaen lihan kuoleentumista enenevässä määrin Hänen kunniakseen kuuliaisuudessa.

Lopuksi, en ole tuomitsemassa ketään väärällä tavalla, ottamalla malkaa pois toisen silmästä, kun omassani on hirsi. Meillä on oikeus ja jopa velvollisuus taidollisesti ojentaa heitäkin, jotka ihmisoppeja viljelemällä viljelevät koettaen orjuuttaa pois armosta lain alle ikäänkuin vanhurskaus olisi saatavissa ihmisoppien, perinnäissääntöjen, lain, uskonnollisuuden kautta. Sellainen tie on raskas tie ja johtaa helvettiin "riistäen meiltä voittopalkinnon", Voittopalkinnon, mikä meillä on uskosta Kristukseen esim. Kol.1 mukaisesti. Sellaisesta tiestä on rohkeasti sanouduttava irti, tehtävä parannus ja varoitettava muitakin.

Rauhaa Armossa Jeesuksessa Kristuksessa KAIKILLE veljille ja sisarille :hugehug: :hearts:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Parran raamatulliset perusteet.

ViestiKirjoittaja PetriFB » 17. Helmi 2012 13:53

Jukka-Pekka kirjoitti:No, eipä UT:n puolella uusille luomuksille Kristuksessa aseteta vaatimuksia esim. parran pituuden suhteen. Kolossan kaupungissa oli Jumalan seurakunta, jolle Paavali julisti kirjeessään puhdasta ja raitista evankeliumia. Otan otteen siitä tähän:

Rauhaa Armossa Jeesuksessa Kristuksessa KAIKILLE veljille ja sisarille :hearts:

Amen, todella hyvä kirjoitus, kiitos Herralle!
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Parran raamatulliset perusteet.

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 18. Helmi 2012 11:49

Ei parta pahoille kasva ;)

Olen viime aikoina miettinyt, että mistä on tuo "kymmenen käskyä" keksitty erottaa muusta laista? 2. Moos.34:28 sanoo toki, että Mooseksen kivitauluihin oli Jumalan sormella kirjoitettu "ne kymmenen sanaa", mutta miten on päätelty, että tämä viittaa juuri niihin käskyihin, mitkä on kirjoitettu 2.Moos 20:ssä? Tämä menee nyt aiheesta sivuun, mutta jos täällä joku tietäisi, kun kukaan ei ole vielä tähän osannut antaa vastausta... Onko minulla nyt vain joku sokea piste tässä jutussa, kun kaikki muut tuntuu pitävän itsestään selvänä sitä, että kymmenen kivitauluihin kirjoitettua sanaa ovat ne 2.Moos.20:stä poimitut käskyt..? :?
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Parran raamatulliset perusteet.

ViestiKirjoittaja toni t » 18. Helmi 2012 12:24

Aamu-Usva kirjoitti:Ei parta pahoille kasva ;)

Olen viime aikoina miettinyt, että mistä on tuo "kymmenen käskyä" keksitty erottaa muusta laista? 2. Moos.34:28 sanoo toki, että Mooseksen kivitauluihin oli Jumalan sormella kirjoitettu "ne kymmenen sanaa", mutta miten on päätelty, että tämä viittaa juuri niihin käskyihin, mitkä on kirjoitettu 2.Moos 20:ssä? Tämä menee nyt aiheesta sivuun, mutta jos täällä joku tietäisi, kun kukaan ei ole vielä tähän osannut antaa vastausta... Onko minulla nyt vain joku sokea piste tässä jutussa, kun kaikki muut tuntuu pitävän itsestään selvänä sitä, että kymmenen kivitauluihin kirjoitettua sanaa ovat ne 2.Moos.20:stä poimitut käskyt..? :?

2.Moos.31:18 Ja kun hän oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella, antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu.

2.Moos.34:28 Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa.
34:29 Ja kun Mooses astui alas Siinain vuorelta ja hänellä vuorelta alas astuessaan oli kädessänsä kaksi laintaulua, ei hän tiennyt, että hänen kasvojensa iho oli tullut säteileväksi hänen puhuessaan Herran kanssa.

Jumala antoi Moosekselle Siinain vuorella kaksi laintaulua jossa luki Jumalan laki jonka Jumala oli kirjoittanut omalla sormellaan. Näissä lain tauluissa oli 10 käskyä jotka Jumala kirjoitti omalla sormellaan. 10 Käskyä on Jumalan laki ja vain 10 käskyä on Jumala itse kirjoittanut sillä se on Jumalan laki joka on aina voimassa.

2Mo 24:12 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Nouse minun tyköni vuorelle ja ole siellä, niin minä annan sinulle kivitaulut ynnä lain ja käskyt, jotka minä olen kirjoittanut heille opetukseksi".

2Mo 25:16 Ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan.

2Mo 40:20 Sitten hän otti lain, pani sen arkkiin ja kiinnitti arkkiin korennot ja asetti armoistuimen arkin päälle.

5Mo 10:2 Minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit; pane ne arkkiin.’

Jumala käski laittamaan lain eli kymmenen käskyä liiton arkkiin jota myös kutsutaan nimellä lain arkki koska Jumalan laki oli siellä. Eli 10 käskyä jotka Jumala oli omalla sormellaan kirjoittanut laintauluihin laitettiin liiton/lain arkkiin. Vain Jumalan laki siis laitettiin arkkiin. Jumala sanoi että Hän on kirjoittanut lain kivitauluihin jotka antoi Moosekselle. Eli vain lain Jumala kirjoitti itse.

5.Moos.5:5 Minä seisoin silloin Herran ja teidän välillänne ja ilmoitin teille Herran sanan, sillä te pelkäsitte tulta ettekä nousseet vuorelle. Hän sanoi:
5:6 'Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
5:7 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
5:8 Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5:9 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
5:10 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
5:11 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
5:12 Ota vaari lepopäivästä, niin että sen pyhität, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.
5:13 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
5:14 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin.
5:15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.
5:16 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että kauan eläisit ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
5:17 Älä tapa.
5:18 Älä tee huorin.
5:19 Älä varasta.
5:20 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
5:21 Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.'
5:22 Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt. Ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun ja antoi ne minulle.

Herra puhui Moosekselle 10 käskyä lakinaan ja kirjoitti nämä 10 käskyä itse laintauluihin eikä silloin enempää puheeseensa lisännyt. Sillä 10 käskyä on Jumalan laki.

5.Moos.5:31 Mutta jää sinä tähän minun eteeni, niin minä puhun sinulle kaikki ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka sinun on opetettava heille, että he seuraisivat niitä siinä maassa, jonka minä annan heille omaksi.'
5:32 Niin noudattakaa siis tarkoin niitä, niinkuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt; älkää poiketko oikealle älkääkä vasemmalle,
5:33 vaan vaeltakaa aina sitä tietä, jota Herra, teidän Jumalanne, käski teidän vaeltaa, että eläisitte, menestyisitte ja elinpäivänne olisivat pitkät siinä maassa, jonka otatte omaksenne."

5.Moos.6:1 "Ja nämä ovat ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teille opettaa, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne

Jumala kertoo Moosekselle paljon käskyjä ja säädöksiä jotka Mooseksen tulee opettaa Israelin kansalle (603) käskyä sen JÄLKEEN kun Jumala on lakinsa jonka omalla sormellaan kirjoitti antanut Moosekselle. Jumala ei itse kirjoittanut näitä 603 käskyä vaan kertoi ne Moosekselle joka kirjoitti ne lainkirjaan.

5.Moos.31:24 Ja kun Mooses oli kirjoittanut kirjaan tämän lain sanat, alusta loppuun asti,
31:25 käski hän leeviläisiä, jotka kantoivat Herran liitonarkkia, sanoen:
31:26 "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.

Mooses kirjoitti siis itse Jumalan sanelemat säädökset Israelin kansalle kirjaan. Tämä kirja laitettiin Jumalan liiton/lain arkin sivulle. Eli Jumalan liiton/lain arkin sisällä oli JUMALAN LAKI jonka Jumala itse omalla sormellaan kirjoitti. Jumalan liiton arkin sivulle laitettiin Mooseksen kirjoittamat käskyt jotka olivat Israelin kansalle että se eläisi ja erottuisi Jumalan kansana pakanoiden keskellä siinä maassa jonka Israelilaiset saa.

Eli Jumalan laki (10 käskyä) oli lain arkissa ja Mooseksen laki (603 käskyä) lainarkin sivulla. Jumalan laki 10 käskyä on aina voimassa kaikille ihmisille ja Mooseksen kirjoittamat 603 käskyä oli tarkoitettu vain vanhan liiton Israelin kansalle.

Joosua.8:31 niinkuin Herran palvelija Mooses oli käskenyt israelilaisten tehdä ja niinkuin on kirjoitettuna Mooseksen lain kirjassa: alttarin hakkaamattomista kivistä, joihin ei oltu rauta-aseella koskettu. Ja he uhrasivat sen päällä polttouhreja Herralle ja teurastivat teuraita yhteysuhriksi.
8:32 Ja hän kirjoitti siellä kiviin jäljennöksen Mooseksen laista, jonka tämä oli kirjoittanut israelilaisille.

Mooseksen laki lukee Mooseksen lain kirjassa jonka Mooses oli kirjoittanut israelilaisille. Jumalan laki lukee kivitauluissa. Mooseksen lain Mooses kirjoitti itse lain kirjaan ja kirja laitettiin lainarkin (liitonarkin) sivulle. Jumalan lain (10 käskyä) Jumala kirjoitti omalla sormellaan ja kymmenen käskyä laitettiin lainarkin (liitonarkin) sisälle.

Herran Jeesuksen ristinkuolema lopetti vanhan liiton ja aloitti uuden liiton jossa ei ole enään vanhan liiton Mooseksen laki voimassa. Herran Jeesuksen ristikuolema ei kuitenkaan kumonnut Jumalan lakia eli 10 käskyä joka oli lain arkissa vaan ainoastaan Jeesus kumosi vanhan liiton johon sisältyi Mooseksen laki jonka Mooses itse kirjoitti lain kirjaan israelilaisille. Ne käskyt vanhasta liitosta jotka pitävät yhtä uuden liiton opetuksen kanssa ovat kuitenkin uudessa liitossa voimassa. Esim, verensyönti kielto..
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Parran raamatulliset perusteet.

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 18. Helmi 2012 13:45

Oi, ihanaa!!! Nyt kun luin 10 käskyä tuolta 5. Mooseksen kirjasta, niin siinähän se oli selvänä kuin pläkki, että ne tosiaan ovat 10 kivitauluihin kirjoitettua käskyä, mitkä myös siellä 2.Moos.20:ssä lukee :) Eipä tarvi enää tätäkään miettiä. Kiitos, Toni!
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa